Ostajan markkinat.

Anonyymi-ap

Teollinen nykypäivän maailma on täynnä tuotteita, jotka kilpailee keskenään ostajista.

Ostaja ostaa itselleen mieluisimman mikäli hinta ei ole esteenä.

On kuitenkin yksi henkilö joka pitää itseään kuluttajien yksinvaltiaana päättäjänä mitkä hankinnat on ainoastaan järkeviä.

Nekin päätökset kuitenkin perustuvat hänen muuttuviin elämäntilanteisiin, eli aina se mitä hän on kulloinkin mielipidettä, on se ainoa oikea.

Merkittävin asia on ilmennyt olevan moottoripyörä.

Kipinän hän sai broidin pappatunskasta ja sitten omasta raisusta, siirtyen maailman nopeimpiin sorakuoppa-ajeluistaan, josta sitten vuokrapeleihin ja enduroon jossa muta lensi. Oli aika jolloin oli hankintahaaveena ratapyörä, josta siirtyi selamaan HD-esitteitä ja nyt on päätynyt kuolaamaan japsicustomia.

Kaikki mistä hän ei pidä, on ostajan vääriä valintoja ja kaikelle hänellä on perusteet.

Kuka hän on?

Hän on kaikesta kaikkitietävä vahingossa hoksannut, joka on polttanut pohkeensa pakoputkessa ja aivonsa viskillä.

7

212

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Elvisteli kerran hiilikuituisen munamankelinsa kanssa hinttitrikoot päällä.

      Hinnankin tietysti pyörälleen ilmoittaen.

    • Anonyymi00002

      Kadonneet on Sensukan erikoisvalmisteinen HD, jolla hintaa 50.000 euroa, vaimon spora myös hukassa, hintaa 40.000 euroa ja pojan ratapyörä.
      Laatupyörien lisäksi kadonneet-palstalla on Indian moottoripyörä, joka lentorahtina toimitettiin Chiang Maihin. Ruotsista löysit T-Rodin jota ihmetellään Thaimaassa. Monarkin löytyy tallistasi mutta se on ujon sorttinen, kun ei kuvaan suostu.
      Vaimosi ajoi Suomessa edellä polvi maassa kun kävitte ostamassa saaren, jossa kuvasit lahon portaan. Saari oli "kohtuumiljoonasaari" kertomasi mukaan ja sinne nousi mammuttihirsihuvila ja uimahyppytorni vaimolle, rannassa tietenkin uusi miljoonajahti.

      Että sellaisia tarinoita ja täällä sinä revit verkkareitasi kun joku miettii vaihtavansa moottoripyörää toiseen. Mieleeni jäi myös "Kulosaaren rantahuvilan kylpyläosaston pelisali".
      Huvilan annoit tyttärelle. Samaan aikaan Numba myi Kaskisaaresta huvilan.

      Melkoisia rahamiehiä siis kumpikin! 🥸🥸 🏁

      • Anonyymi00003

        Monarkin = Mopar


    • Anonyymi00004

      Totaalisen sekopäistä, sekavaa ja harhaista tekstiä jossa vielä mukana uhriutumista ja yksinäisyyttä. Vielä kun sekoittaa näihin itkuvirsiin tekoälyn tekstiä, niin keitos on valmis.

      Kyse on pyhässä yksinkertaisuudessaan siitä että nykyinen vanha prätkäni ei vastaa tarkoitustaan. Jos asuttaisiin Pohjois-Thaimaassa niin siellä sille olisi käyttöä.

      Täällä tasamailla ei huvita mennä lälliin revittelemään, en ole enskasta koskaan ollut innostunut enkä halua teloa itseäni enempää että ottaisin turhia riskejä.

      Tykkäsin Vulcanista Pattayalla paljon. Sopii isolle miehelle, hyvät soundit, vakaa ja raskas kuin juna.

      Ei minulla ole HD:takaan mitään vastaan, mutta en koe niitä luotettavana, ainakaan niitä vanhempia. Lisäksi ne ei pärjää teknisesti japseille eikä tehollisesti, plus ne ovat vielä ylihintaisia.

      Nämä on siis minun mielipiteitä, eikä niitä tarvitse ottaa henkilökohtaisina loukkauksina, ikäänkuin olisit Harley Davidsonin markkinointijohtaja. On pari motoretkeä mennyt vituiksi kun kaverin HD on hajonnut tien päällä heti alkumetreillä.

      Siitä on born to be wild- fiilis aika kaukana kun kiinnität rautalangalla tihkusateessa tienposkessa osia joista ruuvit ja mutterit pudonneet ja kuumaa öljyä tursuaa käsille ja naamalle.

      Kun ajeltiin ekan vaimon kanssa Algarveen saakka ekalla prätkäreissulla, niin 1983 mallin Suzuki toimi kuin japanilainen kello. Ei huolen häivää. Kilometrejä tuli jotakin 12000 km ja vain eturengas piti vaihtaa.

