Levyarvosteluja laittakaa omia arvosteluja tänne

Anonyymi-ap

Tässä mun omia levyarvosteluja;


Yö-Lanka palaa(88)

ostin levyn noin 19 vuotta sitten jostain ruokakaupasta. Kotia tulin sitten , panin CD:m stereosoittimeen ja aloin fiilistelläå kun heti ekassa biisissä oli vauhtia (eka biisi mutta kun tulee aamu) ja kakkosraita pojat jatkoi vauhtia ja vaarallisia tilanteita jossa Olli lindholm pohti kaupungin nuorisoa joka kyllästyi työttömyyskortistoihin ja kaupungin ankeuteen kun nuoret vannoo tulevansa joskus takaisin kaupunkiin tuomalla kaupunkiin "uutta valoa ja energiaa". Sävellys olli lindholmin kun eka raita mutta kun tulee aamu on juha mielosen sävellys. Mielonen joka tuli petanderin tilalle kitaristiksi kun petander lähti poies noin vuonna 86 tai 87.

kolmosraita sitten hitaampi kappale (jumalatar) tai ei se hidas ole varsinaisesti mutta soundimaailmaltaan kevyempi eikä yhtä hittipainotteinen kappale. Se mielosen sävellys-sanoitus. A-osa parempi kuin kertosäe.

Neljäs kappale ollin sävellys&sanoitus karnevaalien kaupunki joka jatkaa ykkös ja kakkosraitojen nopeaa ja vaarallisia tilanteita. Kappale vetää puoleen magneetin lailla energiatasolla. Kertoo kappale lähinnä kaupungin villeistä ja hurjistakin kuvioista. Aika lailla koko levyn teema kulkee kaupungin nuorison &ihmisten villeissä ja hurjjissa kuvioissa ja joissa rauhaisammat nuoret yrittävät löytää paikkansa, joskin usein muuttamalla eri kaupunkiin.

Viides kappale tia maria josta nous iso megahitti Suomeen. Kitaratyö vakuuttaa etenkin ja A-osa ja A-osan loppu ennen kertosäettä. sekä kitarasoolo on maukas.

kappaleen säveltäjästä ja sanoittajasta en ole varma.

Kuudes kappale nousi myös isoksi hitiksi elikkäås se on iskelmäswingi osastoa ja kappale nimeltään laulu rakkaudelle joka ollin ehkä paras sanoitus ja olli myös sävelsi biisin. Levyn kohokohtia kirkkaasti kuten kakkosraita pojat.

Seittemäs kappale on mieleson hieman omaperäiset rakenteet omaava kappale nimeltä viimeisen hetken kyymeleet. Väliinputoaja-biisi jollain lailla mut silloin tällöin kuuntelen kyllä kappaleen. Ei huono kuitenkaan. Tempotasoltaan putoaa hitaammax selekeesti muihin verrattuna.

Kahdedksas raita (nimeä en muista) on melko heavyosastoa minusta. ETenkin väliosa onnistunut ja kitarat.

Yhdeksäs raita kaupungin kaunein tyttö joka ollia tää kappale että jotenkin niin tyypillistä ollia kuin olla ja voi. Vauhtiraita että olli tällä levyllä panostikin omissa sävellyksissä usein vauhdikkaisiin juttuihin. Ei huono muttei paraskaan,

Kymppiraita on levyn parhaimmistoa. Se on jääny yön tuotannossa aika pimentoon mut on kyllä huippuhetki levyllä. Puolinopea&hidas tempotasoltaan oleva rock-kappale. Muistaakseni ollin sävellys.

Viimeinen raita on jani viitasen sävellys. Se kertoo yhtyeen keikkailusta. Toimii enemmän keikkabiisinä eikä niinkään levyllä toimi yhtä hyvin.

Ollin kappaleet toimii paremmin osana kokonaisuutta ja punaista lankaa ja mielonen antoi myös vakuuttavan panoksen ainakin yhden kerran mitä tulee kappaleiden tekemisee. Sen sijjaan yön soittopuolella kiitos kuuluu kaikille. Liuhu bassossa, mielonen komppikitarassa ja viitanen soolokitaristina ja lehtirannan veki rummusisa että kovaa jälkeä saavat aikaan soitollaan että saavat irti instrumenteistaan kovan energiatason. Levy onkin energinen pääosin. Välillä toki tyypilliseen yön tyyliin piehtaroidaan angstissa ja keskitempotasoisessa melankoliassa.

Vois sanoa keskitien rokkia.

Kokonaisuus on toimiva ettei voi moittia levyä juuri ollenkaan.




Popeda-Hullut koirat(81)

levyn keskeinen teema on hullut jutut , esim poliitikot sun muut eikä suinkaan hulluissa koirissa ole kyse koirista vaan ihmisistä kun hullut koirat käy vertauskuvana ihmisistä. Kaupunki meinaa pursuta ihan semmosista porukoista joka ilmenee levyllä. ERityisesti nimikappaleessa jota oli tekemässä lähinnä koko yhtye. Patekin on merkitty kapapleen sävellystietioihin. Patehan harvoin popefdassa oli sävellystalkoissa mukana. Tällä levyllä aiempaa enemmän. Vuosi oli 81 ja suomi eli murrosvaiheessa ja levyllä kuuluu poliittisiakin kannanottoja sekä nuorten ihmisten kipumurrosvaiheita kuten nuori ellu nainen jonka kipuilut ja miehet jotka käyttää häntä hyväkseen. VankilAlaulu joka kertoo myös kaupungin ihmisten ongelmista eli tässä tapauksessa yksilöstä joka ajautui vankilakierteeseen vankilaan. Kappale on tehty akustiselle kitaralle. Levyn viimeinen raita avaruusseikkailu kertoo jo kaupungin tai koko ihmiskunnan suurimmasta epätoivosta kun avaruuden ufot iskevän maaplaneetalla ja tekevät kokeita ja ovat niin kyllästyneet planeettamme menoon jonka seurauksesta yrittävät tehdä muutosta jossa teksti on kirjoitettu näkymyksellisesti kritiikkinä ihmiskunnnan hullulle menolle mutta on kappaleen tekstissä myös muutakin kuten siinä näkyy oman minäkuvan ongelmia enkä viittaa tekstinkirjoittajaan vaan kappaleen yksilöön kun sille tehdään kokeita jne ja kappaleessa voi tulkita tekstiä myös jossa ikäänkuin bändi ennusti tulevaisuutta mitä se voi olla että kohta ihmisten kustannuksella tehdään erilaisia kokeita kun yritetään

146

1214

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      kun yritetään rakentaa ihmisestä huippuyksilöä.

      En saa ihan kiinni siitä yhdestä tulkinnasta mikä liittyy tuohon avaruusseikkailu-biisiin kun kerran siitä kirjoitin yhden tulkinnan mutta voi sanoa että ton kappaleen tekstiä voi tulkita monella eri tasolla. Mahtavin popeda-teksti koskaan! ja sävellys myös popedan paras kautta aikain popedan tuotannossa"!

      Levyllä on kappalelista tällainen;
      1.onnenpyörä(kertoo kun pyörästä voi pudota kohtalokkain seurauksin)

      2.läpi unen seinän(jatkaa ekan kappaleen rouheaa rokkilinjaa jossa kappaleen A-osa etenki tekkee ison vaikutuksen muhun)

      3.hullut koirat(kaupungissa tai koko yhteiskunnassa on joku pieleen mennyt kun ihmiset hullun koirien lailla riehuvat ja kappaleen sävellys myös etenkin A-osa tosi magee)

      4.korppi(popedan kautta aikain toisex paras biisi jossa korpin viisaudesta Kyse ja kappale popedan ikioma folk-kappale)

      5.taivaanrannan maalari(kertoo ydinsodasta ja myös kertoo diktaattorista joka tuhoaa maailmaa ja jossa on onnistunut etenki kertosäe)

      6.Uni(kertoo ihmisestä joka elää valvetilassa ikäänkuin unitilaa eli ei ole todellisuudessa oikeastaan että ehkä se kertoo yksilön skitsofreniasta ja kappaleessa onnistunein osa on ehkä väliosa ja tällä levyllä väliosat onkin usein biisien parhaat osiot)

      7.blues(kiva kappale kaikin puolin mut ehkä levyn väliinputoaja-biisi muttei missään nimessä täytebiisi)

      8.älä koske(älä beibi koske unelmaan josta lauletahan kun unelma saattaa muuten räjähtää)

      9.ellu(rankka , tosi rankka-aiheinen teksti ellusta jota miehet käyttää hyväksi ja kappaleen kertosäen loppuosa eli toinen kertosäevaihe kun kertosäe muuttaa muotoaan ikäänkuin toiseen kertosäkeeseen jossa alkaa myös soida heavykitarat , on biisin kovin vaihe sekä se teksti, niiden symbioosi jossa oivallettu hyvin tekstin rankkuus ja soiton /melodioiden rankkuus eli ymmärretty tekstiin rakentaa oikea melodia ja soundi)

      10.vankilalaulu(karu teksti kun yksilö joutuu vankilaan eli levy jatkaa ankeus.teemaa joka onkin levyn selkeä punainen lanka ja TÄSTÄ nousi kulttibiisi)

      11.avaruusseikkailu(ällistyttävän kovatasoinen biiisi , aamen)

      • Anonyymi00030

        Kovaa laitoit.


      • Anonyymi00104
        Anonyymi00030 kirjoitti:

        Kovaa laitoit.

        kiitos mä pyrin analyyttisuuteen mut ehkei kaikki pijä semmosesta tyylistä mene ja tiedä. =)


      • Anonyymi00115
        Anonyymi00104 kirjoitti:

        kiitos mä pyrin analyyttisuuteen mut ehkei kaikki pijä semmosesta tyylistä mene ja tiedä. =)

        Kirjoita vaan, ei kukaan kiellä.


    • Anonyymi00002

      Santa lucian esikoislevy.Vuos taisi olla 1990. Samoihin aikoihin oli kaksi muutakin vaikuttavaa metallibändiä Suomessa = stone ja lyijykomppania mutta kyllä tää orkesteri veti maton alta toden teolla mun kohralla.

      Omaperäiset laulut oli se suurin syy että he eroittuivat massasta,. Jos stonen porukka oli taitavimpia suomalaisia soittajia niin santa lucia oli sävellysten osalta taidokkaimpia.

      Leidiporukasta koostuva bändi santa lucia teki historiaa, suomimusan suurta historiaa kun piirsivät nimejnsä suomikartalle huikealla tavalla. Sääli että bändi jäi miesmetalliyhtyeiden varjoon liikaa mutta ehkä se kertookin tuon ajankuvan ongelmista yhteiskunnassa kun naiset eivät saaneet oikein musiikissa näkyvyyttä metalliosastopuolella eikä oikein rokkimusankaan maailmassa mutta noihin aikoihin naisiakin oli rokkimusapuolella toki kuten marjo leinonen, kirsi hänninen ja tämä bändi sekä muun muassa Aija puurtinen.

      santa lucian levy tosi iso osa suomimusan suurta legendaarista historiaa mutta taijan täsä kuulua oppositioon eli oon niije harvojen joukossa jotka näkkee ton levyn huikeana juttujan.

      Toi on mun arvostelu tuosta levystä kun koko levy on täynnä pullollaan aarretason biisejä. ei muuten yhtään hutibiisiä ole levyllä.


      Marjo leinosen bändi balls 80-luvulla teki englanninkielisen levyn joka jäi tuona aikana liian paljon miesbändien varjoon mut siinäkin varmaanki isoin syy oli se että hän on nainen sukupuoleltaan. Marjo leinonen osasi rokata uskottavammin kuin moni mies yhteensä. Hän toi uskottavauutta suomirokkiin , ennenkaikkea englanninkieliseen suomirokkiin. Levy balls on tosi rouheeta rokkia sisältävä levy jonka vahvuus on kansainvälisyys muttei levyllä koskaan toisteta aiemmin tehtyjen rokkibiisien saman toistoa.


      Aija puurtinen honey T&bones yhtyeestä lähti myös soolouralle kun ysärin puoliväluin tuntumassa teki soololevyn joka jäi liikaa hänen ykkösbändinsä varjoon sillä oikeastaan soolona hänestä kuoritui vielä kovemman luokan tekijä. Hän todella keksi biisejä joisssa on monipuolisuutta ja luovaa otetta. Loistava levy.


      Erja lyytisen uusin levy joka lähttee enempi poies hänen bluesjutuistaan kohti suorempaa ja nopeampaa sähköistä ja melodista rokkia. Ei ole virheaskel vaan luonnollinen muutos ja utelias kokeilu eri suunthaan. Erja rokkaa sielun kun kehittynyt vielä kitaristina entisestään kun aiemmin hallitsi tekniikan, niin nyt on saanut tunnetta myös paljon soittoonsa. Sanotahan että taivas on rajana mut erja on tyainnut jo tavoittaa sen tällä levyllä mitä tulee soittopuoleen. Kappaleisiin on tullut myös uutta näkökulmaa. Blues jätetty sivummalle. Levyllä ei oikeastaan ole heikkoa lenkkiä.


      Kirsi hännisen esikoislevy jossa tekkee ihmeitä pääosin. Kappaleet kertoo vauhdikkaista elämänvaiheista ja ihmiselämän noususta parempaan tilaan kun koska on kompuroitu niin yksilö nousee masennustilasta parempaan tilaan. Hienoa kirsi! Ja hän panee koko bändiin ryhtiä karismallaan etenkin kuntuossa hänen karismassa ei ole mitään turhaa kukkoilua vaan luontevaa karismaa eikä mitään nynnyilyä koskaan. hän ikäänkuin toimii bändin aivoina ja kapellimestarina. Kappaleet on loistavia että noin esikoislevyksi tosi näyttävä ja aika-ajoin rohkeakin.



      Pekka pohjolan keesojen lehto joka rauhoittaa usein mieleni , tämä kyseinen levy jonka kantava voima on metsä ja sen henkisyys, henkinen voima. Hän luovuudellaan taikoo ihmeitä. Ei tainnut pekka itse tätä levyä pitää parhaanaan mutta minusta on kyllä hänen tuotannon yks parhaimmista. Pekan oma tyyli kuuluu selkeesti ja joskus kaipaisi jotain uuttakin lisää mujtta toisaalta hyvä näinkin.



      jope ruonansuun washginton levy jossa oivaltanut hyvin tiettyjä asioita kun tämä stand up -koomikko&lauluntekijä kertoo havaintoja ympäristöstä varsin lempeällä eikä saarnaavalla otteella. Aika-ajoin varsin teräviä näkemyksiä mutta pukee ne lempeisiin mietteisiin ja tietenkin huumori on jopen se ykkösjuttu mutta huumori ei ole ainoa vaan orkesterin upea sointi joka kruunaa nuo huumorilaulut ja jopen hillittömän hauskat tulkinnat. Etenkin duuribiiseissä jopen uskottavuus kuuluu parhaiten. Washington levy onkin jopen tuotannon ykköshelmi jossa rento meno on se kovin juttu. Orkesterin ei tarvi jatkossa todistella kykyjään koska ne on todistetty tässä.

    • Anonyymi00003

      ja tässä levyarvosteluja levyistä joista en tykkää;



      yö-yön ensimmäinen keikka;
      yön livelevy ja taitaa olla se yön ihan eka julkaisu mutten tästä satavarma. Noh on siellä pari laulua jotka menee hyvin livetilassa ja sävellyksiltään myös saa minulta puhttaat paperit eli viitasen janin säveltämä tavallinen ihminen ja hakulisen jussin raaputtamalla rakkautta mutta suurin osa on suoraan sanoen karmeita räpellyksiä , ete3nkiin mitä tulee livesoittoon ja livelauluun. Olli oikeastaan pilaa ihan kaiken laulullaan livetilassa. En tiedä voiko tästä antaa edes puolta tähteä, no yksi tähtipiste ainakin heltiää. Yön murrosvaihe konttausvaihe joka luonnollisesti yön ekat vaiheet ymmärrettävistä syistä on sellaista tasoa ettei siitä oo palijoa kerrottavaa mutta pian tän jälkeen yö tekikin jo heti pian historiaa kun kehittyi bändinä ja biisienteossa.



      Popeda-Svoboda (92)

      monille voi tulla yllätyksenä kun tietääkseni tämä levy on myynyt kultaa mutta minusta tää on yks popedan huonoimpia mitä tulee kokonaisuuteen eli toki yksittäisiä hyviä biisejä löytyy muttei niistäkään yksikään nouse minun popedan tuotannon suurimpiin hetkiin joskin kersantti karoliina menee mun popeda parhaat biisit-listalla top20;iin muttei piäse ees top10 ;iin koska mie pidän enemmän popedan vuosien 1978-1982 aikakauden biiseistä ja tää kappale tehtihin vuonna 92 joka on selkee kannanotto armeijaan ja naisten armeijan menoon että popeda jo tuolloin oli sivistynyttä porukkaa kun teki tän biisin. Harmi vaan että levy on tosi epätasainen että huonoja biisejä on liikaa.



      kolmas nainen suosikkibändini on kerran epäonnistunut aika pahaSTti eli levy nimeltä me ollaan ne.monotonisia sävelrakenteita siellä täällä ihan ihan liikaa. Ei niitä vain jaksa kuunnella kun on monotonisuutta liian paljon. Nimibiisi me ollaan ne on kyllä pätevää osastoa jossa pauli hanhiniemi kirjoitti tyypilliseen tappaan koskettavan tekstin. Hän osaa noi koskettavat laulunsanat kun kerran teki suomen kautta aikain ehkä koskettavimman tekstin Pauli mustajärvelle kappaleeseen jukeboksin luona jonka biisin sävelsi yön olli Lindholomi.
      Me ollaan ne levy on pyritty tekemään kait enempi bändin faneille kun ei tästä koko suomen levyksi oikein mitenkään ole. Me ollaan ne ja tuulen huuhtoma on kaksi biisiä jotka on oikeastaan ainoat tosi hyvät biisit levyllä .

      • Anonyymi00092

        Pohjalaiset dylanit hanhiniemi ja salo.


      • Anonyymi00105
        Anonyymi00092 kirjoitti:

        Pohjalaiset dylanit hanhiniemi ja salo.

        niin joo empä muistanukkaan salon Heikin juuria että hänhän on sieltä päin joo. Hanhiniemen musassa väitän kuuluu vahvasti etelä-pohojalaisuus . On vaikuttanut mm yhtyeissä kolomas nainen, perunateatteri ja hehkumo.

        Salon heikillä historia myös Jyväskylässä = miljoonasade että oliko jopa niin että Jyväskylässä(siemenpitäjä) miljuunsade sai alkunsa?? Onko 100% varma tieto sulla voitko kertoo?

        Salon heikillä myös sooloura kun esim studiokiakko unen renki on hyvä. Hiili studiojulkaisu epätasaisempi. Mulla on jälkimmäinen jonka kauan sitten sain äidiltäni synttärilahjaks. Unen renki joskun pitäs ostaa.

        Mä tykkään fyysisiä levyostoksia hommata ostaa kuten C-kasetit ja CD-levyt. Spotifyä en käytä koska sinne pitää rekisteröityä. Oon käyttäny somessa /netissä palveluita youtube ja bandcamp.com joissa kuunnellu musaa. Sieltä molemmista löytyy paljon musaa. Monenlaista musaa.


        Kolmas nainen uran tähtihetki hikiset siivut studiojulkaisu. ostin sen kokkolan Anttilan kaupasta 2001 maaliskuun aurinkoisena päivänä kun olin autokoulun koeajoreissulla kun opettaja opetti meitä ajjaan isossa kaupungissa.

        PAluumatkalla opettajan tilannehuumori oli kohrillaan " jaa että kolmas nainen että onkohan se kolmas nainen tuolla auton takakontissa", kun autossa oli 2 naista. =)


    • Anonyymi00004

      Halph-Answering machines levy arvioinnissa ny...

      vaihtelevaa nopeiden , raskaiden ja kevyiden ja hitaiden osalta. Hyvä kokonaisuus ja ei ole mitään radio&massamusaa ollenka.

      Sanoisin että puhutteleva on esim päätösraita että upea lopetus tuollaiseen lopettaa , tuollaiseen mammuttimaiseen teokseen joka pysäyttää myös tekstin ohella eli biisin nimi on small jossa todetään se että me olemme lopulta pieniä me kaikki.

      Soundit ja vire on koko ajan hyvä samoin laulu.

      • Anonyymi00005

        Karmeita laulajia nykyaikana!
        Varsinkin naispuoliset uudet yrittäjät, ja ne tekstit! Älyttömiä!


      • Anonyymi00006

      • Anonyymi00008

      • Anonyymi00009
        Anonyymi00008 kirjoitti:

        kyllä kyse on tuosta levystä. Mun musamaku on erilaisempi kuin normikuuntelijan.

        silti tykkään kuunnella toki myös tuttujakin musanimiä kuten popeda, Kolmas nainen ja CMX esim.


      • Anonyymi00010

        silti tykkään kuunnella myös tuttujaki musanimiä kuten esim popeda, kolmas nainen ja CMX mut on paljon myös semmosta kuuntelussa joita ei suurin osa suomalaisista kuuntele (ei edes kännissä hahha).


      • Anonyymi00011

        Esim yksi on yhdysvaltalainen huumorimusaa tekevä bändi dead milkmen. Ja tuo circle joka krautrokillaan ei lyö leiville varmaankaan kovin hyvin, ei ainakaan Suomessa. Circlen nimmee ei välttämättä kaikki ees tiijä vaikka huippukova bändi.

        Cry bar on yksi kova bändi jota ei juuri kukaan tiiä.

        Klassista musaa (kitara instrumenttina) esittävä juuso Nieminen joka kitaralla soittaa klassista on tosi hyvä ja Katrin Finch jonka pääinstrumenttina harppu ja viulua soittava Kristina Fialova.

        Jatsin puolelta esim Kaisa kulmala trio ja antti sarpila.



        circle pori levy on minulla josta voisinkin tässä levyarvostelun (lyhyt arvio)

        ostin noin 10 vuotta sitten ja kuunnellu silloin tällöin, joskin liian vähän, kun on kysseessä maukas kokonaisuus hyvää musaa. Eipä silti pori ole heidän paras levykokonaisuus joten annan 3/5 tähteä, sekin on jopa liikaa kun muutaman kerran mennään aikalailla metsään mutta pari kertaa kuuluu huippulaatu. Pari kertaa menee epämusiikaalisuuden puolelle sitäpaitsi. Isä sanoi "ei tuollaista voi kuunnella kun noin epämusiikilliseksi menee ".

        kaisa kulmala trio tribute CD on minulla josta voisin myös levyarvostelun.
        Kyseessä on jatsilevy jossa herkkyys on olennainen osa levyä ja kauneus eikä niinkään monimutkaiset koukut. Kaisa on bändinsä kanssa saanut soittoon kaipaamaa syvyyttä ja tunnetta joita kaisan ja kumppanien melodiat/biisit hyvin pukee. 4/5 tai 5/5 annan arvosanax.


        Cry barin studiolevy(esikoinen) jolle annan täydet 5/5 jossa yhtye on tekemässä semmosta luovaa musaa kun eivät matki ketään. Siitä jo isot pisteet annan ja lisäksi soitto kulkee.


      • Anonyymi00012

      • Anonyymi00106
        Anonyymi00005 kirjoitti:

        Karmeita laulajia nykyaikana!
        Varsinkin naispuoliset uudet yrittäjät, ja ne tekstit! Älyttömiä!

        naispuoliset karmeita laulajia sun mielestä no höh tuntuu toi kommentti naisten aliarvioimiselta jopa??


    • Anonyymi00013

      50, 60, 70-luvun musa etupäässä sitä ominta mulle.

      • Anonyymi00073

        jee jee


      • Anonyymi00107

        Juu mikä ettei sekin. Silloin esim rockabilly ja rockn roll oli suosittua sekä vokaalijatsi. *Elvis mm nous suosioon koko mualimalla ja ansaitsi kaiken huomion. Oli varmaan tuolloin maailman paras musani kunnes tuli the beatles.


    • Anonyymi00014

      Levyarvio ;

      krypt Axeripper-mechanical witch;
      tyylilajina heavy metal ja psykedeelinen rock. Mielenkiintoinben kombinaatio joka jo itsessään herätti minussa suurta uteliaisuutta. Soundit kohdallaan , samoin kappaleet ja teksti. Tekstit ja melodiat kohtaavat hyvin toisensa ja rytmittämiskyky suhteessa tekstin ja melodian josta pidän sekä laulajan selkeästä laulusta ja soittajien soittopuoli toimii myös mutta erityisesti kappaleet toimivia koska ei mitään matkittua. On paljon musaa joka on samanlaista ja tämä ei ole samanlaista kuin suurin osa musasta.
      4/5 vähintään mut kylläpä kallistua 5/5 tähteen.

      • Anonyymi00094

        Outoa on....


      • Anonyymi00108
        Anonyymi00094 kirjoitti:

        Outoa on....

        aina paremphaa kun on outoa.


    • Anonyymi00016

      Aktor -Placebo levyarvio;
      Annan 4/5 ja levystä tulee mieleen sen ajan mukainen musa ja myös vanhempi, ehkä 70-luku ja osittain kasariluku mutta enempi minulle seitkytluku kun joku oli sanonu (muistaakseni ammattikriitikko) että kasariluku tulee mieleen mut mulla esim kun kuuntelen tätä (https://www.youtube.com/watch?v=gGKi728cvEY) niin tulee heti mieleen 70-luvun psykedeelinen musa ja rock&metal vibat.

      Kokonaisuus hyvä. Miinuksena todettakoon; aika-ajoin junnaavaa musakamaa.

      • Anonyymi00017

        Ikiknä kuullu noista, aivan ufoja.


      • Anonyymi00018
        Anonyymi00017 kirjoitti:

        Ikiknä kuullu noista, aivan ufoja.

        onko myös circlen(suomibändi) musa ufoa? Se on sitä krautrokkia. Parempaa krautrokkibändiä en ole kuullut ikinä mutta toisaalta en tiiä kaikkia maailman krautrokkibändejä.

        Tuossa aiemmassa viestissäni taisin lähettää linkin circlen biisiin... se on se youtubesta löytyvä circlen massiivisen (yli tunnin) pitkä livekeikkaotos jossa bändi näyttää mahtipontisuutta, älyä ja tunnetta.

        Suomen rajojen ulkopuolella nauttinut kyseinen yhtye menestystä että käyny ulkomailla keikkailemassa. Suomessa ainoat jotka arvostaa bändiä, ovat lähinnä ammattikriitikot ja muusikot koska suomalainen yleisö ei ole koskaan oikein ottanut omakseen.

        Suomalaisten maku onkin usein sitä samaa eli perusmusaa. Ei suomalaiset innostu "ufosta".


      • Anonyymi00019
        Anonyymi00018 kirjoitti:

        onko myös circlen(suomibändi) musa ufoa? Se on sitä krautrokkia. Parempaa krautrokkibändiä en ole kuullut ikinä mutta toisaalta en tiiä kaikkia maailman krautrokkibändejä.

        Tuossa aiemmassa viestissäni taisin lähettää linkin circlen biisiin... se on se youtubesta löytyvä circlen massiivisen (yli tunnin) pitkä livekeikkaotos jossa bändi näyttää mahtipontisuutta, älyä ja tunnetta.

        Suomen rajojen ulkopuolella nauttinut kyseinen yhtye menestystä että käyny ulkomailla keikkailemassa. Suomessa ainoat jotka arvostaa bändiä, ovat lähinnä ammattikriitikot ja muusikot koska suomalainen yleisö ei ole koskaan oikein ottanut omakseen.

        Suomalaisten maku onkin usein sitä samaa eli perusmusaa. Ei suomalaiset innostu "ufosta".

        Varsinkin radio-suomi soittaa sitä persumusaa, se on ihan ok, mut se ei ole kivaa enää kun tulee jatkuvasti niitä samoaj; leevingsiä, kaija koota, mombasaa, yölintuja, arttu wiskaria, katri-helenaa, olavi uusivirtaa, maija vilkkumaata, vilkkumaa ja uusivirta erityissuosiossa, ilmeisesti siitä syystä et heidän mielipiteet on ylen agendan mukaisia.
        No, saahan sen onneksi suljettua tai vaihtaa paikallisradioon.


      • Anonyymi00103
        Anonyymi00019 kirjoitti:

        Varsinkin radio-suomi soittaa sitä persumusaa, se on ihan ok, mut se ei ole kivaa enää kun tulee jatkuvasti niitä samoaj; leevingsiä, kaija koota, mombasaa, yölintuja, arttu wiskaria, katri-helenaa, olavi uusivirtaa, maija vilkkumaata, vilkkumaa ja uusivirta erityissuosiossa, ilmeisesti siitä syystä et heidän mielipiteet on ylen agendan mukaisia.
        No, saahan sen onneksi suljettua tai vaihtaa paikallisradioon.

        Mä en paljoo mitään radiota ees kuuntele kun kaikilla on lähinnä sitä samaa eli musaa jota tuotetaan samasta muotista joka persoonatonta ja tylsää sekä ennalta-arvattavaa.

