Datakeskusbuumi - riskit unohtuneet?

Anonyymi-ap

Datakeskusbuumi viittaa tekoälyn ja pilvipalveluiden kasvun ajamaan massiiviseen investointiaaltoon datakeskusten rakentamisessa, kun taas "kupla" kuvaa huolta markkinoiden ylikuumenemisesta, ylitarjonnasta ja mahdollisesta romahduksesta.

Datakeskusbuumin keskeiset piirteet:

- Investointien suuruus: Yksittäiset hankkeet voivat maksaa miljardeja euroja; esimerkiksi yksi megawatti rakennetaan noin 10 miljoonalla eurolla.
- Suomi houkuttelevana sijaintina: Viileä ilmasto ja suhteellisen halpa sähkö vetävät investointeja.
- Suomessa on noin 33 datakeskusta, ja kapasiteetin odotetaan moninkertaistuvan.
- Energiantarve: Toiminnassa ja rakenteilla olevat datakeskukset vievät jo noin kahdeksan prosenttia Suomen sähköntarpeesta.
- Aluetaloudelliset vaikutukset: Rakennusvaiheessa hankkeet voivat työllistää satoja, jopa tuhat ihmistä.

Datakeskuskuplan merkit ja riskit:

- Ylitarjonnan riski: Jotkut analyytikot ovat varoittaneet mahdollisesta ylitarjonnasta, kun suuret teknologiayhtiöt (kuten Microsoft) ovat jarruttaneet investointejaan.
- Tekoälykiihdyttimien seisonta: Raporttien mukaan kaikkia rakennettuja tekoälykiihdyttimiä ei ole saatu heti täyteen käyttöön, mikä viittaa mahdolliseen ylikapasiteettiin.
- Sähkömarkkinoiden paine: Datakeskusbuumi voi nostaa sähkölaskuja, ja on olemassa riski, että sähköntuotanto ei pysy kasvun perässä.
- Hype ja markkinatutina: Osa sijoittajista ja analyytikoista epäilee, että kuumana hurisevaan markkinaan kaadetaan rahaa liian nopeasti, mikä voi muistuttaa aiempia teknokuplia

102

1383

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Onko tietoa, että minkälainen jäähdytysjärjestelmä datakeskuksiin tulee?

    • Anonyymi00002

      Mahtaakohan kellään olla tietoa siitäkään, kuinka monta datakeskusta Suomessa nyt on, ja kuinka monta on tulossa. Ja kuinka paljon Orpon datakeskustukea tullaan maksamaan.

      • Anonyymi00004

        Tärkeä kysymys on myös se, että mihin kaikkeen kaupunki tulee sopimuksissa sitoutumaan. Se on jo tiedossa, että kunnallistekniikka (pelkkä vesihuolto) tulee maksamaan Vesiliikelaitokselle 800 000 euroa. Kaupunki (veronmaksajat) on antanut nämä rahat liikelaitokselle. Summa tuskin riittää koska pääsääntöisesti kaikkien kaupungin hankkeiden budjetit eivät yleensä pidä, joten lasku voi olla paljon suurempikin. Datakeskusten jäähdytysjärjestelmä ovat vielä arvoitus. Ainakaan jäähdytysvettä ei ole datakeskusten sijaintipaikalla helposti saatavissa. Kaupungin ei ainakaan pidä sitoutua jäähdytysveden toimittamiseen, koska se maksaisi miljoonia. Ainoastaan merivettä olisi saatavilla, mutta se vaatisi pitkät siirtoputkistot ja pumppaamot. Lämmenyttä jäähdytysvettä ei voisi johtaa suoraan Loviisanlahden pohjukkaan, vaan se pitäisi johtaa kauemmas merelle. Voisi veikata, että datakeskuksiin tulee vapaajäähdytys, joka toimii ulkoilman avulla ja ilman ollessa liian lämmintä käytetään kompressorijäähdytystä. Mitään todellisia ja konkreettisia laskelmia kaupungille datakeskuksista tulevista tuloista ei ole esitetty ja niitä tuskin on edes olemassa. Vain pelkkää hypetystä on esitetty. Tuotot saattavat lähinnä jäädä pääasiassa kiinteistöveroon.

      • Anonyymi00005
        Anonyymi00004 kirjoitti:

        Niinpä. Kaupunkihan ei ole pystynyt pitämään edes ydinvoimalan työntekijöitä asukkainaan, vaan suurin osa asuu muilla paikkakunnilla.

      • Anonyymi00007
        Anonyymi00005 kirjoitti:

        Niinpä. Kaupunkihan ei ole pystynyt pitämään edes ydinvoimalan työntekijöitä asukkainaan, vaan suurin osa asuu muilla paikkakunnilla.

        On ollut puhetta että ruotsinkieliset työhakemukset menevät suoraan roskiin!

      • Anonyymi00012
        Anonyymi00007 kirjoitti:

        On ollut puhetta että ruotsinkieliset työhakemukset menevät suoraan roskiin!

        Tuskin ne suoraan roskiin menevät, jos hakija osaa hyvin suomea ja englantia, jotka ovat yhtiössä käytettävät kielet.

      • Anonyymi00018

        ihan sen takia että saadaan sana venäjä pois aloituksessa

      • Anonyymi00036
        Anonyymi00005 kirjoitti:

        Niinpä. Kaupunkihan ei ole pystynyt pitämään edes ydinvoimalan työntekijöitä asukkainaan, vaan suurin osa asuu muilla paikkakunnilla.

        Onhan se aivan selvää, ettei kaupungin hallinto kykene kuin patsasteluun ja hölmöilyihin, siitä on mittavat näytöt olemassa. Tänne haalitaan viranomaisia jostain jotka ovat sitä kaikkein tyhmintä sakkia mitä maa päällänsä kantaa. Kaupungin valtuusto koostuu henkilöistä jotka eivät ole tehtäviensä tasalla, he eivät tiedä mitä viranomaiset tekevät. Kehotetaan käyttämään lov-infoa joka jakelee sinne toimitettua materiaalia minne sattuu jos se ei satu joutumaan kaatopaikalle.

      • Anonyymi00037
        Anonyymi00007 kirjoitti:

        On ollut puhetta että ruotsinkieliset työhakemukset menevät suoraan roskiin!

        Se nyt on vain pelkkää puhetta, sillä rkp:n jäsenkirja takaa täällä työn, muulla ei ole mitään merkitystä.

      • Anonyymi00038
        Anonyymi00012 kirjoitti:

        Tuskin ne suoraan roskiin menevät, jos hakija osaa hyvin suomea ja englantia, jotka ovat yhtiössä käytettävät kielet.

        Niin ne kielethän ne tärkeät ovat, että sitä paskanjauhantaa riittää loputtomasti niillä aivottomilla ja kädettömillä tekijöillä.

      • Anonyymi00097
        Anonyymi00005 kirjoitti:

        Niinpä. Kaupunkihan ei ole pystynyt pitämään edes ydinvoimalan työntekijöitä asukkainaan, vaan suurin osa asuu muilla paikkakunnilla.

        Ydinvoimala on ollut jo kauan toiminnassa ja siellä kyllä tiedetään millainen takapajula tämä Loviisa on. Eihän tänne muuta asumaan kuin sellaiset jotka eivät tiedä paikkakunnan hölmöilystä ja valehtelusta yhtikäs mitään. Ei tänne kukaan täysjärkinen muuta.

      • Anonyymi00098
        Anonyymi00007 kirjoitti:

        On ollut puhetta että ruotsinkieliset työhakemukset menevät suoraan roskiin!

        Ruotsinkieliset työhakemukset ovat kaupungille työn saannin elinehto ja se kyllä näkyy. Fortumissa on vaatimustaso sen verran korkeampi, että sinne ei ehkä pelkällä ruotsilla pääse. Vaaditaan ehkä myös jotain osaamistakin.

    • Anonyymi00003

      Tekoälyinvestointien ylikuumeneminen: Analyytikot ovat varoittaneet, että tekoälyteollisuus on suuri taloudellinen kupla, joka voi poksahtaessaan viedä mukanaan datakeskukset, sillä kapasiteetin tarjonta saattaa ylittää todellisen kysynnän.

