Melkoinen pulmatilanne?

Sitä on kahden aatteen kansalainen. Kaiken muun vaivan ja uhkan kanssa nykyisessä maailmassa olen joutunut dilemman haarukkaan. Ei mitään identiteettikriisiä, mutta suhde muihin on vaikea. Olen gaybi-poika, ja jos joku sanoisi hyvällä tai pahalla, että "vähän naismainen", niin ilahtuisin tavattomasti. Vaan kuitenkin haluaisin olla harras kristitty uskossa, ja politiikassa ehdoton konservatiivi. Äänestän konservatiiveja, ja jos itse pääsisin valtaan, ajaisin konservatiivista politiikkaa, siis old school arvoja ja rehellisyyden periaatteita. En ymmärrä enkä hyväksy sateenkaarihumppaa. Uhriutumisperusteisesta homovyörytyksestä ja sananvapautta pätkivistä näytösoikeudenkäyneistä pitäisi päästä eroon.

Seksuaalisista haluista huolimatta yhteiskunnan ja Suomen kansan kokonaisetu on tärkeämpi kuin kulttuurimarksismin ja woke-kommunismin pakotepolitiikka. Miksi ihmeessä pitää kirkossakin liputtaa ja toitottaa asioita, jotka eivät sinne kuulu?

Olen siis homo/biseksuaali fempoika, ja nk. queer-teorian mukaanhan nämä ominaisuudet vaihtelevat kausittain. Mutta kiihko ei saisi määritellä tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuskäsityksiä yhteiskunnassa.

Kristityn pitää kamppailla syntiä vastaan. Ei ole oikein olla seksuaalisesti perverssi. Sitä paitsi, jopa vähintäänkin ennakkuluulottomalle meikäläisellekin paras kumppani sittenkin olisi kaunis ja rakastava nainen, okei, ja hyvä punkassa.