Eikö kukin voisi keskittyä lähinnä omaan elämäänsä? Jos jollakulla muulla on tunteita, ajatuksia, tai tekoja oman suhteen sisäpuolella tai ulkopuolella, miksi se on sinun asiasi moralisoida heitä? Ja jos vaikka omakin kumppanisi ihastuu toiseen, milläs häntä estät?
Toisten elämän moralisointi
Anonyymi-ap
143934
4Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 143
Vanhimmat
Huomaatko että syyllistyt samaan mistä toista syytät? Olet elävä paradoksi. Lisäksi tuntuu että jos on mennyt ihon alle noin pahasti, niin ollaan tilanteessa nimeltä "se koira älähtää johon kalikka kalahtaa". Miksi sitä persettä pitää sitten jakaa ympäriinsä, kun asian voisi tehdä rehellisesti ja reilusti, eikä yrittää syödä ja säästää kakkua samaan aikaan. Pitää tehdä valintoja, turha sössöttää että "asiat ei ole niin yksinkertaisia" silloin kun ne on.
Naiset yleensä selittelee noista monimutkaisista tunteista ja kuvioista, eivätkä tajua sitä että valehtelevat itselleen. Heillä ei ole vaan itsekuria, ja selkärankaa ja ovat enemmän tunteiden vietävissä kuin miehet. On niitä ristiriitaisia tunteita miehilläkin. Miehet vaan pystyvät pitämään ne kurissa.
Kysymys oli, miksi pitää toisten elämiä moralisoida? Eikö oman elämän moralisointi riitä? Jos joku toimii mielestäsi huonosti, vaikkapa pettää, miksi jonkun ulkopuolisen pitää siihen puuttua? Miten edes estät omaakaan kumppaniasi ihastumasta toiseen?
Ei aivan. Naiset osaa olla hyvinkin suorasukaisia toiveissaan, se taas ei ole meidän ongelma, jos haluatte omassa kutkaisissa päissänne kuvitella naisten haluavan jotain vtun sielun sympatiaa.
Joillekin se on vaan vaikea sisäistää, että jos te lapatossut seuraatte muiden elämää ketunhäntä kainalossa niin shown myös saatte, se että vuosia kestänyt sekoilunne paljastui kaikkineen on täysin teidän ongelmanne, ja vtun iso ongelma onkin.
Ymmärrettävästi yritätte vielä kylvää jotain sairaita skenaarioita sen lisäksi että elätte jotain naisen "liigafantasiaa" koska jotain pitää omaan surulliseen elämään saada, olkoonkin muiden kustannuksella. No vittu unen näitte.
No miks esim. sä rustailet nimettömiä?
Sen mitä olen kuullut, molemmissa sukupuolissa taitaa olla suhteen ulkopuolisia suhteita, ihastumisia, rakastumisia, salailua ja piilottelua, fantasiointia toisista vapaista ja varatuista, avoimia suhteita.
En estäisikään. Ja on joskus historiassa niin käynytkin. Kyse on vaan siitä, että päällekkäin ei vatuloida kahta suhdetta. Tehdään valintoja ennen kuin ajellaan kahdella rattailla. Jos ei ole varma ja testailee kaksilla rattailla ajoa varmuuden vuoksi että tietää kummat haluaa, niin on niin laittaa omat tarpeensa muiden edelle. Itse en ainakaan haluaisi olla sellaisen naisen kanssa tekemisissä joka panee omat tarpeensa toisen edelle. Valinta on toki riski, mutta se pitää tehdä, ja pysyä siinä.
Ja mitä tulee toisten elämän moralisointiin, niin harrastan sitä vaan silloin kun joku tulee vollottamaan kun kaipaa ymmärrystä epäeettiseen käyttäytymiseensä. Yleensä silloin tietää itsekin että toimii väärin, joten yrittää hakea komppausta muilta naisilta jotka ovat yhtä heikkoja ratkaisuja tehneet. Moraaliltaan heikot ihmiset tarvitsevat vertaistukea itsensä kanssa. Moraaliltaan vahvojen ihmisten ei tarvitse yleensä hakea hyväksyntää toiminnalleen.
Miten anonyymiys tälle palstalle kirjoitteluun ja tämän aloituksen sisältöön liittyy. Logiikka hoi.
Mutta vaan naiset selittelevät niitä monimutkaisilla tunteilla keskenään, jotta voivat saada hyvän omantunnon. Miehet eivät tee sitä. Puhuvat toki keskenään myös, mutta selityksiä ei ole, tai jos on niin niistä huomautetaan. Naiset sallivat keskuudessaan itselleenvalehtelun, minkä vuoksi kuvittelevat että ihmissuhteet ovat monimutkaisia. Ei ole. Naiset ovat heikkoja.
Kyllä. Selvästi se on naiset, ja vain naiset, jotka toimivat huonosti suhteissaan. Miehet eivät varmastikaan koskaan petä, ja ovat aina muutoinkin vain upeita kumppaneita kaikin puolin.
No tähän en oo minä ainakaa ”syyllistyny” et jos ei itessään oo ongelma niin ei kuulu niinq mulle tää draama. Trolololo
Kyllä jokaisen tulee myös miettiä omia tarpeitaan. Jos vaikkapa on onneton suhteessaan, on oikeus lähteä siitä pois. Miehillä ja naisilla. Ei olla onneksi pakkomaassa.
Ihan tosielämästä esimerkkiä. Siihen sun oma moraalis jo kosahtikin. ;)
Justiinsa. Ja kuinka monta kertaa esim kuukauteen näitä vastustamattomia vastaristivetotilantei tulis keskimäärin
En sanonut niin. Väittäisin että miehet pettävät ehkä jopa enemmän. Paha sanoa. Mutta miesten keskuudessa ei niin helposti selitellä. On toki varmaan jotain sellaisia pelleporukoitakin, mutta oman kokemuspiirini parissa ei ainakaan. Miehillä ja naisilla on omat paskansa.
