Syksyllä 2025 jouduin muutaman muun kollegan kanssa irtisanotuiksi "tuotannos-taloudellisista syistä"; todellinen syy oli tekoäly eli AI korvasi päätöskäsittelijän tehtävät.
Nyt maaliskuussa olin yhä työttömänä kymmenistä työpaikkahakemuksista huolimatta. Turhauttavaa ja taloudellisesti myös tiukaa. Hiukan ennen irtisanomistani oli avovaimoni päättänyt 10v kestäneen suhteen, joka hänen mielestään oli kuollut ja riitaisa. No se oli riitaisa, mutta kukaan ei yksin riitele. Olin siis työtön, turhautunut ja puutteessa. Olin myös alkanut sosiaalisesti eristäytymään ja osin häpesin työttömyyttäni koska varaa ei olut kunnolla edes entisiin harrastuksiin. Ennen täydellistä eristäytymistäni päätin kuitenkin olla yhteydessä kohtalontoveriini Sariin ja laitoin hänelle Whatsapp viestiä ja tiedustelin häntä kahville, jos vielä oli työttömänä.
Pian puhelimeni kilahtikin ja Sari vastasi. Vaihdoimme kuulumisia ja hän tiedusteli minusta lenkkiseuraa seuraavalle aamulle. No eipä minulla ollut muutakaan joten suostuin.
Koitti torstai 26.3.2026 ja tapasimme Impivaaran uimahallin parkkipaikalla, jonne meillä molemmilla oli lyhyt matka. Lähdimme kävelemään ja juttelimme työttömän arkipäivästä ja turhauttavista työpaikkahakemuksista työpaikkoihin joihin tuli todennäköisesti satoja hakemuksia. Hetken käveltyämme Sari alkoi puhumaan parisuhteensa ongelmista jotka olivat alkaneet eskaloitumaan hänen irtisanomisensa jälkeen. Osaltaan parisuhteen ongelmat liittyivät taloudellisiin seikkoihin, mutta taustalla oli myös muuta. Sari sanoi, ettei ole kyennyt panostamaan suhteeseen koska irtisanominen oli lamauttanut hänen tunteensa. Kävelimme tovin hiljaisuuden vallitessa ja itse avauduin omasta erostani ja siitä etten myöskään työttömänä ollut uskaltanut lähestyä ketään ja kerroin että koin menettäneeni myös ihmisarvon työttömyyden myötä. Meidän välillä vallitsi syvä ymmärtämisen ja ystävyyden tunne joka oli ollut jo työssä ollessamme. Lähestyimme Sarin kotia, kun hän pysähtyi ja kysyi tulisinko lounaalle? Hän oli aamulla tehnyt keittoa ja hänen miehensä oli töissä. Kysyin olisiko se sopivaa ja olisiko siitä hänelle haittaa jos joku näkisi ja syntyisi puheita. Hänen mielestään mitään sellaista pelkoa ei ollut.
Pääsimme Sarin kotiin ja heti sisään päästyään hän sanoi menevänsä pikaisesti suihkuun. Itse menin keittiöön ja istahdin pöydän ääreen. Siinä samassa Sari käveli editseni makuuhuoneesta kylpyhuoneeseen pelkissä pikkuhousuissa ja rintsikoissa. No tämä sai kuukausia puutteessa olleen miehen mielikuvituksen laukkaamaan. Kuulin suihkun äänen ja pian Sari tulikin suihkusta kylpytakki päällään keittiöön. Otti keittokattilan jääkaapista ja asetti sen liedelle. Katselin hänen toimintaansa ja mielessäni ajattelin hänen olevan varsin seksikäs ja muodokas ikäisekseen. Mainitsin tästä hänelle kiertoilmauksilla ja kehuin häntä muutoinkin. Hän sanoi kehujen tuntuvan hyvältä miehen suusta, varsinkin kun oma aviomies haukkuu läskiksi. Sari siirtyi istumaan minua vastapäätä ja huomasin hänen nänniensä alkaneen nöpöttämään kylpytakin alla ja kasvoilla näkyi pieni puna. Yht'äkkiä Sari sanoi hänen olevan samassa veneessä kanssani ja kertoi ettei heillä olleen seksiä kuukausiin. Hän nousi ylös, käveli eteeni, avasi kylpytakin ja sanoi nyt kysynnän ja tarjonnan kohtaavan. Hän otti kiinni kädestäni ja veti perässään kohti makuuhuonetta. Olin hämilläni ja koitin kysellä onko hän aivan varma asian järkevyydestä.
Määrätietoisesti Sari työnsi minut sängylle ja pyysi riisumaan ja menemään suihkuun, pyyhe oli kuulemma valmiina pesukoneen päällä. Asia oli siis mietitty jo suihkussa tai jopa aiemmin. Kävin suihkussa ja tulin suihkusta pyyhe lanteilla makuuhuoneeseen jossa Sari jo makasi alastomana peiton alla. Hän pyysi minut viereensä. Menin sänkyyn ja siinä samassa hän käänsi minut selälleen ja pyöräytti itsensä istumaan lantioni päälle. Tunsin hänen häpynsä kosteuden alavatsaani vasten kun hän nousi kahareisin päälleni. Kaluni heräsi eloon ja hetkessä tunsin olevani kivikova. Sari suuteli minua ja painoi rintansa rintaani vasten ja liukui hiukan alemmaksi jolloin kaluni kohtasi hänen kosteat häpyhuulensa. Sari sanoi olevansa valmis ja halusi minut sisäänsä ottaen samalla kiinni kalustani ja ohjaten sen sisäänsä. Hän aloitti ratsastuksen kalullani ja nojaten eteenpäin ja painaen klitoristaan alavatsaani vasten. Hänen tyylinsä oli jopa agressiivinen ja oli selvää, että hän halusi laueta mahdollisimman nopeasti. Tunsin etten itsekkään kestäisi kauaa ja sain sanottua tämän, kun siinä samassa Sari huulilta purkautui voimakas kiljaisu ja huokaus ja hän tarrautui voimakkaasti kiinni kyljistäni. Tunsin, etten voi pidättää hetkeäkään ja purkauduin sykäkdyksittäin Sarin sisään.
Makasimme toisiimme kietoutuneina ja ehkä hiukan hämillämme tapahtuneesta. Pitäisikö syödä välillä, kysyi Sari? No mitä tapahtui lounaan jälkeen onkin sitten toinen tarina...
EX-KOLLEGA
6
4085
Vastaukset
- Anonyymi00001
Tarina oli hyvä mutta eteni turhan nopeasti, olisiko lounaan jälkeen ollut kunnon lämmittelyt. Sitä odotellessa.
- Anonyymi00004
Täyttä paskaa
- Anonyymi00002
Kun molempia panettaa ei siinä kauan mene.6 minuutia riittää,pikaset takaapäin.M 58 .Mutta mitä sen jälkeen ???
- Anonyymi00005
Sitten spede tuikkaa kuivana kakkoseen buaahaa
- Anonyymi00003
Spedellä taas suoltaa aivopieruja buaahaa
- Anonyymi00006
Jos mulla olisi valttavani joko pillu tai perunasoppa niin kyllä sopat sais jäädä on meinaan pullu sen verran harvinaista herkkua meillä päin , jos olis makkarasoppaa niin sitten ehkä miettisin mutta epäilen että sekin soppa jäis kakkoseks.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2011611
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?581021Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän140954- 85912
- 61906
Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11780Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t266776Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk61722Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä342721Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol75717