Lappomista metsät kadonneet

Anonyymi-ap

Pari vuotta sitten Loviisa myi tontteja salaisille ostajille halvalla Lappomin alueelta. Google kartan satelliittinäkymässä havaitaan että melkein kaikki metsät on sieltä nyt kaadettu.
Loviisa on luonnon tuhoaja.

32

745

    Vastaukset 32

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Kaupungin omaisuuden myynti ja myös ostajien nimet ovat julkista tietoa. Kiinteistökaupat ovat julkisia, mutta siitä huolimatta esimerkiksi kesämökkitonttien ostajien nimet eivät käy ilmi esityslistan päätösesityksestä, kun kauppa tuodaan toimielimen päätettäväksi. Ostajien nimet puuttuvat myös hyväksytystä pöytäkirjasta. Siihen lienee syynsä, kuten esimerkiksi omaisuuden myynti luottamushenkilöiden kavereille tai jopa heille itselleen.

      Omaisuus olisi myös myytävä käypään hintaan, mutta sekään ei ole toteutunut kesämökkitonttien ja metsämaan myynneissä. Ilmeinen alihintaisuus ilman perusteltua syytä on kiellettyä ja voi johtaa oikeudellisiin seuraamuksiin, mutta ei Suomen parhaassa pikkukaupungissa, jossa ei ole minkäänlaista tosiasiallisesti toimivaa sisäistä valvontaa.

      Metsien hakkuista saatavat tulot ovat kaupungin talouden kannalta merkityksettömiä, mutta silti raivoisat hakkuut jatkuvat vuosi toisensa jälkeen. Joku niistä tienaa, mutta ei kaupunki. Se lieneekin pääsyy hakkuisiin, koska pikkukaupungin vähiin hupenevissa metsissä touhuaa valtapuolueen jäsenkirjalla varustettu yrittäjä.

      • Anonyymi00003

        Nimet salattiin koska ostajien ainoa aikomus oli kaataa puut.
        Eihän tonteilla ollut edes rantaoikeutta, mitä lienee tarkoittaa.

    • Anonyymi00002

      Onko tämä yrittäjä se joka sai ilmaiseksi harjun suorat männyt?

    • Anonyymi00004

      Eeuskunnassa kauhistellaan suomen rappiota ja velkaa. Joku aika sitten kehuttiin että tulevaisuus voisi löytyä matkailusta kun suomella vielä on puhdas luonto ja kauniit metsät.

      Sitten alkoikin metsien kiihkomielinen kaataminen koska suomea riivaa itsetuhoisuus.

    • Anonyymi00005

      Eilen valtuustossa esitettiin metsästrategian käsittelyn yhteydessä erittäin hyvin perustein, että Loviisan kaupunki olisi suojellut 10 % omistamistaan metsistä. Ärkoopee tyrmäsi asian. Naturligtvis. Täytyyhän partin jäsenkirjan omaavan kompiksen päästä niistämään loputkin niistä vähistä luonnontilaisista metsistä, jotka ovat vielä säästyneet. Suomen parhaan pikkukaupungin metsästrategiassa mm. todetaan: "Loviisan kaupungin strategia (2022.–2025) korostaa luonnon monimuotoisuutta, viihtyisyyttä ja ulkoilumahdollisuuksia, sekä tavoitetta olla hiilineutraali vuonna 2035, mikä nostaa esiin metsien roolia hiilinieluna."
      Tämäkin on pelkkä korulause, jolle ei löydy minkäänlaista katetta tosiasiallisessa toiminnassa ja metsien hävittäminen sen kuin jatkuu. Keskustelu luonnontilaisista metsistä ja niiden suojelusta ei tosin jatku enää kovin kauaa, koska kohta ei juurikaan ole enää mitään suojeltavaa ja vain avohakattuja raiskioita, vesakkoa sekä puupeltoja.

      • Anonyymi00006

        Tuskin yksikään valtuustossa penkkiä kuluttava ärkoopeelainen bönde itse tilaa tätä sahuria omaan metsäänsä vetämään välistä, vaan myy puunsa suoraan metsäyhtiölle.

    • Anonyymi00007

      Metsästrategia:

      "Kaupungille metsäomaisuus on myös taloudellinen resurssi sekä maankäyttövaranto tuleviin kaavoitus- ja kehittämistarpeisiin. Monesti samaa metsäaluetta hyödynnetään useampaa tarkoitusta varten samanaikaisesti."

