Kerkeekö munkit vapuksi, joko tehdas toimii, saiko Imatra sijoitukset kannattamaan?
Donitsiakku
Anonyymi-ap
1101859
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 110
Vanhimmat
Montako tarviit?
Rahaa alkaa kuule virtaamaan iha just!
100 henkilöä painaa siel duunii 2 vuoros.
Virossa tehdä ne akut. Ei Imatralla.
Just johtaja sanoi radiossa ettei akkujen tekopaikkaa kerrota julkisuuteen.
Koko ajan ne on tehty Virossa.
Mistä tiedät?
Ne moottoripyörät tehdään Virossa. https://yle.fi/a/74-20205916
https://www.uutisvuoksi.fi/paikalliset/9384550
Ehkäpä kaupunkimme silmiinkustut päättäjämme kertoisivat lahjoitettujen miljoonien kohtalon?
Niin siis Donut Lab ei ole kaupungin kanssa missään tekemisissä. Donut Lab on sijoittanut Nordic Nanoon, jonka kanssa kaupunki on tekemisissä ja jonka kaupallinen johtaja on tehnyt rikosilmoituksen Donut Labista.
Miljoonista ei puhuta. Muistan nähneeni luvun 400 000 Nordic Nanosta tehdyssä jutussa.
Löysin tälläsen otsikon…
”Mitra Management on hankkimassa neljäsosaa Teppanalan hallista Nordic Nanon aloituksen edistämiseksi – Hintalappu yli 400 000 euroa”
Hienoa! Se 400 000 katoaa huijareiden taskuun ja tyhjä halli jää kaupungin niskoille👍
Ymmärisitköhän ihan oikein? Nordic Nano ei ole huijannut ketään, vaan sijoitusyhtiö Donut Lab, josta tämä Nordic Nano on tehnyt rikosilmoituksen. Hallin omistaa Ossi ja RaijaTuuliaisen säätiö, josta Mitraon ostanut neljäsosan.
Kaupunki omistaa kiinteistö osan. Ei liity firmaan muulla tavalla.
Ja toki kuntalaiset maksaa kaikki kiinteistön muutokset mitä yritys haluaa?
Eikä maksa.
Tulevasta turva-aidastakin varmaan lypsetään osa kuntalaisilta 🤣
Varmaan blc laskutkin ohjataan mitralle 🤣
Tokkiisa. Siksi meillä on Mitra.
On tärkeää erottaa kaksi asiaa toisistaan. Akkukeksintö on DonutLabin. Ei Nordic Nanon. Donut Lab on sijoittanut rahaa Nordic Nanoon ja antanut katteettomia lupauksia kehittämästään akusta ja tästä Nordic Nano on hermostunut.
Akun kohdalla kyseessä ei ole mikään munkki tai donitsi. Tuo donitsi on moottoripyörän (Verge) takalätty jossa on moottori samassa - kyllä sutii ja takapyörä piirtää donitsia kuin Räikkönen aikoineen.
Nordic Nano Group on toimittanut ensimmäisiä testituotteita Imatran tehtailta – kyse ei kuitenkaan ole Donut Labin ”ihmeakuista”. Toimitusjohtaja Esa Parjasen mukaan massatuotanto on tarkoitus aloittaa loppuvuodesta. (YLE)
https://yle.fi/a/74-20204159
Salaperäinen akkutehdas aloittaa tuotannon – tiloja valvotaan, ympärille rakennetaan aita
Nordic Nano Group aloittaa pian akkukennojen valmistuksen. Yrityksen emoyhtiö Donut Lab on herättänyt paljon huomiota kiinteän akun kehityksellään.
Akku ei ole läpäissyt edes VTT:n testiä, jonka Donut Lab oli itse tilannut VTT:ltä todistaakseen ihmeen syntyneen. Verge sähkömotskaritkin on lähinnä Donut Labin omassa sisäpiirin testikäytössä. Akkujen sarjatuotantoon on vielä pitkä matka ja tuskin Imatra on se paikka jossa niitä tehtäisi.
Low Batt.
Entinen työntekijä kyseli Lehtimäen porukalta todisteita superakun suorituskyvystä, se oli kuulemma sivuseikka johon ei tarvinnut takertua. Sama hippulaHeikkihän on kuulemma keksinyt supertekoälynkin - josta ei yllättäen ole enempää todisteita kuin "superakusta".
Nythän ne keskittyvät kuulemma aurinkovoimaan, varmaan sieltäkin tulee kohta mullistava keksintö josta ei löydy mitään riippumattomia todisteita mutta sijoittajien rahaa toki tarvitaan.
https://www.hs.fi/suomi/art-2000011990824.html
Tarinaa kaupungin viisaiden älykkyydestä.
onneks meil ei oo tyhmiä virkamiehiä Imatralla
https://www.kauppalehti.fi/uutiset/a/6ed88a36-cba6-4f82-9e86-d98afc65e52a siellä jo heikommat kaatuu...
Siellä jo heikommat kaatuu...
https://www.kauppalehti.fi/uutiset/a/6ed88a36-cba6-4f82-9e86-d98afc65e52a
Peli kovenee:
https://www.kauppalehti.fi/uutiset/a/563ed417-f411-4475-9bb6-51510371fc54
Miljardit jakoon, joko Imatra on saanut osansa?
https://www.uutisvuoksi.fi/paikalliset/9474494#kommentit
Hei. Me tienataan tällä.
Siellä jo akkuja painetaan ja 400 tonttua tulee takaisin 400 miluunana, voi tätä onnen päivää.
