Poikkeaako Thaimaan turvallisuus Euroopan turvallisuudesta. Mitkä ovat turvallisia tai vaarallisia paikkakuntia. Onko eläkeläisnaisen turvallista kulkea yksin päivä-aikaan.
Vastaukset 1
Thaimaan eteläisimpiin maakuntiin (Narathiwat, Pattani, Songkhla eikä Yala) suositella matkustamista, kyseisissä maakunnissa on ollut poikkustila jo vuodesta 2005 asti.
Samoin Thaimaan ja Kambodzhan välistä raja-aluetta tulee matkustusohjeen mukaan välttää.
Muuten Thaimaan yleinen turvallisuustaso on hyvä, liikenne on ensikertalaiselle sekavaa ja monasti myös vaarallista. Samoin kova helle ja auringonpaiste voi olla siihen tottumattomalle vaarallista.
Myös esimerkiksi reviiriään puolustavat kulkukoirat voivat asettaa omia vaaratilanteitaan.
Mutta yleisesti ottaen Thaimaassa liikkuminen on turvallista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1761632
Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.106842En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58735Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset203618- 131594
- 48556
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus50538Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo68536- 37526
Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä15510