Huomautin vaan että tuo on asia mihin naiset voisivat kiinnittää huomiota. Eivät näe asiaa itse, kun iso osa toimii samalla tavalla ja ruokkii ongelmaa pahemmaksi. Se luo vaan ihmeellistä draamaa lisää, ja sitten ihmetellään kun elämässä on monimutkaisia ongelmia. Niitä tulee jos tekee elämäänsä monimutkaisia kuvioita. Asia ei ole monimutkainen, se pitää vaan myöntää rehellisesti itselleen.
No sitten voivat mennä vaikka suihkuun ym
Hän troolaa lillukanvarsissa kun mitään muuta ei ollaa ankeaa
No harmi, jos sinä ja muut tutut miestuttusi olette joutuneet kuuntelemaan selittelyjä. Ehkä voit, ja muutkin sellaiset miehet, ja miksei naisetkin, voi pyytää, että ei halua kuulla mitään selittelyjä mikä johti tekoihin x, jos niin toivoo.
Minä kerroin aikanaan hyvin lyhyesti syyni omaan lähtööni, koska itsekin haluaisin vastaavassa tilanteessa kuulla, miksi. Ja ehkä mahdollisesti oppia jotain itsekin. En vaan silti oikein näe pointtia tuomita ihmisiä, joiden elämää en edes tunne. Mutta kukin tavallaan.
Aivan. Kukin tavallaan.
Tuttujenikin suhteet, jotka ovat päätyneet eroon, on ollut onnetonta tunnetta. Eri syistä. Monella on myöhemmin elämä ihan eri tavalla onnellinen, osalla sinkkuna, ja osalla sopivamman kumppanin kanssa.
Ja omasta kokemuksestani voin kertoa, että olen tavannut miehiä, jotka ovat analysoineet pitkin kertomuksin minut ja itsensä ja muut naiset pelkän yhden tavallisen kahvittelukerran jälkeen (jossa vain ollut tavallista tutustumista). Eli kyllä miehissäkin on heitä, jotka selittelevät.
Kyllä. Voi olla. Puhuin vaan omasta kokemuspiiristäni. Tosin lähelleni ei uskaltaudukaan ketkään selittelijät. Ei miehet eikä naiset, joten otantani saattaa olla vääristynyt siinä mielessä.
Mutta onneksi suurin osa miehistä ei kuitenkaan ole toiminut noin. Aika lyhyesti ollaan kerrottu missä mennään ja miksi. Aina ei edes ole tarvinnut kertoa miksi, kun ei halua pahoittaa vaikkapa toisen mieltä. Käynee molempiin suuntiin. Heidän kanssaan, jotka ovat läheisempiä, ollaan keskusteltu enemmän.
Olet hysteerinen, rauhoitu.
No miksi sitten kannat huolta selittelystä, jos muut tykkää. Kerran he eivät uskaltaudu sinun luo.
Mun eteen niitä sattuu joskus, kun ennalta ei aina voi tietää, ja sitten kestän sen. Osaan vetää pelin poikki siinä vaiheessa, jos en arvosta toisen tapaa keskustella.
Et näköjään osaa.
No joo, tämä ehkä oli turha kommentti, jonka tarkoitus ei ollut kuin ärsyttää. Osaan nostaa käden itse pystyyn virheen merkiksi ja myöntää sen. Anteeksi.
Tämä oli myös kommentti minkä tarkoitus ei ollut kuin ärsyttää, joten anteeksi tästäkin.
Ei mua ärsytä. Ja olen sinut itseni kanssa siitä, miten olen toiminut suhteiden, tai jonkun tapaamisten päätyttyä.
No eikös tuo ole enemmän miesten touhua se kaikille jakaminen?? Miksi sekin pitää heittää naisten niskaan aivan kuin kaikki miehet olis puhtoisia pulmusia? Oman kokemuksen mukaan ne on just ne miehet jotka enemmän pettää.
Teillä on hyvin syvällinen asenne palstaäijän teennäisiä blaasteja kohtaan sör
Eli at ease soldier🙄
Ku ekasta kafeteerian ovesta rauhas sisään pääsis mu ha ha enkö muka mukava ha ha
Ei tämä sinun kokemus-, lähetys ym piiris oikee auennu ny bro
Jaa pitäiskö lähtee löylyihin tänää on naisten vuoro erikseen ku Viros bastuis
Miksi haluat pettää? Miksi et ole rehellinen?
Uskoisin, että nuo ovat hyviä kysymyksiä mietittäväksi, jos ajatukset tulevat mieleen.
Siis kullekin itselleen, omalla kohdalla. Toiset tietävät ja tuntevat oman elämänsä, onko tarpeeksi onnellinen vai ei ja miksi, ja miten siihen reagoi ja toimii.
Ymmärrän ihastumisen ja pettämisen jos se johtaa suoraan eroon. Petollisuutta en ymmärrä.
Luo siinä vähän huonon tilanteen itselleen tulevaisuuteen jos suhde lähtee noin käyntiin. Sitten saa pelätä että toinen tekee itselleen samalla tavalla jos on tehnyt niin omankin suhteen alkaessa.
Tämän vuoksi on hyvä että asiat lähtisi siististi käyntiin, niin ei tarvitsisi olla varuillaan omassa suhteessa ihmisen kanssa, jos tietää että hänellä ei ole ollut tapana hypätä yllättäen toiseen suhteeseen.
On noita yllättäen suhteesta toiseen menijöitä. Ja on heitä, joilla irtaantumista edeltää suhteen heikompi tila, jossa tuntui olevan potentiaslia enempään.
Olen yksinäinen ja onneton, siispä lähden pois.
Suhteemme ei anna minulle sitä, mitä sieluni ja mieleni, tai ruumiini kaipaa, siispä lähden pois.
Sehän se on tervein tapa, että jos suhde loppuu, niin lopettaa sen niin että jää yksin. Sitten voi käsitellä omat tunteet rauhassa ennen uutta suhdetta. Siinä jää sekin riski pois että käyttäisi vahingossa toista ihmistä laastarina, ja suhde lähtee terveeltä pohjalta sitten kun sen aika on.
On tullut tavattua miehiä, muutaman kerran, mukavia, mutta huomannut, ettei se kanna pidemmälle. Siis lähden pois.
On ollut mies elämässä, pitkään, on paljon hyvää mutta pitkään myös paljon huonoa. Minulle tärkeät onnen lähteet, niitä ei ole. Siispä lähden pois.
Keskityn omaan elämääni. Siihen kuinka itse toimin ja mitä muilta odotan. Jos toinen toimii suhteessa tavalla josta en pidä, en voi häntä väkisin muuttaa. Voisin moralisoida hamaan tappiin asti, kuinka hän ei anna vaikkapa sellaista hellyyttä minulle kuin kuuluu, tai kuule yhtään muitakaan perustarpeitani, tai opettele keskustelemaan kanssani. Tai toimii sänkysuhteissaan eri tavalla kuin minä tahtoisin.
Voin aina itse lähteä pois. Ja päättää kenet pidän elämässäni.
Kuulostaa että olet punninnut asian harkiten, joten tuskin tulet katumaan valintaasi vaikka se alussa vaikeaa onkin varsinkin jos toinen ei haluaisi. Olen itsekin joutunut aikanaan tekemään samanlaisen valinnan, eikä ollut helppoa.
Mutta tein sen suurilta osin toisen vuoksi, koska itse en halunnut enää lapsia, ja toinen mahdollisesti halusi, vaikka olisi mieluummin jäänyt suhteeseen ja luopunut lapsihaaveista. Näin kuitenkin kokemuksella, että suhde tulisi päättymään kuitenkin, niin päätin tehdä ratkaisun ajoissa, kun hän vielä voisi lapsia saada.
Tilanne oli vaikea, varsinkin kun meni niin sairaaksi että olin ainut tukihenkilö kyseiselle henkilölle eron jälkeen. Jaksoin kuitenkin tilanteen läpi, ja hän löysi uuden miehen lopulta, ja nyt hänellä on lapsi. Valintani oli siis oikea. Mutta raskas itselleni. Uskon kuitenkin että kyseinen ihminen osaa arvostaa mitä tein, vaikka asiasta ei enää puhutakaan ja kaikki jäi omaksi kannettavakseni.
Kyllä. Jos suhde ei tunnu oikealta, on turha roikottaa sitä löysässä hirressä. Ei se ole kummallekaan hyvä tilanne pitkällä tähtäimellä. Sitähän parisuhteet ovat että etsitään sitä oikeaa ennen avioliittoa. Lopullinen sitoutuminen kannattaa tehdä harkiten, koska itse ainakin näen sen lopullisena, siinä pitää selvittää kaikki ongelmat yhdessä. Pitää vaan valita sellainen joka ajattelee sitoumusta samalla tavalla kuin itse.
Minäkin olen kuullut toiselta niin selkeitä toiveita vaikkapa elämäntapaan liittyen, joihin olen tiennyt olevani haluton vastaamaan, niinpä olen katsonut paremmaksi irrottautua suhteesta. Tai vaatimuksia joihin en voi antaa takuita, silloinkin olen katsonut parhaaksi, että voi kohdata sopivammat.
Ikä ja elämänkokemukset, itsensä tunteminen, yleensä tuovat auttavat olemaan harkitsevaisempi. Katsomaan yhtyykö tärkeät toiveet ja todellisuus tarpeeksi itselleen ja sille toiselle sopivan suhteen luomiseksi.
Ja lisään. Kuulla myös sen toisen ajatukset. Häntäkään en voi väkisin muuttaa.
Muut ihmiset tuntevat ja päättävät omat elämänsä.
Eli jos joku haluaa olla polyamorisessa suhteessa, voi minä sitten päättää hyväksynkö sen vai en. Ja jos toinen kertoo, ettei tykkää keskustella ja pohtia syitä suhteessaan, minä mietin hyväksynkö sellaisen asenteen vai en omassa suhteessani. Jos toinen ei osaa antaa sellaista läheisyyttä mikä olisi minun mieleeni, voin ensisijaisesti omalta osaltani miettiä, hyväksynkö sen vai en suhteessani. Vai onko suhde kuitenkin tarpeeksi hyvä ilman vaikkapa juuri sellaista läheisyyttä. Ja kyllähän sitä peilailee, teenkö tuon toisen tarpeeksi onnelliseksi.
Onnea vaan noihin polyamorisiin suhteisiin. Kukin tyylillään, mutta ihmetyttää katsoa niitä vierestä, kun jos ajattelee vähänkin pitempään, niin näkee että siinä hankkii vaan ongelmia itselleen. Parisuhteet on muutenkin niin vaikeita, niin miksi pitää siihen vielä jotain ylimääräistä twistiä rakentaa. Voi olla hyvä idea hetken, mutta mitäs 20v. päästä kun ehkä jommankumman läheisyyden tarpeet muuttuu. Ja toinen alkaakin viettämään aikaa jonkun toisen ihmisen kanssa, enemmän kuin puolison, joka silloin tarvitsisi vaan läheisyyttä.
