coton de tulear

Ollaan hankkimassa koiraa ja luonteen perusteella cottoni ois paras vaihtoehto, mutta ainut asia joka siinä 'pelottaa' on sen turkki.
Oon lukenut netistä, ettei sen turkkia tarvitse erikseen harjata, vaan noin parin viikon välein se pestään ja samalla harjataan, eikä sen siinä ajassa pitäisi sitten takkuuntua.
Eli periaatteessa turkinhoitoa vain parin viikon välein, paitsi pitääkö siltä tarkistaa ja selvittää jotkin pikkutakut?
Likaantumista välttäen olemme ajatelleet leikata sen jopa lyhyeksi, koska emme aio näyttelyttää sitä, vaikka cotonilta turkin leikkaus taitaa lähennellä pyhäinhäväistystä, vai miten on? Meitä se ei kuitenkaan haittaisi. Talvisin antaisimme turkin kasvaa ja pahimmilla kurailmoilla syksyllä ja keväällä ainakin pitäisimme lyhyenä.Siis voiko cottonin turkin leikata, mitä mieltä olette??

Mä oon aivan varma, että JOKAINEN jotain cotoneista tietävä vastaa mulle pikimmiten, eikö niin??? :P :P
7863
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Mulla on bichon havanais, joten tuosta cottonista osaan jotain kertoa, kun aika samanlaisia turkeiltaan ovat (me myös harkittiin ekaksi cottonin ottamista, ennen kuin löydetiin havanais). Eli ensin tuosta harjauksesta, cottonin turkki pitää kyllä harjata kammata läpi kotaisin vähintään viikon välein, muuten turkki kyllä takkkuuntuu. Pentuturkin vaihtuessa ainakin parin päivän välein kannattaa harjata, koska muuten turkki menee takkuun erittäin helposti, eikä ne takut ole välttämättä mitään ihan pieniä... (kokemusta on :( ). Eli harjaaminen parin viikon välein ei riitä ollenkaan.
En itse näe cottonin turkin leikkaamisessa mitään pahaa, kun ei kerta ole aikomus viedä näyttelyihin. Itseasiasssa tällöin turkki taitaa olla helpompi hoitaa, kun ei karvat likaannu niin helposti kuin jos ne laahaisivat maata. Mutta en kyllä miksikään "puliksi" leikkasi, koska eiköhän se kaunis turkki ole eräällä tavalla cottoninkin ylpeys, niin kuin havanaisin. Mutta vaikka turkin leikkasikin lyhyeksi, niin siinä on silti aika paljon hoitamista, enkä ottaisi cottonia tai mitään muuta ns. turkkirotua, jos en olisi kiinnostunut turkin hoitamisesta.

Äänestä
  • Näin kesäisin olen sen aina lyhyeksi itse leikannut (olen parturi kampaaja :)) eihän se lyhyellä turkilla näyttelyihin ym kelpaa, mutta tämä onkin vain kotikoira!
    Cottoni on luonteeltaan aivan mahtava koira, kunnon pelle :) Jos haluat kuvia lyhyt turkkisesta cottonista laita mailia: [email protected]

    Äänestä

  • cottoni... kirjoitti:

    Näin kesäisin olen sen aina lyhyeksi itse leikannut (olen parturi kampaaja :)) eihän se lyhyellä turkilla näyttelyihin ym kelpaa, mutta tämä onkin vain kotikoira!
    Cottoni on luonteeltaan aivan mahtava koira, kunnon pelle :) Jos haluat kuvia lyhyt turkkisesta cottonista laita mailia: [email protected]

    Miksi ottaa "turkkikoira", jos ei ole valmis turkinhoitoon? Noita rotuja kun kuitenkin on jokunen, mistä valita. En tarkoita tätä ilkeilynä, vaan neuvona.

    Äänestä

  • hmm kirjoitti:

    Miksi ottaa "turkkikoira", jos ei ole valmis turkinhoitoon? Noita rotuja kun kuitenkin on jokunen, mistä valita. En tarkoita tätä ilkeilynä, vaan neuvona.

