Minun oli tarkoitus olla eilen mukana tässä tapahtumassa, mutta väsytti ja päädyin katselemaan kynttiläkulkuetta edeltävää Luther-kirkon tilaisuutta videostriimin kautta. Tuttava oli mukana kynttiläkulkueessa Kampintorilta Eduskuntatalolle. Eduskuntatalon portaille sytytettiin 8645 hautakynttilää.
Vuonna 2024 Suomessa tehtiin 8645 aborttia
Kynttilät syttyvät näiden lasten muistamiseksi ja antavat äänen vaietulle surulle, jota monet ovat kokeneet abortin jälkeen. Tarkoituksemme on lisäksi tehdä näkyväksi Suomessa tehtyjen aborttien suuri määrä. Oikeus elämään ry järjesti tapahtuman. Ilta-Sanomat on uutisoinut asiasta. Täytyy sanoa, että aika vaikuttavan näköinen kynttilämeri.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000011896141.html
Abortoituja muistettiin 21.3.2026
5
196
Vastaukset
- Anonyymi00001
Vuonna 2024 siis tehtiin 8645 aborttia. En voi olla ajattelematta, että jos nämä ihmistaimet joita tähänkin päivään asti on abortoitu vuosien mittaan - olisivat saaneet elää. Niin ei olisi työvoimapulaa eikä tarvittaisi maahanmuuttajia. Nykyaikana luulisi olevan erilaisia ehkäisymenetelmiä, ettei tarvitsisi näin äärimmäiseen ratkaisuun päätyä. Mutta toivoisin että enemmän ohjattaisiin abortinhakijoita siihen suuntaan, ettei alkanutta elämää tuhota. On monia jotka eivät voi saada lasta vaikka haluaisivat. Pitäisi järjestää mahdollisuuksia luopua siitä lapsesta, joka on vaarassa päätyä aborttiin siten, että lapselle järjestettäisiin koti jossakin toisessa perheessä.
- Anonyymi00005
Paha maailma.
- Anonyymi00002
Ilmeisen kiusallinen keskustelunaihe? Ihmiset kai ajattelevat että kehittymässä oleva ihmisen alku on niin kuin joku poistettava kasvain? Ainakin feministien mielestä kaikkein tärkeintä on naisen oikeus määrätä omasta ruumiistaan. Mutta kuka puolustaa sitä puolustuskyvytöntä ihmistainta? Emmekö me maailman onnellisimman maan asukkaat välitä puolustuskyvyttömimpien oikeuksista ollenkaan?
Hyväksikäyttäminen ja raiskaaminen on ehdottomasti väärin ja tuomittavaa. Mutta ei seksiä tarvitse eikä pidä aloittaa ennen kuin on siihen valmis. Senkö takia se Seta ravaa koulussa, että lapset saadaan entistä tietoisemmaksi kaikenlaisista seksihommista. Vaikka kyllähän jo alakouluikäiset ovat niitä juttuja netistä löytäneet. Sääliksi käy ne liian nuoret, jotka kokevat liian varhain jo lähes kaiken. Siinähän tulee helposti tehdyksi monta virhettäkin joita ei saa tekemättömäksi. En ole havainnut sellaisia artikkeleita, joissa joku kertoisi miten häntä on elämässä auttanut eteenpäin jo hyvin varhain aloitettu seksielämä, abortit ja seksitaudit ym.
Laki lasten ja nuorten seksuaalikasvatuksesta - Lapsille ja nuorille on taattava kehitysrauha - Tähän kansalaisaloitteeseen on vielä hetki aikaa mahdollista osallistua.
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/16123 - Anonyymi00003
Täällä eräänlaista "palautetta" syntyvyyden säännöstelyyn liittyen:
"Elinkeinoelämän keskusliitto EK ehdottaa kymmeniä toimenpiteitä, joilla Suomen tulisi vauhdittaa työperäistä maahanmuuttoa."
"EK:n mukaan Suomeen tulee saada vuosittain 45 000 työperäistä maahanmuuttajaa."
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011895475.html - Anonyymi00004
Onhan se hurjaa, kun jotkut ei saa omia lapsia millään keinolla, ja toiset abortoi.
Traagista kaikille.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 62988
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla313911- 60790
- 55693
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k96613- 25592
Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai46591- 57590
- 79564
Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,14548