    • Anonyymi00006

      Datakeskushankkeen eteneminen

      1. Hankkeen esittely paikallisille asukkaille

      2. Ympäristöselvitykset ja YVA

      3. Kaavoitus

      4. Kaavan hyväksymispäätös

      5. Investointipäätös

      Yleensä hanke etenee edellä esitetyllä tavalla. Suomen parhaassa pikkukaupungissa on kuitenkin edetty vaiheeseen 1 liittyvän ja erittäin niukan tietojen antamisen (pienen tarinoinnin ja suuren hypetyksen) jälkeen suoraan vaiheeseen 5. Missä on esimerkiksi YVA ja salliiko edes lainvoimainen asemakaava datakeskusten rakentamisen?

      • Anonyymi00014

        Itäisen liittymän länsipuolella etenevä datakeskushanke on alueella, jolla ei ole asemakaavaa. Osayleiskaavassa alue on merkitty kaavamerkinnällä TY.

      • Anonyymi00015
        Anonyymi00014 kirjoitti:

        Itäisen liittymän länsipuolella etenevä datakeskushanke on alueella, jolla ei ole asemakaavaa. Osayleiskaavassa alue on merkitty kaavamerkinnällä TY.

        Datakeskusten rakentaminen vaatii lähes poikkeuksetta asemakaavan laatimisen tai muuttamisen, sillä hankkeet ovat laajoja, vaikutuksiltaan merkittäviä ja vaativat erityistä infrastruktuuria. Asemakaavalla varmistetaan, että datakeskus sopii alueen maankäyttöön, liikennevirtoihin ja ympäristöön.

      • Anonyymi00016
        Anonyymi00014 kirjoitti:

        Itäisen liittymän länsipuolella etenevä datakeskushanke on alueella, jolla ei ole asemakaavaa. Osayleiskaavassa alue on merkitty kaavamerkinnällä TY.

        Alueella on kyllä noin 16 vuotta sitten hyväksytty asemakaava, mutta varsinaiset kaavamääräykset puuttuvat ilmeisen tarkoitushakuisesti kaupungin sivuilta ja vain kaavakartta on esillä. Sallivatko ja mahdollistavatko kaavamääräykset (TY-alue) datakeskuksen rakentamisen? Kaavan laatimisen aikaan 16 vuotta sitten nykyisen kaltaisista datakeskuksista ei nähty edes unta.

        Itäisen liittymän asemakaava

        Kaupunginvaltuuston hyväksymispäätös 12.5.2010, § 78. Kaava on saanut lainvoimansa ja lainvoimaisuus on kuulutettu 22.6.2010

      • Anonyymi00039

        Eihän täällä välitetä mistään lainvoimista, koska laatijat ja valvojat ovat rkp:n aivotonta sakkia.

      • Anonyymi00040
        Anonyymi00016 kirjoitti:

        Alueella on kyllä noin 16 vuotta sitten hyväksytty asemakaava, mutta varsinaiset kaavamääräykset puuttuvat ilmeisen tarkoitushakuisesti kaupungin sivuilta ja vain kaavakartta on esillä. Sallivatko ja mahdollistavatko kaavamääräykset (TY-alue) datakeskuksen rakentamisen? Kaavan laatimisen aikaan 16 vuotta sitten nykyisen kaltaisista datakeskuksista ei nähty edes unta.

        Itäisen liittymän asemakaava

        Kaupunginvaltuuston hyväksymispäätös 12.5.2010, § 78. Kaava on saanut lainvoimansa ja lainvoimaisuus on kuulutettu 22.6.2010

        Eihän kaupungin valtuusto tiedä onko se hyväksynyt jotain vai ei koska sihteeri ei ole tiennyt, että on sihteeri ja mitään tietoa ei asiasta ole olemassa tai sen on joku viranhaltija hävittänyt oman etunsa nimissä ja työmääräänsä vähentämiseksi. Muistia kun näillä valtuutetuilla ei ole.

      • Anonyymi00089

        Lokavedet Suomenlahteen ja kaksinkertaistuneet sähkölaskut kuluttajille, tuotot ulkomaille

    • Anonyymi00008

      Kauppalehti

      Datakeskusten maksamat yhteisöverot ovat olleet Suomessa alhaisia suuriin investointeihin, poistomahdollisuuksiin ja veroporkkanoihin nähden, vaikka toimiala kasvaa. Esimerkiksi vuonna 2024 datakeskusyhtiöt maksoivat yhteisöveroja yhteensä vain alle 2 miljoonaa euroa, ja yksittäiset suuret toimijat, kuten Google (Tuike Finland Oy), ovat joinain vuosina maksaneet nolla euroa yhteisöveroa.

      • Anonyymi00009

        Vuonna 2025 kuntien osuus yhteisöveron tuotosta on 23,65 prosenttia. Yhteisövero jaetaan kuntien kesken ennalta vahvistettujen kuntakohtaisten jako-osuuksien perusteella, jotka riippuvat yritysten sijainnista ja työntekijöiden määristä. Valtion osuus on 76,35 %.

      • Anonyymi00010

        Niinpä niin. Datakeskuksista ei vastoin johdon luuloa taida ihan tuosta vaan sataa rahaa sisään Raatihuoneen ovista ja ikkunoista.

      • Anonyymi00041
        Anonyymi00010 kirjoitti:

        Niinpä niin. Datakeskuksista ei vastoin johdon luuloa taida ihan tuosta vaan sataa rahaa sisään Raatihuoneen ovista ja ikkunoista.

        Ja jos onni sattuisi potkaisemaan, niin kyllä raatihuoneen porukka osaa rahat ja tavarat hävittää huomaamattomasti koska valtuusto ei mitään havaitse.

      • Anonyymi00090
        Anonyymi00010 kirjoitti:

        Niinpä niin. Datakeskuksista ei vastoin johdon luuloa taida ihan tuosta vaan sataa rahaa sisään Raatihuoneen ovista ja ikkunoista.

        Ulkomaisia suuryhtiöitä joiden tuotot kierrätetään veroparatiiseihin

    • Anonyymi00011

      Yle
      10.4.2026

      Etelä-Suomen sähköverkko ei kestä kaikkia datakeskus­hankkeita – sähköä on, mutta väärissä paikoissa
      Datakeskusten kyselyt mahdollisesta sähköverkkoon liittymisestä ylittävät jo kolminkertaisesti Suomen huippukulutuksen, kerrotaan Fingridistä.

      • Anonyymi00013

        Datakeskukset ja myös Suomen parhaaseen pikkukaupunkiin rakennettavat, nostavat merkittävästi sähkön kuluttajahintoja etenkin tuulettomina pakkaspäivinä.

      • Anonyymi00042
        Anonyymi00013 kirjoitti:

        Datakeskukset ja myös Suomen parhaaseen pikkukaupunkiin rakennettavat, nostavat merkittävästi sähkön kuluttajahintoja etenkin tuulettomina pakkaspäivinä.

        Joten jättäkäämme Loviisa ruotsalaisille, kun he sitä niin kovin haluavat, ei täällä suomalaisia suvaita.

    • Anonyymi00017
      • Anonyymi00032

        Asukkaat sitten katoaa kun eivät kestä ahdistusta.
        Nykyäänhän ihmisillä on nimeämätöntä ahdistusta ja joillakin jopa paniikkia kun kehon kaikki kudokset reagoi jatkuvaan huminaan ja värähtelyyn.
        Myös sydäntaudit ovat lisääntyneet mutta valehtelijat tykkää nimetä vai rasvan syylliseksi.
        Rytmihäiriöitä lienee jo kaikilla ihmisillä satanistien teollisuuden takia.

        Mutta onneksi kaikki heidän pahuus tuhoutuu pian.

    • Anonyymi00019

      Iltasanomat
      16.4.2026

      F-Securen perustaja, sijoittaja ja Nokiaa johtanut Risto Siilasmaa arvioi Helsingin Sanomien haastattelussa, että Suomessa ollaan tekoälyn kehityksessä menossa harhaan.

      – Suomeen ei ole järkevää houkutella datakeskuksia vain sen takia, että se on muodikasta, sillä niiden kansantaloudellinen hyöty on nykyisellään pieni, Siilasmaa väittää Helsingin Sanomille.