En tiedä. Onhan mielenkiintoista nähdä saako joku toimimaan tuollaisen elämänmittaisesti. Itse epäilen, joten en lähtisi kokeilemaan. Ei ainakaan ilman jotain ylimääräistä draamaa jossain kohti suhdetta. Mutta katson mielenkiinnolla. Onnea yritykseen, kukin tyylillään.
En mä ole ainakaan estäny enkä kieltäny mitä turhaan jos toinen haluaa pysyä vierellä ei siihen kieltoja tarvita turhia ymmärtääkseni
Täsmälleen samat ajatukset minulla. Kyllä toinen pysyy vierellä jos haluaa.
Joo, ei kai toista edes voi kieltää. Kaikki tekee omat valintansa. Sen vuoksi avoin ja rehellinen puhe on parisuhteissa tärkeätä. Jos tahdot ja arvot eivät kohtaa, niin sitten molemmat voi etsiä sellaisen uuden kumppanin jonka kanssa kohtaa.
Ja jos toinen kokee avoimen ja syitä pohtivan keskustelun selittelyksi ja turhuudeksi, silloinkin voi päättää lähteä pois suhteesta, jos niin parhaaksi katsoo.
Kuhan lähette kaikki menee kun rupeaa keskusteleen
Itse etsin suhdetta, jossa voi halutessaan aina väliajoin (ja toki tarpeen mukaan) vähän pohtia toisen kanssa, mikä suhteen tila on. Onko meillä vielä hyvä olla yhdessä. Ei siitä tule mitään draamaa, kun rakkaansa kanssa on hyvä jakaa ajatuksiaan ja tunteitaan. On luottamusta, että molemmat saavat olla sitä mitä ovat, ilman vaatimuksia tai pakkoja. Ja molemmat tajuaa sen, että elämään kuuluu muutokset ja arvotkin voivat vaihtua sen varrella. Kun kunnioittaa ja välittää toisesta, haluaa, että hänellä on hyvä tuntemus suhteesta. Ja jos minä en enää tuo sitä tarvittavasti (jos olen muuttunut vaikkapa liian nalkuttajaksi, tai kylmäksi jollain tavalla), toivon hänen löytävän sen muualta. Ja toistepäin.
Kuulostaa hyvältä konseptilta, itselläni hieman poikkeaa tuosta. Jos jompikumpi ei ole tyytyväinen, niin sen sijaan että ratkaisuni olisi erota, se olisi yhdessä ratkaista ongelma parisuhteessa. Ei kai se vaihtaminen aina ole ratkaisu jos on pitkään parisuhde toiminut. Muuten se tarkoittaisi sitä, että aina ajoittain pitäisi vaihtaa parisuhdetta, kun ihmisten elämät muuttuu.
On mukavampi kun molemmat tiedostaa sen, ja puhutaan asioista vakavasti niin kuin mainitsetkin. Ja sitten yritetään ratkaista muuttuneet tavoitteet yhdessä, miten ne saadaan toimimaan parisuhteessa. Näen parisuhteen yhteisenä sitoutumisena, jossa kaksi ihmistä sovittavat oman halunsa yhteen. Sitä paitsi kun sitä tekee pitkään, niin molemmat oppii yhdessä tekemään sitä myös tiiminä. Muuten joutuu opettelemaan kaiken taas uudestaan uudenlaisen ihmisen kanssa.
Niin juuri. Tuota minäkin tarkoitin.
Ainakin itse olen valmis laittamaan paljon panostusta, jos on hyviä ja syviä tunteita toiseen. Jotkut on kyllä aika huonoissakin kun eivät näe muuta, ja sitten se erokin voi tulla aika suoraviivaisesti. On monia eri syitä, ihmiset tuntekoot eritoten omansa.
Ei mitenkään voi estää ettei toinen ihastu toiseen. En jaksa edes moralisoida tuttavia jotka pettäneet. Oikeastaan jokaisen suhde ollut jotenkin pielessä kun jälkeen päin juttuja kuullut. Ero ollut aina paras ratkaisu. Toki sen olisi voinut tehdä jo vuosia ennen. Kaikki ei ole kultaa mikä kiiltää. Lähinnä huvitti nainen joka itse pettänyt miestään ja lähtenyt toisen miehen mukaan. Luuli olevansa jotenkin oikeutettu moralisoimaan poikansa ex tyttöystävää joka ei ollut tehnyt muuta kuin ihastunut toiseen ja jättänyt hänen poikansa. Elämässä ei koskaan tietää. Jopa 40 avioliittovuoden jälkee on löydetty uusi ja petetty. Ihmiset on. Mut tuossakin taitaa molemmat olla uusien kanssa onnellisempia kun 40 vuoden aikana yhdessä.
Joo joskus noissa "pata kattilaa soimaa" tapauksissa käsitellään omia omatunnontuskia. Projisointi on ehkä oikea termi.
En ymmärrä miksi puhuminen yleensäkin tuntuu olevan niin vieras käsite parisuhteissa. Ei tarttisi kaikkea ihmeellistä draamaa ja pettämiskuvioita, jos koko ajan vaan puhuttaisi avoimesti kaikesta.
Miksi se on ihmisille niin helvetin vaikeeta. Naisetkin väittävät osaavansa keskustella asioista, mutta yhdessäkään parisuhteessa niin se ei ole sitten toiminut käytännössä.
Naisilla tuntuu olevan aina kova paikka siinä, kun pitäisi myöntää toimineensa hieman tyhmästi. En tajua miksi se on niin vaikeeta, kun ei siitä tuomittaisi. Mieluummin keksitään joku ihmeellinen selitys missä itse on uhri. Miksi naisille on vaikeeta myöntää omia virheitä, vaikka toinen osapuoli tekee sen ja kuten myös ymmärtäisi toisenkin virheet osaksi samaa inhimillisyyttä.
Niin, ja osa ei vaan näe itsessään koskaan mitään vikaa. Toinen on vaikkapa pettänyt seksittelemällä muiden kanssa, mutta ei itse, niin sitä saa moralisoida ja syytellä loputtomiin. Mutta jos itse on vaikka ollut tosi kylmä ja kuulematon toisen tarpeita ja itsemääräämisoikeutta kohtaan, niin se onkin sitten ihan ok. Kun ei vaan nähdä itseään ja pidetään itseä täydellisenä ihmisenä, kumppanina jne. Sitten syytetään toisia…. Eli itse kannatan keskittymistä lähinnä omaan elämään ilman toisten moralisointia. Toki jokainen tyylillään, jotkut haluaa syyttää ja syyllistää milloin mistäkin, ihan kuin toiset eivät saisi itse päättää omasta elämästään.
Nii. Tuollainen on juuri sitä keskustelua kun yrittää selittää asioita. Hieman passiivisaggressiivinen lähestymistapa tosin, mutta juuri tuohon suuntaan.
Juu ja uuttakin on petetty, onneako lie.
Noh, tuollaisia ystäviä kun on joskus ollut ympärillä, niin paras ratkaisu on vaan pitää turpa kiinni kun selittelevät juttujaan.
Ai onko. Empäs tiennyt mut hyvä et sinä tiedät. Monet tutuista olleet pitempään sen uuden kanssa naimisissa kuin vanhassa suhteessaan. Jossain tapauksessa se oli se elämän viimeinen suhde. Todella onnellinen että hän sai kokea vielä todella väkivaltaisen suhteen jälkeen yli 30 vuotta hyvän miehen ja rakasti loppuun asti.
On sellainenkin varmaan mahdollista.
On varmaan kaikki mahdollista. Ei silti kuulu minulle sen enempää kuin sinullekaa.
Ai, monessakin sinun kunnon suhteessa on tuollaista tapahtunut? Harmi jos ei osata nähdä omassa toiminnassa mitään virhettä. Jos pettää, niin tunnustaa sen. Jos on kylmä eikä kuule toista, tunnustaa sen.
Minulla asioiden ja syiden, tuntemusten jne selvittely kuuluu pitkään parisuhteeseen. Jos vaikka kokee ettei tule kuulluksi ja on yksin jätetty tunteissaan, tai toimissaan vaikkapa, niin ei kai voi muuta kuin yrittää kertoa tunteitaan ja huomioitaan. Sama jos toimissaan lähtee toisen matkaan, yrittää sitten kertoa miksi. Jos toinen ei halua kuulla miksi toinen päätyy sellaisiin valintoihin, voi kai pyytää, ettei toinen kerro mitään, ettei kiinnosta kuulla.
Olen kärsivällinen mies, joten annan tämän olla. Mutta kiukuttelu ei yleensä ole paras tapa lähestyä.
Minusta on 2 laista pettäjää on näitä jotka hakee vaan seksiä ja jännitystä elämään heitä monesti voisi pitää sarjapettäjinä. Sitten on ihmisiä jotka oikeasti rakastuu toiseen.
Tässä saattaa olla tilanne että olemme samaa mieltä, mutta puhumme ristiin, joten jäitä hattuun.
No noissakin monessa takana henkistäpahoinpitelyä, alkoholismia ihan fyysistä väkivaltaa, aiempaa pettämistä jopa toiselta puolelta. Harvoinpa sellaiseten kanssa pystyy puhumaam. Jotta suhde toimii täytyy molemmilla olla tahtotila. On varmaan osa koittanut kaikensa korjata sitä. Käyneet terapiat yms. Mutta lopulta kuitenkin käynyt niin että rakastuttu toiseen. Enkä oikeastaa edes ihmettele sitä.
Nii. Sellaisessa skenariossahan asia on sitten mennyt ihan oikein. Vai?
Ymmärrän kyllä, että harmittaa jos toinen ei myönnä mitään omia tyhmiä tekoja. Ne olisi fiksua huomata ja pyytää anteeksi. Mutta osa ei e itsessään mitään vikaa.
Olisin itse kaivannut kuulla omassa pitkässä suhteessani, miksi toinen toimii niin kuin toimi. Kysyin syitä useamman kerran, mutta en saanut mitään vastauksia. Eli aivan kuin hän ei olisi koskaan mitään katunut, ja anteeksi ei pyydetty. Kuin tunteeni olisivat olleet jonninjoutavia…
Ei tarkoitus loukata toki ketään. Tähän nyt tullut kommentteja väliin joita edes osaa huomannut.
Sitten jaetaan samanlaisia kokemuksia historiasta, joten riitely tavallaan on turhaa.
Itsestäni ei ole mitään järkeä jäädä yhteen jos toinen pettänyt. Loputon katkeruuden kierre. Joka nousee aina keskusteluun kun on riita.
Se on semmottis täällä internetissä, joten pitää yrittää pysyä vaan rauhallisena, ja yrittää ajatella että joku yrittää ymmärtää, pikemminkin kuin että joku yrittää riidellä. Vaikeatahan se on tämmöisessä ympäristössä kun kaikki sohlaa omia elämänsä ongelmia sekaan, mutta se nyt varmaan on se tapa miten internet-keskustelut tulevat joskus järkeviksi.
Noi on pahoja tilanteita. Otan osaa. <3
Jos ihminen uhkaa aseella vaimoaa lasten nähden ja aikoo tappaa. Vetänyt lapiolla rappusille tajuttomaksi. Niin kyllä on oikein että vaimo on löytänyt toisen miehen ja pakenee sen mukaan.
No voinhan laittaa jäitä, vaikka ei mun pää nyt höyryä ollenkaan. Kiitos ajatuksesta.
En puhu itsestäni.
Juu, sinä päätät miten toimit. Onneksi on itsemääräämisoikeus tässä maassa. Ei ole pakko yhtään mitään.
Itse olin onnellinen kun sisareni lopulta petti ja älysi jättää miehensä. Ilman sitä oöis vkeläkin siellä olen varma. Ihan hirveä mlkku koko äijä. Yli 10 vuotta oli jo eroa miettinyt. Parempi noin.
Joo. Tuntematta koko tilannetta, niin väittäisin rohkeasti näillä tiedoilla että oikean valinnan on tehnyt lähtiessään. Itse olisin tosin tuona uutena miehenä käynyt vähän juttelemassa tämän lapiosankarin kanssa, mutta kaikki me miehet toimimme omalla tavallamme.
Tosin kun luin tarkemmin, niin ovat siis olleet avioliitossa? En tuomitse muiden valintoja, mutta itselleni avioeroja ei ole, niin en otakaan kantaa tähän. En tuomitse, enkä hyväksy. Ei koske omaa elämääni niin ei tähän kantaa minun tarvitse ottaakaan.
Miettikää ihmiset sitä avioliittoa vähän tarkemmin kuin siistinä juhlana. Eikö olisi kiva kun se tarkoittaisi elämänmittaista sitoutumista kuten minulla. Ei kannata ihan hetken mielijohteesta mennä kenen tahansa kanssa naimisiin. Tai siis näin itse asian näen. Sen vuoksi sormus onkin sormessa vasta lähempänä viittä kymppiä, kun on oikeasti löytänyt sen kuka on puoliskoni. Tähän asti olen kieltäytynyt kaikkien naisten kosinnasta. Juuri siitä syystä koska itselleni avioliitto on sitä mitä luvataan. Kunnes kuolema meidät erottaa.
Tietysti. Tunnen itseni. On kavereita jotka menneet pettämisen jälkee takasin yhteen. Hyvä heille jos saavat sen toimimaan. Itse en saisi.
Tai itse asiassa korjaus tähän. Kerran olen kosinut itse aiemmin. Kun ajattelin pitää huolta sekopäisestä naisesta kun ajattelin että ei täällä minulle puoliskoa ole. Tämä tapaus päätti sitten purkaa kihlauksen humalassa suutuspäissään, niin se jäi siihen. Onneksi ei ehditty avioliittoon asti, koska ihminen tiesi kuitenkin minun vakavan suhtautumisen avioliittoon. Siinä väistettiin luoti sitten.
Avioliitossa ei ole mitään hienoa jos siinä ei ole onnellinen. Voit puhua omasta puolestasi ja tästä hetkestä et toisen. Avioliiton ei pitäisi olla mikään vankila vaan senkin pitää perustua tahtoon olla yhdessä.
Kyllä ihmiset, varsinkin nuorena, menevät suhteeseen ja avioliittoonkin, hyvin vähällä itse- ja ihmistuntemuksella. Myöhemminkin. Onneksi on vapaa maa, ja saadaan kehittyä liitoissamme, ja niistä poiskin tarpeen mukaan.
Sen takia painotinkin, että jos haluaisi että avioliitto on jotain erityistä kuten itselleni, niin ei kannattaisi sitoutua siihen kevyin perustein ja hätiköiden. Ei ollut tuomitsemista vaan vinkki millä avioliitolle saisi itselleen hienomman merkityksen.
Voit olla ihmisen kanssa vaikka yli 10 vuotta yhdessä ennen avioliittoa. Se ei tarkoita ettet voisi olla tulevaisuudessa onneton liitossasi.
Nii. Vapaa maa. Jos haluaa tehdä nuoruudessa spontaanisti valintoja, niin antaa mennä. Itse luon vaan suuria merkityksiä asioille, ja olen tarkkana mitä valassa sanotaan, ja pidän sanani. Ei tartte sitten jälkikäteen selitellä, että "no joo, mutta se nyt on vaan juhlapuhe". Jos minä lupaan että "myötä ja vastoinkäymisissä, kunnes kuolema meidät erottaa" minä myös tarkoitan sitä.
Siitä minut tunnetaankin, että en tee juhlalupauksia. Jotkut jopa arvostavat minua sen vuoksi juuri, kun tietävät että jos jotain lupaan, sen myös pidän. Ei kaikille lupaukset ole niin vakavia. Mutta eikö ole kiva että on olemassa ihmisiä joihin voi luottaa täysin sen suhteen mitä sanovat? Kai sellaisiakin ihmisiä täällä tarvitaan.
Minä kuuntelen mieluummin neuvoja avioliitosta niiltä jotka ovat yli 50 vuotta sellaisessa olleet kuin niiltä jotka ensimmäisen solmii vasta 50 vuotiaana.
No mutta sehän on hyvä lähestymistapa. Siinä on meriittiä takana kun on ollut 50 naimisissa. Arvostan tuota, en väittänytkään että minuun pitäisi luottaa enemmän kuin muihin. Jaoin vaan oman arvomaailmani, en antanut mitään sääntöjä.
Kaikki eivät ole noin fiksuja. Eikä ehkä kotoa tai yhteisöstä saatua oppia kuinka tarkastella omia js toisten toiveita. Mutta hyvä, että et moralisoi muita.
Ei se ole minun asiani arvostella ketään. Yritän vain kertoa miten itse näen asiat. jos joku saa siitä jotain omaan elämäänsä, niin hyvä. Jos ei niin sitten ei. Sen takia olen avoin. En tuomitakseni muita.
Enkä minäkään mistään kotoa tai yhteisöistä ole mitään oppeja saanut. Päinvastoin, huonoja esimerkkejä. Ihan itse olen omat moraalisääntöni rakentanut yksin.
Niin, sinä kenties olit todella kehittynyt ajattelija jo nuorena. Ehkä olit kehittynyt sellaiseksi jopa ilman hyviä kokemuksia sellaisista ympärilläsi, ihan yksin. (kun osa ihmisistä ikävä kyllä näkee lähinnä kotonaan huonoja toimintamalleja jne).
Meitä on erilaisia. Vaikeat elämät ehkä luovat vahvoja ihmisiä niistä ketkä eivät murru. Mutta kukaan ei ole ketään parempi. Yhdessä täällä ollaan, niin pointti on jakaa se mitä on itse oppinut, eikä käyttää sitä omaksi edukseen. Tai näin itse elän. Ei se maallista rikkautta tuo. Mutta minä näenkin rikkauden siinä kun pystyn antamaan muille jotain, mikä rikastuttaa muiden elämää. Kaikki käydään erilaisilla motivaatioilla.
Itsekin arvostan sitä, että toimitaan toista kunnioittaen, ei lupailla liikoja etukäteen. Mutta toisaalta arvostan myös ymmärtäväisyyttä toisten suruja yms kohtaan, ja vaikkapa heidän heikkoa älyllisyyttä ja itsetuntemusta pohtia suhteensa ja avioliiton pohjaa. Ja arvostan joustavuutta tilanteiden mukaan (jos on väsynyt tai kipeä, saa peruuttaa tapaamisen., joskus ystävällinen keskusteluhetki on arvokkaampi kuin että saadaan just ajallaan tehtyä joku sovittu työ). Eli arvostan empatiaa ja älyä. Molempia.
Tämä pätee monessa. Pienissä ja suurissa teoissa. Arvostan vaikkapa sitä, että joku huolehtii hammashygieniastaan, jolloin yhteiskunnan terveyspalvelut eivät kuormitu tuolta osin, ja ksnssaihmiset kiittää kun henki ei haise, ja on kivannäköistäkin. Mutta ymmärrän myös, jos se ei ole jollekulle nyt onnistunut, syystä tai toisesta. Eli voi sitä olla myös empaattinen toisten heikkouksiakin kohtaan. Harva täällä täydellinen on.
En minä niin spartalainen ole muille mitä olen itselleni. Itse asiassa minua pidetään hyvin empaattisena muita kohtaan, mitä olenkin. Olen itse asiassa se kuka ymmärtää niitäkin lopulta ketä muut eivät ymmärrä. Olen suora ja ankara, koska ihmiset käyttävät sitä ymmärrystä yleensä hyväksi. Joten suorapuheisuus jättää turhat kokeilut väliin.
Itse elän vaan ankarasti itseni kanssa. Ja se on oma valinta koska se tuntuu itselleni oikealta. Eikä nyt mikään tapaamisten peruminen kovin vakavaa ole. Ja joskus joutuu lupauksiakin rikkomaan.
Mutta itselleni olen valinnut muutaman arvon joista pidän kiinni ehdottomasti. Yksi on avioliitto ja sitoutuminen siihen vaikeinakin aikoina. Toinen on jokaisen ihmisen samanarvoisuus, niin että kukaan ei ole kenenkään ylä- tai alapuolella.
Nämä ovat vaan yksinkertaisia ohjenuoria itselleni, jotka ovat jääneet jäljelle elämässä, niin niistä harvoista mitä on jäänyt, en luovu koska ovat osoittautuneet vedenpitäviksi omassa elämässäni.
Tosin joidenkin mielestä empatia on kai turhuutta. Ja he elävät tavallaan.
Peräänkuulutinkin ymmärtämystä niitä kohtaan, joilla ei ole vahvaa itsetuntemusta suhteiden toimintamalleista, omista toiveista jne syystä tai toisesta. Mutta ei sitä tietty voi vaatia, jos ei halua antaa, ymmärtämystä. Tärkein tosiaan on pitää huoli omista kuvioista.
Elämä ei ole mustavalkoista. Eikä ihmissuhteessa päätetä asioita yksin. Isonvanhempani olivat 67 vuotta naimisissa. Ja olen varma että mummoni elämä olisi ollut onnellisempi jos olisi eronnut nuorena.
Minusta on mukavaa kun ihmiset ovat voineet elää niin mukavan elämän, että voivat pohtia toisten hammashygieniaa suurenakin ongelmana. Se kertoo siitä että taakka on ollut kevyt. Tulee lämmin olo kun tietää että joillain on ollut ihan mukavaa täällä ja voi keskittyä tuommoisiin ajatuksiin.
Näin tänään keskustelun aloituksen täälläkin missä joku pohti voiko koiran perseenreikää valkaista, kun häntä häiritsi että siinä on eri värisävyjä. Ensin vähän revin hiuksiani kun ihmettelin mitä vitun ongelmia ihmiset pohtii, kunnes havahduin siihen, että sehän on merkki että kyseisellä ihmisellä on elämässä kaikki aika hyvin. Samaa kategoriaa nämä kaksi asiaa omissa silmissäni.
Ei se ollut iso ongelma. Kirjoitin isoissa ja pienissä asioissa. Käytin vertauksena avaamaan pointtiani, vaikka mittasuhde olikin eri.
Mutta jokainen itse päättää, mitä arvostaa jne. On myös taitoasia. Tuossa oli kyse siitä, että osa meistä arvostaa toisten heikkouksien ymmärtämistä (ja sen ääneen sanomista), osa ehkä ei, tai edes koe tarvitsevansa itse missään empatiaa.
