"Minä olen elänyt sitä aikaa, sinä todennäköisesti olit niin pieni että pyörit vielä vaipoissa, autot eivät ole kehittyneet yhtään 50 vuodessa kerro mikä jos jätät kaikki sähköllä toimivat härpäkkkeet pois"
Tekoäly kertoo sinulle autojen kehityksestä 50 vuodessa. Kysymys kuuluu "Onko autot kehittyneet 50 vuodessa?"
AI: "Kyllä, autot ovat kehittyneet huimasti viimeisen 50 vuoden (noin 1970-luvun puolivälistä nykypäivään) aikana. Kehitys on ollut vallankumouksellista erityisesti turvallisuuden, teknologian, polttoainetaloudellisuuden ja mukavuuden saralla.
.
Tässä keskeisimmät muutokset 50 vuodessa:
Turvallisuus: Nykyaikaiset autot ovat huomattavasti turvallisempia kuin 1970-luvulla. Turvavyöt, turvatyynyt, ABS-jarrut, ajonvakautusjärjestelmät (ESC) ja törmäysrakenteet ovat vähentäneet liikennekuolemia roimasti.
Teknologia ja elektroniikka: Autoissa on siirrytty täysin mekaanisista ratkaisuista tietokoneohjattuihin järjestelmiin. Automaattinen ilmastointi, vakionopeudensäädin, peruutuskamerat ja modernit tietoviihdejärjestelmät ovat nykyään arkipäivää.
Moottorit ja päästöt: Moottorit ovat pienentyneet (downsizing), mutta turboahtimien ansiosta tehoa on saatu lisää. Päästöt ovat laskeneet murto-osaan 50 vuoden takaisesta, ja sähköautojen yleistyminen on muuttanut autokantaa nopeasti viime vuosina.
Koko ja mukavuus: Autot ovat kasvaneet kooltaan. Nykypäivän perheauto vastaa tiloiltaan ja varustelultaan usein 70-luvun edustusautoa.
Luotettavuus: Vaikka modernit autot ovat monimutkaisempia, ne ovat yleisesti luotettavampia ja vaativat harvemmin suuria korjauksia kuin 50 vuotta sitten, jolloin esimerkiksi ruostesuojaus oli heikko"
Summa summarum: -Opiskele Pasanen mitä tarkoittaa kehitys. Kehitys ei tarkoita sitä että pitäisi keksiä polkupyörä uudestaan, vaan sitä että tehdään parempia polkupyöriä.
Sitkeä sissi vs autojen kehitys
Anonyymi-ap
0
97
Luetuimmat keskustelut
- 1761520
En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58725Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.88708Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset203578- 48536
- 126536
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus50518- 37516
Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä15500- 25483