Trumpin käsissä esiintyneet verenpurkaumat

Onko noista merkeistä ollut mitään selvitystä jossain? Esiintyvät peukalon ja etusormen välisellä alueella kämmenen yläpinnalla.
Minulla tulee joskus samantapaisia jälkiä.
Eivät ole kipeitä ja häviävät noin viikossa. Olen samaa ikäluokkaa oleva mies kuin Trump.
Onko muilla samanlaisia merkkejä?
5131
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

En usko siitä itään haittaa tuskin sinun ole päässäsi on samaa vikaa kuin Trumpilla. Putinin kädestä on paljon ihmetelty mikä vika siinä, harmi noin toimeliaalla ihmisellä.

Äänestä

Veritankkausta ja hemohessiä selvästi.

Äänestä
  • Hessi on epohormonin laimennusaine eli siis peittelykeino

    Äänestä

Syitä on paljon.

Verenpurkaumat eli mustelmat käsivarsissa ja käsissä johtuvat yleensä ihonalaisesta verenvuodosta, kun pienet hiussuonet rikkoutuvat. Yleisin syy on arjessa sattunut kolhu, jota ei välttämättä edes huomaa.

Tässä on koottuna yleisimmät syyt verenpurkaumille käsissä:

-Pienet kolhut ja traumat: Usein mustelmat syntyvät huomaamatta. Iho on voinut osua johonkin kulmaan tai puristua.

-Ikääntyminen: Ikääntyessä iho ohenee, ja ihonalainen rasvakudos vähenee, jolloin verisuonet ovat herkemmin alttiina vaurioille.

-Lääkitykset: Verenohennuslääkkeet (kuten varfariini tai asetyylisalisyylihappo) ja jotkut tulehduskipulääkkeet voivat lisätä mustelmaherkkyyttä.

-Vitamiininpuutos: C-vitamiinin puute voi heikentää verisuonten seinämiä, mikä altistaa verenpurkaumille.

-Verisuonitulehdus (vaskuliitti): Esimerkiksi Henoch-Schönleinin purppura on hiussuonten tulehdus, joka voi aiheuttaa pieniä verenpurkaumia.

-Veren hyytymishäiriöt: Jos mustelmia ilmestyy paljon ilman selvää syytä, taustalla voi olla hyytymistekijöiden häiriö.

-Voimakas fyysinen rasitus: Käsien kova rasittaminen voi joskus aiheuttaa pienten suonten rikkoutumisen.

Milloin lääkäriin?
Jos mustelmia tulee ilman selvää syytä, ne ovat hyvin suuria (yli 3 cm), tai niitä ilmenee paljon yhtäkkiä, on syytä hakeutua lääkärin tutkimuksiin. Myös, jos mustelmien lisäksi on muita oireita, kuten väsymystä tai laihtumista, kannattaa asia tarkistuttaa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Onko noista merkeistä ollut mitään selvitystä jossain? Esiintyvät peukalon ja etusormen välisellä alueella kämmenen yläpinnalla.
Minulla tulee joskus samantapaisia jälkiä.
Eivät ole kipeitä ja häviävät noin viikossa. Olen samaa ikäluokkaa oleva mies kuin Trump.
Onko muilla samanlaisia merkkejä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu