Mikä on oma ajatuksesi

Jatketaan vaan, eikös?

Koskaanhan sitä ei voi tietää, mutta näillä näppylöillä liian kauan. Suku'rasite'.

Tuonne lähes 90 vuoteen se menee. Muutama vuosi sitten oli netissä testi jossa kerrottiin elämäntavasta ja suvusta, saattoi testi kysyä jotain labra-arvojakin. Se poistettiin kun nykyiset elämäntavat poikkeavat toisistaan niin paljon, toinen elää terveellisesti ja toinen ei. Ennen aikaa ihmiset ovat sitten ilmeisesti eläneet suunnilleen samoin.

Jos 70 vuotiaaksi pääsee ihme, mutta se riittääkiin. Käymään tänne tullaan
eikä olemaan.

Me emme ole virheettömiä. Meissä jokaisessa on joku heikko kohta,
joka voi pettää milloin vain. Esim. aneurysma.

Yöllä, aamulla tai ennen keskipäivää se kestää. On myönnettävä mielikuvituksen hieman häiritsevän vielä.

En tiedä juuri minun elinajanodotettani mutta suvun naiset on eläneet sinne about 84- vuotiaaksi. En kuitenkaan tuijota sitä. Sehän ei tarkoita sitä että juuri minä eläisin niin pitkään. Yksilöllisyys ja sattumakin säätelee. Elän tätä päivää.

Yllättävän pitkä

Tavallaan jo nyt elänyt yllättävän vanhaksi. Elämän tavat olleet ja on mitä on. Sukulaisista osa kuollut nuorena ja osa sitten vanhoina. Kuolinsyyt vaihdelleet, lähes aina kuitenkin jokin syöpä. Itelläkin oli jo yks.

En erityisemmin fanita helkkarin suurta määrää elinvuosia, elon muuten ois hyvä olla elämän arvoista. Pahin skenaario on kitua pitkään taudeissa, vanhuudenhöperönä ja kivuissa.

Toistaiseksi tilanne suht ok, fysiikka kyllä ravistuu, mutta polttimo toimii vielä hyvin. Ehkä menee vielä puolenkymmentä vuotta mainiosti, pitemmälle ei uskalla haahuilla. Sen nyt ihan varmasti hokaa, kun delaa.

Lopuks pakko taas mainita. Eutanasia pitäis sallia suomessa. Jos joku haluaa kitua ja kärsiä pitkään ennen kuolemaansa, sitä ei oikeutta ei keneltäkään olla ottamassa pois. Itteä se ei kiinnosta pätkääkään.

Jep, oletan, muutamia vuosia vielä jäljellä. Jatko ja elon pituus ei mitenkään ennustettavissa. Vähän niinkuin päivä kerallaan mennään. Vaikkakin on haaveita ja tulevaisuuden suunnitelmia, niitä uskaltaa tehdä enää vain aika lyhyellä tähtäimellä.

Realismia.

=DW=

Eikös sitä pidä elää päivä kerrallaan, parhaana kaksi.

Tähtään noin 110
mutta siis minulla on vuosien kokemus aminohappo-pohjaisista terveystuoteista
eikä mitään sairauksia jotka lyhentäisivät elämää

en aivan uskalla kertoa kuinka terve olen ettei lääkäri vie minulta atorvastatiini- ja
verenpainereseptejä, joita minulla on varalla ihan näitä tavallisia
Pyrin myös 100-vuotiaiden penkkipunnerruksen maailmanmestariksi
idea on se että oikeat nostajat - liian suuret lihakset - ovat kuolleet siinä vaiheessa

No, jos vertaa lähisukulaisiin niin todennäköisesti olen pitkäikäistä sukua, emme ole ns. syöpäsuku eli tietääkseni kenelläkään ei ole ollut syöpää, ainakaan vanhemmilla, isovanhemmilla, tädeillä tai sedillä. Eikä sisaruksille.

Olettaisin eläväni lähes 9-kymppiseksi jos ei satu sen kummempaa.

Hesarissa oli syksyllä artikkeli, jossa lääkäri totesi: "Kun täyttää 70 voi elää
päivän tai vuoden."
Näinhän se on, mutta vähän oudosti sanottu, kun voi elää 20 vuottakin.

Kaikki ystäväni ovat kuolleet alle 74 vuotiaana. Yksi heistä kuoli
kuukausi eläkkeellejäämisen jälkeen sydämen aorta repeämiseen.
Hän oli ollut jokunen kuukausi aikaisemmin lääkärilä siitä
outojen tuntemusten takia.
Lääkäri oli kuunnellut sydäntä ja sanonut, ettei siinä mitään vikaa ole,
mutta pitäisi mennä kai sydänultraan jos jotain epäilee.

Lähtö on "korkeemman käres". Ei ole minkäänlaista odotetta.
Moni voi luulla, että suomalaisten elinajanodote kutakuinkin
lähes 80 vuotiaaksi takaisi, että elää ainakin siihen asti,
mutta se on virheajattelua. Se on keskiarvo. Harva kuolee juuri niillä main
tai elää vanhemmaksi. Yli 85 vuotiaita ei ole Suomessa elossa kuin
pikkukaupungin asukasmäärän verran.

Jotkut kuolevat hyvinkin nuorena ja jotkut vanhana ja siitä on saatu keskiarvo.

