Hänet olisi voitu pelastaa

Anonyymi-ap

jatkoa
Lämpösäteilyn vuoksi tyttö joutui parvekkeella menemään parvekkeen ulkopuolella olevalle noin kolmen sentin levyiselle ulokkeelle pitäen samalla metallisesta kaiteesta kiinni.
Lämpösäteilyn voimistuessa tyttö pudottautui roikkumaan käsiensä varaan yrittäen turhaan potkia alaparvekkeen ikkunoita rikki.Lopulta tytön voimat ehtyivät ja hän joutui pudottautumaan pihan asvaltille.
Tyttö meni välittömästi elottomaksi mutta hänet saatiin vielä elvytettyä hengittämään mutta tyttö menehtyi myöhemmin kuolettaviin vammoihin.Ihminen ei voi selvitä hengissä 20 metrin pudotuksesta.

Tyttö olisi voitu pelastaa myös käskyttämällä asukkaita heittämään parvekkeiden kautta patjoja joita olisi voitu käyttää pehmusteena ja näin todennäköisesti olisi estetty tytölle aiheutumasta kuolettavia vammoja.13-vuotiaalle tytölle olisi riittänyt kymmenkunta patjaa pelastamaan hänet.
Tätäkään mahdollisuutta ei käytetty.

Palopäällikkö Pastila kehui vuolaasti miehiään hyvästä pelastusoperaatiosta.Pastila lienee unohtanut parvekkeella olleen tytön epäonnistuneen palastamisen.Tytön pelastamisen osalta ei ollut mitään syytä kehuihin.Tytön pelastaminen epäonnistui täydellisesti.Pelastuslaitos sai kritiikkiä toiminnastaan.Oli myös niitä jotka jostakin ihmeenkumman syystä puolustivat pelastuslaitosta.Ei tarvitse olla pelastusalan ammattilainen kun pystyy ymmärtämään pelatuslaitoksen toimintaa luettuaan tutkintaselostuksen.

Suomi kuuluu kansainvälisesti arvostettuihin ja johtaviin pelastusalan toimijoihin.Suomen pelatustoimea pidetään korkeatasoisena.Tämän kaltaisen parvekepelastamisen epäonnistuminen ei olisi pitänyt
olla mahdollista Suomessa.

Suomessa viranhaltijat voivat tehdä tänäkin päivänä virheitä joutumatta lainkaan vastuuseen teoistaan.Toisin sanoen mikään ei ole muuttunut vuosikymmeniin.

Palopäällikkö oli sopivasti lomalla juuri ennen ensimmäistä tiedotustilaisuutta.Palopäällikön ollessa lomalla tilaisuus vedettiin apulaispalopäällikön johdolla.

Pelastusopisto teki onnettomuuden jälkeen kokeen ihmisen pelastamiseksi parvekkeelta alaparvekkeen kautta autenttisessa paikassa.
Pelatusoperaatio sujui hyvin.Tyttö olisi voitu pelastaa alaparvekkeen kautta mikäli pelastuskäsky olisi mennyt perille.

Olkaa varovaisia kynttilöiden kanssa.Eikä ole suositeltavaa polttaa kynttilöitä sisätiloissa koska palavasta kynttilästä vapautuu huomattavia määriä pienhiukkasia jotka kulkeutuvat syvälle
hengitysteihin aiheuttaen terveyshaittaa.

H:n elämä päättyi aivan liian varhain Lahden pelastuslaitoksen tekemien virheiden vuoksi.

1

219

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      I'm flying ja plätsis suoraan tonttiin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      61
      1650
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      29
      1275
    3. 85
      1108
    4. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      43
      925
    5. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      95
      878
    6. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      67
      855
    7. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      15
      809
    8. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      755
    9. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      735
    10. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      116
      711
    11. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      151
      669
    12. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      79
      633
    13. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      632
    14. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      625
    15. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      611
    16. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      590
    17. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      576
    18. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      568
    19. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      25
      561
    20. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      33
      558
    Aihe