Runsas puolet kaupunginhallituksen jäsenistä osallistui lomamatkalle (3 sd, 2 PS ja 1 Kok). Eiköhän olisi parempi pysy Heinolassa ja paneutua kotikaupungin asioihin. Hoitamattomia ja huonosti tehtyjä päätöksiä on pilvin pimein, joista osoituksena runsaat valitukset hallinto-oikeuteen ja tärkeintä Oikeus on todennut useinmiten Heinolan päätökset laittomiksi.
Tosin voisi olla, että tämän matkailukuusikon oleminen poissa päätöksenteosta parantaisi päätösten oikeellisuutta. Uusi matkoja vaan suunnittelemaan.
Heinolan kaupunginhallitus lomamatkalla Saksan Peinessa
18
364
Vastaukset
- Anonyymi00001
Aivan loistava aloitus kaupunginhallituksen kiihkeään kevätkauteen!
Suurin harmitus asiassa on varmaan se, että kaupunginhallitus ei päässyt matkalle täydellisellä kokoonpanolla, vaan osa joutui jäämään kotikonnuille?
Kaupunkimme kehitykselle on tärkeää suunnata matkat juuri sinne, mistä saadaan parhaiten ideoita nimenomaan Heinolan kehitykseen.
Olen takuuvarma siitä, että matka on suuntautunut Saksaan siksi, että eräs keihäänheittäjä aikoinaan julisti: "Saksa on paska maa".
Kaupunginhallitus halusi omin silmin nähdä mitä tuosta maasta voisi tuoda tänne Heinolaan täydentämään meidän vastaavia olosuhteita.
Nyt vain toteuttamaan niitä uusia ideoita vaikkapa Heikkimäen teollisuuspuistossa (Space Centerissä), joita on kerätty kotiin tuomisina!- Anonyymi00015
Jospa sieltä olisi tuomisina sopimukset VW:n ja Mercedeksen tuotannon aloittamisesta Heikinmäellä!
- Anonyymi00002
Joutilaimmat kh:n jäsenet reissussa! Osa porukasta oikeissa sivilitöissä ei päässyt matkaan.
- Anonyymi00003
Välttäisin sanontaa "juotilaimmat".
Käyttäisin sen sijaan sanoja "innovatiivisimmat", "idearikkaimmat", "uusien asioiden vastaanottavaisemmat yksilöt" ja monia muita positiivisia luonnehdintoja tästä porukasta, jonka Heinolan asukkaat ovat valinneet itseään edustamaan!
Tavallaan jokainen meistä äänestäjiä ovat päässeet tuolle Saksan matkalle, mutta meitä on vain edustanut tuo huippuhieno porukka! Voimme silti nautti yhdessä matkan antimista. - Anonyymi00004
Anonyymi00003 kirjoitti:
Välttäisin sanontaa "juotilaimmat".
Käyttäisin sen sijaan sanoja "innovatiivisimmat", "idearikkaimmat", "uusien asioiden vastaanottavaisemmat yksilöt" ja monia muita positiivisia luonnehdintoja tästä porukasta, jonka Heinolan asukkaat ovat valinneet itseään edustamaan!
Tavallaan jokainen meistä äänestäjiä ovat päässeet tuolle Saksan matkalle, mutta meitä on vain edustanut tuo huippuhieno porukka! Voimme silti nautti yhdessä matkan antimista.😍😍😍
- Anonyymi00005
Anonyymi00003 kirjoitti:
Välttäisin sanontaa "juotilaimmat".
Käyttäisin sen sijaan sanoja "innovatiivisimmat", "idearikkaimmat", "uusien asioiden vastaanottavaisemmat yksilöt" ja monia muita positiivisia luonnehdintoja tästä porukasta, jonka Heinolan asukkaat ovat valinneet itseään edustamaan!
Tavallaan jokainen meistä äänestäjiä ovat päässeet tuolle Saksan matkalle, mutta meitä on vain edustanut tuo huippuhieno porukka! Voimme silti nautti yhdessä matkan antimista.Kyllähän tossa porukassa on innovointia riittänyt jo useamman vaalikauden ajan, oppiin on tullut muutama untuvikko oppimaan Heinolan huippu hienoa päätöksentekoa!
Heikinmäen 7milj. Euron autiomaa,
Kirjaston 10 miljoonaan tuleva saneeraus vuosien päästä, sairaalan myynti sotkut, uimarannan alueen hölmöt kaavamuutoksesta, jotka kaatuvat hallinto-oikeudessa, samoin käy kaupungintalon purkupelissä!
Nyt draivia peliin, henkilöstön saneeraus käyntiin, 50 turhaa pallia tykättävä! - Anonyymi00006
Anonyymi00005 kirjoitti:
Kyllähän tossa porukassa on innovointia riittänyt jo useamman vaalikauden ajan, oppiin on tullut muutama untuvikko oppimaan Heinolan huippu hienoa päätöksentekoa!
Heikinmäen 7milj. Euron autiomaa,
Kirjaston 10 miljoonaan tuleva saneeraus vuosien päästä, sairaalan myynti sotkut, uimarannan alueen hölmöt kaavamuutoksesta, jotka kaatuvat hallinto-oikeudessa, samoin käy kaupungintalon purkupelissä!
