Eilen sain UUDEN Focuksen alle ja ehdotankin seuraavaa:UUSIkoppaiselle Focukselle oma palsta, jätetään vanhakoppaisella ajavat ruikuttamaan tähän palstaan vetoakseleista ja ovista keskenään.PS,UUSI focus on monin verroin parempi kuin vanha malli.
UUSI Focus
Mikke
21727
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Vetoakselin kumit ovat niin vanhaa perua, Escortista asti ainakin eikä ne hetkessä katoa.
Muistan kun minulla oli 1975 Golf ja kaverilla 25 tkm ajettu Escort, hän mainitsi kumeista.
Katsoimme silloin muidenkin uusien Escorttien alle työpaikallamme ja useassa oli kumi rikki.
Myöhemminkään minulla ei ole mennyt kuin yhdessä autossani kumi rikki ja
siinäkin vain vasemmalta puolelta 3-4 kertaa 150 tkm mennessä.
Kyllä Fordin myynti perustuu suuren yhtiön kuluttajatutkimuksiin, ei laatuun.
Joskus oli maailmanlaajuinen nimikilpailu, auton ulkonäköön myös panostetaan hyvin paljon.
Nimellähän on suuri vaikutus, ottaahan jopa Vw vanhan hyvän nimen käyttöönsä.
Mutta en väitä että Ford olisi huono auto, lähinnä siksi kun en pysty sanomaan parastakaan.
Jollain merkillä on kestävä maine, mutta ajo-ominaisuudet, ilmastointilaite ala-arvoisia.
"Muistan kun minulla oli 1975 Golf ja kaverilla 25 tkm ajettu Escort, hän mainitsi kumeista.
Katsoimme silloin muidenkin uusien Escorttien alle työpaikallamme ja useassa oli kumi rikki."
Jos viittaat Focusten vetarin kumeihin, niin en ole vielä törmännyt rikki menneeseen kumiin. Ongelmana ei ole rikkoutuminen vaan tehtaata tullessa kiristyspanta on liian löysä ja heiveröinen. Itse vetarissakaan ei ole mitään vikaa ja pantaongelma korjataan liimamassalla ja tiukemmalla kiristyspannalla. Tämän jälkeen autossa ei ole vetarihuolia.