Täyttäessäni 70 vuotta vietin aika tervettä elämää, ajattelin jos elän tervettä elämää 80 vuotiaaksi niin olen tyytyväinen, käyn mökillä, liikun luonnossa ja veneilen. Meni muutama vuosi olin monisairas, nyt 78-vuotiaana olen elossa. Välillä tuntuu kun tulen toimeen vaivojeni kanssa niin mikäpä tässä on elää rajoitettua elämää silti päivät ihan tyydyttäviä vaikka pääasiassa sisällä olemista. Olisi mielenkiintoista elää ja nähdä miltä tulevaisuus näyttää, sain tänään käsiini uudet labran tulokset, muutama tulos vähän huolestuttaa, vähän.

Olen 75 ja valmis lähtemään milloin vain. Ihmettelen, että olen näin
kauan elänyt.

Ikää tulee itse kullekin, kello käy eikä sitä voi pysäyttää. Sairaudetkaan eivät kysy lupaa, ne vain tulevat lupaa kysymättä ja niiden kanssa pitää pyrkiä olemaan väleissä. Terveydenhuollon kanssa yhteistyössä tekemään niiden kanssa itsekin parhaansa niiden hoidossa.

Minäkin toivoisin että pää pysyisi menossa mukana mahdollisimman pitkään. Voisi asua omassa kodissa ja olisi edes muutama ihminen joiden kanssa vaihtaa ajatuksia ja kuulumisia.
Siten rajoitettukin elämä olisi ihan mielekästä.

Aivan yltiöpositiivinen. Ennen kuin tässä ehtii edes eläkkeelle, valtio on verottanut puoli kuoliaaksi ja eläkkeestä riistämällä viedään lopullisesti hautaan. Ei siinä paljon lohduta ajatus siitä montako vuotta olisi ollut odotettavissa onnellista vanhuutta.

Hiukan masentaa, kun on saanut kohta eläkkeelle jäätyään ymmärtää,
että on rasite yhteiskunnalle. Loppuuko yhteiskunnassa ihmisarvo siihen päivään,
kun eläkkeelle jää ? En ole itse koskaan ajatellut, että eläkeläiset on taakka,
minulle he ovat pitkän työuran tehneitä arvokkaita ihmisiä,
jotka vuosikymmenten aikana rakensivat elämäänsä ja hyvinvointivaltiota,
jonka nuoremmat juipit ja kotkottajat (hallitus) nyt huolettomasti tuhoavat ymmärtämättä kokonaisuutta.
Pitäiskö pyytää: "Antakaa heille anteeksi, sillä he eivät tiedä mitä tekevät".

Krapulassa on joskus kuolemanpelkoa. Muuten en ajattele kuolemaa. Kun jaksaa vielä nauttia elämästä ja on kohtuullisen terve miettii aina talvella ja keväällä kesän rientoja ja matkoja. Se pitää iloa yllä. Olen sen ikäinen että katson aina lehdestä kuolinilmoitukset. Nuoriakin ja nuorempia lähtee paljon. Lähinnä syöpäsairaudet on vieneet tuttuja ja naapureita. Sain viikko sitten 100 euroa kenosta ja sekin pitää hyvää mieltä. Pitää olla elämässä kiinni ja katsoa eteenpäin. Työni hoitajana aikoinaan sisälsi kuolleiden huoltamista ja arkutusta sekä osallisuutta ruumiinavauksiin. Näin elämän surullista puolta. Eläkkeellä katson iloisempaa puolta.

Kattelin netistä Death Clockia.- Sen mukaan 1½ vuotta vielä ,sitten tulee noutaja ?

Gubbe 77

En tiedä, kun olen ollut lähdössä pikkuhiljaa koko ajan. Lastentaudit lapsuudessa. Ensimmäinen luunmurtuma neljä vuotiaana. Siinä sitten murtumia pitkin matkaa, siellä sun täällä. Muutama aivokalvontulehdus. Aivoinfarkti. Syöpä.
Eikö se elämä ole muutenkin sattumien summa?
Mummoni sanoin; Elä reilusti ja kuole komeesti!

No jos elämäni on mahrollisimman vakaata niin silloin ok. Sydän on kunnossa kuten keuhkot mutta ylikuntoon ajan itseni turhan usein eli silloin alkaa sydänrytmihäiriöt joka ei tietöääkseni ole vaarallista koska ylikuntoon ei tietääkseni voi kuolla .

Ylikunto johtuu siitä jos teen liikaa liikuntaa. Esim pieni liikkuminen ylikuntotilassa voi viedä ihan hengästymiseen ettei tarvi kuin 10 -50 metriä liikkua niin on ihan puhki. Esim kun siivosin kämppää niin menin alkumetreillä ihan puhki ja sydän hakkasi aika lujaa.

Kovaan liikuntaan voi tosin kuolla jos ei ole tarpeeksi hyväkuntoinen ja tekkee omaan kuntoonsa nähden liian kovaa liikuntaa. Täällä päin jokunen vuosi sitten joku ei ottanu sitä asiaa huomioon ja kuoli lenkkipolulle.

Minulla siis voi käydä sama kohtalo jos en ota ihtiäni niskasta kiinni kun meinaa minulla mennä yli hilseen liikunta välillä. Se on sukuvika sanoisin.

Olen jo hiukan yli 70 ja tällä hetkellä ainoa mihin lääkitys on verenpaine. Omasta mielestäni olen jo elänyt riittävän pitkään enkä haluaisi enää yli kymmentä vuotta lisää. Lähisuvussa on ollut pitkäikäisiä ja vielä elossakin yli 90 vuotiaita. Elämäni on ollut ihan riittävän kirjavaa ja tapahtumarikasta, eikä mikään ole enää yllättänyt.

Kuolinsyitä on noin miljoona.