        Yle yksi on paras radiokanava musan suhtteen mut siellä on taas pielessä se poliittinen keskustelu aika-ajoin jossa esim kiistellään liha vs maito-asioista että muistan hyvin kun eräs korkeakoulutettu oli kerran siellä vieraana niin hän kovin sanoin ruoti lihaa ja maitoa ja sitten joku asiantuntija esitti kerran jopa melko kapeakatseisia näkemyksiä psykologiasta &ihmisten ongelmista niin päätin heti sulkea radion.

        Enää en sitten ole palannut yle yksi -kanavalle että mulle riitti.


    • Anonyymi00020
    • Anonyymi00021

      Yö on samankaltainen lakoninen ja masentava kuin Sielun Veljet, ei nappaa yhtään.

      • Anonyymi00022

        JHei kunnioitan sun mielipijettäs mut minusta väärä tapa arvioida musaa kun sanot että lakonista ja masentavaa koska mä en lähtis tota kautta arvioimaan musaa koska voihan masentava musa olla tosi hyvää musaa.


      • Anonyymi00036
        Anonyymi00022 kirjoitti:

        JHei kunnioitan sun mielipijettäs mut minusta väärä tapa arvioida musaa kun sanot että lakonista ja masentavaa koska mä en lähtis tota kautta arvioimaan musaa koska voihan masentava musa olla tosi hyvää musaa.

        Ei niitä saisi soittaa joka ikinen päivä, mielihän siinä menee miinukselle.


      • Anonyymi00102
        Anonyymi00036 kirjoitti:

        Ei niitä saisi soittaa joka ikinen päivä, mielihän siinä menee miinukselle.

        Joo.


      • Anonyymi00109
        Anonyymi00102 kirjoitti:

        Joo.

        mä en paa painarvoa sanoille vaan itse musa on ykkösjuttu. Jos on esim melankoliset tekstit, en pane huomiota siihe kun itse musa on kovin juttu. Soittotekniikka, dynaamisuus, harmonia, kaikki tommoset tekijät ja itse sävellys.

        jos sanoja kuuntelisikin semmosia surusanoja liian tunteella niin ei ihme jos omakin mieli pian romuttuu??


    • Anonyymi00023

      Tässä levyarvostelu;

      colossal-welcome the problems;

      tutustuin aiemmin bändiin noin puoli vuotta sitten joka oli yhtyeen EP julkaisu johon tykästyin ja nyt studiolevy kuuntelussa tänä aamuna. Yllättynyt näin hyvä yhtye jäänyt aika pimentoon. Joku kriitikon levyarvio jonka luin jossa kehui kyllä bändiä mutta en usko että bändi kaupallisesti erityisen hyvin .

      Teknisesti loistavaa musaa jossa rumpukompista voi esim nauttia.

      tässä koko levy eli linkillä löytyy youtubesta olokaa hyvä!
      https://www.youtube.com/watch?v=2wxhsftYvVQ

      kokonaisuus loistava siksi 5/5.

      • Anonyymi00024

        Albumi julkaistu 2004.

        Uusinta julkaisu 2018, CD sekä vinyyli.


      • Anonyymi00025
        Anonyymi00024 kirjoitti:

        Albumi julkaistu 2004.

        Uusinta julkaisu 2018, CD sekä vinyyli.

        en löytäny suomen nettimusakaupoista levyä tai sitten oon sokea???
        Kiinnostaisi niin birusti toi levy hommata. =)


      • Anonyymi00026
        Anonyymi00024 kirjoitti:

        Albumi julkaistu 2004.

        Uusinta julkaisu 2018, CD sekä vinyyli.

        En osta koskaan ulkomaalaisista nettimusakaupoista koska mä haluan auttaa kotimaisia nettimusakauppoja ostamalla heiltä musatuotteita.

        CD.con paikasta ostin muutaman musalevyn aikoinaan mutta petyin sitten kun kerran eteeni tuli ongelma maksuvaiheessa ja en onnistunut toimenpitteessä niin lähetin sähköpostia heille niin eivät koskaan vastanneet niin koin sen vastaamattomuuden töykeänä palveluna ja lisäksi ihmiset muutkin ovat valittaneet samaa ja valittaneet että hidasta palvelua.

        Sen sijaan mulla on hyviä kokemuksia levykauppa äx:stä.

        Ostan musaa myös huutonetistä ja kirpputoreilta. Ruokakaupoissa ei taida olla enää myynnissä musalevyjä.


      • Anonyymi00027
        Anonyymi00024 kirjoitti:

        Albumi julkaistu 2004.

        Uusinta julkaisu 2018, CD sekä vinyyli.

        Musa24 on myös hyvä maksullinen musanpolttopaikka.

        jos kiinnostaa sua osteluhommat&keräys niin tuossa suosituksia. =)


        ja mitä tykkäät tuosta colossalin levystä?


      • Anonyymi00029
        Anonyymi00025 kirjoitti:

        en löytäny suomen nettimusakaupoista levyä tai sitten oon sokea???
        Kiinnostaisi niin birusti toi levy hommata. =)

        Hieman ylempänä on linkki.... https://www.youtube.com/watch?v=2wxhsftYvVQ

        Lataa ja tallenna esim. ulkoiselle kiintolevylle.


      • Anonyymi00110

    • Anonyymi00028

      Doktor kettu-Yksi miekka yksi kirves arvioinnissa;

      Etenkin kakkosvaihe on tosi laadukas ja muutenkin yhtenäisyys nousee esille. Kakkosteos kuuluu luokkaan kategoriaan mestariteos. Kaksi muuta täydentää hyvin vahavaa kokonaisuutta joten annan 4/5. Eri musan tyylilajejakin voi kuulla .

      tässä linkki olkaa hyvä!
      doktorkettu,bandcamp.com/album/yksi-miekka-yksi-kirves

      • Anonyymi00118

        Ihan menevää.


    • Anonyymi00031

      Levyarvio Jukka kuoppamäki-Villi lintu (1983)

      livejulkaisu ja minulla on tästä C-kasetti. Kappaleet tehtiin tietääkseni melko viime tingassa eikä yhtye ehtinyt paljoa harjoitella niitä. Kappaleista nousee esille nimibiisi, ajopuu ja kalan laulu. Castanja-orkesteri joka esitti kuoppamäen kanssa musaa 70-luvulla on nyt historiaa ja bändissä on mm uusia soittajia kuten paroni paakkunainen ja Taisto wesslin. Julkaisulla kitaraa soittaa myös itse Jukka kuoppamäki. Toinen kitaristi Wesslinin taisto.

      1.sä uskot ihmiseen
      2.vastavirtaan
      3.Ratsumestari
      4.kotirantojani kaipaan
      5.me tarvitsemme aikaa toisillemme
      6.Villi lintu

      siinä A-puoli.

      B-puoli;

      1.Isän poika
      2.Ajopuu
      3.kenellä on vastuu(korvamato)
      4.kalan laulu
      5.herää matkamies


      antaisin 3/5 arvosanax. Hyvin erityylisempää kuin seitkytluvun kuoppamäen musa. Nyt ollaan lähempänä Tapio rautavaaran tyylistä iskelmää.

      • Anonyymi00037

        Jukka ja Tapio on suuria suomalaisia.


      • Anonyymi00111
        Anonyymi00037 kirjoitti:

        Jukka ja Tapio on suuria suomalaisia.

        etenkin Rautavaara vähäeleisellä tyylillään. Kuoppiksella ne muutamat megahitit joista ehdoton ykkönen sininen ja valkoinen. Toi kappale käsitettiin väärin monessa paikassa. oliko jopa niin että isossa laulukisassa Venäjällä kappale diskattiin kun kuulemma venäläisten mielestä siinä oli väärät poliittiset sanat vai oliko se toi kappale??


    • Anonyymi00032

      Ulkomaalaisten kanssa juttelin youtubessa jossa ne sanoi että he pystyy helposti kuuntelemaan semmosta musaa mitä suomalaiset eivät pysty ja he sanoi suomalaisilla olevan huono musamaku johon näkemykseen heidän yhdyin.

      tässä eräs suomibändi jota ne ulkomaalaiset kuuntelee paljon ja ymmärtää mutta isoin osa suomalaisista ei tajua tämän yhtyeen neroutta.

      https://www.youtube.com/watch?v=TNkayUfi0rs

      annan täydet 5/5. täydellisintä space rockia mitä kuullut ja lisäksi kraut-rock on olennainen osa tuon levyn musagenreä.

      • Anonyymi00033

        Onneksi sentään sinä tajuat:))

        Legenda Burt Bacharach totesi joskus ''.....mikäli kuulija ei voi viheltää kappaletta, ei sitä olisi kannattanut edes tehdä''


      • Anonyymi00034
        Anonyymi00033 kirjoitti:

        Onneksi sentään sinä tajuat:))

        Legenda Burt Bacharach totesi joskus ''.....mikäli kuulija ei voi viheltää kappaletta, ei sitä olisi kannattanut edes tehdä''

        samat ulukomaalaiset sanoi että käytönnössä melkein kaikki suomalainen suosittu massamusa ei ole hääppöistä kun ne alkoi tutkia suomimusaa (kaupallista) niin ne sanoi että nousi esiin Mikael Gabriel koska panostaa laatuun mutta suurin osa oli heille yhdentekevää mutta sitten he ylistivät sellaisia ei niin suosittuja suomalaisia musanimiä kuin esim Von hertzen brothers(joka onkin menestynyt hyvin ulkomailla), kingston wall(sanoi että heijän musa on suurta taidetta ettei se ole enää oikeastaan ees musaa vaan taidetta eli paljon heillä aarretason biisejä), piirpauke, Wigwam, Pekka pohjola, Liisa tavin esikoisstudiolevy(kun ensin suosittelin sitä heille niin kehuivat sen levyn lähinnä taivaisiin), CMX, circle, tämä yhtye, Stone, nightwish ja monet suomimetallibändit että metallimusaa , m7yös kaupallista suomimetallia ne kyllä ylisti paljon mutta sanoi että aika -ajoin kovimmat suomimetallibändit välillä sortuu tylsyyteen ja saman toistoon ja osa kappaleista ei edes niin hyviä ja sitten ne kehui klassisia säveltäjiä = jean sibelius, helvi leiviskä, Uuno klami , ERkki melartin ja Kimmo hakola.

        Lauri porraa ne kehui taivaisiin että siinä on teillä suomalaisilla todellinen timantti musataivaalla.

        Suosittelin myös maustetyttöjä mutta siitä ne ei oikein diganneet mutta sen sijaan islajan musasta ne tykkäs ja draama-helmen musasta osa tykkäs.


      • Anonyymi00035
        Anonyymi00033 kirjoitti:

        Onneksi sentään sinä tajuat:))

        Legenda Burt Bacharach totesi joskus ''.....mikäli kuulija ei voi viheltää kappaletta, ei sitä olisi kannattanut edes tehdä''

        Burt oli hyvä BB, ihan Brigitten veroinen sanoisin. Ja sanonkin.


    • Anonyymi00038

      Arvioinnissa ;
      Radiopuhelimet-oulu on kaupungin nimi(2000)


      Kesti yli 10 vuotta ennenkuin bändi puhkesi lopullisesti kukkaansa että ne haki sitä huipuinta juttuaan jonka löys tällä julkaisulla. Kekseliäät kitarakuviot (huikeat kierrot kitaroissa). Monta eeppistä musapalaa.

      https://www.youtube.com/watch?v=PXEPhRyV5-E

      • Anonyymi00039

        yhtyeen kitaristi Jarno mällisellä myös kirjallista tuotantoa joka kannattaa tsekata!
        Kertoo yleensä kirjoissaan tarkkoja havaintoja yhteiskunnan asioista.


      • Anonyymi00040

        Ai niin unohdin antaa pisteytyksen.... annan täydet 5/5.

        levy on sellainen johon voi joka viikko palata aina ja se on niin hyvä levy että kuuntelen sen mielellään aina alusta loppuhun.


    • Anonyymi00041

      Lastulevy on hyvä ja tukeva,,kipsilevy rikkoutuu helposti työstettäessä.

    • Anonyymi00042

      Ny kuulkaas arvioinnin kohtteena gospel-musaa jossa tyylilajina hip hop-räppi.

      Esittäjän nimi; Raiderz of the lost.
      Levyn nimi= the music makers(2004)

      yksi kappale afrikka tulee mieleen tai Turkki. Siinä kappaleessa on vaikeat koukeroiset kohdat. Saa unohttaa puheet että hip hop-räppärit on lahjattomia koska tuollaisen koukun &koukeron keksiminen vaatii älyä. Pitäähän sekin melodia&koukero kehittää koneen kautta ettei kone automaattisesti tuollaista koukeroa keksi että ne joutuu itse koneelle sormillaan soittamaan sen koukun&koukeron tietääkseni vai onko tuo räppäys-juttu sitten semmosta että äänet tulee ihan automaattisesti laitteista. Kuka alunperin on niihin laitteisiin säveltänyt ja sovittanut musan? Vaatiihan sekin ammattitaitoa eikä tietääkseni mikään koukku tai koukero voi syntyä tyhjästä että onhan nekin koneelle pitänyt luoda vai mitä?

      Kokonaisuus 3/5 tai 4/5. Yhtteensä 18 raitaa tuolla julkaisulla. Kuuntelen juuri nyt youtubesta . Kysseessä on studiojulkaisu vuosmallia 2004.

      Vahvuudet rytmeissä. Rytmit minulle tärkiät musanmaailmassa että rytmit ohjaa mua usein kuunteleen musaa koska rytmit tunnetusti ja tieteellisesti todistettu kehittävän kognitiivisesti aivoja.

    • Anonyymi00044

      Live-esitys arvioinnissa = Hector-Provinssirock 1987;

      settilista;
      1.Jään kääntöpiiri
      2.Eurooppa
      3.Sota on kaunis
      4.Mistä kymysys?
      5.päästä minut pahasta
      6.Jossain jysähtää
      7.Perjantai on mielessäin
      8.Vierivä kivi
      9.nuku idiootti
      10.Woycheck
      11.lumi teki enkelin eteiseen


      isot pisteet heti siitä tulee kun settilista ei ole tuttu ja turvallinen eikä siellä hirveesti ole hittejä&hectorin tunnetuimpia paitsi viimeinen esitysnumero joka on ehkäpä hectorin se isoin hitti.

      Esitys hectorin+ orkesteri on mahtipontinen ja voimakas-soundinen että soundit on hyvin kasaria että hieman heavyvaikutteet aika-ajoin puskee läpi. 70-luvun hectoria ei voi edes verrata 80-luvun hectoriin. Kasarina monet haisteli kasarintuulia muokkaamalla musaansa kasarisoundin tapaiseksi , niin teki myös hector joka lähti hakemaan kasarina isompaa soundia kun kasarina oli suositumpaa koko maailmassa hakea isompaa soundia ja soundit oli kasarina huomattavan modernimmat ja muovimaisemmat kuin 70-luvulla.