      Datakeskukset työllistävät lähinnä rakennusvaiheessa, minkä jälkeen tietokonepalvelimet ostetaan ulkomailta. Siilasmaan mukaan jopa 80 prosenttia datakeskuksen vaatimista investoinneista voi mennä ulkomaille.

      Tärkein syy datakeskusten rakentamiselle Suomeen on halpa energia. Hänen mielestään sähkön käyttöä pistäisi verottaa työllistävän vaikutuksen perusteella.

      – Digijättien omistamat datakeskukset eivät juuri työllistä eivätkä ilman verotusta tuota yhteiskunnalle mitään, hän sanoo.

      – Annetaanko sähkömme vastikkeetta vai käytetäänkö se viisaasti?

      Suomeen on Helsingin Sanomien mukaan suunnitteilla 17 uutta datakeskusta, jotka käyttäisivät sähköä kahden ydinvoimalan verran.

      Esimerkiksi vuoden 2026 alussa Meta ilmoitti suunnittelevansa datakeskusta Iihin ja Nebius päätti rakentaa Lappeenrantaan usean miljardin euron tekoälylaskentakeskuksen. Huhtikuussa 2026 TikTok julkisti toisen miljardin euron investoinnin Lahteen, vahvistaen kiinalaisten teknologiayhtiöiden kasvavaa kiinnostusta Suomea kohtaan.

      https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000011949791.html

      • Anonyymi00020

        Varoitukset kaikuvat Raatihuoneella kuuloille korville. Asuntomessujen järjestämisen piti johtaa kaupungin kasvuun ja kehitykseen. Ei odotetusti johtanut muuhun kuin yli 20 miljoonan euron hintalappuun. Samanlainen hype on nyt menossa datakeskusten kanssa. Siinä saivat väistyä ja tuhoutua ainutlaatuiset metsän siimeksessä kulkevat ulkoilupolut ja latupohjat, joita ei juurikaan enää ole jäljellä. Suomen parhaassa pikkukaupungissa luullaan, että on saatu todellinen joululahja datakeskusten muodossa ja rahaa alkaa satamaan Raatihuoneen ovista ja ikkunoista..Epäilemättä kulisseissa jo suunnitellaan uusien "korkeatasoisten" tonttien kaavoittamista "rikkaalle" datakeskuksen henkilökunnalle. Uusista tarpeettomista teollisuustonteista puhumattakaan. Käynnistyykö Suomen parhaassa pikkukaupungissa taas uusien tyhjiksi jäävien tonttien buumi? Kaupungin johto onkin jo esittänyt uusia "välttämättömiä" investointeja, kuten uusi liikuntahalli, kulttuuritalo ja kirjasto. Kohta laitetaan taas lainaraha haisemaan ja velat luullaan tulevan maksetuiksi mm. datakeskuksista saatavilla tuloilla. Asuntomessujen järjestämisen kulut piti maksaa mm. mediajulkisuuden aikaansaamalla muutoryntäyksellä Suomen parhaaseen pikkukaupunkiin ja heti kättelyssä asuntomessualueelle uskottiin muuttavan yli 500 uutta asukasta.

      • Anonyymi00024
        Anonyymi00020 kirjoitti:

        Mitäpä ei uhrattaisi rahvaan kukkarosta, kun on kehityksestä kysymys. Orwellin Uusi Uljas Yhteiskunta tarvitsee kaukovarjostimineen (nykyään eri nimellä) valtavasti tietokonekapasiteettia kaikkien kansalaisten 24/365 valvomiseen ja väärinajattelusta epäiltyjen paljastamiseen. Siihen juuri noita datakeskuksia tarvitaan, ei mihinkään muuhun! Koska nämä tulevat imemään jo alkuvaiheissaan ainakin kahden ydinvoimalan tuottaman sähkön, on rahvaalle luvassa rajut sähkönhinnan korotukset ja kiertävät sähkökatkot, pitkätkin. Sitä kun ei asioista päättävät osaa vähääkään suunnitella mitään muuta, kuin omien taskujensa täyttöä. Se kaikki muu osaaminenhan on perinteisesti Suomesta aina puuttunut, vaikka poliittiset suunpieksijät muuta valehtelee vaahto suusta tursuten.

      • Anonyymi00025

        Ulrikaanko ne dataviisaiden asunnot tulee?

      • Anonyymi00026
        Anonyymi00024 kirjoitti:

        Tulee olemaan hauskaa kun Jeesus tuhoaa nämä ihmisten rakastamat temppelit. Vaikka ihmiset itse tulevat itkemään ja parkumaan kun virtuaalivaluutat katoaa niiden mukana olemattomiin.

      • Anonyymi00034
        Anonyymi00025 kirjoitti:

        Ulrikaanko ne dataviisaiden asunnot tulee?

        Tyhjäksi jäävät nekin tontit. Kun tyhjäpäät ovat enemmistönä vallan kahvassa ja mitään tulosvastuutakaan ei ole, niin meno on sitten tällaista hillitöntä veronmaksajien rahojen tuhlausta. Asuntomessujen piti johtaa kaupungin kasvuun ja kehitykseen. Eipä johtanut kuin asukasluvun laskuun, yli 20 miljoonan laskuun ja lasku vielä ryssitystä infrastruktuurin rakentamisesta johtuvien jälkitöiden takia vain kasvaa. Nyt sitten datakeskukset johtavat kaupungin kasvuun ja kehitykseen......

      • Anonyymi00091
        Anonyymi00020 kirjoitti:

        Varoitukset kaikuvat Raatihuoneella kuuloille korville. Asuntomessujen järjestämisen piti johtaa kaupungin kasvuun ja kehitykseen. Ei odotetusti johtanut muuhun kuin yli 20 miljoonan euron hintalappuun. Samanlainen hype on nyt menossa datakeskusten kanssa. Siinä saivat väistyä ja tuhoutua ainutlaatuiset metsän siimeksessä kulkevat ulkoilupolut ja latupohjat, joita ei juurikaan enää ole jäljellä. Suomen parhaassa pikkukaupungissa luullaan, että on saatu todellinen joululahja datakeskusten muodossa ja rahaa alkaa satamaan Raatihuoneen ovista ja ikkunoista..Epäilemättä kulisseissa jo suunnitellaan uusien "korkeatasoisten" tonttien kaavoittamista "rikkaalle" datakeskuksen henkilökunnalle. Uusista tarpeettomista teollisuustonteista puhumattakaan. Käynnistyykö Suomen parhaassa pikkukaupungissa taas uusien tyhjiksi jäävien tonttien buumi? Kaupungin johto onkin jo esittänyt uusia "välttämättömiä" investointeja, kuten uusi liikuntahalli, kulttuuritalo ja kirjasto. Kohta laitetaan taas lainaraha haisemaan ja velat luullaan tulevan maksetuiksi mm. datakeskuksista saatavilla tuloilla. Asuntomessujen järjestämisen kulut piti maksaa mm. mediajulkisuuden aikaansaamalla muutoryntäyksellä Suomen parhaaseen pikkukaupunkiin ja heti kättelyssä asuntomessualueelle uskottiin muuttavan yli 500 uutta asukasta.

        Asuntomessuista Tuli MILJOONA FLOPPI

      • Anonyymi00099
        Anonyymi00024 kirjoitti:

        Mitäpä ei uhrattaisi rahvaan kukkarosta, kun on kehityksestä kysymys. Orwellin Uusi Uljas Yhteiskunta tarvitsee kaukovarjostimineen (nykyään eri nimellä) valtavasti tietokonekapasiteettia kaikkien kansalaisten 24/365 valvomiseen ja väärinajattelusta epäiltyjen paljastamiseen. Siihen juuri noita datakeskuksia tarvitaan, ei mihinkään muuhun! Koska nämä tulevat imemään jo alkuvaiheissaan ainakin kahden ydinvoimalan tuottaman sähkön, on rahvaalle luvassa rajut sähkönhinnan korotukset ja kiertävät sähkökatkot, pitkätkin. Sitä kun ei asioista päättävät osaa vähääkään suunnitella mitään muuta, kuin omien taskujensa täyttöä. Se kaikki muu osaaminenhan on perinteisesti Suomesta aina puuttunut, vaikka poliittiset suunpieksijät muuta valehtelee vaahto suusta tursuten.

