Hifi-harrastus ja kerrostalo.

Anonyymi-ap

Hifi-harrastus ja kerrostalo

Hifi-harrastus on toki mahdollista myös kerrostalossa, mutta silloin täytyy hyväksyä, että musiikkia on kuunneltava kohtuullisella äänenvoimakkuudella.

Itse kuuntelin musiikkia hiljaisella ja säädyllisellä tasolla pienellä Bluetooth-kaiuttimella, jossa oli kuitenkin ihan hyvä äänenlaatu.

Tästä huolimatta poliisi vei minut selvin päin putkaan jopa 30 kertaa kolmen kuukauden aikana häiriökäyttäytymisen vuoksi.

Minulla olisi ollut myös stereolaitteet, mutta edellä mainituista syistä en ole koskaan uskaltanut käyttää niitä.

Tämä herättää kysymyksen: onko hifi-harrastus oikeasti mahdollista kerrostalossa?

Olen kuullut myös tapauksista, joissa ihmiset ovat valittaneet jopa rappukäytävässä kävelemisestä.

Kyllä kerrostalossa pitäisi saada kuulua normaalin elämisen ääniä, kuten kohtuullinen musiikin kuuntelu.

Kaikki eivät kuitenkaan ymmärrä, mitä “kohtuullinen” musiikin kuuntelu tai normaalit elämisen äänet tarkoittavat.

7

328

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Vika onkin siinä ettei millään Bluetooth -leluilla voi kuunnella oikeasti Hifiä! Laatu ei riitä!
      Hyvät kuulokkeet on paljon parempi vaihtoehto...

      • Anonyymi00002

        Bluetoothin kautta saa nykyään häviötöntä musiikkia..


      • Anonyymi00005
        Anonyymi00002 kirjoitti:

        Bluetoothin kautta saa nykyään häviötöntä musiikkia..

        Se siirtotie ei nyt ehkä ole ainoa pullonkaula tässä. Toki vaikeaa hahmottaa, jos joku xx kpl kokoäänialueen pahvikartioelementtejä syönyt soundbar on parasta, mitä ikinä on vastaan tullut....


    • Anonyymi00003

      30 putkareissua eikä tullut mieleen että onkohan se voimakkuus nyt tosiaankin oikeasti hiljainen ja säädyllinen, vai mitkä ihmeen paperiseinät teillä on siellä? Varmaan sitten kuulokkeet on ainoa vaihtoehto, tai muutto.

    • Anonyymi00004

      No ei kyllä poliisi putkaan vie mistään asiallisesta musiikin kuuntelusta vaikka naapuri poliisin soittaisikin paikalle.

    • Anonyymi00006

      Kuulokkeet on keksitty sitä varten ettei naapurit tai perheenjäsenet häiriinny. Ja kaikenlisäksi jo kohtuuhintaisilla muutaman satasen kuulokkeilla saa tuplasti paremman kuunteluelämyksen kuin 10 x kalliimmilla kaiuttimilla.

    • Anonyymi00007

      Kyllä uudessa, hyvin äänieristetyssä vuonna 2009 valmistuneessa kerrostalossa voi hifiä harrastaa. Keskellä päivää uskaltaa huudattaa musiikkia aika kovaakin, kunhan kuuntelusessiot eivät ole päivittäisiä ja aina kovalla volyymillä. Ei ketään haittaa, jos annat musiikin pauhata klo 14-15 kerran viikossa.

      Ihan eri asia on huudattaa musiikkia joka päivä tuntitolkulla tai myöhään illalla. Ei kukaan sellaista siedä, siis naapurit.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      98
      1653
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      54
      1083
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      425
      1057
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      166
      972
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      57
      792
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      126
      772
    7. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      81
      699
    8. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      698
    9. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      665
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      661
    Aihe