    Kirjottelin tuossa että leikkaan koiran turkin aina lyhyeksi , (ja leikkaamme vain kesäksi sen aina) niin ihan sen takia leikkaamme sen kesäksi lyhyeksi kun koiralle viileämpi vaihtoehto, ja kun tykkää uida paljon niin turkki painaa paljon. Talvella todellakin turkin hoito kiinnostaa että ei ole siitä kiinni!

    Äänestä

  • hmm kirjoitti:

    Miksi ottaa "turkkikoira", jos ei ole valmis turkinhoitoon? Noita rotuja kun kuitenkin on jokunen, mistä valita. En tarkoita tätä ilkeilynä, vaan neuvona.

    miksi ottaa pitkäkarvainen koira, jos tietää jo etukäteen, ettei aio sitä hoitaa..???==USKOMATONTA??
    EN ole parturi enkä kampaaja, mutta koirieni turkit olen aina hoitanut !! Partacollieita 3 kpl !!ja näyttelyissä käyneitä/menestyneitä!!-kuvitteleppas itsesi pitkähiuksiseksi ja kampaat hiuksiesi takkuja vain 2-3 vko:n välein ?? kysyn vaan..sit varmaan täit ja muut on kavereitasi..täytyyhän niitäkin ruokkia !!!!

    Äänestä

  • pitkäturkkinen kirjoitti:

    Siinä ei ole mitään pahaa, jos ei aio käyttää cottonia näyttelyissä ja haluaa vähän saksia turkkia, jotta siitä tulisi helpompi hoitaa. Itseasiassa jotkut kasvattajatkin leikkaavat vanhojen koiriensa turkkeja, joiden näyttelyura on jo ohi. Mutta tietenkin sitä turkkia pitää muuten hoitaa (harjata, kammata, pestä kerran kuussa yms.). Noi hoitotoimenpiteet pitää tehdä vaikka ei näyttelyissä kävisikään ja vaikka turkkia olisikin lyhennetty. Mutta en minä kyllä ihan lyhyeksi sitä leikkaisi. Hyvin hoidettu turkki on tosi kaunis :) miksi sitä menisi leikkaamaan ihan puliksi?

    Äänestä

Mulla on cottonin ja lhasa apson sekoitus. Sen turkki meni aivan huovaksi, joten leikkasin itse saksilla lyhyeksi. Iso homma mutta ihan nätti siitä tuli. Ja nyt se on helpompi hoitaa kun karvat ei laahaa maata. Mutta ihan kaljuksi ei kannata ajaa, koska siitä tulee koiralle henkisiä ongelmia - siitäkin kokemusta. Hännästä jouduttiin ajamaan kaikki ja siitä tuli iso ongelma.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

kopsu kirjoitti:

Ollaan hankkimassa koiraa ja luonteen perusteella cottoni ois paras vaihtoehto, mutta ainut asia joka siinä 'pelottaa' on sen turkki.
Oon lukenut netistä, ettei sen turkkia tarvitse erikseen harjata, vaan noin parin viikon välein se pestään ja samalla harjataan, eikä sen siinä ajassa pitäisi sitten takkuuntua.
Eli periaatteessa turkinhoitoa vain parin viikon välein, paitsi pitääkö siltä tarkistaa ja selvittää jotkin pikkutakut?
Likaantumista välttäen olemme ajatelleet leikata sen jopa lyhyeksi, koska emme aio näyttelyttää sitä, vaikka cotonilta turkin leikkaus taitaa lähennellä pyhäinhäväistystä, vai miten on? Meitä se ei kuitenkaan haittaisi. Talvisin antaisimme turkin kasvaa ja pahimmilla kurailmoilla syksyllä ja keväällä ainakin pitäisimme lyhyenä.Siis voiko cottonin turkin leikata, mitä mieltä olette??

Mä oon aivan varma, että JOKAINEN jotain cotoneista tietävä vastaa mulle pikimmiten, eikö niin??? :P :P

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu