Aina silloin tällöin kysytään vaikeita ristikoita sisältävistä lehdistä.
Minulla itselläni ei ole juuri mitään kokemusta Sanaseppojen jäsenlehden ristikoista, mutta olen saanut vaikutelman, että siitä löytyy nykylehtien vaikeimmat ristikot.
Sanaseppojen vanhoja ristikoita löytyy jonkin verran netistä ilmaiseksi ratkottavaksi.
Kioskeista saatavissa olevista ristikkolehdistä Iisakin Ristikot -lehteä pidetään vaikeimpia ristikoita sisältävänä (lähinnä Alf Simbergin ristikoiden takia). Sen perässä tulee Punainen Pelikaani.
Koviksia on ollut myös Mantan Mainiot Ristikot -lehdessä, mutta joidenkin mukaan nykyisin Juha Leinosen ristikot eivät ole enää kunnon koviksia.
Erittäin vaikeita ristikoita löytyy Suomen Kuvalehden ja Ilta-Sanomien digilehdistä. Suomen Kuvalehden kohdalla vaikeimmat ristikot lienevät vuosituhannen vaihteen Juha Hyvösen ristikot. IS:n vaikeimmat ristikot lienevät vuoden 2013 jotkut kovikset. Määräaikaistilauksella niistä saa todella paljon ratkottavaa pitkäksi aikaa.
Koviksia sisätävät lehdet
0
360
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092240- 103896
- 66853
- 48825
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21796Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha528737- 67661
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76650Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23590- 57561
