Oli kesä 1989. Olin 15v ja paras kaverini 16v; olimme suunnitelleet hiukan pidempää pyöräretkeä koko talven. Vihdoin juhannuksena sen aika koitti, kun molemmilla oli kesätöistä parin viikon tauko. Lähdimme Turusta saariston rengastielle ja ensimmäinen tavoite oli Kustavi ja Lootholman leirintäalue juhannusaattona. Olimme kuuleet, että siellä oli varsin kovat juhannuskarkelot. Tätä varten olimme varanneet mukaan myös hiukan alkoholia, jonka suhteen olimme myös alottelijoita.
Pääsimme Kustaviin ja saimme leirintäalueelta telttapaikan. Leiriydyimme ja aloimme valmistautua juhannuksenviettoon. Kiertelimme leirintäalueella ja tapasimme siellä myös muita nuoria. Jossain vaiheessa iltaa huomasin olevani sen verran juovuksissa ja sanoin Karille lähteväni telttaan nukkumaan. Hetken pyörittyäni alueella palasin takaisin ja sanoin etten löydä telttaa ja tällöin Kari lähti taluttamaan minua teltalle. Ryömimme sisään telttaan ja huomasin olevani sen verran juovuksissa, etten varmaankaan saisi edes riisuttua itseäni.
Teltassa Kari alkoi ottamaan minulta verkkareita pois koska itse en siihen kunnolla kyennyt. Hänen vetäessä housujani pois mukana lähtivät myös bokserit, joko vahingossa tai tarkoituiksella. Havahduin itsekkin siihen, että minulla alkoi seisomaan. Myös Kari huomasi tämän ja hän kysyi kiihottaako tämä. Sanoin, että nyt tekisi mieli runkata, jolloin Kari otti kiinni kalustani ja alkoi runkkaamaan kaluani. Humalassa en pitänyt sitä lainkaan sopimattomana vaan pyysin jatkamaan kun hän lopetti runkkaamisen hetkeksi. Kari kääntyi viereeni makaamaan jatkaen edelleen kaluni kimpussa ja samalla otti kiinni kädestäni ja laittaen sen hänen housujensa sisään kovalle kalulleen. Aloin runkkaamaan häntä. Yht'äkkiä Kari lopetti ja kääntyi riisumaan itseltään housut ja paidan pois. Olin kiihottunut tilanteesta, vaikka en koskaan ollut tuntenut kiinnostusta samaan sukupuoleen. Ehkä humala ja tilanteen yllättävyys lisäsi kiihotusta? Kari kääntyi ja suuteli minua suulle ja myös minä käännyin ja kalumme osuivat yhteen. Suudelma ja kalujen osuminen toisiinsa oli kuin sähköisku. Siinä samassa Kari nousi ylös kääntyi ja otti kovan kaluni suuhunsa. Hän lutkutti kaluani suussaan ja liikutti kieltään terskallani. Koin tilanteen niin kiihottavana etten ehtinyt sanoa mitään kun laukesin Karin suuhun. Kari nieli kaiken. Olin hämilläni ja koin selviäväni myös siinä samassa, laukeaminen oli tuntunut paljon paremmalta kuin yksikään runkkaamalla kokemani laukeaminen.
Ilman mitään sanoja käännyin ja otin Karin kalun suuhuni. Otin aluksi sen liian syvälle ja meinasin yökätä. Vedin itseäni ylöspäin ja aloin pyöritellä kieltäni Karin terskalla. Kari alkoi huokailla ja yhtäkkiä hän nosti lantiotaan ja tunsin lämpimän syöksyn nielussani; en voinut muuta kuin niellä.
Tämä jäi tällä retkellä ainutkertaiseksi kokemukseksi. Tosin muutamaa vuotta myöhemmin menetin myös peppuneitsyyden Karille, mutta se on sitten toinen tarina.
PYÖRÄRETKELLÄ
3
3579
Vastaukset 3
- Anonyymi00001
Näin se homma etenee. Ette te olisi lähteneet millekään pyöräretkelle, jos ei olisi ollut jotain suunnitelmia tulevasta.
- Anonyymi00003
Itseasiassa minulla ei ollut tietoa tulevasta, eikä mitään muuta kuin pyöräretki. Kari sen sijaan kertoi myöhemmin, että hänellä oli tausta-ajatuksia ja asiat etenivät tuohon pisteeseen vahingossa ja itsestään. Toki hänen pienoisella myötävaikutuksella.
- Anonyymi00002
Melkein kuin oma tarinani. Meitä oli 3 kiimoissaan olevaa päihtynytt poikaa mökillä jotka aluksi alkoivat saunassa runkkaamaan, hetken päästä runkkasimme toisiamme ja hetki siitä niin otimme suihin toisiltamme ja samaisen mökkiviikonlopun aikana pääsin vielä painamaan kaveriani peppuun.
Vanha sanonta on ettei kerta homoksi tee. Nämä olivat minun ainoat kokemukset samaa sukupuolta olevien kanssa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1941855
Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.117977Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo127902En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58755Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset210704- 135656
- 60655
Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä21624Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus57602- 38568