      Tarkoittaa:

      Kaupungin metsäomaisuus on myös taloudellinen ja pääsääntöinen tienausresurssi mielitietyille urakoitsijoille sekä sitä kautta saatavan kiitollisuuden osoituksena mahdollinen ärkoopeen ehdokkaiden vaalirahavaranto tulevien vaalien tarpeisiin. Monesti samaa metsäaluetta hyödynnetään useamman urakoitsijan ja konsultin ansaitsemistarkoitusta varten samanaikaisesti.

    • Anonyymi00008

      Strategia on laadittu yhteistyössä Sitowise Oy:n asiantuntijoiden kanssa ajalla huhtikuu 2025—xx 2025. Näin kerrotaan metsästrategiassa. Tähänkin työhön tarvittiin avuksi konsulttia, vaikka kaupungin palveluksessa on metsäasiantuntija ja jopa ympäristöbiologi, joka tosin tunnetaan paremmin tittelillä kaupunginjohtaja. Eduskuntavaalikampanjassa tämä biologi mainosti itseään Suomen vihreimmäksi rkp:laiseksi. Eipä uskoisi ainakaan toiminnasta päätellen.

      • Anonyymi00009

        Ihmisten hoitajiin ja yleisiin työpaikkoihin ei ole varaa satsata mutta aina löytyy rahaa kun pitää palkata joku kirjoittelemaan satuja strategioihin.
        Sama käytäntö kuin valtiotasolla, tutkimuksia ja muita selvityksiä varten laitetaan miljoonia mutta tulokset ovat arvoltaan satuja ja valheita.

    • Anonyymi00010

      Maaseutulautakunnan pöytäkirjan (13.02.2025/Pykälä 4) liitteenä ei ole varsinaisia annettuja tarjouksia. Nehän pitäisi olla liitettynä pöytäkirjaan! Kyseessä on julkisen omaisuuden myynnistä, joten tiedot ovat julkisia. Mitä helkutin touhua tämä oikein on?

      Maaseutulautakunta
      Pöytäkirja 13.02.2025/Pykälä 4

      Talousmetsien hakkuut ja hoitotyöt 2025

      https://loviisa.oncloudos.com/fi/cgi/DREQUEST.PHP?page=meetingitem&id=2025970-4

      • Anonyymi00011

        Pöytäkirjassa on esitetty todellinen viisaus:

        "Avohakkuu, joka istutetaan ja hoidetaan, tuottaa kasvavan, peittävän ja hiiltä sitovan metsän nopeammin kuin epäonnistunut yritys luonnolliseen uudistamiseen."

        Tähän pystyvät vain sellaiset, jotka eivät piittaa luonnonarvoista himpun vertaa. Käsittämätöntä tämä into hakkauttaa kaupungin jo vähiin käyvää metsää. Kun pöytäkirjassa mainitusta vain 250 000 euron tuotosta vähentää metsäasioihin sekaantuneiden viranhaltijoiden palkan kaikkine sivukuluineen ja konsulttien palkkiot, niin käteen ei jää ehkäpä kuin jonkin verran yli 100 000 tonnia. Siten koko metsän hakkuutouhu pitäisi lopettaa. Saaduilla tuotoilla ei ole kaupungin taloudessa mitään merkitystä. Takavuosina paikkakunnan lehdessä esitettiin tieto, että hakkuukuluihin kuluu noin 70 %. Uskomatonta touhua!

      • Anonyymi00012
        Anonyymi00011 kirjoitti:

        Jos Suomi ja Loviisa ajattelisi tulevaisuutta ja nuoriensa elämänlaatua niin se sijoittaisi nimenomaan luonnonmetsiin ja niiden anteihin. Ilmaiseksi saadaan marjoja joita voisi myydä ulkomaille. Mutta ei. Tuhoaminen on ainoa intressi.

        Taimikkoon ei tule mustikoita ehkä enää ikinä. Päinvastoin koko ajan varoitetaan yksilajisiin metsiin iskevistä tuholaisista. Mutta tuhoajien elämään tuleekin kirous taivaasta.

        Missä luulette himoitsemienne riistaeläinten viihtyvän? Eiköhän ne poistu Suomesta venäjän puolelle kun siellä vielä on luontoa? Vai senkö takia suomi rakensi aidan ettei riista karkaa itään?

        Älkää äänestäkö samoja narsisteja joiden oikeasti raaka sadismi käsittää vain äänestäjiensä ryöstön. Suomessa hallitsee aivan samanlainen mafia kuin jossain eteläamerikassa vaikka riisto on vain salaisempaa ja "sivistyneempää". Kylmäveristä ryöstöä. Joille kyllä tulee tuho taivaasta.

      • Anonyymi00013

        Ennen mainittua pöytäkirjaa hakkuita harrastettiin laajemmin. Tukkirekkaa kulki Saaristotiellä viikoittain. Lieneekö niitä kirjattu mihinkään. Nyt kun kaikki on jo kaadettu niin aletaan tehdä "asiallisia" selvityksiä ja pöytäkirjoja.

        Vanhempia pöytäkirjoja ei edes näytetä enää netissä jotta asukkaat unohtaisi kaiken sen pahan jota on tehty vuosikausia.
        Ei liene Loviisa ainoa rikollinen kunta suomessa. Mutta itsepä kärsivät kun tuho tulee päättäjienkin omille pihoille ajallaan.

      • Anonyymi00014

        Ehkäpä menettely on vähän aikaa sitten allekirjoitetun "Elinvoimalupauksen" menettelyjen mukainen. Tarjouspyyntö on sorvattu "markkinapuhelulla" tietylle yrittäjälle sopivaksi? Pyyntöön laitetaan kaikenlaisia ehtoja, joilla kartoitetaan muut tarjoajat? Sitten myöhemmin ehtoja ei tarvitsekaan noudattaa tai ainakaan sitä ei valvota? Varsinaista lopullista sopimusta ei ole liitettynä pöytäkirjaan.

      • Anonyymi00015
        Anonyymi00014 kirjoitti:

        Homma toimii kuulemma niin, että sahuri ostaa puut halvalla kaupungilta ja myy ne sitten suuremmalla hinnalla metsäyhtiöille. Ilmeisesti myy myös risut hakkeeksi. Jos kaupungin huonon hallinnon toiminta on "linjassa" muun sen toiminnan kanssa, niin minkäänlaista tosiasiallista valvontaa ei ole.

    • Anonyymi00016

      Sahurin firman juhlaan osallistui myös johtava leppäkerttu itse OA.

      • Anonyymi00017

        Höll ett festligt tal.

    • Anonyymi00018

      Sahurin slogan: Ihmisen ja metsän parhaaksi.

      Priceless !

    • Anonyymi00019

      Loviisan kaupungin metsistä on suojeltu vain vaivaiset kolme prosenttia, kun länsinaapurissa se on tällä hetkellä 12 prosenttia ja tulevaisuudessa 17 prosenttia. Loviisan kaupungin vain suuntaa antavana tavoitteena pidetään nykyisen kolmen prosentin suojelualan kaksinkertaistamista kuuteen prosenttiin. Tätä suuntaa antavaa tavoitetta ei tosin tarvitse koskaan toteuttaa, koska seuraavan kerran asiasta päätettäessä suojeltavia vanhoja metsiä ei enää löydy niin paljoa, että edes päästäisiin kuuteen prosenttiin. Valtuuston enemmistön (rkp, sdp ja kok) ja kaupunginjohtajan (Suomen vihrein rkp:lainen) hakkuuintoa on mahdonta käsittää järjellisillä perusteilla, koska ainakaan taloudelliset seikat eivät sitä puolla. Hakkuista saatavat tulot ovat ainoastaan ehkäpä vähän yli 100 000 euroa vuodessa, kun noin 200 000 euron vuosittaisista tuloista vähennetään asiaan sekaantuneiden viranhaltijoiden palkat ja konsulttipalkkiot. Hakkuiden aiheuttamat tuhot luonnon monimuotoisuudelle ja kaupunkilaisten viihtyisyydelle ovat korvaamattoman suuret.

      • Anonyymi00020

        Vuosittaisten metsänhakkuiden lisäksi datakeskusten ja uuden (täysin tarpeettoman) Saaristotien tieltä on hakattu valtavasti metsää sekä aiheutettu ennätyksellisen suuri metsäkato.

      • Anonyymi00021

        Prat är något annat än handling. Miljöbiologens trovärdighet är borta.

      • Anonyymi00022
        Anonyymi00021 kirjoitti:

        Prat är något annat än handling. Miljöbiologens trovärdighet är borta.

        Trovärdigheten förlorades redan under prövotiden på grund av det administrativa klagomålet. Likaså stadsstyrelsen.

      • Anonyymi00023
        Anonyymi00020 kirjoitti:

        Vuosittaisten metsänhakkuiden lisäksi datakeskusten ja uuden (täysin tarpeettoman) Saaristotien tieltä on hakattu valtavasti metsää sekä aiheutettu ennätyksellisen suuri metsäkato.

