Kuuntelen päivittäin koko suomen radiota.koko suomen radiossa on viimeisen uudistuksen jälkeen myös selkeä ääniset toimittajat joiden jutustelua mielellään kuuntelee. kanavalla kuulee ajankohtaiset uutiset maakunnasta.se on tärkeää että ajankohtaiset ohjelmat maakunnista säilyisivät vaikka niitä on vähennetty vuosien varrella.
Mielipiteitä koko suomen radiosta.
Anonyymi-ap
14531
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Ei se mitään paikallista ole ainakaan täällä meillä. Tampereen radio nääs näässiä myöten. Anna Siren aivan tyhjänpäivästä kohta kuullaan hokemista. Pauliina Puurola aivan kamala. Hessu Hopon äänellä puhuu se yks dorka siellä Muurinen vai mikä lie, kun alkeelliset käytöstavatkaan ei ole hallinnossa että esitellään itsensä. Netistä lueskellaan milloin mitäkin tyhjää. Ylen Tampereen toimituksessa siis leikattavaa vielä on. Toimikaa hallitus!
Miksi kuunnella junttikaupungin radiota ja hessu hopoja, kun voi kuunnella sitä parasta, eli Pookia. Se on näin yksinkertaista.
Todella hyvin sanottu ja perusteltu. Se on juurikin näin ja jämpti! Pooki on kiistatta paras radio. Näin se on.
Sea FM on mun ❤️
Tänään aion kuunnella Pookia! Heti kun kotiin duunista pääsen niin Pooki päälle. Jo riittää ankkalinnaradion kuuntelu. Humppaa ja kontenttia sen olla pitää perkele!
Mikä juttu se on, että sen yhen pitää puhua Hessu Hopon äänellä? Luulin alkuun, että kyseessä on joku radion piilokamera tai joku känninen polttariporukka radiossa. Mut siellä se sönkötti jotain netistä lukemaansa.
Olet tainnut kuunnella Järviradiota. Sieltä tulee tekoälyn lukemaa kuvailemasi kaltaista paskaa.
Radio Suomi se on ja yksi näistä Tampereen juontajista. Pari kertaa olen Hopon kuullut.
Radiotyöläisen valtti on ääni. Yle palkkaa nykyisin marginaalista juontajia, joilla äänenkäyttö ei ole toivottavalla tasolla. Kuka mokeltaa, kiljuu, sönkkää tai ämisee, ynisee ja suhisee. On toki hyvä ottaa kaikenlaiset äänitorvet huomioon, mutta vain kuulijoina. Se joka ammattimaisesti haluaa radioon työhön juontamaan tai toimittamaan, olkoon selkeäsanainen ja puhevammaton. Siitä me maksamme.
Olisiko niin, että rekryn ja johdon pallilla istuu ihmisiä, joilla on itsellään suhinaa ässässä. Siksi.
Ylen Koko Suomen radiosta alueelliset osiot ovat ensinnäkin aivan mitättömän lyhyet pätkät joita jatketaan hetken kuluttua. Toiseksi alueelliset osiot eivät ole läheskään aina alueellisia, Kanta-Hämeen alueellakin olemme kuulleet esim.miten Jyväskylässä koirat tarkenee kovalla pakkasella ulkoilla tai miten etelä Savossa kierrätetään. Aika kaukana Kanta-Hämeestä.
Tämä oli tiedossa, kun alueellinen radio lopettiin vuosi sitten.
Aamu 6 olisi hyvää kuunneltavaa, mutta Anna Puu kimtyksineen ei kuulu hyvään ohjelmaan.
Kuka on tämä toope. joka valitsee ed mainitun kimittäjän aamuun ?
PS.
Nyt Voice'ssa on laatu laulajia, eikä yhtään kimittäjää ole uskaltautunut mukaan.
Sitkoa pitää olla. ei mitään kimitystä.
Minä en jaksa kuunnella paikallisia juntteja, kamalaa se murre!
Tampereen väki vetää vielä ylikorostunutta mansea. Sireenillä aina se voi nääs nääs sellasta siellä kyllä Tampereella hommat hoidellaan paremmin.