Alentakaa eläkeikä takaisin

Anonyymi-ap

Nuorten aikuisten työttömyys vain lisääntyy. Ongelma alkaa korjaantua, kun yleistä eläkeikää alennetaan ja päästetään töissä olevat vanhukset eläkkeelle. Saman ikäisten työttömien nöyryyttäminen pakkohauilla ja aktivoinneilla joutaisi lopettaa. Eihän yli 60-ikäinen mitään aktivoidu.

Vaikka eliniän odotus olisikin noussut, on työelämän kehitys johtanut päinvastaisiin odotuksiin työvoiman laadusta. Sen vuoksi eläkeikä olisi syytä palauttaa takaisin 62-vuoteen ja sovittaa paremmin mahdolliset eläketulot palkkatuloihin.

Eläkeiän nostaminen oli virhe.

6

271

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      60vuotta on oikea eläkeikä ja sitten saisi vain hieman pienempää eläkettä ja kaikki aina sen kansaneläkkeen

    • Anonyymi00002

      45 olisi sopiva eläkeikä ettei tarvitsisi ihan kääkäksi odottaa vapautuakseen työkkärin ikeestä.

      Uuno Tupanen

    • Anonyymi00003

      Täysin samaa mieltä! itse olen kohta 60 ja olisin valmis siirtymään vaikkapa osa-aikaiseksi. Olen ollut työelämässä 19-vuotiaasta saakka, monet lomat on jäänyt pitämättä ja välillä tehty kahta työtä. Säälittää nämä nuoret, jotka intoa puhkuen olis valmiita töihin ja halu tienata rahaa, millä maksaa mahdolliset opintovelat.

    • Anonyymi00004

      Miehillä 60v ja naisilla 65v.

    • Anonyymi00005

      Eläkeiän nosto oli täysin perusteeton ,työtilanteeseen nähden tuolloin ja jatko on osittanut että siitä oli vai haittavaikutuksia ,kuten aloituksesta käy julki. Eläkeiän laskeminen takaisin on peruteltu vaatimus nimen omaisesta syytä ,työttömyyden hillitsemiseksi.

    • Anonyymi00006

      Se on kato säätöä, kun eläköityy kuollessaan ....

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 61
      986
    2. Mikä sua mies vaivaa?

      Siis oikeasti.
      Ikävä
      57
      961
    3. 93
      807
    4. Mitä vuosimallia kaivattusi on?

      🤣🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      51
      748
    5. Kuinka hyvin te sopisitte

      Toisillenne vai sopisivatko ollenkaan? Mitä eroja
      Ikävä
      41
      649
    6. Jasmin vauhdissa

      Kyllä pitää Jassulla kiirettä, kun yhtenään menoa mun äidin, isäpuolen ja Markon kanssa Ossianin ollessa tietysti sulois
      Kotimaiset julkkisjuorut
      219
      616
    7. Joko uskallat.

      Huomenna nähdään.
      Ikävä
      40
      560
    8. Vinkkiä miehelle

      Huomenna olen kuudesta eteenpäin kotona, yksin… Pääsetkö/uskallatko tutustua?
      Ikävä
      49
      558
    9. Miksi et halua kaivattusi

      kanssa suhteeseen? Onko jokin syy vaikka rakastat häntä?
      Ikävä
      66
      555
    10. Nainen joka haluaa miehen

      Näyttää sen selvästi. Hommaa minihameet, pitkät hiukset, laihduttaa ja on iloinen sekä aktiivinen.
      Ikävä
      79
      543
    Aihe