Terveyskeskus ja vaalit

Anonyymi-ap

On melko varmaa, että degeneroituneet kepulimummut ja -ukkelit äänestävät seuraavissa vaaleissakin vielä sisäisen pakon ja sisäsiittoisuuden sanelemina keskustaa. Vaikka kyseinen organisaatio päätti suolijärvisten siunauksella päättää puolankalan terveysaseman taaperruksen.

Sinänsä hyvä, että moinen päätös tukee moisen kepujengin lehmänaivoista aatetta ajaa puolankalan kunta alas osin tietoisesti, mutta suurimmalta osin typeryyden kannustamana.

41

787

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Äänestämme kaikki pormestaria. Puolangalla oli maan parhaat terveyspalvelut

      • Anonyymi00002

        Kyllä äänestämme kepua, ei mitään hörhöjä!


    • Anonyymi00003

      Äänestämme ukkoa joka maksatutti kalliin terveyskeskuksen ja ajaa sen näillä näkymin alas karjasuojaksi loppumattomine kepulointineen. Nostaa siinä sivussa puolen miljoonan verran/ vuosi pahimmille kepuloisille annettavaa tukea kunnan loisimistuen lisäksi. O tempora o mores.

      • Anonyymi00021

        Vuodeosastolle tulee pehmustettu ja äänieristetty huone valittajille,vieroitushoitoa.
        Kustannuksia huoneesta ei tule,sähköä ja lämmitystä ei tarvita ja ovi käydään aukasemassa jos muistetaan.


    • Anonyymi00004

      Loistava aloitus.
      Aloittaja tuntee Puolankalan toimintametodit ja mummojen kepuliaatteet.
      Äänestetään kepuleita, vaikka mummo rahdataan Kuhmoon vaivaistentaloon.

    • Anonyymi00005

      Totta kait äänestävät sillä persut eivät ole vaihtoehto heille.

      • Anonyymi00006

        Kenellekään täysipäiselle Persut ei ole vaihtoehto.


      • Anonyymi00013
        Anonyymi00006 kirjoitti:

        Kenellekään täysipäiselle Persut ei ole vaihtoehto.

        Oletko täysipäinen ?


      • Anonyymi00015
        Anonyymi00006 kirjoitti:

        Kenellekään täysipäiselle Persut ei ole vaihtoehto.

        Juri noin.


      • Anonyymi00035
        Anonyymi00006 kirjoitti:

        Kenellekään täysipäiselle Persut ei ole vaihtoehto.

        Tämähän se, persut ajavat vain helsinkiläisten asiaa. Paras esimerkki on se että lopettivat oman Kainuun piirinsäkin. He eivät usko Kainuuseen.


    • Anonyymi00007

      Oletteko miettinet miksi Sotkamossa on täyden palvelun terveyskeskus, vaikka kajaanin palvelut ovat ihan nurkan takana

      • Anonyymi00014

        Aluehallinnossa isot vievät parhaat päältä.


    • Anonyymi00008

      Varmasti äänestävät keskustaa. Keskusta-vetoinen hallitus esti Puolangan alasajon tekemällä sopimuksen yksityisen toimijan kanssa . Kun se päättyi, kyyti on jälleen kylmää.

    • Anonyymi00009

      Eipähän tällä taida olla mitään tekemistä kunnallispolitiikan kanssa. Taitaa olla enemmänkin nykyisen hallituksen päätösten seurauksia. Ja Keskusta taitaa olla oppositiossa...

      • Anonyymi00010

        Edellisen hallituksen tekemä Sote-uudistus oli "susi". Palvelusektorin rahat menevät hallintohimmelin pyörittämiseen.


      • Anonyymi00011
        Anonyymi00010 kirjoitti:

        Edellisen hallituksen tekemä Sote-uudistus oli "susi". Palvelusektorin rahat menevät hallintohimmelin pyörittämiseen.

        Nykyhallitus romuttanut koko Sote uudistuksen.


      • Anonyymi00012
        Anonyymi00011 kirjoitti:

        Nykyhallitus romuttanut koko Sote uudistuksen.

        Maa on pian selvitystilassa, ei ole rahaa. Mamut maksavat 12 miljardia vuodessa.


      • Anonyymi00016
        Anonyymi00012 kirjoitti:

        Maa on pian selvitystilassa, ei ole rahaa. Mamut maksavat 12 miljardia vuodessa.

        Tiedätkö mitä sitten tapahtuisi jos niille ei sitä maksettaisi?
        minäpä tiedän,,se raha käytettäisiin rikkaiden verohelpotuksiin eikä missään tapauksessa tavallisen kansalaisen hyvinvointiin.


      • Anonyymi00017
        Anonyymi00016 kirjoitti:

        Tiedätkö mitä sitten tapahtuisi jos niille ei sitä maksettaisi?
        minäpä tiedän,,se raha käytettäisiin rikkaiden verohelpotuksiin eikä missään tapauksessa tavallisen kansalaisen hyvinvointiin.

        Oikein oivallettu.


      • Anonyymi00018
        Anonyymi00016 kirjoitti:

        Tiedätkö mitä sitten tapahtuisi jos niille ei sitä maksettaisi?
        minäpä tiedän,,se raha käytettäisiin rikkaiden verohelpotuksiin eikä missään tapauksessa tavallisen kansalaisen hyvinvointiin.

        Tuossa syy, miksi kaupunkien keskustat ovat täynnä epämääräisiä ja vaarallisia etnisiä mamuja varsinkin yösin.


    • Anonyymi00019

      "minäpä tiedän,,se raha käytettäisiin rikkaiden verohelpotuksiin"

      Orpo järjestäisi tukipaketin hyvätuloisille.

    • Anonyymi00020

      Onhan tyhjentyvä terveysasema kuitenkin jonkinlainen taideteos peltolalle hänen pitkästä "työstään" kunnan alasajamisessa. Ei ole monella pormestarilla esitellä vastaavaa taideteosta.

      • Anonyymi00022

        Ilman pormestaria meillä ei olisi ollut terveyskeskusta vuosiin.


      • Anonyymi00023
        Anonyymi00022 kirjoitti:

        Ilman pormestaria meillä ei olisi ollut terveyskeskusta vuosiin.

        Sen vuoksi äänestämme seuraavassa kuntavaalissa kaikki nykyistä pormestaria. Siitä elämäntapavalittajat sekä Puolangan toiseksi viisain mies tykkää.


      • Anonyymi00024
        Anonyymi00023 kirjoitti:

        Sen vuoksi äänestämme seuraavassa kuntavaalissa kaikki nykyistä pormestaria. Siitä elämäntapavalittajat sekä Puolangan toiseksi viisain mies tykkää.

        Näin minäkin ajattelin tehdä. Valittajia vastaan!


      • Anonyymi00025
        Anonyymi00023 kirjoitti:

        Sen vuoksi äänestämme seuraavassa kuntavaalissa kaikki nykyistä pormestaria. Siitä elämäntapavalittajat sekä Puolangan toiseksi viisain mies tykkää.

        Kuka kuvittelee olevansa Puolangan toiseksi viisain mies?


      • Anonyymi00027
        Anonyymi00022 kirjoitti:

        Ilman pormestaria meillä ei olisi ollut terveyskeskusta vuosiin.

        Kannatiko muutaman vuoden takia rakentaa moinen. Ja olisiko peltola voinut olla täyspäisempi Kainuun suuntaan? Koko ajan yritti olla hankalana ja ikävä kyllä moinen lehmänlannan hajuinen öykkäröinti vaikuttaa päätöksentekoon vaikkei sitä välttämättä päätöksentekijät tiedostakaan. peltolalle kiitos tästäkin kurjuudesta. peltolan haaveilemat tuulivoimalatkaan eivät toteudu korkojen nousun vuoksi.

        On siinä sellainen lehmänpelätin, että ihan kipeää tekee. Ja kaiken kivan kunniaksi sille joutuu jokainen kuntalainen maksamaan elatustukea (vauvasta vaariin) vitosen päivässä! Ja valtion tukiaiset siihen päälle.


      • Anonyymi00028
        Anonyymi00025 kirjoitti:

        Kuka kuvittelee olevansa Puolangan toiseksi viisain mies?

        Mitäpä tuota kakkossijasta, kun minä olen se viisain. Tukiaispeltola saattaa olla siellä tuhannen huitteilla.


      • Anonyymi00029
        Anonyymi00025 kirjoitti:

        Kuka kuvittelee olevansa Puolangan toiseksi viisain mies?

        Omasta mielestään Puolangan viisain mies nimesi tukijansa Puolangan toiseksi viisaimmaksi mieheksi. Todellisuudessa molemmat tolloja.


      • Anonyymi00030
        Anonyymi00027 kirjoitti:

        Kannatiko muutaman vuoden takia rakentaa moinen. Ja olisiko peltola voinut olla täyspäisempi Kainuun suuntaan? Koko ajan yritti olla hankalana ja ikävä kyllä moinen lehmänlannan hajuinen öykkäröinti vaikuttaa päätöksentekoon vaikkei sitä välttämättä päätöksentekijät tiedostakaan. peltolalle kiitos tästäkin kurjuudesta. peltolan haaveilemat tuulivoimalatkaan eivät toteudu korkojen nousun vuoksi.

        On siinä sellainen lehmänpelätin, että ihan kipeää tekee. Ja kaiken kivan kunniaksi sille joutuu jokainen kuntalainen maksamaan elatustukea (vauvasta vaariin) vitosen päivässä! Ja valtion tukiaiset siihen päälle.