        Loviisan valtuusto on niin lapsellinen, että eivät osaa edes nenäänsä niistää. Olisiko syytä palkata heille nenän niistäjä, että eivät kulkisi räkä poskella jokaisen kokouksen jälkeen.

    • Anonyymi00021

      Onneksi antoivat ideanikkarille lopputilin, olisi pitänyt antaa heti!

      • Anonyymi00022

        Erittäin hyvin sanottu siellä peräkammarissa!

      • Anonyymi00023

      • Anonyymi00027

      • Anonyymi00028
        Anonyymi00023 kirjoitti:

        Tosiasialliset touhuajat taitavat olla vielä palkkalistoilla veronmaksajien elätettävänä...

        https://www.loviisa.fi/ajankohtaista/merkittava-datakeskushanke-vahvistaa-loviisan-elinvoimaa-ja-luo-uusia-tyopaikkoja/

        "Hanke itsessään on merkittävä investointi, joka ei ainoastaan lisää paikallisen yhteisön taloudellista aktiivisuutta ja vireyttä,"

        Nyt jää vain loviisalaisten mietittäväksi miten tämä lisää meidän vireyttä.
        Kyllä saa kovaa palkkaa nämä nettisivujen satuilijat. Ajatella mikä vuosien koulutus täytyy olla että osaa satuilla kuntalaisille tällaisia infosivuja.

      • Anonyymi00029
        Anonyymi00028 kirjoitti:

        "Datakeskus on erinomainen tapa hyödyntää alueella tuotettua päästötöntä energiaa ja nostaa sen arvoa osana kestävää kehitystä."

        Vihreä siirtymä on siis hankkeen uskonto.

        Tarkoittaako tuo päästötön energia ydinvoimalaa?
        Joku kertoi että ydinvoimalan sähkö virtaa tuosta yli suurvoimajohtoja pitkin ja sitten joku muu sähkö tulee takaisin loviisaan pienempiä johtoja pitkin. Joten ei tuo silloin suoraan hyödynnä "päästötöntä energiaamme".

      • Anonyymi00030
        Anonyymi00029 kirjoitti:

        Houkuttelee muita vihreän siirtymän hankkeita kuten akkutehdas. 😂😂😂

        Hyvä 7hme sentään. Miksi tässä tuppukylässä ei saa töitä kun ei tuon enempää tietämystä tarvita yhtään mistään. Työpaikat jaetaan suhteilla eikä silloin tarvitse tietää ettei akku ole vihreää siirtymää vaan suuri vaaaran ja saasteen tuottaja.

      • Anonyymi00031
        Anonyymi00030 kirjoitti:

        Houkuttelee muita vihreän siirtymän hankkeita kuten akkutehdas. 😂😂😂

        Hyvä 7hme sentään. Miksi tässä tuppukylässä ei saa töitä kun ei tuon enempää tietämystä tarvita yhtään mistään. Työpaikat jaetaan suhteilla eikä silloin tarvitse tietää ettei akku ole vihreää siirtymää vaan suuri vaaaran ja saasteen tuottaja.

        "erittäin kovassa globaalissa kilpailussa investoinneista. Merkittävä investointi luo paitsi suoria työpaikkoja myös liiketoimintamahdollisuuksia"

        Kun tuppukylä "voittaa" erittäin kovan globaalin kilpailun niin ei voi kuin epäillä petosta.
        Yleensä kun syrjäkylät voittaa suuret valtakunnat niin kyseessä on luonnon tuhoaminen.

      • Anonyymi00035
        Anonyymi00022 kirjoitti:

        Erittäin hyvin sanottu siellä peräkammarissa!

        Hmm. Raatihuoneen toisen kerroksen peräkammari. Siellä ne brainstormit riehuvat yksi toisensa jälkeen.

      • Anonyymi00044

        Antoivat lopputilin ja palkkasivat tilalle toisen tomppelin. Mikä muuttui? eihän mikään muutu kun rkp on ohjaimissa ja kartanlukijat vieressä kannustaa. Metsään mennään ja vauhti sen kuin vain kasvaa.

      • Anonyymi00045
        Anonyymi00028 kirjoitti:

        "Hanke itsessään on merkittävä investointi, joka ei ainoastaan lisää paikallisen yhteisön taloudellista aktiivisuutta ja vireyttä,"

        Nyt jää vain loviisalaisten mietittäväksi miten tämä lisää meidän vireyttä.
        Kyllä saa kovaa palkkaa nämä nettisivujen satuilijat. Ajatella mikä vuosien koulutus täytyy olla että osaa satuilla kuntalaisille tällaisia infosivuja.

        Kyllähän ne korpraalin natsat kannustavat satuiluun, kun ne eivät muuhun anna valtuutusta.

      • Anonyymi00046
        Anonyymi00029 kirjoitti:

        "Datakeskus on erinomainen tapa hyödyntää alueella tuotettua päästötöntä energiaa ja nostaa sen arvoa osana kestävää kehitystä."

        Vihreä siirtymä on siis hankkeen uskonto.

        Tarkoittaako tuo päästötön energia ydinvoimalaa?
        Joku kertoi että ydinvoimalan sähkö virtaa tuosta yli suurvoimajohtoja pitkin ja sitten joku muu sähkö tulee takaisin loviisaan pienempiä johtoja pitkin. Joten ei tuo silloin suoraan hyödynnä "päästötöntä energiaamme".

        Ajatushan on sama kuin tuolla sähköautoilulla, se on este päästötavoitteiden saavuttamistavoitteille. Normaalia vihreiden hölmöilyä, pyrittekö ylittämään rkp:n hölmöily tavoitteet.

    • Anonyymi00033

      Datakeskusten fyysinen käyttöikä on usein pitkä, mutta tekninen käyttöikä on huomattavasti lyhyempi. Rakennukset ja perusinfra (sähkönsyöttö, jäähdytys) voivat kestää 15–25 vuotta, kun taas palvelin- ja IT-laitteet vanhenevat 3–5 vuodessa.

      • Anonyymi00047

        Sehän on hyvä rkp:lle, että tappio kierre nopeutuu.

      • Anonyymi00048

        Siksi se tulikin Lovisaan eikäesim new yourkkiin. Siellä kun varmaam tiedetään mämä kieroilut joita alkuperäiskansat ei tunne.

    • Anonyymi00049

      Verohallinnon pääjohtajan mukaan laskelmat osoittavat datakeskusten olevan hyödyttömiä tai jopa haitallisia valtiontaloudelle, Hufvudstadsbladet kertoo.

      Datakeskukset eivät tuo työpaikkoja eivätkä verotuloja. Ne voivat jopa vähentää verotuloja. Laskelmat perustuvat rekistereihin ja veroilmoituksiin. Yhteisöveroa ei kerry, koska datakeskusyhtiöt myyvät palveluitaan konsernin sisällä tai ulkomaille.

      Valtio maksaa usein datakeskusyhtiöille enemmän verovähennyksiä kuin mitä yhtiöt maksavat veroja.

      Suomessa on 44 datakeskusta. Vain seitsemällä on yli 20 työntekijää. Vain Googlen datakeskus Haminassa työllistää yli sata.

      https://www.iltalehti.fi/talous/a/a0e27a37-b9f7-4061-b6a6-664fe7a610ba

      • Anonyymi00050

        "Hanke tulee luomaan noin 600–800 paikallista välitöntä ja välillistä työpaikkaa." Just, just ja Suomen parhaan pikkukaupungin johto uskoo tähän saagaan ja on jo tuhonnut ainutlaatuisen ulkoilumaaaston latupohjineen ja laittanut hankkeeseen 800 000 veroeuroa, joka tuskin tulee edes riittämään. Kyllä nyt nauru raikaa ihan kaukoidässä asti...

        Och skattebetalare betalar.