      Orkesteri ja hector pysyy koko ajan vireessä ja tunnelataus on aika-ajoin oikein hienoa kuunneltavaa.
      kokonaisuus toimiva. Mistä kymysys ja vierivä kivi kohoaa mun lemppareikseni.

      annan 4/5 .

      • Anonyymi00045

      • Anonyymi00047

        Heikki on ehkä kaikkien aikojen kovin artisti Suomessa.


      • Anonyymi00050
        Anonyymi00047 kirjoitti:

        Heikki on ehkä kaikkien aikojen kovin artisti Suomessa.

        Joo kertoo paljon se että livelevyillä ei ole juuri huonoja biisejä eikä kokoelmissakaan juuri näy huonoja biisejä eikä edes hectorin isoimmalla kokoelmalla ole edes huonoja että kertoo jo paljon.


    • Anonyymi00046

      Täsä taas live-arviointi eli esittäjä on failure ja livekeikan nimi on we are hallucinations ja vuodelta 2023 .

      https://www.youtube.com/watch?v=BE6GOj2EPfM

      harmi vaan että aika munatonta että tunne puuttuu mutta kuten aina, tekninen osaaminen onkin sitten nautittavaa että toisaalta hyvääkin on mut kun tunne puuttuu niin no hyvä. 2/5 annan vain .

    • Anonyymi00048

      Radiopuhelimet- Oulu on kaupungin nimi (2000)

      https://www.youtube.com/watch?v=PXEPhRyV5-E

      levy on timanttinen suoraan sanoen. En muista oonko aiemmin tästä arvioinnin tässä ketjussa tehnyt. En kai en huomaa tai sitten oon sokea.

      • Anonyymi00049

      • Anonyymi00051

      • Anonyymi00117
        Anonyymi00051 kirjoitti:

        Oulu jolla tärkiä rooli Suomen musakartalla koska oulusta tullut päteviä musanesittäjiä. Radiopuhelimet ja Kauko Röyhkä esim.

        Porista myös tullut monia, Dingo, Mamba, Yö....


    • Anonyymi00052

      Giant niminen yhtye ja heidän kaksi ensimmäistä levyä (1989 - 1990 lukujen taitteessa).

      Giant - Last of the Runaways (1989)
      Giant - Time to Burn (1992)

      Yhtye koostui studiomuusikoista ja parasta 80-luvun rock/hard rock tyylistä musiikkia, mitä on koskaan tehty.

      • Anonyymi00053

        ootko törmänny 80-luvulla sally Steelen musaan joka esitti glam&hard rokkia??


      • Anonyymi00055

    • Anonyymi00056

      Kuunnelkaa edes kerran elämässänne Jimi Hendrixiä tai Bob Dylania. Tai Beatlesia.

      • Anonyymi00058

        Yleensä en massamusaa kuuntelee että valkkaan ne tuntemattomat ja oudot musanimet.


      • Anonyymi00059

        Massamusa on aika tylsää minulle että lähes kaikki massamusaa esittävät on sitä samaa ettei mikään eroitu massasta että lähinnä kaikki massamusaa esittävät toistensa kopioita. Ei innosta semmonen musa oikein paljoakaan mut on massamusassa poikkeuksiakin toki kuten Iron maiden joka osaa uusiutua ja iron maiden vaikka sekin kuulostaa liikaa samalta kuin kaikki muut, on kuitenkin orkesterina niin taidokas huipputaitava soittopuolella että ihan sen soiton takia sitä on maittavaa kuunnella . =)


      • Anonyymi00060

        Voisinpa väittelyyn pieneen ryhtyä eli mul on esittää hypoteesi;
        circle yhtye on monta kertaa parempi kuin Bob dylan, Jimi hendrix tai The beatles.
        Nuo kolome hakkaa mennen tullen circlen myyntiluvuissa mutta uskon enemmän toisten muusikoiden kehuja ja ammattikriitikoiden kehuja sillä circleä ylistetään taivaisiin ammattiriitikoiden ja toisten muusikoiden keskuuvessa että jos vertaa hendrixiä ja circleä niin hendrix voi olla kitaraguruna parempi mutta circlen kokonaispanossa soitossa on saumattoman mageeta ja huikealla tasolla niin teknisesti kuin tunne&syvyystasolla ja mitä tulee circlen laulajien lauluun, siitä voi sanoa samaa ja oikeastaan circle yltyy vielä kovempiin suorituksiin livenä että siellä tunnetasolla menee orkka niin syvälle ja jonnekin ikäänkuin toiseen maailmaan että heidän kohralla voi huoletta käyttää termiä "nerot", todelliset musannerot.

        Ja circle yhtye on saanut tunnustusta ja suosiotakin Suomen rajojen ulkopuolella jos voi ottaa puheeksi tuon myyntilukupuolen jota en usein kovinkaan paljoa pane sille painoarvoa että etenkin se mitä toiset musantekijät sanoo toisten musasta, merkitsee minulle paljon enemmän kuin jonkun randomin kansalaisen näkemys ja sitäpaitti suomalaisten maku on sitä anne Mattilaa, Arttu wiskaria, Juha tapioo, Teflon brothersia, ERika vikmania , Suvi teräsniskaa sen sellaista renkutusta että näin joo.


      • Anonyymi00062
        Anonyymi00058 kirjoitti:

        Yleensä en massamusaa kuuntelee että valkkaan ne tuntemattomat ja oudot musanimet.

        Myös CCR, Led Zeppelin, Kinks, Simon&Garfunkel, Sting, kuuluu hyvään sivistykseen.


      • Anonyymi00064
        Anonyymi00062 kirjoitti:

        Myös CCR, Led Zeppelin, Kinks, Simon&Garfunkel, Sting, kuuluu hyvään sivistykseen.

        Joskus tehtiin reippaita ralleja ja jos ei omasta päästä, aina voi hieman lainata:))

        Irwin Goodman - Viuhahdus (1974)
        https://www.youtube.com/watch?v=VQittGo0C08&list=RDVQittGo0C08&start_radio=1

        Säveltäjäksi merkitty artisti itse......jotenkin tulee mieleen tämä renkutus...

        Dean and Jean - Hey Jean, Hey Dean (Let’s Have A Party) (1964)
        https://www.youtube.com/watch?v=0hJJhQ4Yh_0&list=RD0hJJhQ4Yh_0&start_radio=1


      • Anonyymi00067
        Anonyymi00062 kirjoitti:

        Myös CCR, Led Zeppelin, Kinks, Simon&Garfunkel, Sting, kuuluu hyvään sivistykseen.

        juu led zeppelin.


      • Anonyymi00068
        Anonyymi00064 kirjoitti:

        Joskus tehtiin reippaita ralleja ja jos ei omasta päästä, aina voi hieman lainata:))

        Irwin Goodman - Viuhahdus (1974)
        https://www.youtube.com/watch?v=VQittGo0C08&list=RDVQittGo0C08&start_radio=1

        Säveltäjäksi merkitty artisti itse......jotenkin tulee mieleen tämä renkutus...

        Dean and Jean - Hey Jean, Hey Dean (Let’s Have A Party) (1964)
        https://www.youtube.com/watch?v=0hJJhQ4Yh_0&list=RD0hJJhQ4Yh_0&start_radio=1

        irwin Goodman-ikuinen kapinallinen ! siinä biisi!
        tai Irwinin kappale punaportin blues .


    • Anonyymi00057

      Bitch alert-Kill your darlings levy arvioinnissa.
      Kriitikko sanoi että tuskin isompaa suosiota ulkomailla (lähinnä Britannia kun siellä tää suomiyhtye sai jonkun verran suosiota) johtuen musasta mutta sanoisin että kriitikon kommentti ei ole niin fiksu koska tällainen genren musa jota tää orkesteri esittää, ei ole niin suosittu genre joten ei se voikaan paksua leipää saaja.
      Youtubesta löytyy kill your darlingsin biisit.
      Antaisin 4/5 eli tällä julkaisulla tuntui että bändi pääsi eroon aiemmin olleista hieman yksipuolisista melodiarakenteista että nyt bändi jalosti musansa parhaalle tasolleen mihin kykenee eli 4/5. Tästä kovempaa levyä ei tää bändi koskaan. Perustaso tällä yhtyeellä yleensä 3/5 tasoa.

      • Anonyymi00061

        ''Tästä kovempaa levyä ei tää bändi koskaan.''

        Bitch Alert lopetti 2008.


      • Anonyymi00112
        Anonyymi00061 kirjoitti:

        ''Tästä kovempaa levyä ei tää bändi koskaan.''

        Bitch Alert lopetti 2008.

        keikkaileeko bändi satunnaisesti /joskus?


      • Anonyymi00113
        Anonyymi00061 kirjoitti:

        ''Tästä kovempaa levyä ei tää bändi koskaan.''

        Bitch Alert lopetti 2008.

        sorry anteeksi sekoilu ei tietenkään keikkaile kun lopettanut =) (itkunaurua ) .


    • Anonyymi00063

      MDF levy on todella hyvä,,siitä vaikka huonekaluja tekee taitava. Ainut huono puoli jinnakkuus.

    • Anonyymi00065

      Tässä koskettavaa musaa jossa laulajalla vahva mutta pehmeä tulkinta. Piano koko ajan taustalla. Piano ja laulu.

      Esittäjä Valentin silvestrov ja teoksen nimi silent songs. Ei sovi aamumusaksi tosin kun nyt aamulla tällä hetkellä kuuntelen niin ei oikein aamumusaks sovi.

      https://www.youtube.com/watch?v=KbhbqJl3jlc
      jos linkki ei toimi niin kokeilkaapa tätä seuraavaa linkkiä.

      https://www.youtube.com/watch?v=KbhbqJI3jlc
      eikö tuokaan linkki toimi, mut kokeilkaapa taas tätä seuraavaa

      https://www.youtube.com/watch?v=KbhbqJl3jIc
      eikö tämäkään toimi joten vielä kokeilkaapa tätä mut tää linkki jää viimeiksi että jos ei toimi linkki vieläkään niin nyt luovutan

      https://www.youtube.com/watch?v=KbhbqJI3jIc


      kokonaisuus on yhtenäinen, mutta joskus jopa kaipaa pientä irroittelua "formulasta" koska kun "formula " on aika samaa että käytännössä alusta loppuhun melko sammaa "rattaa" vejetään mutta toisaalta konsepti on erittäin upean linjakas ja musa on koko ajan pysäyttävän koskettavaa. Piano ja laulu hyvin pukee tekstiä että koko ajan tarinaa kerrotaan hyvin. Myös oikea laulun ja pianon harmonia&soundi joka tekkee vaikutuksen. Annan 3/5. ei täydellinen mutta pätevä.

      • Anonyymi00066

        Viimeisin linkki taitaa toimia.


      • Anonyymi00070

        Silent Songs (feat. baritone: Sergey Yakovenko, piano: Ilya Scheps)
        Musical Album by Valentyn Sylvestrov
        Release date: October 19, 2004

        Ehkä voisi kuunnella toisen kerran jos osaisi venäjää....


      • Anonyymi00071
        Anonyymi00070 kirjoitti:

        Silent Songs (feat. baritone: Sergey Yakovenko, piano: Ilya Scheps)
        Musical Album by Valentyn Sylvestrov
        Release date: October 19, 2004

        Ehkä voisi kuunnella toisen kerran jos osaisi venäjää....

        Marius Labsch, heppu ei ehkä osaa laulaa, mutta pianolla Boogie Woogie sujuu oikein mainiosti.

        The Swanee River Boogie

        https://www.youtube.com/watch?v=QylChSbp1_A&list=RDQylChSbp1_A&start_radio=1


    • Anonyymi00069

      Otta orchestra on tutustumisen arvoinen.

      • Anonyymi00072

        Otta orkesteri, muusikot enimmäkseen naisia. Kovin suosittu varsinkin venäjällä.


    • Anonyymi00074

      martin brushane big band(suomalainen jazz-swingi yhtye) ja levyn nimi today swingin on lenox avenue;

      arvioni on se että sointi on puhdas mutta riskinottoja toisaalta jäin kaipaamaan mutta ei voi valittaa. Ammattilaisia ovat kaikki soittajat. Esittävät muuten kappaleen american patrol jonka aikoinaan MA numminen levytti muistaakseni eli olen nähnyt Helga-neidin kylvyssä että tietääkseni sama kappale vai oonko ihan hakoteillä??
      Löytyy youtubesta jos jotain askarruttaa mistä voi löytää tämän niin youtubesta juuri oon viimeistelemässä loppuun sen kuuntelun. 4/5

    • Anonyymi00076

      Arvioinnissa nyt melko harvinainen Remu-Dave-Juice livejulkaisu jota kuuntelen nyt.
      Harmi että juice taisi olla ajankohdan aikaan melko huonokuntoinen että taisi elää viimeisiä vuosiaan että tää livejulkaisu julkaistu vuonna 2005 mut voin olla väärässäkin. Onko jollain oikea varma tieto, kertokaa!

      rumpukomppi toimii esim daven esityksissä + daven kitara ja daven elämänmakuinen ääni.

      Kuitenkin silti remu pääsee kovimmalle tasolle = esim paholaisen masurkka.

      Kappalelista on tässä;

      dave-rakastuneet
      dave-puhelinlasku on mun
      dave-puhtaat laivat
      Dave-Todistus 45
      dave-Silti
      Dave-Et voi jättää minua
      dave-annan kitaran laulaa vaan
      dave-Menneisyys
      remu aaltonen-haaremin ruusu
      Remu aaltonen-välttelevä
      Remu Aaltonen-Viittä vaille kaksi
      Remu aaltonen-käärmeennahkatakki
      remu aaltonen-Buena sera
      Remu aaltonen-miks menit pois
      Remu Aaltonen-Hetken suosimaa
      Remu aaltonen-täysikuu
      Remu aaltonen-Paholaisen masurkka
      Juice-Rockn roll blues and jazz(kiss my ass)
      juice-mies joka rakastaa itseään
      Juice-Luonas olla kai saan
      Juice-Ottaa päähän
      Juice-Musta aurinko nousee
      Juice-Tule vastaan
      Juice-Näin soittavat pelimannit
      juice-Voi jospa jotain
      Dave-Remu-Juice-Roadrunner/it aint /keep on knocking/get on

      kokonaisuus epätasaista sillisalaattia hieman, ei liian häiritsevän paljon. 3/5.

      • Anonyymi00077

        Varmaan hyvä keikka oli, mut ei noita jaksa kuunnella jälkeenpäin.


      • Anonyymi00078
        Anonyymi00077 kirjoitti:

        Varmaan hyvä keikka oli, mut ei noita jaksa kuunnella jälkeenpäin.

