.Mökillä.

.Mona21

Päästiin appivanhempien mökille viimein parin tunnin matkan jälkeen. Mieheni toi minut ja palaa töihin aamuksi kaupunkiin.

Olo oli jo tukala vaikka raskaus ei ollut edennyt kovin pitkälle, kesä oli kuuma. Kesämekkoni alla kävi ihana tuulahdus kun nousin autosta ulos. Mieheni lähti lämmittämään saunaa ja laittamaan grilliä tulille.

Otin laukkuni ja lähdin mökkiä kohti. Sisällä oli siistiä ja suunnistin perähuonetta kohti. Heitin laukun lattialle ja aloin riisua mekkoa pois. Alastomana katselin itseäni peilistä ja olin tyytyväinen seksikkääseen vartalooni. Olin edelleen hoikka ja pienipeppuinen, mutta tissini olivat kasvaneet terhakasta B:sta isoon C:hen.

Kumarruin kaivamaan aurinkorasvaa laukustani kun näin sivusilmällä jalkaparin ovensuussa. Ajattelin sen olevan mieheni ja halusin vähän kiusata enkä muka huomannut. Esittelin peppuani lievässä haara-asennossa kumarassa ollessani.

Levitin reisiini ja pohkeisiin rasvaa pylly tarjolla ja aloin itsekin jo olemaan halukas.
"Haluaisitko rasvata pyllyni?", sanoin kääntymättä ja samalla mennen kontalleni sängylle.
Kuulin kuinka rasva tuli purkista ja pian tunsin kuumat kädet alaselällä ja lantiolla. Rasvaiset kädet nousivat pian isoille raskaille tisseilleni ja pyöritteli niitä hieroen.

Levitin haara-asentoani tuntiessani kuuman ihanan kielen pimpallani.
"Pidätkö paljaasta, ajelin sen sua varten?"
Takanani oli hiljaista, mutta kieli kertoi totuuden. Se liikkui ahnaasti alapäässäni ja eksyi välillä lähemmäs peppuanikin.

"Voi luoja...nuole mua,juuri noin...voiiiihhh! Tuu mun sisääni...pliis..mmmhhh!"
Hetken oli hiljaista kunnes ulko-ovelta kuului mieheni ääni kysellen mua. Parahdin ja käännyin nopeasti ympäri. Mieheni isä seisoi sängyn vieressä jumalaton kalu sojottaen mua kohti sortsien raosta.

Järkytyksen laannuttua katselin kullia huuliani lipaisten. Olisin ottanut sen huulieni väliin jos tilanne olisi ollut toinen.

Mieheni isä piiloutui komeroon ja minä otin nopeasti rasvapurkin käteeni. Mieheni katseli mua ovelta ja tuli kohti laskien sortsejaan. Otin astetta pienemmän kalun suuhuni mitä äsken olisi ollut tarjolla. Tönäisin mieheni makaamaan selälleen ja vilkaisin komerolle. Mieheni isä katseli oven raosta touhujamme.

Imin mieheni kalua ja sormetin itseäni appiukon silmien alla. Nielin kaiken mitä kalu antoi tulla ja mieheni toivuttua hän sai sanotuksi lähtevänsä jo yöksi kaupunkiin. Enkä saanut edes tyydytystä osakseni.

Appiukko katseli vartaloani maatessani sängyllä sormi alapäässäni ja yksi sormi suussani. Näin miehen vetelevän pitkää vartta komerossa. Kuulin mieheni tulevan ja olin pukevinani bikineitä.

"Isän pitäisi tulla illalla tänne niin et ole yksin. Moi!"

Nousin kyynärpäitteni varaan jalat haarallaan auton käynnistyessä ulkona. Appiukko tuli sängyn viereen ja pian auton ääni loittoni kauemmas.

Vahvat kädet tarrasivat nilkkoihini ja levitti niitä kauemmas. Partainen suu painautui pilluani vasten ja alkoi nuolemaan saaden mut värisemään kauttaaltaan. Pidin sängyn päädystä kiinni kun minut käännettiin vatsalleni ja kontalleni. Kieli porautui sisimpääni.

"Sä oot niin porno tyttö, Mona. Rakastan katsella sun pienti tiukkaa peppua... seksikkäitä huulia ja pystyjä tissejä....", kuulin appiukon ekat sanat. Sanat sai mut kiihottumaan entisestään.

"Mä haluan maistaa sun isoa kalua...anna se mun suuhun..oo kiltti."
Menin miehen päälle kuusysiin miehen lukitessa peppuni pysymään paikallaan kiusatessa klittaani.

Huokailin ja imin isoa kullia miehen melkein syöden mut.
"Ihanan paljas ja tiukka...maistut hyvälle..."
Nuolin miehen palleja ja yritin ottaa koko kullin suuhuni siinä kuitenkaan onnistumatta.
"Sä oot niin iso.."

Appiukko purkautui suuhuni juuri kun aloin saada omaa ihanaa orkkuani. Tärisin miehen päällä sperman purkautuessa suuhuni.

3

20391

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jakehki78

      oli hyvä juttu, mulla vähän saman tyyppinen juttu, tyttökaverini siskolla on 20 vuoden ikäinen herkku muija ja joskus haaveilen naivani häntä lujaa nuolla hänen pilluaan. asutko missäpäin suomea? minä asun hesassa ja olen ok atleettinen suomalainen mies

    • jarnohki78

      oli hyvä juttu, mulla vähän saman tyyppinen juttu, tyttökaverini siskolla on 20 vuoden ikäinen herkku muija ja joskus haaveilen naivani häntä lujaa nuolla hänen pilluaan. asutko missäpäin suomea? minä asun hesassa ja olen ok atleettinen suomalainen mies

    • jarnohki

      oli hyvä juttu, mulla vähän saman tyyppinen juttu, tyttökaverini siskolla on 20 vuoden ikäinen herkku muija ja joskus haaveilen naivani häntä lujaa nuolla hänen pilluaan. asutko missäpäin suomea? minä asun hesassa ja olen ok atleettinen suomalainen mies

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä

      Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien
      Yhteiskunta
      114
      2554
    2. Kysy jotain kaivatultasi

      Tämä ketju on sitä varten.
      Ikävä
      228
      2035
    3. Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?

      Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes
      Maailman menoa
      183
      1828
    4. Tapettu

      On joku kangaskadulla perjantaina
      Sotkamo
      49
      1595
    5. Persut päättivät hiilivoimaloiden alasajosta

      Persut ovat Suomen kansan vastainen putinistiporukka, josta nyt maksamme kovaa hintaa.
      Maailman menoa
      104
      1376
    6. Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?

      Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä
      Maailman menoa
      49
      1314
    7. Mitä ajattelet hänestä

      Millaisena pidät kaivattuasi?
      Ikävä
      122
      1148
    8. Onko jollekin vielä epäselvää Raamatun kanta homoseksuaaliseen käytökseen?

      😺 On oma mielipiteesi mikä tahansa on hyvä muistaa, mikä on Jumalan mielipide. Edelliset ketjut ovat tulleet täyteen jo
      Luterilaisuus
      282
      907
    9. Mietin sua liikaa

      Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli
      Ikävä
      65
      815
    10. Vanhemmassa miehessä

      on sellaista elämän mukana tullutta viehättävää charmia. Hän paranee iän myötä niinkuin hyvä viini tai juusto! Tuli tuo
      Ikävä
      64
      769
    Aihe