Parhaat apajat tukien jaossa

Kyllä joo! Voi sitä taiteilijarukkaa, joka duunaa teoksia tosissaan. Noteerattu kuvataide on nykyään tommosta sivistyneeksi stailattua markkinointia. Selostusten anti on älykkäälle lukijalle iso vitsi.

Mä sain jo opiskeluaikana neuvot, että täytyy löytää oikeat ihmiset, jotka voi edistää sun uraa, eikä mitään duuneja kannata hinkata, vaan löytää oikeet viitekehykset taidekentältä siis teorian muodossa ja ja kannattaa myös katsoa millasilla hakemuksilla tulee rahaa koska ilman rahaa monikaan ei oo mitään ja se kyllä sitten huomataan jo kaukaa. Olisi hyvä hankkii tohtorin tutkinto niin se lisäis uskottavuutta ja siltä pohjalta voi oikeestaan kehittää mitä vaan paitsi jos saa somessa tai vastaavassa sen suosion kautta, mutta se vaatii jotakin extraa ja siihen tulee sitten jo siltä puolelta kaupalliset jutut vaikka ne on kyllä tietty auttamassa kaikessa. Onnesta vanhemmat sponsaa pitkälle monia tällä alalla, joten siinä mielessä voi tehdä aika vapaasti mitä vaan, joka on parempi kun paskahommat.

Kuvataide on nykyään käytännössä mediataidetta ja taiteilijat vähän kuin mainosalan ihmisiä. Siksi taidehallitkin suurenevat.

Meillä taidekoulussa opettaja opetti, miten täydellinen on hyvän vastakohta. Tarkoitti sitä, että hyvä teos riittää, eikä taiteilijan kannata edes yrittää tehdä täydellisiä teoksia. Näin koulutetaan keskinkertaisuuksia, mikä valitettavasti näkyy nykyään taiteen tasossa ja varsinkin tämän opettajan omissa teoksissa.

Kiinnostavaa on myös se, että nykyisin kuvataiteen menestyjät selittävät taidettaan ihan tuskastuttavan paljon, tai sitten sen tekee joku lähipiiristä. Muilla taiteen aloilla tällaista ei näe. Tekohengitystä kuolevalle taidemuodolle?

Muista että vasen on oikea. Peluri voittaa.

no joo, puoluepolitiikka kulttuurin alueella on suomessa keskeisessä asemassa, joskin se nyt venäjän aloittaman teurastuksen jälkeen on vähän piilotettua, mutta rakenteet ovat ihan samat kuin ennen. kummallista on se, että nämä oikeudenmukaisuudesta puhuvat ovat itse hakeutumassa mielellään etuoikeutetuiksi ja eivät piittaa ollenkaan niistä, jotka jäävät jalkoihin. samaa peliä siis kuin rahapiireissä.

Noista Suomen nostetuista ”tähdistä” monet ovat perineet mukavasti rahaa ja omaisuutta, mutta systeemi työntää heille etuja, palkintoja ja rahaa, koska he vinkuvat heikossa asemassa olevien asiaa. Jakavatko he sitten mitään omastaan? Haha. Teoria on käytäntöä kivempaa.

Taiteen julkista rahoitusta perustellaan yleisesti taiteen vapaudella. Mutta oikeasti vapaa taide on sitä, että ihmisillä on itsellään oikeus päättää kenen taiteilijan taidetta tukevat omilla rahoillaan.

Kun valtio väkivaltakoneistonsa avulla verottaa ihmisiä ja jakaa niitä rahoja taiteen virkamiehen kautta suosimilleen taiteilijoille, ei taide silloin ole vapaata. Silloin taide on poliittisesti ohjattua.

Palmu ja Souri ovat mediataiteilijoita, pääteos on henkilö. Teokset eivät ole kovin kaksisia, joten huonot esimerkit.

Miksi se on aina se raha kun nousee kuninkaaksi taiteilijain puheissa, siis näinkin vauraassa maassa kuin Suomi, jossa ihmisillä on varaa vaikka mihin turhaan, vaikka eläisi sossun rahoilla. Kannattaisi miettiä mihin tämä jatkuva vaatiminen johtaa. Tietenkin rahapiirit ovat suurimpia rosvoja, mutta kun tämä kuvottava etuuksien perääminen on näköjään melkein kaikilla päälimmäisenä, ei voi olla miettimättä villakoiran ydintä. Taide on outo alue, koska se on tavallaan turhaa ja nykyisin menestyvin osa sitä on jonkinlaista selityksen tai väitteen reunaan pakosta kyhättyä jotakin. Henkilökohtaisesti arvostan paljon ite-taidetta, joka on, tai ainakin oli, villiä ja vaikuttavaa., vaikka virallinen taidekenttä onkin sen autenttisuutta pilannut omimilla sitä toimijoidensa hyödyksi.

sä voit keinuu aallolla suoraan koneeseen ja bilettää immersiivisesti sun erityisherkän atrtismin penetroiman median kontekstissa

Myös Johanna Oras on taloudellisesti menestyvänä taidemaalarina joutunut virallisen taidealan toimijoiden kateuden kohteeksi ja on väitetty ettei hän maalaa itse teoksiaan, vaan hänen miehensä ostaa teokset venäjältä ja aasiasta. Oras on joutunut viemään oikeuteenkin yhden näitä väitteitä sitkeästi tehneen.

Kimmo Pälikkö joka piti vuosikymmenien ajan senaatintorin varrella olevaan taideliikettä, hänestä leviteltiin virallisen taidealan toimijoiden kesken sellaisia väitteitä, että hän heijastaa valokuvan kankaalle ja maalaa siten kaupunkikuvansa.

Joten nämä virallisen taidealan toimijoiden valheelliset väitteet kohdistuvat aina näitä taloudellisesti menestyneitä taidemaalareita kohtaan. Ovathan nämä taloudellisesti pärjäävät taiteilijat todellisia uhkia julkisrahoitteisille taidemaalareille ja siksi heitä vastaan käydään jatkuvaa kateellista peliä.

Kenenkään ei pidä tulla taidealalla omalla työllään toimeen, vaan oikea taide tehdään julkisia tukia saamalla, joita jakaa taiteen virkamies poliittisesti sopiville taiteilijoille. Ja tätä venettä ei saa keikuttaa yksikään omillaan toimeentuleva taidemaalari, olkoon valtion taloustilanne mikä tahansa.

Taidemyynnin suuruus tai pienuus on merkityksetöntä. Suurin ongelma on se, että teokset ovat usein itsessään mitättömiä.