        Okei. Oli virkistävä kuulla muu orkesteri esittämässä Daven, juicen ja remun biisejä että ainakin Daven esityksissä taisi silloin ainakin Dave itse soittamassa kitaraa mutta muuten ihan eri bändi oli soittamassa.

        Ottaen huomioon juicen heikentyneen terveydentilan niin vejän sanojani hieman takasin eli kyllä se ihan kunnialla siitä selvisi. Jännän matalalta soundilta veti kappaleen tule vastaan kertosäkeen kun levyversioissa vetää sen korkeampaa ja kovempaa (jolloin meinaa lopussa ääni pettää).

        Bändin sointi ei ole erityisen suuri mutta hyvin svengaava ainakin ja löytyy myös tarpeeksi soundiakin. Aika-ajoin bändisovitukset hivelee korvia.


      • Anonyymi00079
        Anonyymi00077 kirjoitti:

        Varmaan hyvä keikka oli, mut ei noita jaksa kuunnella jälkeenpäin.

        juiceen liittyen viel yksi pointti; hänhän koko uransa ajan vältteli korkeita laulukohtia että yleensä jos semmosia biisejä sävelsi niin antoi lauluosuuden jollekin toiselle. Esim mikko Alatalon(hienon falsetin omaava laulaja) esittää per vers runoilija-biisin joka vejetään korkialta ja kovvaa.

        outoon valoon juice hitti jonka esittää muistaakseni Jari yliaho(jolla historiaa myös Siberia yhtyeessä joka sekin hieno orkesteri joka yhdistää suomipop-rokkia ja reggata) koska juice ei tietääkseni omien sanojensa mukaan hänen ääni taipunut tuohon biisiin.

        juice ei ollu suinkaan minusta huono laulaja että hän oli mielestäni yksi suomen parhaimpia laulamaan tekstiä. Teknisesti ei välttämättä paras laulaja mutta ihan tarpeeks hyvä eikä rokki&poppilaulajat olekaan tango&oopperalaulajia että ei voi verratakkaan.


      • Anonyymi00080
        Anonyymi00079 kirjoitti:

        juiceen liittyen viel yksi pointti; hänhän koko uransa ajan vältteli korkeita laulukohtia että yleensä jos semmosia biisejä sävelsi niin antoi lauluosuuden jollekin toiselle. Esim mikko Alatalon(hienon falsetin omaava laulaja) esittää per vers runoilija-biisin joka vejetään korkialta ja kovvaa.

        outoon valoon juice hitti jonka esittää muistaakseni Jari yliaho(jolla historiaa myös Siberia yhtyeessä joka sekin hieno orkesteri joka yhdistää suomipop-rokkia ja reggata) koska juice ei tietääkseni omien sanojensa mukaan hänen ääni taipunut tuohon biisiin.

        juice ei ollu suinkaan minusta huono laulaja että hän oli mielestäni yksi suomen parhaimpia laulamaan tekstiä. Teknisesti ei välttämättä paras laulaja mutta ihan tarpeeks hyvä eikä rokki&poppilaulajat olekaan tango&oopperalaulajia että ei voi verratakkaan.

        Mikko teki hienon LPn....'Kolmannen tasavallan vieraana'. Täynnä hyviä kappaleita ja soittamista.


      • Anonyymi00084
        Anonyymi00080 kirjoitti:

        Mikko teki hienon LPn....'Kolmannen tasavallan vieraana'. Täynnä hyviä kappaleita ja soittamista.

        alatalon paras on minusta yhdentoista virran maa joka sekin siirtolaisaiheinen julkaisu kuten tuo mainitsemasi. Myös alatalon hasardihommia studiokiakko tosi jees jossa aika progejuttuja viljelee orkesteri eikä se yllätys ole kun soittajina kaksi progen maailmasta tuttua suomalaista Heikki silvennoinen ja Pekka rechardt.


      • Anonyymi00086
        Anonyymi00080 kirjoitti:

        Mikko teki hienon LPn....'Kolmannen tasavallan vieraana'. Täynnä hyviä kappaleita ja soittamista.

        alatalon tuotannossa on myös huteja kuten elävänä pispalassa livejulkaisu, pelkkää kurjuutta, herraksi synnytään, yökynttilä ja rokkilaulaja on varsin epätasainen julkaisu myös vaikka sillä onkin yksi mestariteos eli enkeli(lensi huoneen poikki) ja nimibiisi myös varsin hyvä .

        Alatalo osoittanut tuotannossaan monipuolisuutta. Ei voi ees verrata niitä alatalon hasardihommia levyn progemaisia "keitoksia" hänen esim kuplettiinsa nimeltä rikoo on riskillä ruma että ainoastaan Mikon lauluääni on sama mutta muuten noissa biiseissä ei mitään samaa. Harri rinne alkoi muistaakseni enemmän vaikuttaa biisienteossa 70-luvun loppuvaiheilla muistaakseni ja saattoipa olla että rinteen innoittama Alatalo siirtyi pois hänen 70-luvun tyylisistä kuvioista muttei tästä ole satavarmaa tietoa.

        Rinne täytyy myös nostaa aina esille kun Alatalosta kirjoitetaan netissä. Hänen vaikutus suuri Alatalon tuotannossa.

        Alatalon countryjulkaisut 2000-luvulla , hasardihommia ja siirtolaisjulkaisut on minusta ne alatalon ykkösjutut ja erityishuomio menee hasardihommia julkaisulle ja etenkin yhdentoista virran maa -julkaisulle.

        Alatalon falsettilaulu on hienoa kuunneltavaa.

        Ompa alatalo sanonu että hän haluis livenä esittää niitä hänen vaikeimpia biisejään muttei voi kun kuulemma yleisö lähtisi karkuun. Minusta tuo on tosi harmillinen asia kun suomiyleisö etenkin reagoi aina tuolla tavalla jos soittaa jonkun semmosen vaikeamman kun taas ulkomailla ymmärretään paremmin vaikeampia biisejä.

        Suomalaisilla on veressä kupletit ja perusrallit.

        on hienoa millaisen työn alatalo on tekeny suomimusakenttään. Siitä vois moni ottaa mallia kun on musan monitoimimies. Myös politiikkassakin mukana ollut (keskusta-puolue) ja mediassa esim juontohommissa muistaakseni että paljon saanut aikaan.

        ja aina ikinuori että tuntuu ettei mikko vanhene koskaan.


      • Anonyymi00087
        Anonyymi00086 kirjoitti:

        alatalon tuotannossa on myös huteja kuten elävänä pispalassa livejulkaisu, pelkkää kurjuutta, herraksi synnytään, yökynttilä ja rokkilaulaja on varsin epätasainen julkaisu myös vaikka sillä onkin yksi mestariteos eli enkeli(lensi huoneen poikki) ja nimibiisi myös varsin hyvä .

        Alatalo osoittanut tuotannossaan monipuolisuutta. Ei voi ees verrata niitä alatalon hasardihommia levyn progemaisia "keitoksia" hänen esim kuplettiinsa nimeltä rikoo on riskillä ruma että ainoastaan Mikon lauluääni on sama mutta muuten noissa biiseissä ei mitään samaa. Harri rinne alkoi muistaakseni enemmän vaikuttaa biisienteossa 70-luvun loppuvaiheilla muistaakseni ja saattoipa olla että rinteen innoittama Alatalo siirtyi pois hänen 70-luvun tyylisistä kuvioista muttei tästä ole satavarmaa tietoa.

        Rinne täytyy myös nostaa aina esille kun Alatalosta kirjoitetaan netissä. Hänen vaikutus suuri Alatalon tuotannossa.

        Alatalon countryjulkaisut 2000-luvulla , hasardihommia ja siirtolaisjulkaisut on minusta ne alatalon ykkösjutut ja erityishuomio menee hasardihommia julkaisulle ja etenkin yhdentoista virran maa -julkaisulle.

        Alatalon falsettilaulu on hienoa kuunneltavaa.

        Ompa alatalo sanonu että hän haluis livenä esittää niitä hänen vaikeimpia biisejään muttei voi kun kuulemma yleisö lähtisi karkuun. Minusta tuo on tosi harmillinen asia kun suomiyleisö etenkin reagoi aina tuolla tavalla jos soittaa jonkun semmosen vaikeamman kun taas ulkomailla ymmärretään paremmin vaikeampia biisejä.

        Suomalaisilla on veressä kupletit ja perusrallit.

        on hienoa millaisen työn alatalo on tekeny suomimusakenttään. Siitä vois moni ottaa mallia kun on musan monitoimimies. Myös politiikkassakin mukana ollut (keskusta-puolue) ja mediassa esim juontohommissa muistaakseni että paljon saanut aikaan.

        ja aina ikinuori että tuntuu ettei mikko vanhene koskaan.

        'Elävänä Pispalassa' on hyvä livelevy, hauskaa oli varmaan kaikilla siellä. Mut noista Vicy Lee ja Mummon moukarinheitoista en kauheesti tykkää, tai Riskin rikoista...


      • Anonyymi00088
        Anonyymi00087 kirjoitti:

        'Elävänä Pispalassa' on hyvä livelevy, hauskaa oli varmaan kaikilla siellä. Mut noista Vicy Lee ja Mummon moukarinheitoista en kauheesti tykkää, tai Riskin rikoista...

        elävänä pispalassa on yksi hyvä kappale eli latinomenoa sisältävä kyllä sitä ny ollaan niin N-sana. En käytä sitä sanaa koska ei korrektia käyttää joten käytin sanaa "N" siitä. Se kappale on klassikko mutta muu materia sillä livejulkaisulla ei niin hyvää mutta sen verran voin antaa kehujakin toki siitä että livesoitto toimii kyllä ihan perushyvin.

        mitä mieltä oot alatalon lastenlaulu-julkaisusta?
        mulla on kaksi Alatalon lastenlaulu musaostosta. Toinen on eläimiä suomalaismetsissä C-kasetti ja toinen CD-levy känkkä-ränkän uudet kujeet. Ensinmainittu on aika paljon parempi julkaisu.

        En ole hommannut vielä niitä alatalon viimeisimpiä country-levyjä mutta oon kuullu ne kaikki biisit youtubesta.

        Kaikki muu Alatalo -materia melkein löytyy.


        Juicen lähes kaikki musamateria löytyy myös kodistani.

        Kotini on pullollaan täynnä musamateriaa että kuuntelen laidasta laithaan.

        Ja kirjallisuutta löytyy myös aika paljon myös. Pekka lahtinen mielenkiintoisimpia ja kauko Röyhkä ja vaikken ole pekka Lahtisen kanssa samaa mieltä yhtään niin hän on kuitenkin tosi mielenkiintoinen. Röyhkä on suomen kautta aikain salaperäisin ja mielenkiintoisin tyyppi koska hän on vain niin salaperäisen mysteerinen tapaus.

        Peitsamon kirja jossa kari pohtii pop -ja rockmusan roolia yhteiskunnassa on valtaisan upea musa-aiheinen kirja.

        Pääosin musa-aiheisia kirjoja ostelen mutta myös muutakin kuten esim tapio kaitaharjun kirja planeetan ja ihmisten energioista, meedioista, vihreästä planeetasta, uskonnoista, mytologia, historia, politiikka ja sun muu jota tapio käsittelee hyvin kirjassaaan ettei osoittele liikaa sormella eri tahoja ja huippukirja on myös Hugh-lynn caycen unikirja mutta nyt tais nimi mennä väärin etteä ei se taida olla Hugh lynn cayce mutta sukinimi ainakin meni oikein.


      • Anonyymi00089
        Anonyymi00088 kirjoitti:

        elävänä pispalassa on yksi hyvä kappale eli latinomenoa sisältävä kyllä sitä ny ollaan niin N-sana. En käytä sitä sanaa koska ei korrektia käyttää joten käytin sanaa "N" siitä. Se kappale on klassikko mutta muu materia sillä livejulkaisulla ei niin hyvää mutta sen verran voin antaa kehujakin toki siitä että livesoitto toimii kyllä ihan perushyvin.

        mitä mieltä oot alatalon lastenlaulu-julkaisusta?
        mulla on kaksi Alatalon lastenlaulu musaostosta. Toinen on eläimiä suomalaismetsissä C-kasetti ja toinen CD-levy känkkä-ränkän uudet kujeet. Ensinmainittu on aika paljon parempi julkaisu.

        En ole hommannut vielä niitä alatalon viimeisimpiä country-levyjä mutta oon kuullu ne kaikki biisit youtubesta.

        Kaikki muu Alatalo -materia melkein löytyy.


        Juicen lähes kaikki musamateria löytyy myös kodistani.

        Kotini on pullollaan täynnä musamateriaa että kuuntelen laidasta laithaan.

        Ja kirjallisuutta löytyy myös aika paljon myös. Pekka lahtinen mielenkiintoisimpia ja kauko Röyhkä ja vaikken ole pekka Lahtisen kanssa samaa mieltä yhtään niin hän on kuitenkin tosi mielenkiintoinen. Röyhkä on suomen kautta aikain salaperäisin ja mielenkiintoisin tyyppi koska hän on vain niin salaperäisen mysteerinen tapaus.

        Peitsamon kirja jossa kari pohtii pop -ja rockmusan roolia yhteiskunnassa on valtaisan upea musa-aiheinen kirja.

        Pääosin musa-aiheisia kirjoja ostelen mutta myös muutakin kuten esim tapio kaitaharjun kirja planeetan ja ihmisten energioista, meedioista, vihreästä planeetasta, uskonnoista, mytologia, historia, politiikka ja sun muu jota tapio käsittelee hyvin kirjassaaan ettei osoittele liikaa sormella eri tahoja ja huippukirja on myös Hugh-lynn caycen unikirja mutta nyt tais nimi mennä väärin etteä ei se taida olla Hugh lynn cayce mutta sukinimi ainakin meni oikein.

        Känkkäränkkä-laulu on mukava lastenlaulu, myös se teinityttöä matkien Mikon laulama Rokkilaulaja piisi. Mikko ja Juice teki yhdessä outoja, ei oikein hyviä lauluja, mutta erikseen ja omin voimin paljon parempia.


      • Anonyymi00090
        Anonyymi00089 kirjoitti:

        Känkkäränkkä-laulu on mukava lastenlaulu, myös se teinityttöä matkien Mikon laulama Rokkilaulaja piisi. Mikko ja Juice teki yhdessä outoja, ei oikein hyviä lauluja, mutta erikseen ja omin voimin paljon parempia.

        ainaki mieleen tulee juice+ mikko yhteisvoimin tehdyt odysseus ja hengitä sisko jotka on tosi mahtavia että etenkin odysseus on huikea ja monien muusikoiden ja musantekijöiden keskuudessa korkealle arvostettu biisi ja kansa ei välttämättä niinkään arvosta/pidä siitä mutta toiset muusikot/musantekijät, juice ja mikko itte ja kriitikot ja minusta kriitikoilla ja muusikoilla/musantekijöillä on ns oikeampi näkemys musasta kuin kansalla.