        Itäväylä
        22.1.2026

        Loviisan kaupunginvaltuusto hyväksyi kokouksessaan 21.1.2026 Nova Complex Oy:n kanssa tehdyn maanvuokrasopimuksen ja kiinteistökaupan esisopimuksen. Loviisan kaupunki vuokraa noin kuuden hehtaarin maa-alueen Nova Complex Oy:lle datakeskushankkeen ensimmäistä vaihetta varten Loviisan itäisen moottoritieliittymän tuntumasta.

        Nova Complex Oy:n mukaan sopimusten hyväksyminen merkitsee ratkaisevaa askelta eteenpäin datakeskushankkeen edistämisessä Loviisassa. Nyt virallistetuilla sopimuksilla yhtiö mahdollistaa suunnitteluvarausoikeudet myös seuraavia vaiheita varten nyt vuokratun maa-alueen ympäristössä. Koko hanketta on tarkoitus kehittää kolmessa vaiheessa.

        Nova Complex odottaa ensimmäisen vaiheen rakentamisen ja operoinnin tuottavan vähintään 50–80 paikallista työpaikkaa. Nova Complex arvioi, että ensimmäisen, toisen ja kolmannen vaiheen kehittämisen aikana hanke tulee luomaan noin 600–800 paikallista välitöntä ja välillistä työpaikkaa.

    • Anonyymi00051

      Saatte nähä, työmaalla ei ole yksikään loviisalainen työntekijä. Pääurakoitsija savosta ja työntekijät latviasta ja liettuasta.

    • Anonyymi00052

      Tällä hetkellä puretaan norsunluunrannikosta rahdattua cashwiew pähkinänkuorta poltettavaksi Helsinkiin. Syksyllä Loviisa on täynnä kärpäs ja hämähäkkibongareita, on lajikkeita jota ei koskaan ole tavattu euroopassa!

    • Anonyymi00053

      Onko Suomen paras pikkukaupunki saamassa "kaivoksen" vai peräti kaksi? Nimittäin verottajan antaman tiedon mukaan osassa datakeskuksia louhitaan kryptovaluuttaa.

    • Anonyymi00054

      Kauppalehti
      24.11.2025

      Googlen datakeskus maksoi nolla euroa yhteisöveroja ja koko potti romahti. Viime vuoden verotietojen perusteella kiistellyt datakeskukset maksoivat vain vähän yhteisöveroja. Suomen keskeisimpien datakeskusyhtiöiden yhteenlaskettu yhteisöveropotti oli alle kaksi miljoonaa euroa.

      • Anonyymi00055

        Ollaanko fiktiomaailmassa elävällä Raatihuoneella ja valtapuolueiden johdolla jakamassa datakeskusten "miljoonatuloja" ja valmisteilla on jo tuhlauslista:
        - Satama-altaan ruoppaus
        - Kulttuuritalo
        - Kirjasto
        - Liikuntahalli
        - Uusien teollisuusalueiden kaavoitus
        - Uusien asuinalueiden kaavoitus

    • Anonyymi00056

      USA:ssa ainakin joissakin osavaltioissa vaaditaan datakeskusta toteuttamaan myös sähkön tuotantolaitos käyttämälleen määrälle.
      Wärtsilä myy sinne isoja dieselvoimaloita solkenaan.
      Tämän voisi rakennusluvassa vaatia täälläkin.
      Ne tulisivat tänne kuitenkin koska talvikaudella jäähdytys, kylmä ilma on ilmaista ja melkein ulkona kierrätetty jäähdytysvesi.
      Kaukolämmön tuotantoakin siinä sivussa.
      Ja tuotetut Kryptot verolle.
      Ja maksakoot itse laitteensa, ei sallittaisi verotuksessa poistoja.
      Poistot tarkoittavat, että muut veronmaksajat maksavat kaikki koneet laitteet ja rakennukset ajan myötä.

      • Anonyymi00057

        Jollain jotain järkevääkin sanottavaa. Tulevaisuudessa tullaan järjestämään mielenosoituksia näitä datakeskuksia vastaan ja jopa hajottamaan niitä. Joku raja pitäisi olla näillekin, ihmisten toimeentulon varmistamiseksi.

      • Anonyymi00058

        Suomen parhaassa pikkukaupungissa ollaan polvillaan ja "joustavia" eikä esitetä mitään vaatimuksia. Todellinen hölmölä!

    • Anonyymi00059

      KH:n puheenjohtaja Facebookissa:
      "Loviisa on matkalla puhtaan siirtymän ja tulevaisuuden energian solmukohdaksi"

      Priceless!

      • Anonyymi00060

        Puheenjohtajan pitkä tarina muistuttaa erehdyttävästi satutehdas Cursorin tuottamia kehityssatuja. Mahtaako tämän hypetyksen "muusa" löytyä sieltä tai rkp:n pomottamien demarien aivoriihestä?

      • Anonyymi00061
        Anonyymi00060 kirjoitti:

        Puheenjohtajan pitkä tarina muistuttaa erehdyttävästi satutehdas Cursorin tuottamia kehityssatuja. Mahtaako tämän hypetyksen "muusa" löytyä sieltä tai rkp:n pomottamien demarien aivoriihestä?

        Taitaa olla aloittanut eduskuntavaalikampanjansa käyttämällä keppihevosena ja hypettämällä datakeskuksista. Ennen vaaleja yleensä kaupunkilaisten mielipiteistä piittaamattomat politrukit yleensä heittäytyvät kaveriksi tyyliin tartu hihasta ja tule juttelemaan. Ärkoopeelaisen eduskunnan kiistattoman poissaolokuninkaan keppihevoset ovat puolestaan tarpeeton väylän syventäminen ja uusi Saaristotien linjaus, joista koituu Suomen veronmaksajille yli 20 miljoonan euron kustannukset. Satama-altaan 5 miljoonaa maksavasta ruoppauksesta tämä kungen ei puhu mitään, koska se uhkaa kaatua pikkukaupungin veronmaksajien maksettavaksi. Melkoinen negatiivinen joululahja ärkoopeeltä ja Kingiltä! Kyllä nykyisellä 9,5 metrin väylän syvyydellä pääsee tänne tuomaan kerralla jopa 20 000 tonnia myrkyllisiä pähkinänkuoria ja riittävästi myös haisevaa Italian jätesalaattia.

    • Anonyymi00062

      KH:n puheenjohtaja Facebookissa:

      "Me emme anna energian haihtua ilmaan.
      Loviisan Lämpö 0y selvittää parhaillaan tiiviisti
      datakeskusten hukkalämmön talteenottoa
      Tavoitteena on saada konesalien tuottama lämpö
      suoraan loviisalaisten kotien
      kaukolämpöverkkoon, mikä korvaa muuta
      energiantuotantoa ja tukee ekologisuutta."

      Loviisan Lämpö Oy on tehnyt vuosittain (2021 - 2025) useiden miljoonien eurojen tappiot. Datakeskusten hukkalämpö ei riitä lämmittämään vettä läheskään riittävästi, vaan veden lämpötilaa on korotettava lämpöpumpuilla. Loviisan kaukolämpöverkko on varsin vaatimaton ja kuluttajia suhteellisen vähän. Kannattaako moinen investointi lämpöyhtiölle? Tuskinpa vaan yhtiö edes pystyy taloudellisesti siihen. Ettei vaan kaupunki vielä osallistu siihen ja haihduta taas veronmaksajien rahoja taivaan tuuliin? Edellinen "kaupungin kasvuun ja kehitykseen" johtava susihanke oli asuntomessujen järjestäminen, joista aiheutui veronmaksajille yli 20 miljoonan euron lasku. Pitää muistaa, että kaupungilla oli oma kaukolämpöyhtiö Lovlämpö Oy, mutta kaupungin päättäjät suuressa viisaudessaan liittivät kaikki kaupungin kiinteistöt Porvoon Energian rakentamaan kaukolämpöverkkoon ja oman yhtiön toiminta hiipui. Porvoon Energia sittemmin myi kaukolämpöverkkonsa sijoitusyhtiölle ja tämä on nyt (holdingyhtiö) Loviisan Lämpö Oy.

