Nyt kaikki yhdessä

Anonyymi-ap

KEVÄÄLLÄ 2026 on iso porukka traktoreita yhdistymässä lopultakin paskakärryjen kanssa yhdeksi rintamaksi! Olisiko meidän viimeinkin aika ryhdistäytyä ja siirtyä puheista tekoihin! Eiköhän maamme johto ole nyt saavuttanut sen pisteen että käydään laittamassa Helsinki sekaisin ja kertomassa heille vaikka sitten paskakuormien muodossa että tämä saa riittää! Itse aion ainakin kantaa tämän asian suhteen korteni todellakin kekoon! Uskaltaako muut lähteä lopultakin mukaan tähän hommaan ja käydään sanomassa haisevat terveiset maamme eduskunnalle ja päätöksentekijöille!

Tämä meidän kannanotto maamme johtajien toimiin ja heidän ala-arvoiseen kykyyn johtaa maatamme kerrotaan siis maamme johtajille 9.4.2026 klo 11.00 alkaen eduskunta talon edessä.

Olisi ihan hyvä että esimerkiksi pohjoisesta tulevat ajaisivat yhdessä letkassa pohjoisesta helsinkiin niin saataisiin pitkällä traktori letkalla näkyvyyttä läpi Suomen!

KÄYDÄÄN SANOMASSA ETTÄ!

Nyt riittää!!
Liian kauan on selitelty!
Liian kauan on lupailtu!
Liian kauan on katsottu sivusta!
Me olemme tehneet työmme!
Me olemme maksaneet osamme!
Me olemme kantaneet vastuun!
Nyt on päättäjien vuoro kantaa lopultakin vastuu teoistaan!
Kansan etu ei ole neuvottelukysymys!
Se ei ole sivuhuomio budjetissa!
Se on tämän maan perusta!
Me emme hyväksy päätöksiä, jotka tehdään kaukana arjesta, ja emme hyväksy että rahamme käytetään ulkomaalaisten elättämiseen ja vieraiden valtioiden tappeluihin!
Me emme hyväksy suljettuja ovia ja valmiiksi etukäteen kirjoitettuja lopputuloksia!
Me vaadimme avoimuutta!
Me vaadimme vastuunkantoa!
Me vaadimme suuntaa, joka palvelee koko Suomea!
Me vaadimme rajoja auki!

Tässä on nyt tullut se raja vastaan!
Nyt riittää!
Nyt kansa sanoo sanottavansa ja isoon ääneen!
Ja nyt sitä on kuunneltava!
Päättäjät eivät enää voi sivuuttaa haisevaa viestiämme!

8

232

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Onko joku viherkommari menossa sonnanajoon? 🚜💩

    • Anonyymi00002

      Nyt on asiaa!

    • Anonyymi00003

      Onko tosiaan unohdettu kansa nostamassa päätään?

    • Anonyymi00004

      Tena Riikka sanoi että maataloustuet tulevat myös leikkuriin.

    • Anonyymi00005

      Kyllä tasapuolisesti jokaiselta .

    • Anonyymi00006

      Kun ei ole rahaa, se ei jakamalla lisu.

    • Anonyymi00007

      Kipatkaa yksi kuorma keskustan piiritoimiston portaille.

    • Anonyymi00008

      Kepujen paska convoy -26 ?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      176
      1632
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      106
      842
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      735
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      618
    5. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      131
      594
    6. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      556
    7. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      538
    8. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      68
      536
    9. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      526
    10. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      510
    Aihe