Vankilaa käsittelevässä ohjelmassa toimittaja sanoi manne. Nyt häntä rangaistaan vaikka puhui totta.
Ylen toimittaja puhui manneista
13
713
Vastaukset
- Anonyymi00001
Normaali etunimi Suomessa.
- Anonyymi00003
Se teissä valkolaisissa juurikin on vikana, kun ette osaa pitää suutanne kiinni edes silloin, kun se olisi erityisesti suoravaa pitää kiinni ihan teidän oman etunne vuoksi. Sitten vingutte, kun tulee paskaa niskaan.
Kuitenkin ihan perustaito, osata pitää suunsa myös kiinni tarvittaessa ja ylipäätäänkin se ymmärtäminen, että kaikkea ei todellakaan tarvitse sanoa ääneen mitä ajattelee.- Anonyymi00010
Perustaitona sinulle, olisi suotavaa pitää oma suusi kiinni. Sen verran yksinkertaisen ihmisen tekstiä. Kannattaa miettiä (jos ymmärrät) ketkä pyörittävät ja ketkä ovat luusereita.
- Anonyymi00011
En tiedä mitä rotua edustat mutta kyllä se on niin että valkolaiset enimmässä määrin Suomessa töitä tekevät. Esim. maahanmuuttajissa on paljon eri rotuja ja kansalaisuuksia jotka ovat ahkeria työntekijöitä.
Tuo "valkolaisiksi" kutsuminen kertoo sinun olevan jotain muuta, et varmasti ole työelämässä, sen verran halventavasti kirjoitit "valkolaisista", joiden pitäisi pitää suu kiinni.
Millä häpyllä päästät moista paskaa ulos? - Anonyymi00012
Anonyymi00011 kirjoitti:
En tiedä mitä rotua edustat mutta kyllä se on niin että valkolaiset enimmässä määrin Suomessa töitä tekevät. Esim. maahanmuuttajissa on paljon eri rotuja ja kansalaisuuksia jotka ovat ahkeria työntekijöitä.
Tuo "valkolaisiksi" kutsuminen kertoo sinun olevan jotain muuta, et varmasti ole työelämässä, sen verran halventavasti kirjoitit "valkolaisista", joiden pitäisi pitää suu kiinni.
Millä häpyllä päästät moista paskaa ulos?Ilmeisesti edustat jotain vähemmistöryhmää koska kirjoitat halveksien valkoisista?
- Anonyymi00025
Anonyymi00011 kirjoitti:
En tiedä mitä rotua edustat mutta kyllä se on niin että valkolaiset enimmässä määrin Suomessa töitä tekevät. Esim. maahanmuuttajissa on paljon eri rotuja ja kansalaisuuksia jotka ovat ahkeria työntekijöitä.
Tuo "valkolaisiksi" kutsuminen kertoo sinun olevan jotain muuta, et varmasti ole työelämässä, sen verran halventavasti kirjoitit "valkolaisista", joiden pitäisi pitää suu kiinni.
Millä häpyllä päästät moista paskaa ulos?Samalla "häpyllä" kaiketi, millä valtaväestö mannettelee romaneita.
Eikös se ole ihan ok näin tasa-arvon aikana tasa-arvoisessa yhteiskunnassa? - Anonyymi00026
Anonyymi00012 kirjoitti:
Ilmeisesti edustat jotain vähemmistöryhmää koska kirjoitat halveksien valkoisista?
Ihan asiaa tuo kirjoitus oli, ei mitään "halveksivaa".
On kuitenkin perustaito osata pitää suu kiinni ja ymmärtää se fakta, että kaikkea ei tarvitse huutaa äneen mitä mielessä pyörii.
Koskee kaikkia, myöskin valkolaisia. Ja on ihan sama, käykö töissä vai ei eikä työssäkäynti ja "asioiden pyörittäminen" liity nyt muutenkaan aiheeseen.
Ihan samanlaisia mussuttajia työttömät valkolaisetkin ovat. - Anonyymi00029
Siis tarkoitin tuolla kommentillani sitä, että samalla "häpyllä" romani puhuu valtaväestöä valkolaisina kuin mitä valkolaiset mannettelee romaneita. Ja sillä tuo kysymykseni: Eikös se ole ihan ok näin tasa-arvon aikana tasa-arvoisessa yhteiskunnassa? Eli romaneilla on yhtäläinen oikeus puhua valkolaisista kuin valkolaisilla manneista. Ja jos valkolainen nimityksenä on teistä jotenkin huono, niin kannattaa olla itse nimittelemättä muita myöskin.
Että tuo kommentti "Minunkin mielestäni.." on naurettava, todistaa vain kirjoittajan ymmärtämättömyyttä luetun suhteen.
Vai luulitko valkolaisen kirjoittaneen tuon, mihin vastasit? Reppana... - Anonyymi00038
Anonyymi00025 kirjoitti:
Samalla "häpyllä" kaiketi, millä valtaväestö mannettelee romaneita.
Eikös se ole ihan ok näin tasa-arvon aikana tasa-arvoisessa yhteiskunnassa?Ei ”valkolainen” ole mikään halventava nimitys; ”manne” sitävastoin on. Vastaava nimitys valkolaisista olisi ”jauhoturpa”.
- Anonyymi00027
Mistähän tuo romanien kutsuminen manneiksi on peräisin?
- Anonyymi00032
Ihan hyvä juttu, että saa rangaistuksen ja sanktioita ylipäätään.
Vaikka seuraukset nyt ei varmaankaan tule ilemaan suuret. Joku mutättömän kokoinen sakko jne. Mutta kyitenkin.
Ketjusta on poistettu 33 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka882503- 671455
Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww841378EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje111192- 81923
Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi19900Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe33773- 54773
Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta102771- 30706