      • Anonyymi00063

        Leikitään, että datakeskusten hukkalämmön talteenotto lämpöpumppuineen ja muiden järjestelmineen toteutuu, mutta so what? Se ei takuulla johda ainakaan asiakkaille kaukolämmön hinnan laskuun. Mistä siis tämä hypetys?
        "Me emme anna energian haihtua ilmaan." Ketkä me?
        Kaupungilla ei tiettävästi ole omistusosuuksia Loviisan Lämpö Oy:stä ja siten minkäänlaista määräysvaltaa yhtiössä.

      • Anonyymi00064

        Holding-yhtiö on osakeyhtiö, jonka pääasiallinen tehtävä on omistaa ja hallinnoida toisten yhtiöiden osakkeita. Se ei yleensä itse harjoita operatiivista liiketoimintaa, vaan toimii konsernin emoyhtiönä.

        Miksi holding-yhtiö perustetaan?

        Verosuunnittelu: Yhtiöiden väliset osingot ovat usein verovapaita. Holding-yhtiö mahdollistaa voittojen keräämisen operatiivisesta yhtiöstä, sijoittamisen edelleen ja edullisemman osinkoverotuksen.

        Riskienhallinta: Operatiivisen liiketoiminnan riskit (esim. vastuut ja tappiot) eivät leviä holding-yhtiöön tai muihin konserniyhtiöihin.

        Pääomien hallinta: Helpottaa rahojen siirtämistä eri liiketoimintojen välillä ja yrittäjän varallisuuden, kuten sijoitusten, erottamista liiketoiminnasta.

    • Anonyymi00065

      Loviisan kaukolämmön kulut kupataan milloin minnekkin, ja asukkaat maksaa.
      Kokeilua: ”Uusi 1 MW hiekka-akku rakennetaan Pornaisiin Loviisan Lämmön kaukolämpöverkolle”
      Ydinvoimalan hukkalämpö ajetaan mereen, sitä on paljon, ja luonto kiittää.

      • Anonyymi00066

        Kaupungin olisi aikanaan kannattanut kehittää omaa kaukolämpöyhtiötään, mutta se ei kiinnostanut vallanpitäjiä. Siitä olisi aiheutunut viranhaltijoille töitä, joita he pyrkivät tänäkin päivänä välttelemään ja tästä on hyvänä osoituksena jatkuva konsulttien käyttö. Kaupungin (=asukkaiden) todellinen etu ei ole nykyisenkään johdon päällimmäisenä ajatuksena, vaan oma etu ja sitten pikemminkin auttaa kaikenlaisia ja jopa ulkopaikkakuntalaisia firmoja täyttämään taskujaan kaupunkilaisten kustannuksella. Siinä menossa eivät kaupungin asukkaille aiheutuvat kustannukset, haitat ja ympäristön viihtyisyyden heikentäminen viimeisetkin luonnonympäristöt tuhoamalla paina piirun vertaa.
        Näistä hyvinä esimerkkeinä sataman nykyinen toiminta, Tavistholman kaavoittaminen varakkaiden kesämökkitonteiksi ja datakeskusten rakentamisen salliminen latuverkoston päälle.

      • Anonyymi00068
        Anonyymi00066 kirjoitti:

        Suomen parhaassa pikkukaupungissa on suorastaan hämmästyttävä "taito" luvittaa ja sijoittaa eri toimintoja luontoa sekä kaupunkilaisten viihtyisyttä mahdollisimman paljon tuhoavasti. Esimerkkinä vaikkapa Määrlahdessa sijaitseva raskasöljykäyttöinen kaukolämpölaitos sijoitettiin suoraan Ulrikan lehtoon, jonka LOTES-osayleiskaavamerkinnällä VL / Luo (Lähivirkisrysalue / Luonnon monimuotoisuuden kannalta erityisen tärkeä alue) ei ollut mitään merkitystä.

      • Anonyymi00069
        Anonyymi00068 kirjoitti:

        Lehdon läpi solisi jopa puro, jonka vedet solisevat nykyisin hulevesiputkessa....

    • Anonyymi00067

      Niin, kaupunki omisti kaukolämpöyhtiön yhdessä Nesteen kanssa veloitti lämmöstä häikäilemättömästi ylihintaa.
      Nesteelle se tietysti sopi ja kaupungin edustaja yhtiössä oli talouspuolen henkilö jolla oli vain rahan kiilto silmissä.
      Olettivat että monopoliasema turvaa.
      Kuolonkiito alkoi kun taloyhtiöt määrlahdessa tekivät huomattavasti edullisemman sopimuksen aloittelevan Porvoon yhtiön kanssa joka kaivoi maahan oman putkiston.
      Siitä alamäki alkoi ja lopulta molemmat myivät vähenevän toimintansa.
      Ylihinnoittelu tuo kilpailijat paikalle ja kiskurihinnat saavat asiakkaat vaihtamaan.
      No, ei siitä asukkaille hyötyä ollut, Porvookin hinnoitteli ihan rasvaisesti, hinta huomattavasti enemmän kuin Porvoossa.
      Sitten tuli nykyinen pelastaja joka ei keskity perusliiketoimintaan, eli edes kohtuuhintaisen lämmön toimittamiseen.
      Tekee vaikka mitä kehittämiskokeiluja ym muualla kuin Loviisassa mutta kulut kaatuvat tänne ja niillä näytetään, että näin ja näin paljon täytyy veloittaa.
      Alussa ahneella oli ******* loppu, toivottavasti tapahtuu taas.
      Kaupungin pitäisi hallita lämmöntuotantoa, vedenjakelua, sähkön jakelua ja kohtuuhintaista myyntiä.
      Siihen vielä kohtuullinen kiinteistövero ja kunnallisvero.
      Sillä saataisiin pakettiin kohtuulliset elinkustannukset ja voisi ihmisiä kiinnostaakin tänne muuttaa.

    • Anonyymi00070

      Datakeskukset ovat teknologista pikamuotia. Kun nyt rakennettavat laitteet ovat kolmen vuoden päästä kivikautsia, niin omistushistoria häipyy Panamaan ja SER-jäte jää kunnan siivottavaksi. Sähkölasku tietysi pyörii koko ajan, ellei satu roihahtamaan kunnolla palamaan koko paikka.

      Sama homma on tuulivoimaloiden kanssa, mutta kestää vähän kauemmin.

      • Anonyymi00071

        Datakeskuksen purusta vastaa aina kiinteistön omistaja tai haltija. Käytännössä kyseessä on laajamittainen ja vaativa teollisuuspurku, josta vastaa operaattorin tai vuokralaisen sijaan itse datakeskusrakennuksen omistava kiinteistösijoitusyhtiö, rahasto tai teknologiayhtiö. Mutta, mutta. Jos yhtiö menee vaikka konkurssiin tai lopettaa toimintansa, niin merkittävät datakeskuksen purkukustannukset saattavat käytännössä jäädä kaupungin maksettavaksi. Oikeusprosessi jossain kaukomaille rekisteröityä yhtiötä tai jopa pöytälaatikkoyhtiötä vastaan voi helposti osoittautua mahdottomaksi. Siksi kaupungin pitäisi asettaa merkittävä vakuus, joka pääosin kattaisi purkukustannukset. Vakuutta ei tiettävästi ole kuitenkaan asetettu, vaan kaupungin johto todennäköisesti enemminkin kumartelee kaikki suulliset lupaukset uskoen näiden yhtiöiden edessä ilman minkäänlaista varovaisuusperiaatetta.

    • Anonyymi00072
    • Anonyymi00073

      Paikkakunnan lehden skuuppi:

      Loviisa etenee kahden datakeskuksen taktiikalla - Kaupunginjohtaja "Verkko kestää paljon lisää ".

      Mitä helkuttia tämä tarkoittaa? Mikä taktiikka? Kyllä biologi tietää mitä "verkko kestää". Tietääkö biologi mitä Suomen parhaan pikkukaupungin talous kestää? Ainakin se oli tietävinään, että pienen Loviisanlahden kalakanta kestää esittelemänsä verkkokalastussäännön sallimat 400 kalastuslupaa eli 400 verkkoa.

      • Anonyymi00074

        Suomen vihrein rkp:lainen.

        Priceless!

      • Anonyymi00076
        Anonyymi00074 kirjoitti:

        Suomen vihrein rkp:lainen.

        Priceless!