Ymmärrystä kyllä löytyy. Yleensä vaan menee kuppi nurin kun näkee jotain ihmeellistä mentaaliakrobatiaa mistä kaikki näkee että kyseessä on itselleen valehtelu. Toki saa niinkin tehdä. Mutta kai silläkin kilahtelulla on paikkansa havahduttaa ihmisiä. Skeidaa siitä niskaan aina tulee, mutta kestän sen, ja lopulta yhteisymmärrys. Kai se on pikatie herättää ihmisiä, en tiedä. Itselleen ei voi mitään, ja ihminen kun olen, niin välillä napsahtaa kun näkee miten hukassa jotkut ovat itsensä kanssa.
Joo, jotkut selittää aina kaiken omaksi hyväkseen (tai vaikenemalla ottavat sen), ja jättävät huomioimatta ne omat erheet. Se aina täydellinen minä. Minäkin poistun takavasemnalle sellaisten kanssa, ennemmin tai myöhemmin.
Ei tarvitse olla puolustuskannalla. Ei ollut arvostelua. Moni tulkitsee suoran avoimuuteni niin. Minä ymmärrän kyllä toisten heikkouksia. En ehkä ole vaan hienovarainen. Sen takia on hyvä kun lähelläni on naisia joista aina huomaan jos menen asiattomiin suoruuksiin. Naiset ovat hyvä mittari minulle, sen takia pidänkin siitä että heitä on läsnä. Näen heidän reaktioistaan jos tylytän jotain miestä turhan suoraan, ja osaan ottaa pari pykälää alaspäin.
Asiaa ei tosin helpota myös naisten perseily itsensä kanssa. Tosin heitä kohtaan olen kärsivällisempi, koska naista kohtaan hyökkääminen on aina paska idea, mistä seuraa outoja seurauksia. Tämä miesten pitäisi oppia. Oleppa tässä välissä sitten kun kummallakin puolella sekoillaan tasapuolisesti.
Voisiko ihmiset alkaa vaan käyttäytymään silleen ihmisiksi? Miksi se on niin mahdotonta?
Entäs jos olenkin puolustuskannalla. Sanon, että kirjoitat täyttä soopaa sanomalla elämäni taakkoja kevyiksi -tuntematta minua tai elämääni. Avoin voi olla, mutta on mielestäni todella epäloogista vetää tuollaisia johtopäätöksiä jostain vertauskuvasta, tai ideasta, yksittäisestä nökulmasta monien ohella.
Avoimuuden ohella loogisuus, empaattisuus eli kyky asettua toisen asemaan ja tunteisiin, laaja-alainen tietämys aiheesta väitteiden ympärillä, järkevyys jne ovat tarpeellisia hyveitä hyvän kanssakäymisen tueksi.
Mullakin on lähipiirissä useampia pitkiä vanhanajan avioliittoja, jotka eivät todellakaan ole erityisen onnellisia vaan päinvastoin. Ja yhden aviopuoliso muuttui eläkkeelle jäätyään todella, todella ilkeäksi.
Toki on muutamia ihan onnellisiakin…
Joo, meillä oli sellainen erittäin vapaa kasvatus- jo nuoresta laitettiin kairalle kulkemaan ja katottii osaako itte takas
Kokeilin kerran sitä empatiaa- VMP
Ei oo viiden vuoden takuita ku rakennuksen pohjakaivauksilla.
No mutta vasta lapiolla lyöny tajuttomaksi- näinkö gubboset?
Semmosta jäätä ei tule minun whiskyyn ollenka
No hyvä jos jotain palstaäijän sekavasta mässäilykimarasta opit sinäkin
Meinaatteko että puheenaiheita aletaan vaivihkaa vaihella hä?
Right sailor, but what ya gonna do
Parempi mielikuvitus ei haittaa.
mmmmh
Ehkä ei sulle yhtää enempää mielikuvitusta
Voi sentään, koska ne ihmiset ovat sairaita päästään.
Pitää kattoo riittääks vähiten sairain vai ei
Minä kun olen yksin niin olen tullut siihen tulokseen, että se on minulle ehdottomasti paras tapa elää. Ja näin päätin jo kauan sitten tapahtuneenn eroni jälkeen! Eikä ole minkäänlaista kiinnostusta tutustua enää keneenkään! Näen öisin painajaisia siitä, että minulle yritetään tyrkyttää jos jonkinlaista ystävää! Olen totaalisen uupunut!
No jos kerran palstaäijän kiva eksentrinem hahmo pelkkä ajatuskin vtuttaa tiät mitä tehä sis
Tai pikemminkin jättää tekemättä. Oon monesti kans osannu ja suosittelen muillekki keu keu.
Jeps. ilmeisesti joillakin on suuri tarve kokea moralista ylemmyyttä puuttumalla jopa itselleen täysin ventovieraiden elämänvalintoihin. Ellämä olisi todennäköisesti huomattavasti onnellisempaa, jos ei keskittyisi arvioimaan elämäntapoja ja valintoja, elleivät ne vaikuta omaan elämään eli kyse olisi läheisestä, jonka teoilla on vaikutusta.
No voivat yhden ääniviestin vaikka lähettää niin ollaan sujut
Suka blyat puhu mulle irlantii eiku
Mua näivettää henkisesti jo nyt tämä palstaäijän gallup lukematta ensimmäistäkään kommenttia tästä ajatusten diasporasta. T
Also inshallah babies
Tai dobrei deni jeni.
Jos suhde on sellainen että voi olla rehellinen itsestään niin ei voi parempaa toivoa jos ero ei ole järkevää.