        Suomessa ollaan muuttamassa päällystettyjä teitä sorateiksi samalla kun talous sakkaa oikealta ja vasemmalta. Silti löytyy miljoonia tosiasiassa tarpeettomaan tiehankkeeseen, koska liikenne häiritsee asuntomessualuetta. Mutakaisen ja kapean tien perustelu ontuu, koska olemassa olevalle Atomitielle ei tehdä mitään

      • Anonyymi00024
        Anonyymi00023 kirjoitti:

        Suomessa ollaan muuttamassa päällystettyjä teitä sorateiksi samalla kun talous sakkaa oikealta ja vasemmalta. Silti löytyy miljoonia tosiasiassa tarpeettomaan tiehankkeeseen, koska liikenne häiritsee asuntomessualuetta. Mutakaisen ja kapean tien perustelu ontuu, koska olemassa olevalle Atomitielle ei tehdä mitään

        Miten perustelet että tie on täysin tarpeeton? Kuitenkin saaristotie muuttuu kohta erittäin ruuhkaiseksi kun Fortum aloittaa rakennustyöt voimalalla. Silloin kun asuntomessualuetta tehtiin huudettiin suoraa huutoa että miten voi olla mahdollista että rekat jyräävät parin metrin päästä lasten päiväkotia ja nyt yhtä-äkkiä se ei enään olekaan "trendaava" ongelma. Aikamoista populismia. No tie kuitenkin tulee oltiin sitten mitä mieltä tahansa.

      • Anonyymi00025
        Anonyymi00024 kirjoitti:

        Fortum aloittaa rakennustyöt voimalalla? Mistään uuden laitoksen rakentamisesta ei ole mitään tietoa. Mikäli se joskus tulee, niin siinä tapauksessa uuden tien olisi silloin hyvin ehtinyt tehdä. Se, että rekat jyräävät päiväkodin ja asuinalueen vierestä on ns. itse aiheutettu ongelma, joka saatiin aikaan järjettömällä asemakaavalla, joka tehtiin vain ja ainoastaan asuntomessujen järjestämistä varten. Nämäkin kaavan aiheuttamat ongelmat olivat hyvin etukäteen tiedossa ja mainittu jopa kaavaan annetuissa muistutuksissa, mutta messuhulluutta ei pysäyttänyt mikään. Asuntomessujen järjestäminen maksoi kaupunkikonsernille yli 20 miljoonaa ja suunnitelmien ja ympäristöluvan määräysten törkeän rikkomisen seurauksena jälkityöt lisäävät vielä loppulaskuja tuntemattomilla ja ilmeisen suurilla summilla. Uusi tien pätkä maksaa 8 miljoonaa, joten asuntomessujen järjestäminen seuraamuksineen tulee maksamaan veronmaksajille lähes 30 miljoonaa! Kaiken huipuksi kaupungin päättäjät myönsivät suuressa viisaudessaan tien suunnitteluun huimat 200 000 euroa, vaikka kyseessä on valtion tie! Varsinaista hölmöläisten hommaa!

      • Anonyymi00026
        Anonyymi00025 kirjoitti:

        Att reparera vågbrytaren kommer att kosta över en miljon!

      • Anonyymi00027
        Anonyymi00024 kirjoitti:

        Miten perustelet että tie on täysin tarpeeton? Kuitenkin saaristotie muuttuu kohta erittäin ruuhkaiseksi kun Fortum aloittaa rakennustyöt voimalalla. Silloin kun asuntomessualuetta tehtiin huudettiin suoraa huutoa että miten voi olla mahdollista että rekat jyräävät parin metrin päästä lasten päiväkotia ja nyt yhtä-äkkiä se ei enään olekaan "trendaava" ongelma. Aikamoista populismia. No tie kuitenkin tulee oltiin sitten mitä mieltä tahansa.

        Uusi päiväkoti pystytettiin ihan radan viereen ja tasoristeyksessä tapahtuvan onnettomuuden seurauksena junan veturi tai vaunut saattavat vielä pahimmassa tapauksessa rysähtää sisään päiväkotiin.
        Päiväkodin rakentamista varten ostettiin valtion kiinnteistöyhtiöltä maa- alue, joka on ainakin pohjoisosaltaan saastunut. Alue sijaitsee pohjavesialueella, joten sen puhdistaminen voi tulla arvaamattoman kalliiksi, koska maaperässä on ainakin öljyä ja vieläpä suurella todennäköisyydellä erittäin myrkyllisiä puun suoja-aineita. Itseasiassa maaperän puhdistaminen olisi pitänyt jo lain mukaan aloittaa, koska kyse on pohjavesialueesta.