        Taitaa pitää siinä mielessä paikkansa, että ainakin se vaikuttaa olevan kovin vihreä kyläpäällikön pestissä ja sen huomaa. Suomen vihrein rkp:lainen kyläpäällikkö?

      • Anonyymi00077
        Anonyymi00076 kirjoitti:

        Taitaa pitää siinä mielessä paikkansa, että ainakin se vaikuttaa olevan kovin vihreä kyläpäällikön pestissä ja sen huomaa. Suomen vihrein rkp:lainen kyläpäällikkö?

        No nythän se selvisi, että miksi rkp:n jäsenkirjoilla "pätevöitynyt" hallintoapparaatti pöhöttyy lisää ja palkataan hallintoasiantuntija. Eihän sellaista ole missään muuallakaan. Paitsi ehkä rkp:n johtamissa pikkukunnissa.

      • Anonyymi00078
        Anonyymi00077 kirjoitti:

        No nythän se selvisi, että miksi rkp:n jäsenkirjoilla "pätevöitynyt" hallintoapparaatti pöhöttyy lisää ja palkataan hallintoasiantuntija. Eihän sellaista ole missään muuallakaan. Paitsi ehkä rkp:n johtamissa pikkukunnissa.

        Suomen parhaan pikkukaupungin hallintosääntö

        34 § Kaupunginjohtajan tehtävät ja toimivalta

        "Kaupunginjohtaja vastaa kaupungin ylimpänä viranhaltijana kaupunginvaltuuston ja kaupunginhallituksen tavoitteiden ja päätösten toteutumisesta sekä johtaa kaupungin hallintoa, taloudenhoitoa sekä muuta kaupungin toimintaa kuntalain määräysten ja strategian mukaisesti. Kaupunginjohtaja johtaa kaupungin kehittämis- ja elinkeinotoimintaa kaupunginvaltuuston asettamien strategisten tavoitteiden mukaisesti."

        Eikös kaupunginjohtajan pitäisi itse olla se hallintoasiantuntija? Sellainen tänne on ainakin uskoteltu palkatun, kun kuulemma pätevin hakija rkp:n johdolla palkattiin ja mm. hallinnon johtamisesta veronmaksajat palkan maksavat.

    • Anonyymi00075

      Ei riskit unohtuneet ole, niistä ei välitetä ja osa ei ymmärrä.

    • Anonyymi00079

      Haminan kaupungin talous on tiukassa ja alijäämäisessä tilassa. Vuoden 2025 tilinpäätös oli noin 6,8 miljoonaa euroa alijäämäinen, ja tuleville vuosille on ennustettu lisäalijäämää. Taloutta painavat verotulojen lasku, poistot ja rakenteellinen epätasapaino, minkä vuoksi kaupunki suunnittelee merkittäviä sopeutustoimia.

      Haminassa on vuonna 2009 Googlen perustama datakeskus ja siitä huolimatta talous kyntää syvällä. Näin tulee käymään myös Loviisassa.

      • Anonyymi00080

        Datakeskusyhtiöiden raportoimat tulokset ja yhteisöverot vaihtelevat vuosittain voimakkaasti. Syynä ovat massiiviset palvelininvestoinnit, joista tehdään verotuksessa poistoja. Nämä poistot pienentävät verotettavaa tulosta, jolloin yhteisöveroa maksetaan tuloksesta riippuen. Biologille tiedoksi: Palvelinten tekninen ja taloudellinen elinkaari on vain 3-5 vuotta, joten jatkuvat investoinnit mahdollistavat verotuksessa jatkuvia poistoja.

      • Anonyymi00081
        Anonyymi00080 kirjoitti:

        Kauppalehti:

        Datakeskukset maksavat Suomessa yllättävän vähän suoria yhteisöveroja. Alan yritykset ovat maksaneet verovuodesta riippuen vain noin 1–2 miljoonaa euroa yhteisöveroa. Potti on pieni, koska taustalla on massiivisia jätti-investointeja ja erityisiä veroporkkanoita.

      • Anonyymi00082

        Demari Kiljusen keksimät Haminan suurlippu ja lippupuistot eivät nekään ole tuottaneet muuta kuin menoja. Näin on myös Suomen parhaan pikkukaupungin turistibisnesten laita. Leirintäalue pyörii tappiolla ja toimintaa pyöritetään veronmaksajien euroilla. Samoin Laivasillan touhut. Sinne on pumpattu veronmaksajien rahaa jo miljoonia ja tuotot kaupungille ovat pyöreä nolla. Eihän esimerkiksi venebensa-aseman korjaaminen ja ylläpito kuulu mitenkään kaupungille ja sen lakisääteisten tehtäviin. Siitä huolimatta bensa-aseman laitteiden uusintaan käytettiin vastikään useita satojatuhansia euroja.

    • Anonyymi00084

      Palstan paikallinen sensori on taas rajoittamassa keskustelua ja poistaa kirjoituksia, joissa esitetään sellaisia mielipiteitä, jotka eivät sheriffiä miellytä. Mitään palstan sääntöjen vastaista kirjoituksissa ei ollut.

      • Anonyymi00085

        Kirjoitusten hämmästyttävä sensurointi vain kertoo siitä, että tätä palstaa luetaan huonon hallinnon ytimessä ja myös heitä tukevien perässähiihtäjien toimesta. Melko uskomatonta toimintaa oikeusvaltiossa vielä vuonna 2026.
        Julkiset faktatiedot ovat huonon hallintotavan pahin vihollinen.

      • Anonyymi00086
        Anonyymi00085 kirjoitti:

        Kirjoitusten hämmästyttävä sensurointi vain kertoo siitä, että tätä palstaa luetaan huonon hallinnon ytimessä ja myös heitä tukevien perässähiihtäjien toimesta. Melko uskomatonta toimintaa oikeusvaltiossa vielä vuonna 2026.
        Julkiset faktatiedot ovat huonon hallintotavan pahin vihollinen.

        Miksi ihmeessä täällä sensuroitaisiin jotain? Nämähän ovat vain kirjoituksia jotka eivät johda mihinkään muutokseen todellisuudessa. Eivät ole ikinä johtaneet eikä ikinä tule johtamaan.

        Paitsi tietysti yks ämmä maksoi aika kalliisti kirjoittelustaan.

      • Anonyymi00087
        Anonyymi00086 kirjoitti:

        Miksi ihmeessä täällä sensuroitaisiin jotain? Nämähän ovat vain kirjoituksia jotka eivät johda mihinkään muutokseen todellisuudessa. Eivät ole ikinä johtaneet eikä ikinä tule johtamaan.

        Paitsi tietysti yks ämmä maksoi aika kalliisti kirjoittelustaan.

        Kirjoituksia kuitenkin sensuroidaan. Se on fakta. Nämä "vain kirjoitukset" eivät varmaan johda mihinkään muutokseen todellisuudessa, mutta kovasti ne vaikuttavat harmittavan huonon hallinnon pääpäsmäreitä. Sellaista se on huonossa hallintokulttuurissa, ettei virheitä tunnusteta ja korjata. Siksi ne toistuvat aina jossain muodossa ja kaupungin edun vastainen toiminta jatkuu jatkumistaan. Veronmaksajat maksavat siitä kalliisti.

    • Anonyymi00088

      Lokavedet Loviisan lahteen ja kohonnut sähkölasku kuluttajille

    • Anonyymi00092

      Suomen parhaalle pikkukaupungille eivät mitkään verotulot riitä. Siitä pitää kyllä johto ja konsultelteilla työt teettävä ylimitoitettu hallintokoneisto kyllä huolen. Voimalaitos on tuottanut vuosikymmenien aikana tänne valtavat verotulot, mutta se ei näy juuri missään. Infrastruktuuri repsottaa, palvelut huononevat ja kassa on aina tyhjä ja uusi velkahakemus menossa. Vuosi 2025 oli positiivinen vain omaisuuden myynnin takia ja kaikki alkaa kohta olla jo myyty. Koko ajan liiketoiminnoiltaan vain kutistuneen KSOY:n osakkeita ei kukaan osta ja jos ostaa, niin ei takuulla maksa niistä lähes 1500 euroa kappaleelta, kuten muutama vuosi Loviisan nerokas poliittinen ja viranhaltijajohto teki.

