Kihlajaiset

Hei kaikille!

Menimme kihloihin avomieheni kanssa:) Ennen kihloihin menoa sovimme, että pidämme pienet kihlajaiset perhepiirissä sitten kun ehdimme.

Mieheni on Pohjanmaalta kotoisin, kuten minäkin, mutta avomieheni suku on pitää suuria juhlia, jonne kutsutaan lähes koko pitäjä. Sanoimme mieheni äidille, että pidämme pienet juhlat lähipiirissä. Hänelle tuntui asia silloin sopivan. Nyt kuitenkin "anoppini" olisi halunnut oikein kunnon juhlat järjestää. Sanoin miehelleni, että itse en jaksa alkaa juhlia järjestää, sillä haluan vain nauttia rauhassa kesälomastani. Ajatus leipomisesta ja siivoamisesta ei suuremmin kiinnosta. "Anoppini" olisi kuulemma hoitanut käytännön järjestelyt mieheni siskon kanssa, jolla on kolme pientä lasta.. Kielsin heitä järjestämästä juhlia. En nimittäin kehtaisi tulla valmiisiin juhliin, kun en kerran itse aio laittaa tikkua ristiin. Tuntuisi niin kovin väärältä, että mieheni äiti ja sisko olisivat joutuneet meidän puolestamme juhlat järjestää. Olisihan juhlat kivat, mutta en halua, että muut tekevät työt. Nyt kuitenkin tuntuu, että "anoppini" on loukkaantunut, kun en antanut lupaa juhlien järjestämiselle. Teinkö mielestänne väärin? Olisinko vain tullut kylmän rauhallisesti omiin kihlajaisiini, kun muut ovat tehneet suuren työn niiden järjestämisessä? Eikö siitä ainakin olisi tullut pahoja puheita.. Itse en vain kertakaikkiaan jaksa järjestää mitään juhlia. Ja saahan anoppi toki juhlansa, mutta ihan vain pienet.. Jotenkin vain tuntuu hassulta, että pian kolmekymppisille kotiväki järjestää juhlat..
43521
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Juhliminen merkitsee eri asioita eri ihmisille. Itse tulen pohjoiskarjalaisesta suvussa, jossa juhlitaan vaikka toisen nimen nimipäiviä näyttävästi sukulaisten kanssa. Tarkoitus on saada rakkaita ihmisiä samaan paikkaan, olipa syy mikä hyvänsä. Itselläni ei kihlajaisia ollut, mutta muutamilla kihlajaiskahveilla olen käynyt. Ihana tapahan se on juhlistaa rakkautta. Itse menisin nauttimaan juhlatunnelmasta ja siitä, että joku on tehnyt kaikki puolestani (kun en ole mikään leipojatyyppi). Ajattele, että tuleva anoppisi iloitsee kihlauksestanne niin paljon, että haluaa juhlia sitä isolla joukolla. Sehän on suurin kunnianosoitus, jonka voit saada. Ps. Mieheni suku ei koskaan juhli mitään. Ei edes pyöreitä vuosia. Se, jos jokin, on minusta outoa!

Äänestä

Voihan olla, että tuleva anoppisi ja miehesi sisko tykkää "hösätä" ja heistä on mukava järjestää juhlat eikä heitä haittaa ollenkaan vaikka et osallistu järjestelyihin. Vaikka kyllä se minustakin ehkä oudolta tuntuisi jos joku järjestäisi minun kihlajaisjuhlat... Ja vain saapuisin paikalle ja nauttisin olostani. Yllätysjuhlat esim. synttärinä olisi ehkä eri asia... Vaikka kai ne juhlat voisi olla vaikka kihlajaislahja teille?

Ja sehän on jokaisen oma asia haluaako järjestää juhlat vai ei. Jotkut ei halua edes isoja häitä saatikka kihlajaisjuhlia. Mutta jos sinulla ei ole mitään juhlia vastaan (järjestelyt on vain se mikä tökkii) niin voisihan ajatella niin, että jos se on "anopille" tosi tärkeää ja sinulle ei, niin hänen ne juhlat pitää sitten järjestää. Jos juhlat haluaa. Ongelma voi olla enemmän se sisko (mutta ei välttämättä). Onko hän yhtä innokas vai "painostaako" anoppi hänet avuksi?

Äänestä

Minunkin mieheni äiti on järjestämässä kihlajaisia. Ja on pohjanmaalta. Itse olen paljasjalkainen hesalainen. Enkä ole aikeissa tehdä mitään. Mutta minua lämmittää. Hyväksyminen. Halu juhlia sitä, että juuri minä olen oman rakkaani valittu. Vaikka mieheni suku hössää asiassa, tunnen koko sydämestäni, että kaikki on hyvin, olen toivottu miniä.

