Kun luette paikkakunnan Kuhmoinen osiota teille selviää jotakin asukkaiden huumorista ja tasosta.
Perheelläni on vapaa-ajan asunto Kuhmoisissa.
Hyvää Kuhmoisissa on: Erinomainen kirjasto. Hyvä apteekki. Seppo Koskisen autopaja. S-market tavaravalikoima kohtalainen, palvelu hyvän ja erinomaisen välillä, ja lisäksi viehättävä nais- myyjiä. Hintataso huomattavasti korkeampi kuin Hämeenlinnassa tai Jämsässä.
Ruminta: Kuhmoissa on mielestäni entisen linja-autoaseman romumuseo. Se jossa harrastettiin taannoin öisin asejakkelu toimintaa ; näin Nesteen tietotoimistossa kerrottiin.
Jos tulen Hämeenlinnan suunnalta käyn siellä Lidlissä, Lahdessa tai Mäntsälässä.
Jämsässä käydessä Lidlissä ja Patalahdessa syömässä ja alkossa.
Sarilla kohtuu ruoka ym.
Saharannassa minulle myytiin niin kallista vettä ruoan yhteydessä 1€/lasi, paheksuin lady vastasi että se maksaa heillekkin. Annoin itselleni ikuisen porttikiellon sinne. Aivan sama kuka hoitaa putiikkia se on maan henki.
Parturissa käyn Helsingissä 15€ miesten leikkaus. Tai ulkomailla Lissabon viime keväänä 5 €. olin Portugalissa vain kolmeviikoa niin en käynny siellä kuin kerran parturissa.
Luku ja kirjoitustaito on usein heikon sorttinen sillä suuntaa. Puunostajat ovat pulukeja. ainakin tämä yks.
Jos joudut rakentamaan mieti tarkkaan kannattaako valita kuhmoinen.
Jos jotakin tapahtuu niin hyvin hitaasti. Alvillisessa tuntihinnoissa Kuhmoisten rak-yrittäjillä on 10-15 € enemmän kuin Pirkanmaalla olevilla tasokkaamissa rakentajissa. Moni asia toimii vain käteisellä, paikallisilla on ilmeisesti niin huonoja kokemuksia sekä pankleista, että verottajasta.
Osaksi ainakin on busines harmaata.
Tässä lyesti.
Suunnitteletteko muuttaa Kuhmoisiin tai hankkia sieltä vapaa-ajan asuntoa.
8
707
Vastaukset
- Anonyymi00001
Parasta vai onko se sittenkin huonoa, on suuri avoimuus paikallisväestön keskuudessa.
Kaikki tietää kaiken muiden asioista.
Jos kysyy terveydenhoitohenkilökunnalta pl. lääkärit mitkä on heidän sanktion tietovuodon osalta, eivät he sitä tiedä.
Aiemmin kunnassa oli kaksi virkamiestä joiden suu pysyi soukalla! - Anonyymi00002
Aloittajan jutussa voi olla jotain perää, mutta saletisti myös jotain valetta.
Tällaista yhdistelmää ei ole:
Perheelläni on vapaa-ajan asunto Kuhmoisissa
Näin Nesteen tietotoimistossa kerrottiim
Luultavasti mökkiläinen ei kuulu Nesteen kööriin ja jos joskus on siellä istunutkin, ei käytä tuollaista kuvausta, mutta tod.näk. ei oo istunut.
Aloittaja on joko paikkakuntalainen - vähintään entinen sellainen tai runoili tekstiään käyttäen jonkin verran välikäden tietoa. - Anonyymi00003
Nesteellä tiedetään kaikkien asiat ja juorutaan aamusta iltaan. Paikkakunnan toimeentulo erinomainen kun aikaa riittää istumiseen ja ihmisten asioiden jakamiseen.
- Anonyymi00004
Nesteen parlamentti,
kunnan kehityksen elementti.
Viisautta riittää kaikista asioista jakaa,
kenellekään se ei kuitenkaan menestystä takaa.
Syy: Koska sitä ei ole omastakaan takaa.
- Anonyymi00005
Aloittaja voi ihan vapaasti muuttaa Portugaliin. Tänne ei ole tulemista, pysykin poissa näillä kulmilta typerine teorioinesi.
- Anonyymi00006
Aloittajalla on kokemusta, aika moni täällä käytyään tuumaa että ei halua muuttaa tai rakentaa. Tai rakentaa niin että ei tarvitse asioida kylällä. Paikalliset naapurit on kyttääjiä tai sitten ne on kokoajan änkeämässä pihaan. Kävin yhdellä mökillä niin naapuri tuli katsomaan kuka tuli kylään. Sitten alkoi toiselta suunnalta musiikin jytke, sille ei tullut loppua.
- Anonyymi00007
Eipä aloittajankaan kirjoitustaito ole erinomainen, aika monta virhettä pystynyt noin lyhyeen tekstiin sisällyttämään. Muutenkin typerä kirjoitus, onkohan aloittaja narsisti vai mikä luulee olevansa, köyhä on ainakin kun ei varaa ole euron veteen.
- Anonyymi00008
Mielenkiintoisia mielipiteitä. Viesti on saanut asiallista kannatusta, mutta onhan tämä joitain ärsyttänyt. Kolmen KOON Kuhmoinen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Missä kokoomuksen naiset?
Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa1083681Finland is now Petter place
Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.292413Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita
HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.1432065Toivon että kuulut elämääni
Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.52968- 45861
En unohda sua
En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on30830Mahdatko ymmärtää sitä
Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen61825Jorma Lind kuollut
Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet5819Kyllä nainenkin voi ottaa yhteyttä
Ja on ihan kiva jos ottaa yhteyttä mieheen. Minä ainakin olisin onnessani jos nainen ottaisi yhteyttä. mies94725- 40717