Naapurisopu...

Syksyllä 2019 naapurini alkoi häiritä minua haukkumalla minua seinän läpi. Hän alkoi myös myydä itseään ja esittää, että olen hänelle vaarallinen. En todellakaan ollut vaarallinen. Hän sai myös rakastajansa haukkumaan minua.

2020 olin omalla kesämökillämme ja sinne tunkeutui eräs henkilö. Olin seuraa vailla ja ilahtunutkin. Mutta koska hän ei käyttäytynyt en minäkään käyttäytynyt. Eräistä syistä hermostuin häneen ja kerroin hänelle, että hän on varmaan matkalla naapurissani elävään huoraan. Tulin myös sanoneeksi jotain muuta pahaa naapuristani, olihan minua haukuttu monta vuotta.

Ilmeisesti tunkeutuja käsitti, että minä olen vaarallinen naapurilleni. En ole. En vaan pitänyt siitä, että minun olisi muka jollain tavalla pitänyt osallistua hänen seksielämäänsä.

Yhä edelleen naapurista on häiriötä...

Mutta ehkä olen kuvitellut koko asian!
9261
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Joo, voi olla että olet vähän jääräpäinen, etkä ole lähestynyt asiaa alunalkaenkaan ymmärryksen kautta. Tuossa vaiheessa vaikea purkaa asiaa, mutta puhuminen naapurin kanssa lienee ainoa tapa tehdä se. Ei muiden ihmisten kautta.

Onnea matkaan, nöyrtymistä tulee vaatimaan. <3

Äänestä

Eikä minua enää häiritse! Tällaisen käsityksen asioista voi saada, jos ei näe seinien läpi.

Äänestä

No, olenkohan saanut oikean käsityksen? Nykyään kuulen myös hyviä ääniä, paljon...

Äänestä
  • Hyvät äänet on hyvä merkki.

    Äänestä

Tuo on vain ideani siitä mitä naapurissa tapahtuu. En todella tiedä. Naapuri näyttää kyllä vanhalta.

Äänestä
  • Mielenterveyspotilaita, vanhuksia ja dokuja kyseiseen toimintaan värvätäänkin.

    Äänestä

Olen myös ollut kuulevinani, että sinne on tullut vanha mies, joka usein on paikalla. Pari vai jotain muuta?

Kun aika kuluu, myös asunnon tunnelmat vaihtuvat.

Äänestä

Kirjoittelin tätä 12 aikaan yöllä. Taisin olla vähän väsynyt

Äänestä

Mistä edes tiedät jos ääni kuuluu seinän läpi jos vaikka kiroilee jollekin TV-ohjelmallekin kovaan ääneen...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Syksyllä 2019 naapurini alkoi häiritä minua haukkumalla minua seinän läpi. Hän alkoi myös myydä itseään ja esittää, että olen hänelle vaarallinen. En todellakaan ollut vaarallinen. Hän sai myös rakastajansa haukkumaan minua.

2020 olin omalla kesämökillämme ja sinne tunkeutui eräs henkilö. Olin seuraa vailla ja ilahtunutkin. Mutta koska hän ei käyttäytynyt en minäkään käyttäytynyt. Eräistä syistä hermostuin häneen ja kerroin hänelle, että hän on varmaan matkalla naapurissani elävään huoraan. Tulin myös sanoneeksi jotain muuta pahaa naapuristani, olihan minua haukuttu monta vuotta.

Ilmeisesti tunkeutuja käsitti, että minä olen vaarallinen naapurilleni. En ole. En vaan pitänyt siitä, että minun olisi muka jollain tavalla pitänyt osallistua hänen seksielämäänsä.

Yhä edelleen naapurista on häiriötä...

Mutta ehkä olen kuvitellut koko asian!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu