Sotahulluus

Ihmisellä on eräänlainen hulluus, ja sitä kutsutaan sodaksi. Ja tällä hulluudella ei oikeastaan ole mitään tekemistä politiikan kanssa. Useimmat ihmiset, jotka pitävät pitkiä puheita sodan kieltämisestä, sanovat itse asiassa: “Meidän täytyy tukahduttaa kansallisvaltiot.” Se on viimeinen asia, jota minä koskaan neuvoisin.

Totuus — todellinen totuus — on hyvin yksinkertainen. Hallitus alkaa huolestua kyvystään hallita omaa väestöään ja naapureitaan, ja turvautuu sotaan. Mikä siis aiheuttaa sodan? Todellisuudessa hallitusten heikkous ja turvattomuus.

Jos hallitus olisi hyvin vahva, jos se tuntisi olonsa turvalliseksi, jos se näkisi tilanteen selkeästi ja olisi hyvässä asemassa, se käyttäisi kaikkein rauhanomaisimpia ja hiljaisimpia keinoja myöntääkseen olemassaolon oikeuden ja saadakseen yhteistyötä erilaisilta vihollisiltaan — mahdollisilta vihollisiltaan. Se selvittäisi asiat heidän kanssaan, eikä ryhtyisi sotaan.

Et näe koulutetun ja turvallisen ihmisen riitelevän kaikkien naapureidensa kanssa. Ei — ihminen, joka riitelee naapureidensa kanssa, on hyvin turvaton eikä lainkaan tasapainoinen.

Rauhan saavuttamiseksi — rauhan aikaansaamiseksi — ei riitä, että tukahdutetaan ja murskataan jokainen hallitus maailmassa. Se on liike täysin väärään suuntaan. Juuri sillä tavalla sodat syntyvät.

Haluan kiinnittää huomionne erääseen asiaan. Ranskan vallankumouksen verikylvyn jälkeen Ranska oli jatkuvassa sodassa vuosikymmeniä. Toisin sanoen maa eli melko lailla rauhassa niin kauan kuin sillä oli kuningas ja suhteellisen vahva hallitus. Mutta kun hallinto siirtyi Robespierreille, Dantoneille ja Napoleoneille, mitä silloin tapahtui? Silloin seurasi jatkuva sodan tila.

Jos Ranskan valtavat ja tuhlaavat ponnistelut sekä kaikki kärsimykset, jotka seurasivat noita erilaisia sotia, olisi haluttu välttää, olisi ollut tarpeen vahvistaa Ranskan hallitusta — ei heikentää sitä.

Ja niin kauan kuin jokainen kansakunta on huolissaan jokaisesta toisesta kansakunnasta, ja niin kauan kuin jokainen kansakunta kieltäytyy tukemasta ja vahvistamasta naapurikansojaan, sota pysyy uhkana.

Jos Yhdysvallat on valmis myöntämään olemassaolon oikeuden maailman muille suurille valtioille, ja jos ne ovat valmiita myöntämään saman oikeuden sille, jos Englanti on valmis myöntämään olemassaolon oikeuden suurille kansakunnille ja ne ovat valmiita myöntämään sen Englannille, silloin näette äkkiä turvallisuuden kasvavan tavalla, joka tekee sodasta käytännössä mahdottoman.

Mutta nämä maat tekevät edelleen jotakin, mikä on varsin väärin: ne heikentävät Venäjän hallitusta.

Venäjän ongelma on se, että sen hallitus on heikko. Sen hallitus syrjäytettiin vallankumouksella, ja siitä lähtien maa on ollut uhka maailmanrauhalle. Tuo vallankumous oli näyttävä ja raju tapahtuma — sen ei olisi koskaan pitänyt tapahtua. Mutta myöskään Venäjän olosuhteiden ei olisi koskaan pitänyt olla sellaiset kuin ne olivat.