        Keuhkoon pistää myös nousee esille juicen ja mikon yhteiseltä taipaleelta. Keuhkoon pistää Alatalon sävellys ja jonka laulaa Juice.


      • Anonyymi00091
        Anonyymi00090 kirjoitti:

        ainaki mieleen tulee juice mikko yhteisvoimin tehdyt odysseus ja hengitä sisko jotka on tosi mahtavia että etenkin odysseus on huikea ja monien muusikoiden ja musantekijöiden keskuudessa korkealle arvostettu biisi ja kansa ei välttämättä niinkään arvosta/pidä siitä mutta toiset muusikot/musantekijät, juice ja mikko itte ja kriitikot ja minusta kriitikoilla ja muusikoilla/musantekijöillä on ns oikeampi näkemys musasta kuin kansalla.

        Keuhkoon pistää myös nousee esille juicen ja mikon yhteiseltä taipaleelta. Keuhkoon pistää Alatalon sävellys ja jonka laulaa Juice.

        Noi Hengitä sisko ja muut senkaltaiset on ns. diggarimusaa, ei koskaan suuren yleisön suosiossa, mut oikean musiikin käsite on tietysi ihan subjektiivinen, kuka tykkää mistäkin, tosin valtavalla soittamisella ja tuputuksella saadaan heikompikin artisti tai kappale suosituksi.


      • Anonyymi00093
        Anonyymi00091 kirjoitti:

        Noi Hengitä sisko ja muut senkaltaiset on ns. diggarimusaa, ei koskaan suuren yleisön suosiossa, mut oikean musiikin käsite on tietysi ihan subjektiivinen, kuka tykkää mistäkin, tosin valtavalla soittamisella ja tuputuksella saadaan heikompikin artisti tai kappale suosituksi.

        Näinhän se on . Mutta jumankauta kun toi odysseuksen väliosa on mahtavaa. Juice leskinen sävelsi alkusävelet eli luulen sen liittyvän väliosaan ja kertosäe on minusta ihan taattua Alatalon. Väitän uskon tietäväni ihan melodioiden perustteella mitkä on juicen kohdat ja mitkä' alatalon kyseisessä biisis. Suurimman osan odysseuksesta tais säveltää Alatalo.

        alatalo on sanonu että mieluusti soittaisi sitä joka keikalla muttei voi kun koska yleisö vois tykätä huanoo&lähttee poies paikalta.

        Hän omien sanojensa mukaan haluis soittaa niitä hänen tuntemattomampia ja vaikeamminlähestyttäviä &outoja lauluja mutta ei voi. Musiikissakin bisneksen &kapitalismin juttu on se joka vie musantekijöitä , harmi koska jos sen voisi tehdä niin , silloin monet esittäisi niitä biisejä joita yleisö ei haluis kuultavan mut kapitalismissa&musabisneksessä se ei vain toimi koska loppuisi työ&raha. Ehkä jotkut voi tehdäkin niin jos on esim kaksi eri työtä. Tosin tuotantoyhtiöt ei mielellään pidä talleissa sellaisia ja omakin tuotantoyhtiö menis konkurssiin jos ei rahhoo tuu.


        Ihan äskettäin kuuntelin se odysseuksen. Sen kappaleen tarinasta turinointia yhessä youtubevideossa jossa alatalo ja juice keskustelee siitä ku heillä on älyllinen debantti keskustelutuokio &väittely siitä. En muista oliko se juicen vaiko alatalon mielestä sen kappaleen sanoitus utopiaa. Taisi alatalo kutsua sitä utopiaksi , sitä juicen kirjottamaa tekstiä siihe nbiisiin kun mikko kaipaa enemmän konkretiaa.


        hengitä sisko -biisin vuoksi alataloo pijettiin hetken aikaa uutena rokkarina mut pian huomattihin ettei hän ole oikeastaan rokkari. Mihinkään tiettyyn muottiin alatalo ei oikein koskaan mennyt että teki vähä kaikenlaista musaa.


      • Anonyymi00096
        Anonyymi00091 kirjoitti:

        Noi Hengitä sisko ja muut senkaltaiset on ns. diggarimusaa, ei koskaan suuren yleisön suosiossa, mut oikean musiikin käsite on tietysi ihan subjektiivinen, kuka tykkää mistäkin, tosin valtavalla soittamisella ja tuputuksella saadaan heikompikin artisti tai kappale suosituksi.

        mitä diggailet näisrtä seuraavista suomimusanimistä;

        1.jukka-poika
        2.Kauko Röyhkä
        3.Maija vilkkumaa
        4.Jukka nousiainen
        5.Mikko joensuu
        6.Kielo kärkkäinen
        7.Hulda huima
        8.Kairon irse
        9.Kari peitsamo
        10.Obruthion

        obruthion on traditionaalista doom-metallia.
        Kairon irse heavytyylistä krautrokin sekoitelmaa , jotain semmosta en osaa sannoo ehkä joten voin olla kuvaukses hakoteillä pahasti/nolosti.

        hulda huima indie -painotteista.

        Peitsamo maalaa boogierokkia akustisesti yleensä ja avantgardea.

        vilkkumaa popin ja pop rokin rajamailla liikkuvaa ja usein samoja melodiakuvioita pyörittelee eikä se haittaa koska konsepti/formula on toimiva. Kun joet muuttaa suuntaa ehkä hänen paras albumikokonaisuus mutta myös meikit,ketjut ja vyöt julkaisusta diggaan.

        Röyhkä on suomen mielenkiintoisin ja mystisin rokkari -kirjailija. Ihan maaginen että menee iho kananlihalle aina kun lukkee sen kirjoja tai kun kuuntelee sen musaa. Uran alussa keskisormi viuhui usein keskiluokkaa kohti. Kritisoinut vähän kaikkia tahoja ja eri poliittisia aatteita että minusta kuten juice, niin röyhkä on myös poliittisesti lähinnä sitoutumaton kuten juice oli. Levyistä nostaisin esille onnenpäivä, Lauralle, mikkihiiren myöhemmät vaiheet(kaupallinen täysfloppi mut mie tykkään ja ainaki yks ammattiriitikko oli kehunu levyn taivaisiin lähinnä) ja uusin röyhkän levy nousee myös parhaimmistoon ja ehkä kaikkein mieluisin ja paras vuoden 91 kaksi koiraa juuri kun narttu-yhtyeestä lähti poies niin siirtyi tekkeen tota levyä josta tuli huikea.

        jukka poika ja kappale älä tyri joka nous kaikkien suosioon enkä ihmettele koska tekstin ja melodiamaailman syvyys ja tietty suomihenkisyys vaikka reggae onki vahavasti läsnä koska kun reggae ei tule suomesta mut yhdisti suomalaisuuden ja etelä-amerikan reggaen nerokkaasti joten siksi suosio taattu! ja muutenki jukka-poika tekeny aina hyviä juttuja kun sil soolouran lisäks palijo muutaki!

        jukka nousiainen ei koskaan oikein kaupallisesti pärijänny mut moni muusikko ja ammattikriitikko kehuu häntä, minä mukaanlukien.

        mikko joensuu ; vähän sama kuin jukka nousiainen ettei suuri yleisö ainakaan Suomesa innostu mut tietääkseni ulukomailla saanu suosiotakin en varma.

        kielo kärkkäinen luottaa upeaa kauneuteen ja harmoniaan mikä onkin monella naismuusikolle ominaista tuo kauneus etenkin. Biisien tietty usvaisuus joka ihastuttaa ja tapa luoda koukkuja samaan aikaan kappaleihin rakentaa tarinaa hyvin .ja ehkä kovimpana on tyylitietoiset sovitukset joissa ei liikaa kuitenkaa kikkaile sovituksisa.


      • Anonyymi00097
        Anonyymi00091 kirjoitti:

        Noi Hengitä sisko ja muut senkaltaiset on ns. diggarimusaa, ei koskaan suuren yleisön suosiossa, mut oikean musiikin käsite on tietysi ihan subjektiivinen, kuka tykkää mistäkin, tosin valtavalla soittamisella ja tuputuksella saadaan heikompikin artisti tai kappale suosituksi.

        suhtteeni peitsamon musaan kaksijakoinen;
        on ne inhokit joita en ikinä kuuntelis, en ees humalassa hahha =)
        mut sitten esim gulliverin retket(1981) jota kuuntelen joka viikko ja aika usein kaikki biisit kuuntelen ku julkaisulla on hyviä riffejä esim tarjolla ja muutakin.

        yksittäisistä peitsamo-lauluista esim kivi metsässä, anna vielä aikaa, talo maalla ja ufokorjaamo kolahtaa. Viimeksmainittu on jotain tosi erikoislaatuista jota suuri yleisö ei tajua koskaan. Siinä on ensinnäkin huikea teksti ja eeppinen sävellys.

        parhaimmillaan peitsamo luo hienoja kitarariffejä ja osaa soittaaki ne hyvin mut huonoimmillaan jopa keskitasoa kehnompi kitaristina.


    • Anonyymi00081

      oksavaneri -levy on hyvää

      • Anonyymi00082

        On kyllä, se ei pölytä.


    • Anonyymi00083

      Sopivaa musiikkia tänään tiistaina ; Moody Blues: Tuesday Afternoon.
      Hieno levy.

      • Anonyymi00114

        on joo kova timanttinen levy. Moody blues myös osoittanu tasaisuutta tuotannossaa.


    • Anonyymi00085

      Hana harunan yksittäinen teos arvioinnin kohtteena ;

      Hana haruna-natsume rio;
      vuonna 2019 julkaistu teos ja teoksen kesto on 15.01 eli vaatii lehmänhermot kaiketi kun noin pitkä teos ja tyylilajiltaan harsh noise wallin, dronen ja ambientin sekoitelmaa. Tykkään tekstuureista paljon ja syvyystasosta. Noin kolme juttua muun muassa löysin siitä ja joka sama kuvio etenee alusta loppuun eli minimalistista etenemistä.
      annan täydet 5/5.

      Löysin teoksen bandcamp.comista.

    • Anonyymi00095

      Hey rusty-Anorak
      löytyy youtubesta ladattuna.

      Arviointi;
      viuluakin löytyy ainaski yhrestä kappaleesta joka nopeatempoisempi kun yleensä edetään verkkaisemmassa tahdissa ja kappaleissa on sielua että mulla ainakin sieluuni kolahtaa hyvin. kokonaisuus hieman junnaavan tylsähköä mutta kyllä tätä kuuntelee muttei joka päivä. Sopii parhaiten jos kaipaa rauhoittumista. Mielikuva musasta ; kävelet jossain usvaisessa aamussa merenrannalla. Ei ole matkamusaa . Sanoisin 3/5, ehkä joskus kallistuu 4/5 arvosanax.

      tässä linkki suoraan videoon;
      https://www.youtube.com/watch?v=s9PvBPinndg

      mitäs diggaatte ?

    • Anonyymi00098

      Shifted-Under a single banner!
      arvioisin ensin lähtisin siitä että tunne kuin ajaisit rauhaisaa maisemaa autolla ajaessa tämä kuuluisi jossa metsän keskellä tämä kappale metsäistä ajotietä ajaessa kuuluu autostereosta tai joku metsän keskellä oleskelu nuotion ääressä nuotiomakkaran kanssa ja tämä musa soi .

      Nerojen luoma musa on juuri sitä kun oivaltaa itse tajuaa että oma sävelkorva hoksaa sen että tää on nerojen musaa mut toki makuasia. Jonkun mielestä tässä ei ole mitään mut mie löyvän tästä sielun ja suuren ammattitaidon ja eeppisyyden joka merkkaa paljon.

      tässä linkki suoraan videoon olokaa hyvä!

      https://www.youtube.com/watch?v=fzdiRsyXKjU


      mitäs tykkäätte?
      minimalistista technoa yhistettynä ambienttiin. eikö vai oonko hakoteillä kuvauksisa?

    • Anonyymi00099

      Levyarvio(amatööri-riitikko Juha)

      Fonoda-Eventually;

      nihkeästi löydän mitään tietoo tästä julkaisusta joka on aarretason musaa minulle. Tulee mielikuva keskellä metsää tai rauhaisassa liikenteessä tai harmoninen aamu kahvihetkellä ja ikkunasta katsoa ulos usvaiseen ja kauniiseen maisemaan. Tätä voi mielellään kuunnella jos haluaa aivojansa leppuuttaa. Arvosana 5/5 että mie kyl tykästyin tähän toden teolla täysin siemauksin että ihan ykköslaatua alusta loppuhun. Punainen linja eli linjakkuus luokkaa loistava kuten monet muut osa-alueet luokkaa loistava&täydellinen.

      oli haaste hieman löytää youtubesta mut kun etsii ahkerasti, usein löytää haluamansa. Voi olla että jotain muutaki reittiä tulette löytämään tämän. Ehkä bandcamp.comista löytynee myös tää, en tiijä.

    • Anonyymi00100

      Kauko Röyhkä-Lauralle (1984)
      onnenpäivän menestyksekkään levyn jälkeen päätti tehdä levyn jossa kevyempi lähestymistapa musantekkoon kun jopa on hieman balladyn tyylinen lauralle hittibiisi mutta muu materia eroaa lauralle-biisistä aika paljon. Lopun kolmikko päättää levyn vahvasti ja näkemyksellisesti millainen röyhkä kappaleentekijänä parhaimmillaan ja aidoimmillaan on eli kun hieman tekee kaiken oudommin kuin muut. 5/5 annan levylle.

    • Anonyymi00119

      Sitten ois tämmönen ;

      KK Null-giga extropy in London;

      livejulkaisu joissa musan eri tyylilajit kohtaa harsh noise musan jutuissa että esim viimeinen teos sisältää tanssimusaa että sen tahdissa alkaa väistämättä ottamaan tanssiaskelia ja kehossa alkaa tapahtua . Hyvää aamunherätysmusaa. Kaksi muuta on enempi toistensakaltaisia , lähinnä sen oman genrensä kaltaisia myös . Kolmas teos siis poikkeaa näistä kahresta ekasta. Nyansseja ja struktuureja löytyy kiitettävän paljon eikä koskaan teoksissa ole sekavuutta, päinvastoin hyvä linjakkuus eli alku ja keskivaihe ja lopussa palataan alun vaiheisiin ja pitkin teosten aikana toistetaan alun ja keskivaiheen juttuja ja mukana pieniä improvisaatio-vaiheita. Ei mitään hajua miten esittää livenä tätä musaa mutta kai se laitteiden kautta sitä esittää. Voi olla että hakee välillä itsekin rytmiä laitteilla kuten kolmosteoksen rumpukuviot että voi olla että sormilla hakee rytmiä. Varmaa on se että kaikkia ääniä koneista ei itse livenä rytmitä , käytännössä se tarvisi silloin apua muilta .

