On vain usein niin hankalaa, kun mitä lihaisampi ja viljattomampi ruoka, niin sen vähempi kelpaa.
Taas sitten se ruoka, missä on vain vähän lihaa ja kaikkea turhaa höppöä, niin nepä sitten maistuukin.
Raaka naudananliha kelpaa silloin tällöin.
Ruoki tässä sitten terveellisesti.
On saanut pienestä lähtien Laztsia, mutta jotenkin tuntuu, että tämä ruokamerkki on syynä, että oksuilee joskus öisin.
Tietysti kunnon ruokaa
7
264
Vastaukset 7
- Anonyymi00001
On vaikea saada selkoa mitä kaikkea kissalle voi antaa, kun on niin paljon ristiriitaista tietoa.
Jossain lukee, ettei ollenkaa lihaa raakana, ei edes naudan. Toisaalla taas lukee, että saa antaa. Kanaa raakana vai kypsennettynä, niin tästäkin monta eri mieltä. (Eipä sillä, ei paistettu kana edes kelvannut)
Kalaa ei enempää kuin kahdesti viikossa, mutta tarkoittaako raakaa kalaa, vai myös kissojen kaupasta ostetut, kuten kissan tonnikala?
Ennen oli helpompaa. Ei mietitty mikä on terveellistä, vaan kissa söi mitä söi. Lapsuudessani söivät perunaa muusattuna maidolla. Silakan sisälmykset uppposi pikavauhtia suihin.- Anonyymi00002
Kissa pitää päästää ulos toteuttamaan vaistojaan. Ulkoo löytyy hyvin ruokaa, kuten myyrät, hiiret, jänöt ja linnut poikasineen. Varsinkin pesimäaikana kissa syö vatsansa täyteen, mm linnunpoikasilla. Nöin kissasi voi hyvin. Vaarana on vain juntit jotka tappavat kissoja.
- Anonyymi00003
Anonyymi00002 kirjoitti:

Enssinnäkin en ikinä päästäisi nykyaikana kissavihan aikana kissaa vapaana ulos. Autotiekin on vieressä.
Toiseksi, niin minusta on liioiteltua tuo, että kissa vetäisi päivät pitkät linnunpoikasia suihinsa. Ei poikasia, eikä aikuisia lintuja varsinkaan. - Anonyymi00004
Kissa on raakalihan syöjä. Lemmikkinä sisätiloissa asuvana ei kissa voi saalistaa ruokaansa ja se kissan lajityypillisen ominaisuuden ylläpito on haasteellinen, muttei mahdoton. Omani kattiset syövät vain raakaruokaa. Vaikka eivät pääse ruokaansa itse tappamaan, niin olleen sovittu, että mie olen kissojen emo ja tuon saaliin. Kuusi kertaa päivässä ilmoitan, että nyt ois safkaa.. kissat saavat etsiä, että mistä löytyy.
- Anonyymi00005
Anonyymi00002 kirjoitti:
Kissa pitää päästää ulos toteuttamaan vaistojaan. Ulkoo löytyy hyvin ruokaa, kuten myyrät, hiiret, jänöt ja linnut poikasineen. Varsinkin pesimäaikana kissa syö vatsansa täyteen, mm linnunpoikasilla. Nöin kissasi voi hyvin. Vaarana on vain juntit jotka tappavat kissoja.
Ei taajamassa saa tai voikaan olla vapaana, täällä meillä loukutetaan jo kaikki kisut, jotka osaavat varoa ja ovat vahingossa päässeet vapaaksi. Ja ennen tätä vuosittan kuoli kissoja autojen vuoksi, jostain syystä eivät edes ne vapaana ulkoilevat kissat näe noita autoja vaarana liikkuessaan, myöskin pieni tie vain kyseessä, mutta paljon ihmisiä ja koiria lisäksi, jotka "pelottavat" ne kissat yhtäkkiä autojen alle vain tulemalla näkyviin. Monta auton alle jäänyttä nähnyt, osa itselle ihan tuttujakin, en suosittele enää kellekään tätä edes rauhallisissa taajamissa.
- Anonyymi00006
Anonyymi00004 kirjoitti:
Kissa on raakalihan syöjä. Lemmikkinä sisätiloissa asuvana ei kissa voi saalistaa ruokaansa ja se kissan lajityypillisen ominaisuuden ylläpito on haasteellinen, muttei mahdoton. Omani kattiset syövät vain raakaruokaa. Vaikka eivät pääse ruokaansa itse tappamaan, niin olleen sovittu, että mie olen kissojen emo ja tuon saaliin. Kuusi kertaa päivässä ilmoitan, että nyt ois safkaa.. kissat saavat etsiä, että mistä löytyy.
Mitä siis annat kissoillesi?
- Anonyymi00007
Se, miten korkeaksi lihassa itseään jokin kissan ruoka kertoo, ei ole kuin mainoskikka.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran76771Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?144750- 57666
Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.47654Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."
Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y25653Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.46634- 44587
- 31521
Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla
Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä27511Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.27506Oot komea
etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n20503- 6466
Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan
Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee402452- 30436
Se oli molemminpuolinen limerenssi
Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭76431Rydman, herätys!
"Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski tienasi kiinteää palkkaa 445 891 euroa ja lisiä 72 157. Kuukausipalkka oli 363420En laita sulle viestiä
Toivottavasti ymmärrät jo mies hyvä, että en tule koskaan laittamaan sulle viestiä enkä soittamaan sulle. Minusta ei sii39394- 36392
Helena Ahti-Hallberg napauttaa - Näin hän kommentoi Vappu Pimiän TTK-lähtöä
Vappu Pimiä jätti Tanssii Tähtien Kanssa -juontajapestin viime kauden lopuksi. Nyt on erilainen kausi, kun Pimiä ei ole3390- 28384