Kannattaisiko pysähtyä ajattelemaan, mikä on tärkeintä

Olen miettinyt tätä meidän nykyistä menoa, ja rehellisesti sanottuna se vetää aika hiljaiseksi. Tuntuu kuin koko kansa olisi kytketty johonkin jatkuvaan paniikkitilaan, jossa ainoa tapa selviytyä on huutaa suu vaahdossa ja valita puolensa. Jokaiseen maailmanluokan kriisiin pitää reagoida sekunneissa. Vedetään liput profiilikuviin, huudetaan iskulauseita ja etsitään kynsin hampain niitä, jotka eivät huuda mukana riittävän lujaa. Jos erehdyt kysymään yhdenkin kriittisen kysymyksen tai katsomaan asioita harmaan sävyissä, olet sekunnissa "putinisti", "ryssä", tai milloin mikäkin maanpetturi. Mihin meidän maltti ja suhteellisuudentaju oikein katosivat?

Ei tämä meneillään oleva sirkus ole enää normaalia politiikkaa tai tervettä yhteiskunnallista keskustelua. Tämä on pelosta kumpuavaa, epätoivoista heimoutumista. Ihminen on pohjimmiltaan laumaeläin, ja meidän syvin, puhtaasti biologinen pelkomme on jäädä lauman ulkopuolelle. Yksin jääminen on aina tarkoittanut tuhoa. Siksi me olemme nykyään valmiita vaikka mihin varmistaaksemme paikkamme siellä "hyvien" ja oikeassa olevien puolella. Kun maailma ympärillä tuntuu hajoavan käsiin ja muuttuvan käsittämättömäksi, on paljon helpompi pukea päälle mustavalkoinen ideologinen haarniska ja alkaa nimitellä naapuria, kuin kohdata se ahdistava tosiasia, ettei kukaan täällä oikein tiedä, mihin tämä maailma on menossa.

Me näimme tämän saman ilmiön raadollisuuden jo korona-aikana, ja ne arvet vuotavat yhä verta. Se oli eräänlainen kenraaliharjoitus siitä, miten ohut meidän sivistyksemme pintakiilto todellisuudessa on. Kun pelko otti vallan, me aloimme repiä toisiamme kappaleiksi. Ihmisiä alettiin eristää, syyllistää ja leimata yhteiskuntakelpoisuutta vailla oleviksi ruttolingoiksi. Kaikkein pahinta oli se, että tähän ajojahtiin ja ulossulkemiseen yhtyivät ne tahot, joiden piti tuoda kriisissä turvaa ja yhtenäisyyttä kuten media, poliitikot ja jopa kirkko. Kuinka moni erosi kirkosta Teemu Laajasalon haukkumisen takia. Ompa piispalla Jeesuksen opit unohtuneet! Jeesus ei pelännyt spitaalisia, mutta Laajasalohan on Luciferia palvova vapaamuurari ja kannattaa lapsille syötettävää transagendaa.
Tuollainen hylkääminen ei unohdu. Se rikkoo ihmisen perusturvallisuuden ja polttaa poroksi sen näkymättömän luottamuksen verkon, joka on ainoa asia, mikä pitää yhteiskunnan kasassa.

Liian usein näemme päättäjiä, jotka sen sijaan että valaisisivat tietä pimeässä, lyövät itsekin vettä pelon myllyyn. Kärjistetään uhkakuvia, käytetään kriisejä keppihevosena omien poliittisten agendojen ajamiseen ja lietsotaan sitä samaa vastakkainasettelua, jota kansa jo somessa valmiiksi repii. Kun vallanpitäjät valjastavat pelon työkalukseen hallitakseen kansaa tai oikeuttaakseen poikkeustoimia, he samalla murentavat sitä kaikkein kalleinta pääomaansa eli kansalaisten luottamusta siihen, että valtio on meidän puolellamme.

Nyt me puhumme päivät pitkät puolustusbudjeteista, kymmenien miljardien hävittäjähankinnoista ja sotilaallisesta suorituskyvystä. Mutta me olemme tulleet täysin sokeiksi sille, että se oikea, murtumaton puolustuslinja on siellä, missä entiset valtiomiehemmekin aikanaan muistuttivat sen olevan - meidän korviemme välissä. Me olemme reilun viiden miljoonan asukkaan pieni kansa. Jos meidät ajetaan todelliseen eksistentiaaliseen kriisiin tilanteessa, jossa me jo valmiiksi vihaamme toisiamme, kyttäämme toistemme mielipiteitä somessa ja eristämme erimielisiä, me olemme pelkkä suupala mille tahansa suurvallalle. Kylmä teräs ja modernit asejärjestelmät eivät pelasta kansakuntaa, jolta puuttuu henkinen resilienssi, luottamus ja halu seisoa toistensa tukena silloin kun on pimeintä ja vaikeinta.

Ei tänne tarvitse kenenkään hyökätä, jos me teemme sen vihollisen työn ihan itse. Jos me jatkamme tätä toistemme julkista nöyryyttämistä, omien kansalaisten demonisointia ja jatkuvaa poteroista huutelua, me tuhoamme itsemme henkisesti ja yhteisöllisesti – täysin omin päin. Ehkä olisi aika pysähtyä, vetää syvään henkeä ja ymmärtää, että se eri lailla ajatteleva ihminen siellä ruudun toisella puolella ei ole vihollinen eikä hirviö. Hän on todennäköisesti vain aivan yhtä peloissaan, epävarma ja väsynyt tähän kaikkeen sirkukseen kuin sinäkin. Meillä ei vain yksinkertaisesti ole varaa menettää toisiamme.