      4/5 annan arvosanax.

      teos löytyy bandcamp.comista.
      Voin yrittää antaa linkin suoraan sinne;
      kknull1.bandcamp.com/album/giga-extropy-in-london?

      jos ette löytäneet linkkiä niin hakekaa itse (ei ole vaikeaa löytää).

      • Anonyymi00120

        kylhän tietääkseni suurin osa äänistä tulee laitteista.

        mutta siis joo voin yrittää viel neuvoo teitä.
        Kirjottakaa bandcamp.comissa hakukenttään tämä seuraava;
        KK null-Giga extropy in London
        pitäs alkaa löytymään ... =)

        sieltä KK nullin tuotanto myös löytyy tuolta sivustolta että oikein paljon löytyy artistin musamateriaa. Livejulkaisua giga extropy in Russia 1 kuuntelen nyt tällä hetkellä.


    • Anonyymi00121

      Empä tiijä yhttään mithään noista konemusan sävellysprosesseista mut mul on semmonen haju siitä että niije pitää luoda koneeseen aina ne kappaleet että sävellysvaiheissa joutuvat kuitenkin säveltämään ne vai mitenköhän noi kuviot menee sitten? Että ei kait mistään voi koskaan täysin tyhjästä tulla nuo äänet koneelle , eihän?


      nyt arvioin tuon KK Null-Giga extropy in russia 1 teoksen;

      sisältää kaksi eri vaihetta. Eka teos kestoltaan melekein 30 minuuttinen. Teos on pieni pettymys sisällön osalta koska poukkoilee liikaa suuntaan ja toiseen etten löyvä ns punaista lankaa että sekavaa on. Kuitenkin sitten täytyy antaa kehujakin; on otettu hyvin huomioon esityspaikka eli täsä tapauksessa Venäjä eli käyvvään aika usein syvissä vesissä kun venäläisessä musaperinteessä traagisuus, syvyys ja peloittavatkin tunnelmapalat on läsnä joten säveltäjä on hyvin ymmärtänyt tuon pointin. Ja hyvin pysyy koko ajan tahdissa mukana laitteidensa kanssa. Sehän pistää koko ajan keikan aikana tulemaan laitteista nuo äänet joten noin pitkä teos vaatii hyvää muistikykyä eli tietenkin toki on studiolla treenannut sitä paljon että muistaa eri vaiheet.

      Kakkosteos ; sama homma, että linjakkuudessa näen ongelmakohtia. Aikalailla ekan teoksen toisinto jollain tappaa.

      3/5 arvosana.

      bandcamp.com paikasta löytyy.

      • Anonyymi00122

        siis livejulkaisusta kyse.

        Venäjä on esityspaikkana.

        Ettei mee pelkäksi kritisoinniks niin annan myös kehuja;
        molemmat teokset suhtteessa toisiinsa, eivät eroa liikaa vaan linjakkuus pithää.
        Lisäksi struktuureja paljon ja syvyyttä. Biittejäkin löytyy (beat). Kiva nasta biitti jonka tahrissa jalaka vipattaa.

        Artistista on tulossa minulle suosikki. KK null niminen artisti joka näköjään on omalla musagenre-alueellaan mestari. Jyvät eroittuu akanoista tässäki genres.


      • Anonyymi00123
        Anonyymi00122 kirjoitti:

        siis livejulkaisusta kyse.

        Venäjä on esityspaikkana.

        Ettei mee pelkäksi kritisoinniks niin annan myös kehuja;
        molemmat teokset suhtteessa toisiinsa, eivät eroa liikaa vaan linjakkuus pithää.
        Lisäksi struktuureja paljon ja syvyyttä. Biittejäkin löytyy (beat). Kiva nasta biitti jonka tahrissa jalaka vipattaa.

        Artistista on tulossa minulle suosikki. KK null niminen artisti joka näköjään on omalla musagenre-alueellaan mestari. Jyvät eroittuu akanoista tässäki genres.

        kuuntelen toki aina livettömät versiot näistä ja sit vertaan näihin liveversioihin jolloin teen päätelmät ; pysyykö tahdissa ja onko epävireyttä. Siltä pohojalta. Vaatii paljon minulta tutkimustyötä ja kuluu paljon aikaa.


      • Anonyymi00129
        Anonyymi00123 kirjoitti:

        kuuntelen toki aina livettömät versiot näistä ja sit vertaan näihin liveversioihin jolloin teen päätelmät ; pysyykö tahdissa ja onko epävireyttä. Siltä pohojalta. Vaatii paljon minulta tutkimustyötä ja kuluu paljon aikaa.

        ELO on livenäkin hieno.


    • Anonyymi00124

      nyt arvioinnissa edelleen sama artisti KK NULL.

      Teoksen nimi noise over Siberia (livejulkaisu)

      upea löytö että hienoa tunnelmointia. Ei yhtä nopeaa aina kuin edelliset. Enemmän hillitympää ja syvempää sekä hittaampaa. Siberian on esityspaikkana ja Siberian maisemiin tällainen musa on täyosuma että artisti-säveltäjä on osannut todella sijaintipaikkaa tutkia , sen musahistoriaa ja historiaa ja oivaltanut sinne tuoda tällaiset musateokset.

      Teos sisältää yhtteensä 5 eri vaihetta. eka teos pisin 13.30.
      Kakkosteoksen kesto on 11.00, kolmosteos kestotasoltaan 5.45 , neljäs teos on 9.10 ja viimeinen viijes kestää 4.50 eli on sarjan eri vaiheiden lyhin kestholtaan.

      Mulle tulee mielikuva että astuu siis ihan Siberian maaperälle, sinne kylmyyteen ja karuuteen että jotenkin lohduttomalta ja karulta tuntuu fiilikset. Silti toivoakin löytyy melodiapaloista toki.

      Ja kellontarkkaa on livesuoritus että tulee oikeastaan iha samalla tarkkuuvella kuin livettömässä versiossa.

      Esityspaikan akustiikka tekkee myös ison vaikutuksen että on osannu ottaa huomioon sen tilan jossa esittää jossa äänet kaikuu jonkun verran. Jos paikka on liian tiivis niin äänet eivät kaikumalla niin paljoa kuulu.

      5/5.

      • Anonyymi00125

        Teoksen yhtenäisyys ottaa heti korvaan uppeella tavalla= huikea , täydellinen punainen lanka. Eikä teokset koskaan muistuta kuitenka liikhaa toisiansa.


      • Anonyymi00126

        ottaa korvaan myös positiivisesti teoksissa ilmitulevat erilaiset genrekokeilut. Esim kolmas teos sisältää hieman afrikkalaisen rumpumusiikin elementtejä.

        kun aiemmin sanoin tää on hitaampaa kuin aiemmat herran teokset nii ei se ihan pijä paikkaansa eli kun aloin kuunteleen "tarkemmalla korvalla".

        Soppii hyvin esim aamumusax kun panee ropan ja mielen liikkeelle.

        mikä ettei tiskausmusaa mut toisaalt tiskausmusaksi liian huippuhyvää musaa koska tiskatessa tän musan perimmäinen pointti mennee ohi kun minä ainaki syventyä toden teolla täysin siemauksin tän musan maailmaan analyyttisen tarkasti suurella hartaudella että mun pitää kuunnella tosi tarkkaan ja tosi tarkkaan kaikki laiteäänet.

        Hallittu kokonaisuus. Svengaa kuin hirvi!


      • Anonyymi00127

        livesuoritus 5/5 joten arvosana on 5/5.

        mut täythyy antaa ritiikkiäkin;
        eka teos jossa siperia kuuluu mut jäin kaipaan enempi sitä Siperiaa. Tää menee aika usein kuitenni euro-industrial teknohumpaksi. Välillä tempo niin nopea että käy hetken/jonkun aikaa punk-musan puolellakin. Ei mulla mitään euro-industrial humppaa vastaan oo mutta kun livepaikka on Siperia niin kaipaan enemmän vuan Siperiata.

        Hianoo että livesuoritus on niin tarkkaa ja virheetöntä joten siks 5/5.


      • Anonyymi00128

        viimeinen vaihe eli viides teos palauttaa takaisin siperian tunnelmiin kun eka teos alako siperian maisemissa.

        Mulle tulee mielikuva Siperian kaivoksesta tästä viidennestä teoksesta. Samalla kaivos -teema on psykologiassa myös vertauskuva ihmismielen eri syvyystasoille (onko se syvyys-psykologiaa vai mitä mutta psykologiata kuitenki) eli koska tässä ollaan mielen syvissä kerroksissa niin se avvaa portteja sinne maailmaan tutkailemaan itsensä eri puolia ja samalla kaivos tulee mieleen että mulla iskee kaivos mieleen kaivostyöntekijöineen ja tuo kaivoksen symbolininen merkitys eli psykologian jutut. Upea oivallus säveltäjä-artistilta.


    • Anonyymi00130

      Arvio;
      Psycho-physical tests and trainings(esittäjä Rudolf Eb.Er R&G / SH-G)

      sound art ja noise musa on tyylilajeina. Sisältää julkaisu kaksi eri osiota. Eka teos kestoltaan 30.36 ja toisen teoksen kesto 36.08.

      Eka teos;
      sisältää noin 10 minuuttia hiljaisempaa ja vähäeleisempää menoa kunnes muuttuu kakofoniseksi huudoksi. Lähinnä örinää eli säveltäjä-artisti on luonut koneeseen omat ääntelynsä jotka muokannut sitten koneella omaan muotoonsa ja luonut taustaääniä.

      Vuonna 1997 julkaistu. En tiedä tai löydä oikein siitä mitään ammattikriitikoiden arvioita(tai sitten oon sokea).

      Sanoisin 3/5 eli ainaki täytyy kehua linjakkuutta että löydän helposti punaisen langan. Yhtenäisyys onkin aina minulle herkkua korvilleni.

      • Anonyymi00131

        Säveltäjän luova tila on synnyttänyt tällaista musataidetta tällä kertaa. Arvostan sitä luovuutta ja kunnianhimoa.

        Mulla tulee mieleen tästä teoksesta lähinnä ihmismielen syvimmät voimatasot. Tämä tuo mieleen myös ehkä entisaikojen 1920-1940 luvun toisen maailmansodan kauheudet(erilaiset vankilat joissa ihmiset huutaa).

        Säveltäjä-artisti on siis ammentanut ideoita ehkäpä näistä keitoksista musateokseensa. Hän on musan muodossa esittämässä minusta tässä ihmiskunnan historiaa pala palalta jotka konkretisoituu hyvin fyysisessä muodossa.

        Tällainen musa tietenkään ei sovi ilta-aikaan että mieluummin aamuaikaan minä tämmöstä kuuntelen enkä muutenkaan tällaista musaa kovin usein kuuntele.


      • Anonyymi00132

        Käytän maalaisjärkeä; mulla on mielenterveysongelmia niin siksi en kuuntele tällaista musaa kovin usein.


    • Anonyymi00133

      Tässä rock-musan ystäville(minä mukaanlukien) arvioni deep purplen vuoden 2013 livekeikasta ja tapahtumapaikkana Rooma ilmeisesti kun livejulkaisun nimenä on tämä;
      Live in rome 2013 .

      Alun pienten rumpalin kangertelujen jälkeen rumpali alkaa päästä jyvälle että erityishuomio vetää rumpusoolon (melko pitkä) jonka jäläkheen alakaa saaja parempaa aikaiseksi. Ei ihan täydellinen keikka mutta täytyy sanoa että vanhoilla päivilläänkin yhtye on iskussa eikä vähiten kosketinsoittajan (hammond ilmeisesti soitin) ansiosta joka oikein pääsee mahtipontiselle ja virtuoosimaiselle tasolle.

      4/5. Varmasti palaan vielä uudelleen tähän livekeikkaan . Bändi esittää tuttuja ja turvallisia mutta myös rohkeitakin poimintoja uran varrelta. Bändin soundi on hyvin erilaisempi kuin heidän 1970-luvun soundi mutta kyllä saman orkesterin tunnistan kyllä. Ehkä tällä livejulkaisulla ilmenee enemmän proggressiivisen rokin sävyt ja hammond on pääosassa ussein.

      Deep purple äitini nuoruusvuosien lempparibändi.
      On aika noloa kertoo että mulla ei ole yhtäkään deep purplen levyä. On se aika häpiä hih =)

      • Anonyymi00137

      • Anonyymi00138
        Anonyymi00137 kirjoitti:

        Live in rome 2013.....rumpusoolo tulee keikan loppupuolella:)

        https://www.youtube.com/watch?v=5NmWnta_igY

        en muista mut taitaa olla rumpusooloja muitakin kuin se yksi rumpusoolo tai sitten sekoitan nyt ajatukseni mut on siellä ainaki yksi pitkä rumpusoolo mutten tarkkaan muista ajankohtaa.


      • Anonyymi00139
        Anonyymi00137 kirjoitti:

        Live in rome 2013.....rumpusoolo tulee keikan loppupuolella:)

        https://www.youtube.com/watch?v=5NmWnta_igY

        kiitos linkistä.

        Sori ajatuskatkoni huonomuistisuuteni toivottavasti ei haittaa mut vaikka en ajankohtaa heti muistanukkaan oikein niin sen muistan että se rumpusoolo oli maaginen =)


    • Anonyymi00134

      Levyarvostelu:

      Hiroshi hasegawa&gothic girl -Split w;

      sisältää molempien yhden teoksen. Linjakkuus yhtenäisyys hianoo!
      Kakkosteos menee tehtaaseen jossa työläiset tekee pitkää työpäivää ja takovat metallia ja rautaa ja työkoneiden äänet kuuluu. Taitavasti säveltäjä ohjailee ääniä eri muotoasuihin että oikein taidokasta rytminkäsittelyä ja struktuureja todellakin löytyy tästä teoksesta eikä siltikään huolimatta monista struktuureista&soinnuista koskaan ole poukkoilevaa.