        Tartun tuohon Peltolan hankaluuteen. Kyllä joudun myöntämään työn puolesta, että myös henkilökemioilla ja vuorovaikutustaidoilla on merkitystä. En pidä Peltolaa hankalana naamatusten keskustellessa, mutta ikävä kyllä hän vaikuttaa melkoiselle umpiolle; ei katso koskaan silmiin ja antaa vaikutelman siitä, että vieraan olisi hyvä poistua. Ja kuten edellä sanottiin niin pienetkin asiat voivat ratkaista isoja päätöksiä. Ja näissä pienissä asioissa Peltola ei ole käsittääkseni kovinkaan taitava.


    • Anonyymi00026

      Miten hyvin minä osasin keskustelun aloittaakaan! Mitä kurjemmaksi meno äityy sitä suuremmaksi muuttuu kurjuuden pääarkkitehdin kannatus! Päähänpinttymien valtaamat mielet ovat tosiaankin halvalla ostettavissa. Myös nykyisessä neuvostoliitossa ainoa oikea johtaja nauttii suurta kunnioitusta vaikka jokainen näkee ja tiedostaa, että helvettiinhän tässä ollaan ajelemassa.

    • Anonyymi00031

      Niin tehdään ja varmistetaan, että Kainuu jää ilman persu kansanedustajaa.

      • Anonyymi00032

        Kunnallisvaalit ei ole poliittinen vaali pienissä kunnissa joten äänestämme kaikki kepua. Kuntavaalissa ei äänestetä kansanedustajista.


      • Anonyymi00033
        Anonyymi00032 kirjoitti:

        Kunnallisvaalit ei ole poliittinen vaali pienissä kunnissa joten äänestämme kaikki kepua. Kuntavaalissa ei äänestetä kansanedustajista.

        Sama tehdään myös eduskuntavaaleissa, ei yhtään persua Arkadianmäelle.


      • Anonyymi00034
        Anonyymi00033 kirjoitti:

        Sama tehdään myös eduskuntavaaleissa, ei yhtään persua Arkadianmäelle.

        Eduskuntavaalit ratkaistaan kaupunkilaisten äänillä. Kepu, Rkp, Kd ja PS kannattaisi yhdistyä, yksi iso puolue.


      • Anonyymi00036
        Anonyymi00034 kirjoitti:

        Eduskuntavaalit ratkaistaan kaupunkilaisten äänillä. Kepu, Rkp, Kd ja PS kannattaisi yhdistyä, yksi iso puolue.

        Perskokkarehallitus antoi yksityisille, kokoomuksen johtamille ja omistamille terveysjäteille 600 miljoonaa euroa. Kakot on aina halunneet yksityistää terveydenhoidon ja nyt nöyrän appupuolue persujen avulla se onnistuu.
        Persuilla on ollut soteministeri melkein 3 vuotta ja sinä aikana Suomen terveydenhoito on ajettu alas.
        Orpo sanoi jo vaalikeskusteluissa että hän haluaa romuttaa soten ja nyt on hallitus sen tehnyt.


    • Anonyymi00037

      Puolanka teki hyvän tuloksen taloudessa ja siksi kannattaa jatkaa samalla linjalla päättäjien suhteen.
      Riitaisat persut voivat tehdä omaa politiikkaa S-marketin tuulikaapissa mutta mihinkään päättäviin elimiin niitä ei valita.

    • Anonyymi00038

      Puolangan keput yrittävät edelleen piilottaa n. 10...15 miljoonan korjausvelkaa. Joka maanalainen infra. Se kuitenkin mahdotonta, koska seniilikepujen ulkopuolella elää täysijärkisiä, jotka kykenee esittämään todellisuuden.
      Pommi odottaa seuraavaa, kun aivan kohta suolijärven Bokassa on mt-eläkeläinen, kuten aiemmatkin keput. Kepujen pommin ja laskun kohteena jälleen sama osoite. Kuntalaiset.

      https://varjokirjuri.substack.com/p/puolangan-maanalainen-petos

      https://varjokirjuri.substack.com/

    • Anonyymi00039

      Mielenkiinnolla odotan mitä eri valtuustoryhmät yrittää tehdä Puolangan terveyspalvelujen eteen. Hiljaista on ollut kannanotot Puolangan puolesta

      • Anonyymi00040

        Ei pihaustakaan. Kunnan tehtävä lienee olisi kuntalaisten palveluja puolustaa.


      • Anonyymi00041
        Anonyymi00040 kirjoitti:

        Ei pihaustakaan. Kunnan tehtävä lienee olisi kuntalaisten palveluja puolustaa.

        Puolangan puolesta joukkiossa ei ole tietämystä ,eikä yhteisymmärrystä miten toimittaisiin.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      100
      1713
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      55
      1113
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      437
      1087
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      170
      1023
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      58
      801
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      126
      782
    7. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      83
      730
    8. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      698
    9. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      675
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      671
    Aihe