      Toisen ydinvoimapaikkakunnan Eurajoen tuloveroprosentti on 6,4 % ja Loviisan huimat 8,10 % ! Datakeskuksetkaan eivät siis ns. joulua tänne tuo, kuten Raatihuoneella uskotellaan. Suomen parhaan pikkukaupungin poliittinen ja viranhaltijajohto suunnittelevat jo täyttä höyryä uusia "välttämättömiä" useita kymmeniä miljoonia maksavia investointeja, kuten uutta kirjastoa, liikuntahallia ja kulttuuritaloa. Edellinen mukamas kaupungin kasvuun ja kehitykseen johtava vetovoimainen hanke oli asuntomessujen järjestäminen, josta ei jäänyt käteen kuin yli 20 miljoonan euron lasku, joka ryssitystä infrastruktuurin rakentamisesta johtuvien jälkitöiden takia yhä vain kasvaa. Tästäkään ei ole asetettu ketään virkavastuuseen. Siitäkään huolimatta, että kaupungin omia suunnitelmia ja ympäristöluvan määräyksiä ei noudatettu.

      • Anonyymi00093

        Suomen paras pikkukaupunki on hyvä esimerkki veronmaksajien varojen edesvastuuttomasta käytöstä. Samaan aikaan kun hyvinvointialueilla toimeenpannaan täysin käsittämättömiä säästötoimenpiteitä ja jopa irtisanotaan jo muutenkin liian vähäistä henkilökuntaa, niin kunnissa tuhlataan jatkuvasti rahaa ei välttämättömiin hankkeisiin. Pikkukaupungissa tuhlattiin yli 20 miljoonaa asuntomessujen järjestämiseen ja nyt suunnitellaan useita kymmeniä miljoonia maksavia uusia kirjasto- ja kultuuripalatseja sekä liikuntahallia, vaikka entiset jo olemassa olevat riittävät nykyiseen melko vähäiseen käyttöön. Miksi tarvitaan uusia suurempia palatseja, kun kaupungin väkimäärä koko ajan pienenee ja entistäkään vanhaa infrastruktuuria ei pystytä pitämään kunnossa? Datakeskusten henkilökuntaako varten palatseja muka tarvitaan? Suuremmissa kaupungeissa aiotaan tuhlata jopa miljardeja täysin tarpeettomiin uusin raitiovaunujärjestelmiin jne. Maan hallituksen edustajat selittelevät sinänsä tarpeellisia säästötarpeita, mutta vaikenevat kunnissa tapahtuvasta varojen tuhlaamisesta ja tarpeesta kuntaliitoksiin, jotta valtavaa sekä äärimmäisen kalliiksi tulevaa kunnallishallintoa saataisiin pienemmäksi. Kuntien touhuihin ei haluta puuttua, koska melkoinen joukko kansanedustajia istuu myös kunnanhallituksissa ja valtuustoissa. Tämä kansanedustajien ja hallituksen jäsenten kaksoisrooli pitäisi kieltää. Myös valtion tasolla "osataan" varojen tuhlaaminen. Tästä esimerkkinä myös täysin tarpeeton "tunnin juna", joka maksaa miljardeja.
        Toisena esimerkkinä Loviisan täysin tarpeeton meriväylän syventäminen (14 miljoonaa plus satama-altaan ruoppaus 5 miljoonaa ja uusi Saaristotien linjaus 8 miljoonaa). Nämäkin rahat olisivat olleet tarpeen hyvinvointialueella.
        Summa summarum. Valtion ja kuntien rahojen käytössä pitäisi olla tärkeysjärjestys ja listan kärjessä terveydenhuolto. Se pystyttäisiin kyllä järjestämään huippukuntoon, jos vain halutaan luopumalla veronmaksajien varojen käytöstä kaikkeen tarpeettomaan "nice but no necessary" tyyppisiin hankkeisiin ja toimintoihin.

      • Anonyymi00094
        Anonyymi00093 kirjoitti:

        Kuntien poliittisia päättäjiä ja viranhaltijoita eivät juurikaaaän kunnan lakisääteiset tehtävät kiinnosta, koska niihin ei liity mitään kivaa. Paljon hauskempaa on järjestellä vaikka asuntomessuja osallistua messugaalaan ja avajaisiin. Suomen parhaassa pikkukaupungin hallinnossa käytettiin varmaan tuhansia työtunteja kaikenlaisiin messujen järjestämiseen liittyvään touhuun. Kunnan perustehtävien hoitaminen ei edellytä esimerkiksi matkustelua ja pitkiä lounaita sekä yleensä minkäänlaista juhlintaa. Itseasiassa kaupungintalolta ei tarvitse lähteä juuri mihinkään kaupungin ulkopuolelle. Tosin sinnekään ei kaikkien tarvitse enää vaivautua käyttämällä verukkeena etätyötä. Nykyinen kyläpäällikkö näyttää ramppaavan kaupunginhallituksen päättäjien avustuksella ulkomailla kaikenlaisissa muka ydinvoimapaikkakuntaan jotenkin liittyvissä konferensseissa. Nämä matkat ovat veronmaksajille vain pelkkä turha kuluerä ja kaupungille täysin hyödyttömiä. Epäilemättä kuitenkin kyläpäällikköllä on ollut kivaa.

        Och skattebetalare betalar.

    • Anonyymi00095

      Aloittaja puhuu asiaa

    • Anonyymi00096
    • Anonyymi00100

      Vuonna 2023 perustetulla yhtiöllä kerrotaan olevan yli 20 vuoden kehittämiskokemus kehittyvistä globaaleista datakeskusmarkkinoista. Vuonna 2023 perustetulla yhtiöllä on siis yli 20 vuoden kokemus!! Uskomaton ja mahdoton tarina, jonka Suomen parhaan pikkukaupungin johto uskoi sanasta sanaan.

      Loviisan kaupunki

      Ajankohtaista
      22.01.2026

      Nova Complex perustettiin vuonna 2023, ja sen pääkonttori on Singaporessa. Yhtiöllä on yli 20 vuoden kehittämiskokemus kehittyvistä globaaleista datakeskusmarkkinoista Kaakkois-Aasiassa, Intiassa ja Lähi-Idässä.

      https://www.loviisa.fi/ajankohtaista/kaupunginvaltuusto-hyvaksyi-maanvuokrasopimuksen-nova-complex-oy-sitoutuu-datakeskushankkeessaan-vihreaan-kehitykseen-ja-paikalliseen-tyollistamiseen/

      • Anonyymi00101

        "Nova Complex arvioi, että ensimmäisen, toisen ja kolmannen vaiheen kehittämisen aikana hanke tulee luomaan noin 600–800 paikallista välitöntä ja välillistä työpaikkaa."

        Suomen parhaassa pikkukaupungissa vai koko Suomessa tai maailman laajuisesti?

      • Anonyymi00102
        Anonyymi00101 kirjoitti:

        "Nova Complex arvioi, että ensimmäisen, toisen ja kolmannen vaiheen kehittämisen aikana hanke tulee luomaan noin 600–800 paikallista välitöntä ja välillistä työpaikkaa."

        Suomen parhaassa pikkukaupungissa vai koko Suomessa tai maailman laajuisesti?

        Kehittämisen aikana = vain rakennusvaiheessa?

    • Anonyymi00103

      Muista aina kun käytät tekoälyä, käytät vettä ja energiaa melko paljon.
      Käännä siis automaatti tekoäly pois ja käynnistä se vain kun tarvitset sitä todella.

      Ympäristö kiittää, aivosi pysyvät vireämpinä ja elämä on yksinkertaisempaa.
      Tekoäly ei ole oikeasti älyä vaan massaseurantaa suurimmaksi osaksi.

    • Anonyymi00104

      Vuonna 2023 perustetun, mutta pikkukaupungin johdon julkaiseman saagan mukaan mukaan yli 20 vuoden kokemuksen kehityshankkeista omaavan Nova Complexin työmaalla meno on loppunut. Mistä moinen johtuu?

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      67
      1232
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      901
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      335
      695
    4. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      661
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      638
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      636
    7. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      101
      625
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      605
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      592
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      574
    Aihe