Anteeksipyytämisestä

Minusta monet tällaiset julkiset anteeksipyynnöt, varsinkin sellaisissa tapauksissa, joissa itsellä ei ole varsinaisesti "mitään tekemistä" asian kanssa eikä näin ollen mitään hävettävää, ovat lähinnä politiikkaa ja irtopisteiden keräilyä, suorastaan tekopyhyyttä. Ei tosiasiat siitä miksikään muutu.

Tämä on siis minun henkilökohtainen mielipide, en kaipaa tämän alle mitään "sellaisia ne on" -tyylisiä kommentteja.

ei lessut ole pyytäneet anteeksi,vaikka syytä olisi ollut.heissä ei ikinä ole ollut vikaa,vaan meissä.

Viestisi loppuosa voidaan laittaa sarjaan josta raamattu sanoo:
"He puhuvat teistä kaikkinaista pahaa valhetellen minun tähteni".

m m Antti Pentikäinen muutamien opiskelijoiden kanssa.He ovat antaneet Sana lehdelle haastattelun ko. asiasta ,että johdon olisi pyydettävä anteeksi erotetuilta.Tämä on tapahtunut silloin kun hän on öllut teologian opiskelija.Nykyisin hän on kirkon ulkomaanavun johtaja.

ja nyt ihmettelen miksi tuli näin hiljaista.

Näin se on! Oma napa kullan kallis...

anteeksi, nyt silläkin sijansa saamme huomata,
kun teen näin. laitan tänään runopuolelle
tekemäni vastauksen, joskaan en runon,
suvaitsevaisuudesta. koska silloin,
anteeksipyynnön tarve vähenisi
dramaattisesti. Perkele,
niin ei taida tässä
maailmassa, näin
hullussa
ikinä

käydä

SUVAITSEVAISUUS

suvaitsevaisuus, se on tärkeintä mitä tiedän,
jos sitä olisi,
ei olisi
sotia.

ei

tuskaa
satuttamista
sallittaisiin ihmisten
kasvaa itseänsä suurempiin mittoihin,
niin pienillä eleillä, kuin hyväksymällä oleminen


vaikka se on tärkein mitä tiedän, se jotain
mihin vähiten törmään !

Miksi !

suvaitsevaisuus, kasvu, itsensä löytäminen.
niitä edeltää vaihe.

nöyrtyminen!

se on kirosana, sen edessä ei kukaan polvistu,
vaikka juuri niin pitäisi !!!

itsensä edessä,

mennä rikki,

myöntää se,

kasvua edeltää aina murtuminen. kuten luu tulee vahvemmaksi murtuessaan, kuten verisolut uusiutuvat vuodon jälkeen !

kuten lihassolu pitää urheilijan rikkoman, satuttaa itseään, vasta sitä seuraa kasvu.

myöntää varastamisen pakko, kopiointi, matkiminen, antakaa itse nimi taiteelle!
tai tieteelle !
tiedollekin
sanalle

mikään ei ole omaasi, et osaisi sanaakaan ilman äitiäsi, opettajiasi, profeettojasi,
profeettojasi,
oikeita,

tai vääriä !

Niin, ei edellytetä kasvuun ainoastaa itsensä,
vaan sen jälkeen myös toisten
edessä nörtymistä !!!

sankari, kuka se on ? se on entinen pelkuri joka tuli ulos kuorestaan,
päätti kasvaa,
väkeväksi.

mutta edelleen, matkimalla,
tekemällä miljoonat
ja miljoonat
kerrat
toistetut asiat
matkia, varastaa, kopioida.

kopiokone, se on tulen jälkeen suurin keksintö, kuvainnollisesti.
ja tuli ei ole keksintö.

PISTE

muuten sama yhdellä sanalla,

virheistä oppii parhaiten !

HIRTEEN VAAN KAIKKI LESSUT

"Japanilaiset osaavat pyytää anteeksi vaikkeivat edes ole kristittyjä."
-MLKP

Ja mitähän ihmeellistä tässäkin on? Onko tehtyjen virheiden tajuaminen jotenkin erityisen kristillinen ilmiö? Eikö pahoitteluita tapahtuneen johdosta muka esitetä kuin kristittyjen toimesta? Jos asiaa tutkii, huomaa, kuinka paljon enemmän kuin ketkään muut maailmassa nimenomaan japanilaiset ovat taipuvaisia pahoittelemaan sitä sun tätä - ihan jokapäiväisessä elämässä. Kyse on tapakulttuurista, joka voi osittain olla sidoksissa uskontoonkin, mutta jonka ei välttämättä tarvitse olla.

Kun pyydetään anteeksi muutakin kuin sitä, että ollaan olemassa, kuten todellisuudessa tapahtuneita hirmutekoja, ollaan tavallaan sovittelevalla tiellä. Toisaalta tämä on täysin turhaa, sillä tehtyä ei saa tekemättömäksi - inkvisition kastroimalle ei saa palleja takaisin. Mutta toisaalta, kuten nimimerkki "MLKP" totesi, uhreille - tai heidän omaisilleen - voi olla merkitystä sillä, että uhrien tunnustetaan joutuneen uhreiksi. Kristinusko on ollut eräs kaikkien aikojen vähiten hanakkoja liikkeitä tunnustamaan uhrejansa uhreiksi. Tälle on vissi selitys, joka on kiteytetty kovin vastaansanomattomasti:

"Kristinuskon moraali taikka sen uskomukset eivät koskaan kohtaa todellista maailmaa missään pisteessä."
-Friedrich Nietzsche

Ja he sanoivat toistamiseen: "Halleluja!" Ja hänen savunsa nousee aina ja iankaikkisesti.

