Aikoihin on tultu kun tämäkin hieno jörjestö ajetaan paikkkakunnalta alas.Eikö mukamas virkamiehen asuinpaikalla ole mitään väliä.Talkoo porukan nokkamiehenä ja esimerkkinä on.Tätä ei vaan saa sanoa ääneen.
Lions loppuu
Anonyymi-ap
121402
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Taisi vaan loppua kelvolliset ehdokkaat herraporukkaan. Jäljellä enää rupusakkia joka ei kelpaa parempiosaisille
Joka itseään nostaa se loppupelissä........
samaa mietin että ei kelpaa kaikki heidän porukkaan
Minä kerran kysyin yhdeltä leijonalta voisko päästä mukaan toimintaan. Hän totesi ettei sinne kuka vain pääse pitää olla sopiva ja piireissä.
Piiri pieni pyörii… ei asiaa koulutetuilla kuntalaisilla ko. kerhoon. Lähinnä sukujen ja niitä myötäilevien juttukerhoja, joissa pari grogia saattoi maistella. Eikä näihin totuuden nimissä kukaan ajatteleva liittynytkään.
Mennyttä aikaa, joka ei sovi enää nykyiseen. Herrakerhot ja samaa sakkia kuin muurariloossit.
Nuoremmat eivät halua osallistua enää yhteisten asioiden hoitoon eikä ole vapaaehtoisia talkoisiin. Seitsemän- ja kahdeksankymppiset eivät jaksa enää . Mutta paljon ovat saaneet aikaan vuosien varrella ( Leikkipuisto, joulukonsertit kirkossa,torni,albat,stipendit nuorille,istutuksia,Nättijussista juttujirjat jne..). Ilmeisesti kokouksissa jaettiin myös tietoa paikkakunnan asioista ruuan ja kahvikupin kyytipokqna. Paikallinen ravintola sai vakioruokailijat kerran kuukaudessa. Onneksi vielä Riutta ja Sirkat ovat vielä hengissä. Kannustan niitä osallistumalla Karstulan seudun joululehden ostamiseen sekä tulen vappuaamuna Himmelin eteen kahville ja munkille.
Tosi hieno klubi, sitä kukaan epäile. Rotaryt toki astetta parempi, vaikka aika hiljaiseloa tuntuu sielläkin olevan.
Sinne kutsutaan ei pyritä.
Enää ei kutsuta, mutta taksin takapenkiltä voi vielä Humpin suoralla leijonia nähdä, sopivassa tunnetilassa.
Nämäkö herrat ovat heitelleet Humpin suoralla roskia ojaan? Piristää mieltä kun ajaa polkupyörällä ja katselee ojanpenkkoja
Mihin ovat kokoomuslaiset hävinneet karstulasta?