      Saksassa matkavauhti oli 150-170 kmh, katteet toimi hienosti, hyvät kuulokkeet kypäräpuhelimissa ja musa soi radiosta. Vanha HD ei ikinä kestäisi tuhatta kilometriä ajaen 170 kmh. Lava-auton pitäisi ajaa perässä.

      MP- retkillä luotettavuus ja turvallisuus on kaiken a ja o. Jos menopeli hajoaa tai ajat kolarin, se oli sitten se loma siinä, jota olit ehkä vuoden suunnitellut.

      Nykyisin ajan enemmän 16 vuotta vanhalla PCX:llä kuin Ducatilla. Iso laatikko takana jonne menee kolmekin kauppakassia ja kyytiläinen mahtuu silti kyytiin.

      Vulcanilla ajattelisin ajelevani Pattayan retket ja käyvän jopa pohjoisessa. Ducatissa ei ole sellaista luonnetta siihen duuniin.

      Tiedän kyllä että Radbikella ei voi polttaa pohjetta pakoputkeen, mutta pömppähousujesi lahje saattaa mennä ketjujen väliin.

      Minulla kipinä moottoripyöriin oli jo vuosia ennen ensimmäistä mopoa. Olisinkohan kuusivuotiaana istunut jo faijan skootterin päällä, päristänyt suulla ja käännellyt kaasukahvaa.

      Se oli hieno paloautonpunainen, joku itäeurooppalainen tai italialainen 175 kuutioinen skootteri, jossa oli satulassa tilaa kolmelle. Muistan kuutiot koska vuosia myöhemmin broidi irroitti siitä moottorin ja viritti sen jonkun Jawan runkoon.

      Se oli melkoinen kapistus, jossa oli Fairypullo bensatankkina, pilkkikaasu eikä jarruja laisinkaan. Poliisit oli pysäyttäneet broidin ja pidätelleet nauruaan, kysyivät että millä sinä rakas lapsi pysäytät tuon kapistuksen?

      Broidi näytti vasemman jalan kulunutta puukenkää, jolla hän painoi paljaana pyörivää magneettoa jolla hillitsi kampiakselia. Poliisit oli ottaneet tulpanhatun pois ja määränneet taluttamaan kotiin.

      Että sellaisia vehkeitä meillä. Ei olleet parasta mitä rahalla sai. Isä tyhjensi silloin tällöin kolikkopussin, joilla rahoilla jonkun Romu-Villen purkaamolta ostettiin osia, muutoin olisi mopot seisseet liiterin nurkalla, jota sinä kutsuit nimellä "viripaja" 8)

      2010

      • Anonyymi00005

        Kun mielipiteensä perustaa kaverin vuosikymmeniä vanhaan pannupäähän jossa hihna näkyvillä, niin varsin on hepposet perusteet.
        Saman ikäiset jahajahamahat ja suzut on tuossa iässä ollut romuja jo vuosikausia.

        Kuten aloituksessa, mielipide muuttuu elämäntilanteen mukaan ja aina oikeassa.

        No mihin tarkoitukseen se nykyinen Duca on hankittu, katokseen seisomaanko?

        Kyllä täällä edelleenkin on Mopar, romumersu ja laatupyörät, mutta olisi järjetöntä julkaista niistä valokuvia teollisuusvakoilijalle.


      • Anonyymi00006
        Anonyymi00005 kirjoitti:

        Kun mielipiteensä perustaa kaverin vuosikymmeniä vanhaan pannupäähän jossa hihna näkyvillä, niin varsin on hepposet perusteet.
        Saman ikäiset jahajahamahat ja suzut on tuossa iässä ollut romuja jo vuosikausia.

        Kuten aloituksessa, mielipide muuttuu elämäntilanteen mukaan ja aina oikeassa.

        No mihin tarkoitukseen se nykyinen Duca on hankittu, katokseen seisomaanko?

        Kyllä täällä edelleenkin on Mopar, romumersu ja laatupyörät, mutta olisi järjetöntä julkaista niistä valokuvia teollisuusvakoilijalle.

        On varmasti.


    • Anonyymi00007

      Ostajat ostaa, Senssu haaveilee ja kuolaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      393
      1028
    2. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      301
      952
    3. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      102
      895
    4. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      78
      771
    5. Samassa kylässä asuu yks mies...

      Jota en voi sietää... yök!
      Ikävä
      78
      752
    6. Mitä odotat kohtaamiselta?

      Niin, otsikossa kysymys.
      Ikävä
      82
      736
    7. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      50
      665
    8. Sanotaan se sitten tässä

      Rakastan sua mies varmaan.
      Ikävä
      37
      656
    9. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      45
      641
    10. Mä olen tosi

      Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
      Ikävä
      39
      630
    Aihe