      • Anonyymi00028
        Anonyymi00024 kirjoitti:

        Miten perustelet että tie on täysin tarpeeton? Kuitenkin saaristotie muuttuu kohta erittäin ruuhkaiseksi kun Fortum aloittaa rakennustyöt voimalalla. Silloin kun asuntomessualuetta tehtiin huudettiin suoraa huutoa että miten voi olla mahdollista että rekat jyräävät parin metrin päästä lasten päiväkotia ja nyt yhtä-äkkiä se ei enään olekaan "trendaava" ongelma. Aikamoista populismia. No tie kuitenkin tulee oltiin sitten mitä mieltä tahansa.

        Juuri eilen uutisissa kerrottiin, että uuden ydinvoimalan rakentaminen on taloudellisesti mahdotonta. Missä on rakentamispäätös?

      • Anonyymi00029
        Anonyymi00028 kirjoitti:

        Juuri eilen uutisissa kerrottiin, että uuden ydinvoimalan rakentaminen on taloudellisesti mahdotonta. Missä on rakentamispäätös?

        Ja tässä linkki uutiseen. Laita sinä puolestasi linkki rakennuspäätökseen / aikatauluun
        https://yle.fi/a/74-20217199

      • Anonyymi00030
        Anonyymi00029 kirjoitti:

        Ja tässä linkki uutiseen. Laita sinä puolestasi linkki rakennuspäätökseen / aikatauluun
        https://yle.fi/a/74-20217199

        Vain ja ainoastaan sinä olet puhunut ydinvoimalan rakentamisesta, ei kukaan muu. Ydinvoimala bisneksenä on yksi maailman tuottoisampia pitkästä käyttöajasta johtuen, aivan varmasti rahoitus järjestyy jos poliittinen ilmapiiri on suotuisa ja uskon että tulevaisuudessa on. Miksi muuten Fortum ostaisi isot maa-alueet, rakentaisi valtavan kokoisen parakkikylän uuden rakennettavan tien varteen sekä on jo saarelle rakentanut isot maanalaiset varastotilat?

        Vetyvoimala sinne tulee.

      • Anonyymi00031
        Anonyymi00030 kirjoitti:

        Kalliin 8 miljoonaa maksavan uuden Saaristotien tien pätkän rakentaminen on tässä vaiheessa täysin tarpeetonta ja kaiken lisäksi itse Atomitie jää ennalleen.
        Mikäli uusi voimalaitos joskus tulee, niin silloin tien olisi ehtinyt tehdä. Mitään uutta valtavan kokoista parakkikylää ei ole rakenteilla, vaan vanhoja parakkeja on vain korvattu uudemmilla parakeilla. Vetyvoimalaitos? Mitä tällä tarkoitetaan? Tällä hetkellä sinne on tehty kaksi pelkkään koekäyttöön kaksi pientä vedyn tuotantolaitosta. Mikäli varsinainen suuri vedyn tuotantolaitos joskus rakennetaan, niin se tulee lähelle vedyn suurkuluttajia eikä tänne. Maanalaiset varastotilat on tarkoitettu vanhojen voimaloiden purkujätteille.

      • Anonyymi00032
        Anonyymi00031 kirjoitti:

        Totta turiset. Vetyputkihanke on YVA-menettelyssä, ja se tulee sijoittumaan osapuilleen linjalle Helsinki-Turku-Vaasa-Oulu ja Tornio, eli sinne missä sille on kuluttajia. 2. vaihe on kaavailtu linjalle Helsinki-Lahti-Lappeenranta-Imatra.

        Miten vedyn tuotantolaitokset liittyisivät Loviisaan?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      56
      1254
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      18
      877
    3. 68
      752
    4. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      64
      738
    5. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      69
      708
    6. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      704
    7. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      635
    8. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      595
    9. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      9
      580
    10. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      11
      549
    11. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      528
    12. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      122
      506
    13. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      502
    14. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      24
      483
    15. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      72
      456
    16. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      36
      445
    17. Pitäisikö seksille asettaa huvivero?

      (ja jos hankkisi todistuksen sen harrastamisesta velvollisuudesta tai lisääntymistarkoituksessa, saisi siitä vapautuksen
      Sinkut
      113
      444
    18. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      16
      441
    19. Olet pelottava ilme vakavana

      Sitä alkaa ajatella äkkiä kaikenlaista. Synkkiäkin juttuja. Kai tässä oma mielikuvitus kun laukkaa. 🤔😳
      Ikävä
      26
      427
    20. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      36
      427
    Aihe