Kirkon lapsilähetystyö on laajaa ja voimakasta

Anonyymi-ap

Vaikka maallistuminen etenee ja evankelis-luterilaisen etuoikeuskirkon jäsenosuus laskee vuosi vuodelta ja asemat heikkenevät, kirkko panee vastaan ja myös pyrkii etenemään, missä vain voi. Siihen sitä velvoittaa niin sanottu lähetyskäsky: ”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni.” Tämä toimeksianto koskee myös suomalaisia ja aivan erityisesti lapsia.

Juuri lapsi- ja nuoristyöllään kirkko pyrkii etenemään, mikäli lapset ovat suojattomia sen lapsilähetystyöltä. Kirkolla on ei vain satoja vaan tuhansia palkallisia työntekijöitä, joilla riittää päivisin aikaa mennä lasten tykö, jos vaan annetaan. Ja kyllähän maan sadat ja tuhannet päiväkodit ja koulut antavat, kun kerran ovat ennenkin antaneet. ”Uskonnollinen, katsomuksellinen ja puoluepoliittinen sitouttamattomuus” kyllä, mutta ei koske ev.-lut. kirkkoa.

Kirkon uskonnollisten tilaisuuksien vaikutuspiiriin tuodaan myös uskonnottomien kotien lapset jo päiväkodeissa. Sama meno jatkuu peruskouluissa. Puhutaan siis 12 - 13 vuoden yhtäjaksoisesta vaikuttamisesta, niin avoimesta kuin piilovaikuttamisesta eli indoktrinaatiosta. Pelkästään runsas läsnäolo vuodesta toiseen on indoktrinoivaa, kun samaan aikaan esimerkiksi kansalaisjärjestöjen läsnäolo kouluissa on varsin vähäistä.

Kirkon uskonnollisten tilaisuuksien liittäminen päiväkotien ja koulujen ohjelmaan pitäisi saada loppumaan. Niiden tulisi saada keskittyä varhaiskasvatus- ja opetussuunnitelmien mukaiseen toimintaan. Näin myös vältytään henkilöstön ylimääräiseltä työltä, kun lapsia ei tarvitse jaotella kahteen ryhmään kirkolliseen ohjelmaan ja vaihtoehtoiseen ohjelmaan osallistuviin.

Myös koulujen toimiminen kirkon rippikoulumarkkinoinnin alustana tulisi saada loppumaan. Niin sanottujen rippikouluinfojen tuominen 8. luokan alussa kouluihin, on 14-vuotiaisiin kohdistuvaa maksullisten leirien markkinointia ja käytännössä lähetystyötä. Kirkko tavoittaisi jäseninään olevat nuoret aivan hyvin seurakuntataloillaan. Kouluun tuotujen tilaisuuksien kohderyhmänä ovatkin nuoret, jotka eivät ole kirkon jäseniä.

Yli viikon kestävien kesäleirien tarkoituksena on selvästi saada leirille tulleet nuoret, jotka eivät ole jäseniä, liittymään jäseniksi. Voidaan puhua perustellusti aivopesuleireistä, jossa sekulaari maailmankatsomus pyritään siirtämään pois evankelis-luterilaisen uskontunnustuksen tieltä. Jopa lähetyskäskyä opetellaan ulkoa.

Mitä uskonnottomat vanhemmat voivat tehdä?
Jos syksyn 2025 markkinointi onnistus saamaan ilmoittautumisen kesän 2026 leirille, ilmoittautumisen voi perua. Sen tilalle voi kehittää muuta ohjelmaa, kuten jonkun muun leirin ja mikäli mahdollista matkan kotimaassa tai ulkomailla.
Syksyn 2026 markkinointi-iskujen varalle voisi suunnitella hyvää ohjelmaa vuoden 2027 kesälle. Yhtenä vaihtoehtona on myös protuleiri. Sille on hyvä olla vaihtoehto b, koska kaikki eivät ehkä mahdu myöskään tuon vuoden leireille.
Vanhemmat voivat myös nyt keväällä ilmoittaa koulun rehtorille, että he eivät halua lapseensa kohdistuvaa rippikoulumarkkinointia koulupäivän aikana koulun tiloissa.

Kriittistä huomiota on aiheellista kohdistaa myös niin sanottujen isosten eli juuri rippikoulun käyneiden ja seuraavana kesänä apuohjaajina toimivien harjoittama ei-kirkollisten nuorten houkuttelu. Siinä voi olla epäeettisiä rippileirigroomingin piirteitä. Onhan hienoa, kun pääsee viikoksi pois kotoa, ja lopuksi voi saada rutkasti rahaa.

0

339

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Nyt se syksy on sitten alkanut

        Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
        Maailman menoa
        50
        969
      2. Minä en ole koskaan

        Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
        Ikävä
        95
        943
      3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

        Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
        Kotimaiset julkkisjuorut
        19
        795
      4. Vähän pitää

        Kiusia ja näyttää
        Ikävä
        117
        746
      5. Anteeksi J-mies

        Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
        Ikävä
        110
        721
      6. Olet nainen ollut vaikein rasti

        Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
        Ikävä
        36
        643
      7. Taidat olla

        Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
        Ikävä
        43
        631
      8. Minä muistan

        Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
        Ikävä
        45
        610
      9. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

        Katseesi on niin lumoava nainen💚.
        Ikävä
        19
        596
      10. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

        pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
        Ikävä
        46
        568
      11. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

        Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
        Hyrynsalmi
        21
        564
      12. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

        Vai heihei ja ei nähdä enää.
        Ikävä
        33
        543
      13. Riittääkö mahkut

        Kaivattuusi 🤭.
        Ikävä
        36
        542
      14. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

        Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
        Ikävä
        72
        538
      15. Kerro kolme hyvää asiaa

        Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
        Ikävä
        25
        502
      16. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

        Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
        Ähtäri
        44
        496
      17. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

        Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
        Sinkut
        107
        493
      18. Tilanteenne

        Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
        Ikävä
        47
        485
      19. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

        Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
        Kotimaiset julkkisjuorut
        133
        477
      20. Pahkalassa tapahtuu

        Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
        Parkano
        7
        467
      Aihe