Matematiikan yo K2026

Anonyymi-ap

Pitkän matematiikan yo tehtävistä loistivat poissaolollaan kurssikirjojen ja aiempien kirjoitusten olennaisimmat ja keskeisimmät tehtävät. Luokan parhaat ja ahkerimmat opiskelijat, jotka olivat opetelleet kurssikirjojen kauniit ratkaisumallit jäivät ihmeissään ihmettelemään kaukaa haettuja tehtäviä. Samoin keskitasoinen opiskelija koki varmasti koko lukioaherruksensa menneen hukkaan, kun ei löytänyt tuttuja tehtävämalleja. Oli kuin koko matematiikan kentältä olisi kaadettu kaikki olennainen ja kitukasvuisia puita ja risukkoa sekä pari ylisuurta puuta aukon reunalle olisi jätetty jäljelle. Tehtäviä oli kurssisisältöjen laidoilta, väleistä ja mitä nyt jää, kun kaikki olennainen poistetaan. Ei ollut monivaiheista ääriarvotehtävää. Integraalina oli osittaisintegraali, mikä ei kuulu nykyään lukiokursseihin ja tilavuusintegraali aivan kurssin lopusta. Talousmatematiikan lasku oli muinaishistoriasta ja kulki 60-järjestelmässä. Geometrian tehtävä oli aivan ylivaikea 7-sakarainen tähti, vaikka olisi voinut luoda jonkun perinteisen (vaikeankin) tehtävän, jossa käyrän tangentin kulmakertoimen olisi saanut derivaatan arvosta. Toisaalta jotkut tehtävät olivat aivan liian helppoja, joten niitä triviaaleina pitävät hyvät opiskelijat vastasivat liian suppeasti. Tämä YO-koe oli kuin nyrkinisku päin kasvoja ja jätti monet kouluaikansa ahkeroineet masentuneina itkemään. Monelle tulee välivuosi opintoihin, joku lopettaa sikseen. Hän, kuka aikoo uusia kokeen syksyllä ei enää ymmärrä mihin keskittää lukeminen, jos kysymykset ovat kuin toisesta oppiaineesta. Toivottavasti tähän uudistusvimmaan ja Ufoiluun tulee muutos syksyksi.
Olen kohta eläkkeelle jäämässä oleva lukion matematiikan opettaja ja olen korjannut kymmeniä YO-kirjoituksia. Lukioaikana olemme käyneet kymmenisen pitkän matematiikan kurssia huolella läpi. Tämän vuoden kirjoittajaryhmässä oli tulossa arvosanoiksi arvioni mukaan Gaussin käyrän mukainen ja muutamalle E tai M ja monelle C ja joitakin B sekä pari A:ta. Usein arvosanat putoavat yhden pykälän odotetusta, nyt putoavat kaksi ja reputtaneita tulee 1. kerran urani aikana. Nekin keskitason osaajat, jotka olisivat osanneet kurssien olennaisimmat tehtävätyypit ja saaneet keskitason arvosanan saavat nyt huonon. Tälläistä harhaanjohtamista ja vedättämistä en ennen ole nähnyt YO- tehtävissä. Hävetkää kokeen laatijat ja kokeen hyväksyjät.
Terv. Pitkän matematiikan opettaja

1

784

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Kemian yo 2026 oli taas erittäin onnistunut. Kysymykset käsittelivät lukiokemian olennaisimpia ydinalueita. Jos on ymmärtänyt ja onnistunut luomaan itselleen kokonaiskuvan kemiasta, niin menestyy eli kemian koe toimi suoraan verrannollisesti osaamiseen. Harhatehtäviä ei ollut. Tässä oli kerrassaan mainio koe. Kiitos.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      63
      779
    2. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      157
      763
    3. Ampuminen kylpylässä

      Onko vornasen timbe käynyt hiukan kylpemässä vai mikä tämä ampumatapaus on kylpylässä? Tuntuu aika villi meno olevan naa
      Naantali
      25
      760
    4. Jos oikeasti haluat mies

      Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.
      Ikävä
      100
      730
    5. Uusi ruokapaikka

      Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä
      Haapavesi
      27
      708
    6. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      93
      667
    7. Kerro minulle totuus

      Minä haluan kuulla sen nyt. Kenen kanssa sinä olet nykyisin, ja miksi jätit minut? 🐒
      Ikävä
      193
      636
    8. voi luoja kun uskaltaisin

      laittaa viestiä sinulle...
      Ikävä
      22
      592
    9. Miten yrität

      Vielä saada kaivattusi?
      Ikävä
      61
      572
    10. VILLISIKALAUMA TULOSSA IISALMEEN

      Yle: Poliisi varoittaa Iisalmen keskustaa lähestyvästä villisika­laumasta Poliisi on pyytänyt Pohjois-Savossa Iisalmessa
      Iisalmi
      40
      539
    11. Hautakivien massapoisto aloitettu Härkökankaan vanhalla hautausmaalla kaikessa hiljaisuudessa!

      Suomussalmen seurakunnan kirkkoneuvosto on tehnyt historiansa surullisimman päätöksen hautojen haltuunotosta ja raivauks
      Suomussalmi
      34
      516
    12. On todella ikävää

      Todella ikävää, että asiat ovat menneet tällaisiksi. Tämä ei ollut missään vaiheessa tarkoitukseni. Olen tehnyt virheit
      Ikävä
      78
      470
    13. 39
      455
    14. Muutto auto hakee sut tänään!

      Tein sulle oman huoneen! mieheltä naiselle
      Ikävä
      57
      445
    15. sinulle....

      Olen ymmärtänyt, ettei minua haluta enää takaisin. Mitään pahaa en koskaan halunnut sinulle. Ikävä että kuvittelit niin.
      Ikävä
      75
      437
    16. Useita poliisiautoja kunnantalolla

      Maijojen kyydissä tuttuja naamoja ja nyt kannetaan arkistolaatikoita autoihin. Nyt se on alkanut. Pidätykset.
      Ähtäri
      9
      429
    17. Oletteko koskaan torjuneet kaivattuanne?

      Minä olen, kun en silloin tajunnut vielä ihastuneeni. Yritin paikata tapahtunutta, mutta ei onnistunut enää.
      Ikävä
      25
      427
    18. Jos näkisimme vielä joskus

      ... mihin veisit miut treffeille? 😊
      Ikävä
      70
      423
    19. Ottanet yhteyttä

      Facebookissa,jos on jotain asiaa.Miehelle! T.M-nainen.
      Ikävä
      54
      408
    20. Jos kaivattusi olisi

      Vieressäsi niin mitä tekisit?
      Ikävä
      40
      407
    Aihe