Nyt draivia peliin, henkilöstön saneeraus käyntiin, 50 turhaa pallia tykättävä!Korjataan, että Heikkimäki ylittää jo 10 miljoonaa. Saatiinkohan ulkomailta uusia Heikkimäen tasoisia ideoita veronmaksajien rahojen investoimiseen?
- Anonyymi00007
Anonyymi00005 kirjoitti:
Kyllähän tossa porukassa on innovointia riittänyt jo useamman vaalikauden ajan, oppiin on tullut muutama untuvikko oppimaan Heinolan huippu hienoa päätöksentekoa!
Heikinmäen 7milj. Euron autiomaa,
Kirjaston 10 miljoonaan tuleva saneeraus vuosien päästä, sairaalan myynti sotkut, uimarannan alueen hölmöt kaavamuutoksesta, jotka kaatuvat hallinto-oikeudessa, samoin käy kaupungintalon purkupelissä!
Nyt draivia peliin, henkilöstön saneeraus käyntiin, 50 turhaa pallia tykättävä!Kuten tuossa aiemmin selitettiin, on matkan tuliaisina saatu uusia ideoita tuosta *****sta maasta ja kaikki oppi kuinka saadaan Heinolasta vielä ****kempi paikka otetaan seuraavaksi käyttöön!
Ainakin aloitetaan Heikkimäki-2 projekti, kirjaston saneerausbudjetti tuplataan 20 miljoonaan, sairaalan myyntiprosessin toinen vaihe aloitetaan ja kaikki muutkin prosessit ja niiden intensiteetti tuplataan! - Anonyymi00011
Anonyymi00006 kirjoitti:
Korjataan, että Heikkimäki ylittää jo 10 miljoonaa. Saatiinkohan ulkomailta uusia Heikkimäen tasoisia ideoita veronmaksajien rahojen investoimiseen?
😂😂😂
- Anonyymi00012
Anonyymi00007 kirjoitti:
Kuten tuossa aiemmin selitettiin, on matkan tuliaisina saatu uusia ideoita tuosta *****sta maasta ja kaikki oppi kuinka saadaan Heinolasta vielä ****kempi paikka otetaan seuraavaksi käyttöön!
Ainakin aloitetaan Heikkimäki-2 projekti, kirjaston saneerausbudjetti tuplataan 20 miljoonaan, sairaalan myyntiprosessin toinen vaihe aloitetaan ja kaikki muutkin prosessit ja niiden intensiteetti tuplataan!huh huh
- Anonyymi00014
Anonyymi00006 kirjoitti:
Korjataan, että Heikkimäki ylittää jo 10 miljoonaa. Saatiinkohan ulkomailta uusia Heikkimäen tasoisia ideoita veronmaksajien rahojen investoimiseen?
justiinsa juu
- Anonyymi00008
Erkkilä ja Rajajärvi ei ehtineet puheluiltaan lähtemään.
- Anonyymi00009
No säästyi sitten heidän osuus heinolalaisten veronmaksajien kustantamista matkakuluista. Hyvä juttu.
- Anonyymi00010
Mole pyörätuolissa, hankalaa liikkuminen. Jokel lienee varikon sotkua selvitettävänä. Sotkut ja vaikeudet sen kun lisääntyy ja jotkuu vain reissaa.
- Anonyymi00013
Estikö pukeutumiskoodi joiltakin Kh:n jäseniltä Peinen matkan ?
- Anonyymi00016
Lyhyt vastaus, että esti.
Matkalle olisi pitänyt pukeutua DDR:n aikaisiin vaaleansinisiin kunnallisen virkamiehen ja -naisen pukuihin, joita on nykyisin vaikea löytää.
Yhdestä kotimaisesta armeijan ylijäämätavaran myyntifirmasta olisi näitä voinut löytää, mutta valmistelun aikataulu oli niin tiukka, että kaikki matkalle halukkaat eivät ehtineet hankkia kyseisiä tamineita.
Osalle oikean kokoisten virkapukujen löytäminen oli se juttu, joka lopulta esti matkalle lähdön.
- Anonyymi00017
Heinolan mainospaidat ja hupparit sekä verkkarit ym. Eivät mahtuneet kaikkien päällä, kj. Parkkosen koko max! Onkohan kj:lla työsuhde-etuna hupparit ja t-paidat, poikkeuksetta hän pukeutuu niihin lähes aina.
- Anonyymi00018
Ei mainospaitoja, vaan ne DDR:n aikaiset virkapuvut, joissa super vahva tärkkäys. Niitä oli tilattu kaupungintalolle kokoa P eli parkkis, mutta koko oli monelle liian pieni.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san3043624Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell291996Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.441626- 841481
Hallintooikeus..
"Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.921236- 1441171
- 811074
Olen rakastunut
varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.951022Kannattaa ymmärtää se asia
että mitään stalkkausta tai hakkerointia ei tapahdu. Oikeasti kannattaa tutkituttaa päänsä.212857Jos se joskus oli molemminpuolista
niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.61777