VALOKUVATOTUUSTARKKAILUA.

Anonyymi-ap

Kun oikein oivaltaa, voi yhdestä valokuvasta todeta monen monta asiaa.

Esimerkiksi kuka ei kuulu geneettisesti joukkoon lasten ihonvärin ollen tummempi kuin äidin?

Perhe elää varsin hulppeasti kuin kroisokset konsanaan pihansa ollen kuin hotellin rentoutumisalue.

Altaan rakennuskustannukset oli 10.000 euroa, joten perheen pää on hankkinut erittäin halvalla kaiken materiaalin raudoituksista, betoniliemistä ja eristeistä laatoituksiin asti.

Työntekijätkin lienee maksaneen kunniasta saada olla osallisia rakennusprojektissa jossa isäntä itse toimi kaivinkoneen kuljettajana ja naapuri lienee ajaneen maajätteen vex vex vaan saaden korvaukseksi ryytimaan kasviksia.

Allas on myös ainut maailmassa jossa veden haihtuminen on minimoitu salaisin teknisin keinoin siten, että ei tarvitse automatiikkaa vaan säiliöauto käy kerran kuukaudessa ja veden suodatus tapahtuu juomavesisuodattimilla.

Allas on tolppatalon pihalla jossa on alakerta maan tasolla ja rakennusvaiheessa sattui vain yksi pieni tekninen ongelma, nimittäin rapiat sata metriä altaan ympärillä olevaa kulkualuetta isännän itse lattialiipparina sitä betoniliemillään tehden ensimmäisen yrityksen jälki epäonnistui siten, että se oli jo valmistuessaan kulunut kuin kymmenen vuotta vanha hotellin altaan reuna-alue.

Mitä opimme tästä? No sen että kannattaa opiskella itsensä haaveissaan rakennusteknikoksi joka ei ole rakennusmestari, silloin sukituskin onnistuu.

https://ibb.co/Fb6gr4XP

3

142

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001
      • Anonyymi00002

        Pasasella oli siisti ratkaisu jo Palokassa kun asuivat mutsinsa kellarissa ihanan valuutanvaihtajan kanssa. Sieltä Pasanen esitteli kuvan upeasta puisesta pöydänkannesta, josta puuttui jalat. Vaan eipä hätää! Keksijä oli löytänyt jostakin jonkun paperirullan pahviset paksut hylsyt jaloiksi, jotka oli viritetty pöydän keskelle lähelle toisiaan että pöydän reunalle asetettu kokistölkki olisi riittänyt kaatamaan pöydän.
        Vaimolleen varmaankin kertonut että ne jalat on harvinaista pahvitötteröpuuta, jota löytyy vain Amazonilta. Tämän hänelle oli kertonut viidakkopoika Timon, kun häntä pääsi jututtamaan tämä sukkela ja nokkela jututtaja.


    • Anonyymi00003

      On taas ollut yöllä PossoPasasella ikämiesten vaivat eikä ole uni tullut silmään niin on pitänyt uutta aloitusta laatia keskellä yötä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      413
      1829
    2. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      147
      1175
    3. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      90
      1121
    4. Mitähän ajattelet

      Nykyään minusta tai meistä tai tapahtuneista?
      Ikävä
      67
      1093
    5. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      104
      1058
    6. Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä

      Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku
      Sinkut
      164
      911
    7. Hankkikaa elämä

      Tiedetään että hän on mielenkiintoinen mutta rajansa kaikella.
      Ikävä
      94
      751
    8. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      45
      701
    9. Voisitko mies auttaa..

      Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.
      Ikävä
      50
      689
    10. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      57
      654
    Aihe