Katumuksen kyyneleet

Hän istui järven rannalla katsoen auringon laskua, katsoen verenpunaista taivasta. Hän odotti jotain, jotakin joka kuului hänelle, hänen sydämeen. Hän odotti tyttöä, mutta tietäen ettei tyttö tulisi paikalle.

Sillä miten tulisikaan kun hän oli lyönyt tyttöä. Hän oli lyönyt tyttöä vasten tahtoaan. Miten tyttö voisikaan palata kauhean kohtelun ja häpeän jälkeen, Miten?

Hän tiesi sen, mutta tunsi toisin. Mutta tunteet voivat olla petollisia, tunteet voivat pettää.

Häneltä alkoi valua kyyneleet, Ne olivat katumuksen kyynelet, ne olivat tuskan kyyneleet, mutta ennen kaikkea ne olivat kaipauksen kyyneleet. Hän kaipasi tyttöä, hän rakasti tyttöä.

Hän istui edelleen järven rannalla katsoen verenpunaista taivasta joka valui hänen ylleen. Ja verenpunaiset kyyneleet, jotka valuivat hänen yllään

Hän oli yksin, yksinäinen, ilman tyttöä, jota hän kaipasi ja jolle hän halusi kertoa olevansa pahoillaan, Hän halusi kertoa tytölle antaneensa henkensä hänen puolestaan, antaneensa sielunsa vain ja ainoastaan tytön puolesta.. Hän kaipasi tytön hiuksien tuoksua, hän kaipasi suudelman tunnetta.

Hän tiesi ettei kokisi enää halauksen tunnetta, suudelman tunnetta. Kun sitten hän haistoi jotain, haistoi jotain tuttua. Hän haistoi tytön hiuksien tuoksun. Hän kääntyi ja siellä oli tyttö, itkien ja pieni ruhje poskessaan. He olivat nyt kasvotusten Hän ja Tyttö. Molemmat valuttivat kasvoillaan kaipauksen kyyneleitä.

Hän tarttui tyttöä olkapäistään, veti hänen rintaansa päin ja halasi. Halasi niin ettei enää päästänyt häntä. Hän nosti tytön kasvoa sormenpäillä ja suuteli häntä, se suudelma kertoi kaiken, se suudelma kertoi hänen olevan pahoillaan hänen antaneen henkensä ja sielunsa tytön puolesta. Tyttö tunsi sen………tunsi suudelman kautta.

Hän ja tyttö kävelivät käsi kädessä auringon laskun alla, kohti kotia, kohti tulevaisuutta