Älä ole mustasukkainen. Älä kiellä toisen iloa. Itselläsi voi joskus olla poika ja sinä samassa asemassa. Mitä sinä tekisit kun edessäsi olisi nirppanokkainen miniäehdokas?

Iloise selvästikin hyvästä alusta uuden sukusi kanssa, sallit heidän iloita aikanaan teistä tai et. Olisi mielenkiintoista tietää, miten teillä kävi.

Kun katson kavereitani, valtavan monella on mustasukkaistuutta miehen perhettä kohtaan. Niin minunkin veljeni kumppanilla. Vain heidän sukunsa on hyvä, vain heidän suvussaan on osattu suhtautua heihin oikein ja niin pois päin.

Oman perheeni kokemuksesta tiedän, että meillä ainakin iloittiin uudesta perheen jäsenestä. Mutta hänellä oli tosi paljon vaikeuksia päästä alkuun. Veljeni olisi pitänyt syntyä kaalinlehdellä. Ei vanhempia, ei sisarta, ei sukulaisia, ei veljen ystäviä. Vain hänen puoleltaan tulleilla oli arvot oikeat, käyttäytyminen oikeaa, lahjat sopivat, yhteydepito oikeaan aikaa jne.

Elämä on kuitenkien sielläkin näyttänyt, että kun hätä oli suurin, apu tuli vain täältä, väärältä puolelta.

Meidän kohdalla asiat on korjaantuneet. Olemme pystyneet juttelemaan ja olemme myös nähneet kuinka sydämellinen ja upea veljeni vaimo on.

Itse olen päättänyt, että en anna oman mustasukkaisuuteni tulla uuden sukuni ja meidän perheen väliin. Ja haluan omalla esimerkilläni osoittaa aikanaan omille pojilleni ja tyttärilleni, että kaikki me mahdumme samoihin raameihin.

Äänestä

Mentiin eilen kihloihin avomieheni kanssa:) Hän on kotoisin Pohjanmaalta.. asutaan yhdessä nyt täällä PK seudulla. Ite olen kotoisin täältä.

Meille on tulossa isot juhlat Pohjanmaalla. Siellä kun todella on se tapa että kaikki muistaa ja sitten pidetään kunnon kihlajaiset. Anoppi siellä on jo varannut paikan jossa juhlat pidetään jne.. Tuntuuhan se kummalta kun niin suuresti juhlitaan.. mutta ei sitä nyt vastaankaan voi olla. Kyllä juhlat aina kelpaa:) Ja kivahan se on kun anoppi ihan tohkeissaan siellä järjestelee kaikkea:)

Älä ihmeessä kieltäydy..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kkk kirjoitti:

Hei kaikille!

Menimme kihloihin avomieheni kanssa:) Ennen kihloihin menoa sovimme, että pidämme pienet kihlajaiset perhepiirissä sitten kun ehdimme.

Mieheni on Pohjanmaalta kotoisin, kuten minäkin, mutta avomieheni suku on pitää suuria juhlia, jonne kutsutaan lähes koko pitäjä. Sanoimme mieheni äidille, että pidämme pienet juhlat lähipiirissä. Hänelle tuntui asia silloin sopivan. Nyt kuitenkin "anoppini" olisi halunnut oikein kunnon juhlat järjestää. Sanoin miehelleni, että itse en jaksa alkaa juhlia järjestää, sillä haluan vain nauttia rauhassa kesälomastani. Ajatus leipomisesta ja siivoamisesta ei suuremmin kiinnosta. "Anoppini" olisi kuulemma hoitanut käytännön järjestelyt mieheni siskon kanssa, jolla on kolme pientä lasta.. Kielsin heitä järjestämästä juhlia. En nimittäin kehtaisi tulla valmiisiin juhliin, kun en kerran itse aio laittaa tikkua ristiin. Tuntuisi niin kovin väärältä, että mieheni äiti ja sisko olisivat joutuneet meidän puolestamme juhlat järjestää. Olisihan juhlat kivat, mutta en halua, että muut tekevät työt. Nyt kuitenkin tuntuu, että "anoppini" on loukkaantunut, kun en antanut lupaa juhlien järjestämiselle. Teinkö mielestänne väärin? Olisinko vain tullut kylmän rauhallisesti omiin kihlajaisiini, kun muut ovat tehneet suuren työn niiden järjestämisessä? Eikö siitä ainakin olisi tullut pahoja puheita.. Itse en vain kertakaikkiaan jaksa järjestää mitään juhlia. Ja saahan anoppi toki juhlansa, mutta ihan vain pienet.. Jotenkin vain tuntuu hassulta, että pian kolmekymppisille kotiväki järjestää juhlat..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu