Nyt palstalle on pesiytynyt Pattayan rakkaiden Enkun opettaja kun aiemmin kielioppioireiluja on saanut lukea Kökkötraktorilta ja Kärpästen herralta.
Opetus voi olla perinteistä kuivaa tai mukavin esimerkein mieleen painuvaa.
Esimerkkinä oletetaan maapallon olevan tasainen ja pyöreä jonka pinnalle vedetään köysi pallonympäri.
Rakennetaan myös ympäri metrin korkea aita jonka päälle köysi.
Kuinka paljon pidempi on aidan päällä oleva köysi verrattuna maan pinnalla olevan köyden pituuteen?
Toisena esimerkkinä Smurfien jalkapallokentän leveyden oole 4 metriä ja pituuden 4 metriä, mikä on matka vinosti kulmalipulta kulmalipulle?
Fiksulta rakkaalta vie aikaa vastata kyseisiin 15 sekuntia.
Entä mihin asiaan aloituksen sanahirviö perustuu?
KoKaLoLuPoItEtLä.
6
154
Vastaukset 6
- Anonyymi00001
Kolmannen luokan matematiikkaa ja ilmansuunnat.
- Anonyymi00002
Oikein hyvä, hienoa ja selvennän hieman.
Katsos haavekirjekurssin käyneet rakennusteknikot jotka ei ole rakennusmestareita tiesivät myös säännön 3, 4 ja viisi kun mittailivat rakennuksien pohjia eri tilanteissa, että toimiiko suorakulma.
Kysyppä joskus kaljoittelukaveriltasi narukysymys niin tulet huomaamaan että on jäänyt kolmas luokka väliin.
Myös pyydä nopea vastaus miten hän vauhdissa kaksipyöräisellä väistää esteen, jolloin huomaat myös että on jäänyt vahingossa hoksaamatta. - Anonyymi00003
Anonyymi00002 kirjoitti:
Oikein hyvä, hienoa ja selvennän hieman.
Katsos haavekirjekurssin käyneet rakennusteknikot jotka ei ole rakennusmestareita tiesivät myös säännön 3, 4 ja viisi kun mittailivat rakennuksien pohjia eri tilanteissa, että toimiiko suorakulma.
Kysyppä joskus kaljoittelukaveriltasi narukysymys niin tulet huomaamaan että on jäänyt kolmas luokka väliin.
Myös pyydä nopea vastaus miten hän vauhdissa kaksipyöräisellä väistää esteen, jolloin huomaat myös että on jäänyt vahingossa hoksaamatta.Aivosi pyörii samaa pirun ympyrää 24/7. Kun viiraa niin viiraa.
- Anonyymi00004
Anonyymi00002 kirjoitti:
Oikein hyvä, hienoa ja selvennän hieman.
Katsos haavekirjekurssin käyneet rakennusteknikot jotka ei ole rakennusmestareita tiesivät myös säännön 3, 4 ja viisi kun mittailivat rakennuksien pohjia eri tilanteissa, että toimiiko suorakulma.
Kysyppä joskus kaljoittelukaveriltasi narukysymys niin tulet huomaamaan että on jäänyt kolmas luokka väliin.
Myös pyydä nopea vastaus miten hän vauhdissa kaksipyöräisellä väistää esteen, jolloin huomaat myös että on jäänyt vahingossa hoksaamatta.Vanhat mammat käytti 70-90-luvulla termiä "kaljoittelukaverit"ja "kaljaporukat", jos puoliso tai joku muu läheinen kävi liian usein paikallisessa. Mammat kokivat nämä "kaljaporukat" uhkaavina hahmoina jotka pieksee jos jää "kaljavelkaa". Sinä puhut muutenkin aivan samalla tavalla kuin vanhat akat ja marmatat joka asiasta. Miehekkyys on sinulle myrkkyä ja miehiset harrastukset. Olet joko hinuri taikka vanha juoruämmä.
- Anonyymi00005
Anonyymi00004 kirjoitti:
Vanhat mammat käytti 70-90-luvulla termiä "kaljoittelukaverit"ja "kaljaporukat", jos puoliso tai joku muu läheinen kävi liian usein paikallisessa. Mammat kokivat nämä "kaljaporukat" uhkaavina hahmoina jotka pieksee jos jää "kaljavelkaa". Sinä puhut muutenkin aivan samalla tavalla kuin vanhat akat ja marmatat joka asiasta. Miehekkyys on sinulle myrkkyä ja miehiset harrastukset. Olet joko hinuri taikka vanha juoruämmä.
Voi hyvänen aika sentään miten epäkohteliasta miehekkyyttä herra käyttää, kyllä varmaankin kylällä vanhat akat marmattaa läheisestään karjakeittiön Kärpästen herrasta bridgeiltoinaan kun katselevat maajussille morsian, pohtien mistä Hukkapalallekin saisivat ihokosketusta aikaiseksi, täytyisikö sponssata kahden viikon miljonääriksi vaikkapa.
- Anonyymi00006
Anonyymi00004 kirjoitti:
Vanhat mammat käytti 70-90-luvulla termiä "kaljoittelukaverit"ja "kaljaporukat", jos puoliso tai joku muu läheinen kävi liian usein paikallisessa. Mammat kokivat nämä "kaljaporukat" uhkaavina hahmoina jotka pieksee jos jää "kaljavelkaa". Sinä puhut muutenkin aivan samalla tavalla kuin vanhat akat ja marmatat joka asiasta. Miehekkyys on sinulle myrkkyä ja miehiset harrastukset. Olet joko hinuri taikka vanha juoruämmä.
Posso Pasanen paheksuu kaljaporukoita siksi, kun ei ole koskaan päässyt miesten kesken ottamaan vähän soppaa ja vaikka saunomaan, kun ei tule kenenkään kanssa toimeen jurnuttavan luonteensa ja kateutensa vuoksi. Toisilla on isommat munatkin.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL
Martina on kasvattanut fiksun tyttären.383914- 102875
Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta
Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei201708- 80670
- 70649
- 50635
- 66634
- 36620
Mä olen tosi
Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui38609- 43571