Oletteko keksineet jotain tehokkaampia siivouskeinoja kissankarvojen poistamiseksi? Esimerkiksi toimistotuolin karhea päälikangas tuntuu imaisevan karvat itseensä niin ettei lähde kuin yksitellen nyppimällä.
Imurini pitäisi olla suht' tehokas mutta ei silti ota tekstiileistä riittävän hyvin. Onko imurin suuttimilla eroa vai onko se vain myyntimiesten puheita väittää jotain mallia paremmaksi?
Imurini pitäisi olla suht' tehokas mutta ei silti ota tekstiileistä riittävän hyvin. Onko imurin suuttimilla eroa vai onko se vain myyntimiesten puheita väittää jotain mallia paremmaksi?
Vastaukset 7
Vanhimmat
...on kätevä, sitä kannattaa kokeilla. Itse harjaan villamatonkin sillä, kun tuntuu hyvin karvoja imevän.
Näin minä ainakin saan matoista, sohvasta, tuoleista ja jopa kissoista itsestään liiat karvat pois. Kotuttaa vaikka vaan kätensä, hankaa niillä esim. tuolia, hankaa kädet yhteen jolloin karvoista muodostuu keko jonka voi heittää roskiin, sama uudelleen.
Tämän olen itsekin parhaaksi todennut. On vain kovin iso urakka käydä koko huusholli läpi kämmenellä pyyhkien. En kuitenkaan ole saanut millään työkalulla pyyhkimisalaa laajennettua niin että tulisi yhtä siistiä.
Juuri lopetin imuroimisen, mutta ei mene kuin muutama päivä ja taas pitäisi... Karvoja on lähtenyt nyt helleaikana älyttömästi ja tuskailen samojen ongelmien kanssa.
Imuri ei tehoa sohvaan, johon takertuvat kuin takiainen. Paras keino on ollut kastella käsi ja hieroa kevyesti pintaa, niin karvat ovat "rullautuneet" möykyiksi. Ne on sitten ollut jo helppo imuroida. Toinen keino on pehmeä harja (saunaharja), jolla pyöröliikkein harjaamalla ovat myös suht hyvin lähteneet. Osa jää harjaan ja osa "rullautuu". Kolmas ja paras keino on ruskea pakkausteippirulla: kiedo muutama kierros käden ympäri tarrapinta ulospäin ja painele. Ja on halvempaa kuin kaupan pienet vaateteippirullat. Lycka till :)
Itse saan parhaiten villamatosta kissankarvat ihan marketeista saatavilla tekstiiliharjoilla. Siinä ei ole varsinaisia harjoja vaan karhea kangas johon tarttuu hyvin ja osa rullautuu kasalle.
karstalla joka aamu. Siitä on tullut jo yhteinen mukava aamurutiini ja karvoja on asunnossa vähemmän. Kun siinä pöntöllä kerran valmiiksi jo istuu...
Olen todennut hyväksi keinoksi käyttää ikkunankuivauslastaa,eli ensin se kostutetaan vedellä la pyyhitään sillä.Lattiankuivaimella saa matosta pois samaan tyyliin.