Kuinka monta kertaa muuten ovat yhdysvaltalaiset pyytäneet anteeksi sitä, että ainoana kansakuntana maailmassa juuri he ovat käyttäneet joukkotuhoaseista ydinaseita ihmisiä vastaan? Varmastikaan tätä pahoittelua ei ole esitetty niin moneen kertaan kuin japanilaisten pahoittelua, vaikka kyseinen ydinaseiden käyttö tuotti kertaheitolla enemmän kuolonuhreja kuin monta samassa sodassa ilmennyttä japanilaisten tekemää hirmutekoa yhteensä. Tämä kielii - muun tekopyhyyden ohella - siitä, miten kristinuskon moraali ja uskomukset kohtaavat todellisen maailman.

heips !

miksi ei elettäis silleen ettei tarvitsisi pyytää anteeksi. ei se elämä niin vaikeeta ole.

Kiitos erinomaisesta avauksestasi, hyvä nimimerkki MLKP.

Olen samaa mieltä avaajan kanssa siitä että kaikkein kunniallisinta ja myös kristillisten periaatteiden mukaista on erehdysten tunnustaminen ja anteeksipyytäminen. Sellaiseen menettelyyn vl-lestadiolaisuus ainakin minut kotona kasvatti, ja anteeksipyytämisen ja –antamisen kyky on ollut suurenmoinen voimavara elämän eri vaiheissa, niin kotielämässä kuin työyhteisössäkin. Olen siitä perinnöstä kiitollinen.

Sitä samaa odottaisi myös kollektiivisesti uskovaisten yhteisöltä. Esimerkkejähän alkaa jo todella olla, eri puolilla maailmaa. On nähty että kukaan ei hyödy siitä että vääryyttä kärsivien kipeät haavat sairastavat loputtomiin, keskinäinen kunnioitus ja luottamus heikkenee eikä osata unohtaa. Kaikkea ei voi korjata takaisin ennalleen eikä kaikesta voi eikä tarvitse olla suinkaan yhtä mieltä, mutta väärät menettelyt voidaan tunnistaa ja myöntää.

Yritysmaailmassakin on tullut viime vuosina kunnia-asiaksi tunnustaa erehdyksensä ja virheensä julkisesti ja osoittaa niin että yritys välittää ja osaa puuttua virheisiin ja korjata ne. Se alkaa olla osa muidenkin organisaatioiden yleistä yhteiskuntavastuuta ja maineenhallintaa (sinänsä vähän vastenmielinen business-termi). Ei missään olla erehtymättömiä, mutta siellä missä erehdykset myönnetään ja niihin puututaan, ollaan jo edistytty pitkälle.

Kyse on siis SRK:n uskottavuudesta ja luotettavuudesta yhteiskunnassa toimivana yhteisönä.
Menneille vääryyksille ei voida rakentaa rehellistä ja luotettavaa kumppanuutta yhteiskunnassa, ei myöskään pelkästään julkisuuskuvaa kiillottamalla pitää mainetta kunnossa. Kyse ei ole yksittäisten nykyisin aikuisuuttaan elävistä uskovaisista vaan vl-yhteisöstä kokonaisuutena. Aidosti varsinaisesti vastuullisia ihmisinä olivat tietenkin hoitokokousten suunnittelijat ja toteuttajat, mutta yhteisö kollektiivisesti kantoi siitä vastuun.

Kyse on sovitteluprosessista, jollaisia yhteisölliseen rikoksiin ja vääryyksiin syyllistyneissä yhteiskunnissa on tietynlaisena systemaattisena menettelynä toteutettu eri maissa. Tavoitteena on saavuttaa vakaus ja keskinäinen luottamus – ei suinkaan se että oltaisiin kaikista asioista yhtä mieltä. Kyse ei ole pakkoharmoniasta, vaan eettisesti ja moraalisesti kunniakkaasta toimenpiteestä. Haavat voivat parantua kun ihmiset saavat oikeutta. Oikeuden saaminen tässä SRK:n tapauksessa merkitsee vääryyksien kollektiivista tunnustamista ja anteeksi pyytämistä vääryyttä kärsineiltä. Luulisi että kristillisessä yhteisössä tämä ymmärrettäisiin!

Menettelytapoja voidaan harkita, mutta pääasia on että asia tutkitaan ja selvitetään. Riippumaton ulkopuolinen ammattitaitoinen selvittäjä yhteistyössä SRK-yhteisön vastuullisten sekä tapahtumista kärsineiden edustajien kanssa voisi saada aikaan selvityksen, jonka pohjalta SRK voi tehdä päätelmät. Seuraava vaihe voisi siten olla avoin erehdysten ja virheellisten menettelyjen tunnustaminen, sovittelu ja julkinen anteeksipyyntö niille joita on kohdeltu väärin. "Totuus on tekevä teidät vapaaksi."