Totuus Elias Lönnrotista

Anonyymi-ap

Ikäviä piirteitä arkistojen kätköistä. Suurmies julkisuudessa, kotityranni yksityiselämässä. Lääkäriin toimessaan puutteellisella ja ties itsepäisillä hoitomenetelmillä aiheutti tyttäriensä menehtymiset keuhkosairauksiin.
YLE, Seura

12

192

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Suurmiesten takana on usein ihan toinen totuus.

    • Anonyymi00002

      Tuohon aikaan koko lääketiede oli puutteellista. Ei ollut antibiootteja. Kai Lönkka nyt edes sen tajusi, että keuhkosairaan tulee levätä raittiissa ilmassa eikä paiskia kotitöitä?

      Mikähän "keuhkosairaus" oli kyseessä? Keuhkoputken tulehdus, tuberkuloosi? Keuhkosyöpään ei tuohon aikaan ollut apua. Passiivinen altistuminen Lönkan piipun savuille?

    • Anonyymi00003

      Penisilliini, ensimmäinen antibiootti keksittiin 1928 (Alexander Fleming), tämän jälkeen antibioottien kehitys suorastaan räjähti. Nykyään elossa olevat saavat olla lääketieteelle kiitollisia että henki ei lähde eikä kuolo korjaa jonkun sinällään mitättömän bakteeritartunnan vuoksi. Ennen näin ei ollut, monta elämää on ennen vanhaan päättynyt aika mitättömästä syystä.

      • Anonyymi00004

        Joo juuri näin. Lönnrotin nälvintä on preseestä woketta jafemistiltä tietty Sibelius oli karmea aviokumppani ja Saarikoski ehkä lauriviita oli kamalin kaikista

        Penisilliini ja dynamiitti ovat suuria terveyskeksintöjä

        Tarkkaan ottaen F ei keksinyt P mutta siis


    • Anonyymi00005

      mutta siis 1800- luvun puolivälissä Louis Pasteurille kerrottiin monelta taholta, että Maghrebin arabien reisivammat ja tulehdukset paranevat pitkien ratsastusmatkojen jälkeen ja tätä ehkä voisi tutkia bakteerien kannalta, kun hän niitten kanssa pelaa. P totesi että EVVK ja meni omille teilleen selvittämään rokotuksia

      Myöhemmin sitten todettiin että arabien ratsastussatuloissa oli hometta eli penisilliiniä joka vähensi ihottumia jne

      Ja tottakai, eihän tästä nytkään päästä ilmsn, että todetaan että jo muinaiset egyptiläiset käyttivät hometta eli penisilliiniä muumiotyössä säilöntäaineena pyramidikammioissa

      • Anonyymi00006

        Vielä. Olen lähettänyt haluatko miljonääriksi - kilpailuun ehdotuksen viimeiseksi kysymykseksi

        Kun Fleming sai Nobel- palkinnon pesilliinistä 1945, oli pääehdokkaiden joukossa suomalainen, kuka?

        Luettelo xxxxxx

        Tämä siis ei ole pieni tekijä ja olisi voinut saada jopa sympatiasyistäkin 1945 ellei F olisi ollut niin ylivoimainen


    • Anonyymi00007

      Minua, vanhaa naista, häiritsee tämän foorumin ja vahusten tapa

      Oletteko niin samaa pataa nyky nuorison tavassa, että jpkainen pienikin tahra ihmisen menneisyydestä on pakko kaivaa jauhettavaksi,
      ikäänkuin sillä olisi jotain merkitystä nylky päivässä!

      Mitä hemskuttia se haittaa, mitä kukin hostoriassa jo mukan akulkeva merkkihenkilä om eläm
      ssää tehnyt ja toiminut..

      Hostoriaan Elis Länrootkin on jäänyt julkisten tekojensa ja ansipidensa perustella, ei siitä mitä kyökissä tai makuukammarissa on tapahtunut.

      Vaikuttaakp sellaiset asiat Teihin, mitä ne vaikuttavat..
      Minulle merkkihenkilöt ovat samoja joilla olen heidän ensipihinsa tutustunut,

      Ei ole tarvetta kaivaa kynsienalustaakin tutkittavaksi..

      Höpöjä on monta lajia, ja tänne taitaa useita jo pesiytynyt

      Jatkakaa, jos joku makuu on vielä ruotimatta!

      Arvostuksellanne ei ole vaikutusta yhdenkään merkkihenkilön arvostukseen yleismaailmallisesti.
      Pieniä ovat hedelmänne!

      Ja puimuri käyntiin. akanat ulso Eliaksen sielusta!

      • Anonyymi00008

        Nämä täällä on aika alkeellisia kun vetävät hyvin menneen ajan kulttuureja perheessä tikunnokkaan arvosteltavaksi

        Sitten vielä sellainen että jos on kovan lajin osaaja tieteessä, taiteessa ... saa niin paljon taistella vastustajia vastaan ettei pysty viettämään mitään perhe- elämää ja lomaretkiä ja kuunnella perhejurnutuksia


      • Anonyymi00009

        Berliini Toukokuu 1945, viimeinen päivä nazijohtajien bunkkerissa. Johtajat myrkyttivät ja surmasivat omat lapsensa ja aviopuolisonsa. Historiaan he ovat jääneet julkisten tekojensa ja ansioidensa johdosta, ei siitä mitä kyökissä tai makuukammarissa on tapahtunut?


      • Anonyymi00010
        Anonyymi00009 kirjoitti:

        Berliini Toukokuu 1945, viimeinen päivä nazijohtajien bunkkerissa. Johtajat myrkyttivät ja surmasivat omat lapsensa ja aviopuolisonsa. Historiaan he ovat jääneet julkisten tekojensa ja ansioidensa johdosta, ei siitä mitä kyökissä tai makuukammarissa on tapahtunut?

        En puolusta natseja mutta tahallasiko vääristät noita tapahtumia?

        Göbbelsin juutalainen vaimo Magda myrkytti lapsensa, "koska ei halunnut näiden joutuvan elämään Kolmannen valtakunnan paratiisin ulkopuolisessa maailmassa".

        Hitler taas myrkytti koiransa Blondin ja sitten ampui vastavihityn puolisonsa Evan (Braun) sekä itsensä.


    • Anonyymi00011

      Elias viihty matkoilla...
      AI-yhteenveto
      Elias Lönnrot (1802–1884) oli suomalainen kansanrunouden kerääjä, lääkäri, kielitieteilijä ja suomen kielen kehittäjä, joka tunnetaan erityisesti kansalliseepos Kalevalan (1835, 1849) ja Kantelettaren (1840) kokoajana. Hän oli ahkera, työteliäs ja monipuolinen kulttuurivaikuttaja, joka uudisti suomen kieltä ja loi tuhansia uudissanoja.

    • Anonyymi00012

      Kultakauden suuret taiteilijat olivat myös persoja juopottelulle, viina maistui ja vieraat sängyt.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      86
      1829
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      17
      1141
    3. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      99
      1135
    4. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      79
      992
    5. Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia

      https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot
      Maailman menoa
      153
      862
    6. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      92
      856
    7. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      51
      764
    8. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      54
      761
    9. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      54
      701
    10. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      694
    Aihe