Tämä asia on minulle tärkeä, näen aiheesta myös unta ja ajattelen 24/7.

Anonyymi-ap

Jälleen kerran on todettava että jos Pasasella olisi ollut vuosikymmenenkin verran 60.000 euron kuukausipalkka, niin se näkyisi jossakin. Jos hänellä olisi (indeksit ja inflaatiot huomioituna nykyrahassa) 26.000. euron vuosieläke sen kymmenen vuoden ja 720.000 euron päälle, eli 520.000 euroa päälle, niin se tekisi yhteensä 30 vuodessa 1,34 miljoonaa euroa. Vaimonsa väitetty 700 euron sairaseläke 20 vuoden ajan siihen päälle eli 168.000 ja ollaan yhteiselon aikana lukemassa 1,508miljoonaa euroa.

Puolitoistamiljoonaa siis, ja kaalia syötiin kotona, asuttiin 300 euron vuokrakämpässä, ei käyty missään edes kerran vuodessa, ei tehty mitään, ei harrastettu mitään, ei ostettu mitään arvokasta, ei ollut omaa taloa, omaa autoa, kesämökkiä, eikä mitään muutakaan.

On vain yksi kysymys: -Missä on tuo 1,5 miljoonaa euroa nyt tällä hetkellä, kun elämiseen ei tuolla menolla ole saatu kulutettua kuin korkeintaan puolimiljoonaa 30 vuodessa eli miljoona pitäisi olla tallessa tai sijoitettuna? On vain yksi vaihtoehto. -Sitä miljoonaa ei koskaan ole tullut mikä jäisi talteen.
Tunnen paljon matalapalkka-alan ihmisiä, jotka silti reissaa, syö hyvin ja ajelee kohtuullisen hyvällä autolla ja kämpät on maksettu.

3

144

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Mitä oikein pentu sönkötät, vain vakuuttaa että minulla on eläke 25.000-26.000 välissä ihan tarkkaa summa en tiedä, mutta se riittää ja on aina riittänyt palkkani ja eläkkeeni kustantamaan elämäni, ennen työeläkettä se oli noin 2-3 kertainen palkanlisineen.

      • Anonyymi00002

        Ja saathan sinä rauhan miten asiat oikeasti ovat marraskuussa sinulla on vielä muutama kuukausi jänskään ja voit kuvitella kaikenlaista, rakentaa hirveitä mielikuvituslinnoja, minun eläkkeeni on kuten sanoin, samoin tulot, samoin vaimoni, mutta ennenkaikkea pelle huolehti omista asioistasi, tai tee minusta ja vaimostani huoli-ilmoitus, tosin luulen että sinä olet enemmän viranomaisten tarpeessa kuin minä tai vaimoni koskaan.


      • Anonyymi00003
        Anonyymi00002 kirjoitti:

        Ja saathan sinä rauhan miten asiat oikeasti ovat marraskuussa sinulla on vielä muutama kuukausi jänskään ja voit kuvitella kaikenlaista, rakentaa hirveitä mielikuvituslinnoja, minun eläkkeeni on kuten sanoin, samoin tulot, samoin vaimoni, mutta ennenkaikkea pelle huolehti omista asioistasi, tai tee minusta ja vaimostani huoli-ilmoitus, tosin luulen että sinä olet enemmän viranomaisten tarpeessa kuin minä tai vaimoni koskaan.

        Kyllähän tuo huoli-ilmoitus olisi ihan asiaa, jos vaimolta tuhoutuu perheriidan yhteydessä hampaat.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Missä kokoomuksen naiset?

      Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa
      Maailman menoa
      180
      4720
    2. Kela tukee virallisesti Pride-liikettä

      Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k
      Maailman menoa
      25
      3626
    3. Finland is now Petter place

      Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.
      Maailman menoa
      39
      2542
    4. Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita

      HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.
      Maailman menoa
      157
      2227
    5. Jorma Lind kuollut

      Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet
      Maailman menoa
      45
      1419
    6. Mikä on kaunein

      Ja hellyttävin hetki irl kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      72
      1250
    7. Mahdatko ymmärtää sitä

      Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen
      Ikävä
      75
      1141
    8. Toivon että kuulut elämääni

      Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.
      Ikävä
      71
      1132
    9. En unohda sua

      En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on
      Ikävä
      39
      1053
    10. Kullan kemiallinen merkki on au

      Ei välttämättä. Mikä sun kullan merkki on?
      Ikävä
      53
      973
    Aihe