      Annan myös ykkösteokselle hyvän arvosanan. Kokonaisuus 3/5




      Levyarvostelu;

      Kolmas nainen-paha minut iski(1987)

      julkaisu joka sisältää myös bonusraidat maanantai ja sitä toista en muista. Maanantai nous listoillakin korkealle että hienoo stemmalaulua saa kuulla siin biisisä esimerkiksi. Väliosa yhtä kova kuin kertosäe. Countrytyylinen renkutus. Kokonaisuus levyllä on hyvää tasoa ja musa on yleensä hard rock-boogieta hieman kitkerillä sanoituksilla. Eikä sanatkaan toki aina ole niin negatiivisen kitkeriä kun esim raatona maantiellä saattaa moni olettaa kun kuuntelee, että ompas kitkerät sanat mutta itseasiassa kertosäe-hokema onkin minusta positiivinen kun filosofoin sen tarkemmalla mietinnällä. "mieluummin makaan raatona maantiellä, mieluummin häviän sinne kuin meen hautaan elävältä"
      voiko sanoa paremmin enää kun miettii tuon kohran psykologian tai filosofian merkitystä. Tossa on elämänfilosofiaa kerrakseen palijo!
      Myös kappale kiskot ja maantie kolahtaa minuun. Rakkauslaulu tää on!
      Joku ammattikriitikko sanoi että ei ole ekan levyn toisinto mutta kyl minusta tää on yhtä hyvä kuin eka levy että antaisin 4/5 tähtipistettä. bändille ominainen kitaristien yhteistyö on hiottua eikä liian kliinistä koskaan mut ehkä basisti on kuitenki bändin selkäranka, tämä valkama niminen basisti joka on aikamoinen velho basistina ja hänhän kehittyi basistina vielä velhomaisemmaksi myöhemmin urallaan ja nykyään etenkin keikoilla hän tarjoaa huikeita bassojuttuja. Joidenki mielestä hän velmuilee liikaa ja lähtee liikaa irti raameista mut on hienoo livenä kuinka hän silti pitää kiinni raameista sammaan aikaan kun sooloilee.

      • Anonyymi00135

        bandcamp.comista löytyy toi eka ja kolmas nainen-paha minut iski löytyy youtubesta. Youtuben kolmas nainen kanava ni sieltä pitäs löytyä. Kyllä te löydätte kun yritätte vaan etsiä. Ei se vaikiata.


    • Anonyymi00136

      Kax lama-aikaan liittyvää levyä arvioin ...

      ensin tämä;

      ismo alanko-kun suomi putos puusta (1990)
      eli juuri ysärin alussa alako iso lama ja ismo päätti tehdä sitte tämmösen kansansävelmän ja klassisen musaa yhdistelevän akustisen musapalan josta nous heti radiohitti ja koko kansan biisi mut varmaan isoin syy kansansuosioon on ne sanat jossa hän käsittelee kuinka suomettunut suomi käpertyy itseensä kun on esim Venäjän ikeessä liikaa. Levy sisältää oivaltavia hetkiä nimibiisin lisäksi kuten koskettavan karu a cappella yksinlaululla etenevä hetki hautausmaalla, hieman pelottava ja ahdistava omaperäisiä sävelrakenteita omaava laulu nimeltään masentunut ameeba ja myös varsin huippuhetki on kappale meidän isä jossa kitarat käy kertsissä aika rouheena ja kovilla soundeilla. Täydellinen levy.


      Suurlähettiläät-No niin(1993)
      avauskappale heti aloittaa lama-ajasta kertovaa tilitystä luottokorteista kun suomalaiset pellavapäät eivät luota velkaantuneessa ja euroopan unionin aikakauden lähellä olevista raha-asioista jossa sanoittaja jussu pöyhösen tarkkanäköinen lyriikka puhuttelee ja osuu hyvin nykyaikaan kun on velkaongelmia sun muuta että suomalainen uskoo aina yksinkertaisiin asioihin kuten minusta pitääkin. Kappaleen nimi jos huominen tuo jotain uutta, on loistava avaus joka jää mieleen ja myös mieleenjääviä hetkiä vangitsevan rock-grooven omaava levyn yhdeksäs raita heiluttaa jossa mm joku nainen laulaa stemmaosuutta ja myös kappaleet sinä(hitti), samaan uneen , megahitti kun tänään lähden ja kaupunki nukkuu on lempparihetkiä eli levyllä on paljon minulle lempparihetki. Esim kaupunki nukkuu kappaleeseen rakennettu taidokkaan svengaavan eeppinen kitarariffi. Samaan uneen makeaa torvisoitin juttua että oisko saksofoni kyseessä. Täydellinen levy tämäkin. Kaupunki nukkuu myös liittyy sen ajan ongelmiin kun kappaleen nimi kertoo olennaisen.

    • Anonyymi00140

      Popeda- Popeda(esikoisstudiokiakko )

      Arvioni (oon amatööri-kriitikko) ....

      Elettiin jotain vuotta 78 tai 79 mut vuosiluku ei täysin tiedossa ja popedasta puhuttiin uutena tulokkaana joka suomenkielistä rokkia esitti varsin kellarisoundeilla ja paten räkäisillä ärjyvillä tulkinnoilla. Tähän aikaan paten ilmaisu oli karkeampaa ja laulusoundi ei ollu sitä tyypillisintä patea vielä. Hän lauloi enemmän ärjymällä. Pikkkustadin supermarket ja 1978 kappaleet löytyy esim liveversioina youtubesta jossa kuulee orkesterin ensiaskeleet ja paten ärjyvän laulun. Raakarokkia ja soitto luomua. Kellarirokkia kuka tykkää ja kuka ei ja harvoinpa kellarirock nousee koko valtakunnassa suureen suosioon että enempi diggareiden musaa.

      anyway hyvä , vahva esikoislevy että esikoislevyllä on ainakin panostettu luovuuteen että musaa on ammennettu luovuudenlähteeltä. MAunoi soittaa stereoo, rockn roll, pikkustadin supermarket ja 1978 mm jääneet mulla hyvin mieleen ja kylmästi natsaa sekä slovarityylinen villi yö. Yksi coverikin on levyllä oli oodi tom Robinsonille. Vahva kannanotto homoseksuaalien ylistyslaulu että tuolloin takapajuisessa Suamessa tuo oli tosi arvostettava asia että popeda teki nuin! 4/5 antaisin esikoiselle arvosanax.

    • Anonyymi00142

      Neumann-Albion(86)

      dingon keulahahmo Pertti neumannin eka soolostudiokiekko jossa halus omien sanojensa mukaan mennä alueelle jossa ei halua hakea myyntimenestystäkää välttämättä että meni semmosen musan pariin josta itse tykkää eikä halunnut miellyttää muita.
      Irkkumeininkiä monissa biiseissä. 5/5 annan arvosanaks.

    • Anonyymi00143

      Klamydia-klamytapit (2000)

      monenkirjavista aiheista koottu levy joka sisältää 2:dtä ja kappalemäärä on iso joten levyyn on nähty vaivaa ja vaikka aiheet vaihtelee niin aina silti klamydia saarnaa samaa ideologiaa joka on lähinnä jotain maalaisjärjestä koostuvaa ja tavallisen ihmisen näkökulmasta kertovaa eli lähinnä maaseudun ihmisen ajatelmia biisien sanojen muodossa ja opettavaisiakin tarinoita ja välillä kovaa kritiikkiä josta osansa saa lääkärit sun muut . hitiksi nousi ainakin kappale ryssä mun leipääni syö. Keikkasettiin jäi myös pysyväksi kappale krapula tulee(minä määrään päivän). Koomikko tahtomattaan myös levyn kulmakivibiisejä kuten nuo muut mainitsemani ja myös aika crazyn tyylinen levyn CD1:n avausraita , melko heavytyylinen negatiivisen ajattelun ryhmä. Arvosana 2/5.

    • Anonyymi00144

      KAIKKI hyvä musiikki on jo tehty...m.o.t.

    • Anonyymi00145

      Rolling Stones julkaisee uuden LPn. Eläkeikäinen yhtye, kaksi alkuperäisjäsentä soittaa enää bändissä, yksi tekee muuta, ja kaksi on jo edesmennyt. Soittaahan nää osaa kyllä yhä.

      • Anonyymi00146

        Ei ukot vaan osaa lopettaa, vaikkei mitään oikeesti hyvää ole tehneet vuosikymmeniin.


    • Anonyymi00147

      Mark King-Influences(1984)

      tämä studiolevy alkaa 18 minuuttisella progekappaleella jossa tietenkin myös ominaiset funk-jazzit on mukana kuvioissa kuten mark kingin musassa tuppaa olemahana aina. Myöhemmin levyllä ilmenee myös britpop ja sophisti pop-juttujakin. Soitto kulkee kuin hirvi mikä on myös ominaista mark kingin musassa. Mark king tunnetaan level 42-yhtyeestä parhaiten. Tämä hänen esikoisstudiolevy on napakymppi. ETenkin eka biisi jossa luovuus häikäisee (viel enemmä tällaisia kiitos) että hän vähät välitti mitä muut haluaa vaan päätti tehdä tommosen kappaleen.
      5/5


      Arvioinnissa princen livejulkaisu live at the glam slam 1992;

      prince ensinnäkin oman genrensä ykkösnimi että menee musta michael jacksonin edelle. Kappaleet on poppia mutta ne rokkaa aina ja uppee groove aina myös. Rytmien mestari myös että kyky käsitellä rytmejä on upea. Ei aina yhtä melodisia hänen biisit jos vertaa esim michael jacksonin biiseihin. Tämä livemusa kulkee niin hyvin että erehtyä jopa hetken aikaa luulemaan että biisit tulee levyltä/playbackina. Ei ne kuitenkaan tule playbackina. 4/5


      hausmylly-Hausstoori 90-94 kokoelma:;

      tällä kertaa hypätään keskisuomalaiseen yhtyeen matkaan joka tarjoaa hyviä koukkuja ja hyviä musiikillisiakin hetkiä tällä julkaisulla. Elettihin vuotta 94 kun suomi oli siirtymässä kohti euroopan unionia kun euroopassa elettihin hankalia aikoja kun oli lama mutta hausmylly ilahdutti monia että esim livetilanteissa bändi oli suomen aktiivisimpia kiertämään ympäri maata esim nivalan tuiskulassa monasti vierailivat. Tällä julkaisulla on panostettu tosissaan remix-versioihin joskin yksi heikko remix-versio löytyy eli raita numero 9. Se on liian jankuttava versio kun sama soitin alusta loppuhun jankuttaa. Alkaa kallossani minun ainakin tehdä sen efektin että hyppään mieluusti biisin ylitse. Mutta sitten esim raita nro 8 on semmosta aivoherkkua että oola la laa. Musiikillisesti kovimpia suorituksia kuten kappale tuu mun luo(coveri). En voi sua unohtaa remix-versio pidennetty versio kolahtaa myös. Melkein vois kappaleen rauhaisiin kohtiin nukahtaa kuten tuo kosketinsoitin -riffi että rauhoittaa todellakin. Musta mies -biisistä tehty tietääkseni kolmas versio on trooppisen eksoottinen versio = tykkään! täysosuma tääkin.
      4/5

    • Anonyymi00148

      2 pelimusa-arvostelua;

      ensin nintendo 8 bittisen star warsin pelin musa;
      annan täydet 5/5 että lähes kaikki trackit on 5/5 tasoisia. Peli lisäksi pelimusasäveltäjä on oivaltanut hyvin tehä oikeanlaisen sopivan musan pelin tyyliin.


      darkwing duck peli vuodelta 1992;
      annan 2/5 koska ei ole täydellinen kokonaisuus. Kuitenki muutama poiminto piristää kovasti jossa kuuluu taito ja äly että hieman proggressiivisia sävyjä niissä joista pidän ja yksi hitaampi josta myös diggaan. Pelimusa tarjoaa nopeita ja vaarallisia tilanteita kuin myös hitaampia musapaloja vaihtelevasti mut pääosin nopeaa. Ihan tuntee sen vaaran tunteen välillä. Ei mitään tummaa musaa kuitenkaa.


      Elokuvamusa star wars leffaan tehrty John williamsin sävelletty musa;

      tää elokuva ensinnäkin meni monien sydämiin kuten minunkin. Myös itse leffamusa meni monien sydämiin, myös minun. Ei yhtään täyteraitaa ja ne muutamat nous koko maailmalla megasuosioon. Tunnari esim.


      Telkkarin mainosmusaa;

      vuonna 1995 joulun aikaan tuli mainos jossa oli upeaa musaa yhdistettiin joulumusaa, jazzia ja bossanovaa sekä pieni ripaus hetken aikaa AOR-musan maailmassa . 5/5


      samana vuonna 95 tai oisko ollut vuos 93 tahi 94 kun oli se piimä-mainos jossa mies pettää vaimoaan heinäladossa ja nainen suuttuu ja kävelee vesikaivon luo jonne pudottaa sormuksen ja mies yrittää vielä lepyyttää muttei onnistu ja taustalla soi musa jolle annan 3/5 että en osaa oikein kuvailla millaista se musa on tyylilajiltaan mut aika perinteistä suomalaista musamennoo.

      Sitten noin vuonna 2023-2025 paljon esillä ollut mainos jossa lauletahan "todella HK" joka jääny korvamadoksi ihan ja jääny kaipaan kun ei sitä enää ole ollut sitä mainosta tietääkseni. annan sille 4/5

      • Anonyymi00149

        nintendo 8 bittiseen pelii musan sävelsi austraalialainen Marshall Parker.
        star wars elokuvaan musan sävelsi John williams(williamssi).
        Tarkennukset siis ettei tuu väärinkäsityksiä.


    • Anonyymi00150

      Sanon vaan et kaikki räp ja senkaltaiset on roskaa. Roskaa.

      • Anonyymi00152

    • Anonyymi00151

      Haruomi Hosono-Mercuric dance(1985);

      tyylilajina new age, japanese folk(ethno), white noise, ritual ambient ja space ambient. Levy on hieno kokonaisuus ja suuri elämys joka kerta kuunnella tämä. Suosittelen vahavasti tämän musagenren ystäville ja mikä ettei muutkin suata innostua tästä.


      Paula koivuniemi- Aikuinen nainen (single)
      Singlenä toimi aikoinaan että nous koko Suamessa kovvaan suosioon enkä ihmettele. Vaikken oo nainen , niin kyl mää kuuntelen tätä ussein koska kun on mahtavat melodiat ympätty joka kohttaan biisiä. Ajaton aarre!

      • Anonyymi00153
        UUSI

        Paulalla oli tumma ääni, mainio laulaja.


    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      312
      3655
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      29
      2016
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      44
      1646
    4. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      84
      1491
    5. Hallintooikeus..

      "Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.
      Pyhäjärvi
      96
      1280
    6. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      144
      1191
    7. Miksi et vain uskalla!?

      On niin ikävä...
      Ikävä
      81
      1074
    8. Olen rakastunut

      varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.
      Ikävä
      95
      1032
    9. Kannattaa ymmärtää se asia

      että mitään stalkkausta tai hakkerointia ei tapahdu. Oikeasti kannattaa tutkituttaa päänsä.
      Tunteet
      212
      867
    10. Jos se joskus oli molemminpuolista

      niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.
      Ikävä
      61
      787
    Aihe