No Mitralle vaan malmit, se tunkee ne kylpylään, eikä kuulu edes Imaraan?+++++
https://tekniikanmaailma.fi/lehti/9b-2026/donut-labin-naytot-puuttuvat-medianakyvyytta-epauskoa-roimia-tuottolupauksia-rikosilmoitus/
Tuossa ei sanottu miten imaran rautaisia hallitusammattilaisia taas kustiin kuusnolla silmään.
Etsintää ja kuulusteluja pukkaa:
https://www.iltalehti.fi/autouutiset/a/ee843d03-bb90-484e-ba42-c68ba30dcae5?fbclid=IwZXh0bgNhZW0CMTEAc3J0YwZhcHBfaWQQMjIyMDM5MTc4ODIwMDg5MgABHgoaUUJR_5yYhMoe8gHCUtcF_JJ-PewAzkRerSVCy4SCMnuMEBFgsSoHUENy_aem_mnMBQBgIwNq2jafZK4rXzQ
Joko pöksy tutisee?
Millo se nano työllistää sen sata ihmistä?
Heti, kun mitra maksaa niiden palkat, ei mee kauaa?
Pari lehmänkauppaa pitää vielä sumplii.
Linkki ilman turhia roskia
https://www.iltalehti.fi/autouutiset/a/ee843d03-bb90-484e-ba42-c68ba30dcae5
Kyllä Teppanalassa jotain tapahtuu. Tehdasalue on aidattu ja luultavasti kameravalvontakin on järjestetty. Mopopojatkaan ei enää kokoonnu niillä nurkilla.
Nano teknologiaa tekevät.
TEHTAALLA VALMISTETAAN MYRKYTTÖMIÄ ENERGIAA KERÄÄVIÄ AURINKOKALVOJA- JA PANEELEJA
Nano nano vaan.
Akkutehdashan sinne piti tulla, kustiinko taas tyttörassuja silmään?
Valhetteleeko yle, vai kustiinko sitäkin silmään.
"Salaperäinen akkutehdas aloittaa tuotannon – tiloja valvotaan, ympärille rakennetaan aita
Nordic Nano Group aloittaa pian akkukennojen valmistuksen. Yrityksen emoyhtiö Donut Lab on herättänyt paljon huomiota kiinteän akun kehityksellään."
Rajan aukemista odottaa moni muukin firma.
Yhteistyö Donut Labin kanssa oli valetta. Muut kuviot on entisellään. On palattu entiseen suunnitelmaan.
Ihme akkun koekappaleet tehtiin ainakin Virossa. Koskaan ei valmistusta suunniteltu siirrettäväksi Imatralle. Yle vihjaili väärin.
Ylellä meni puurot ja vellit sekaisin.
Yrityssalaisuuksia vuodettu. https://www.hs.fi/visio/art-2000012042880.html
Voihh..ti.
Nyt ne rosvot tekkee sen miljardi tilin...
Salainen vesivetyakkutehda perustetaan keltasille savimajoille, sie maksat.
Savimajat on tehty teräskuonasta. Tiedoksi!
Mikä meininki donitsitehtaalla? Joko sataa rahulia mitran laariin??
Ai siellä Viron tehtaalla? Imatrallahan ei niitä akkuja ole koskaan valmistettu.
Miksei?
Väitätkö sie, ettei Peltola tiedä?
https://www.youtube.com/watch?v=t-plYDcwvv4
Onko tää peltola vähän hölmö kun vei kotiin työpaikan läppärin tietoineen. Puol vuotta oli jo aikaa palauttaa se mut tahallaan viivytteli. Ja nyt ihmettelee että poliisi tuli hakemaan sen.
Ai hää onkii sellanen ruudinkeksijä.
Onhan Mitra jollaintavalla kytköksissä tuohon Imatran erämuseoon joka nyt varmasti tänne imatralle saadaan?
Ai että kun alkaa koko maailma käydä
Imatran Erämuseossa niin ajellaan kultaisilla teillä täällä Imatralla! 🤗
Pakkomielteestä päätellen on. Muutamalla politiikolla kun on vahva tahtotila ku se on niin kivaa. Ei pitäs kunnan rahoja hassata jos ei osaa myöntää et aika meni tämän hölmöyden ohi.
Imatra työllistää muiden kaupunkien ihmisiä. Aina palkataan jostain toiselta puolen suomea tai Lappeenrannasta. Kuten tämä erämuseo hanke heppu. Muu kaupungin väki taitaakin olla Lappeenrannasta. Ehdotan et kaupunginjohtajan vois palkata Kittilästä etänä.
Luulitko että Imatran kaupunki palkkasi Erämuseosäätiön toimitusjohtajan? Ota asioista selvää.
" Säätiön toiminnalle ovat myöntäneet erillisrahoitusta muun muassa Imatran kaupunki."
Ei kai kaupunki palkannut, mutta sinä maksat palkan.
Kaupunki tukee vuosittain museon toimintaa kaupungin vuosibudjettiin varatulla summalla.
Se ei maksa erämuseosäätiön palkkoja.
Juuri näin! Maalaisjärki, se maalaisjärki!
Vitut kaupunki mitään tue, eikä palkkoja makseta budjetista?
Sinä tuet ja sinä maksat, tarkkuutta nyt piiat ja rengit.
Museon asioille on ihan oma ketju. Kirjoittakaa sinne nämä jutut.
Mitä v*tun museon toimintaa?
Onko paprumiehen piika jotenkin kielletty käsite, kun jokainen piian tekemää typeryyttä koskeva viesti poistetaan.
Piiat olivat ennen arvostettuja aplaisia?
Nyt vain arvosteltuja.
Sinähän muuten maksat erämuseon kulut kuin palkatkin ja budjetin kautta...
typerykset.
Suu poikki, kauppalamuseoon tulee tonitsi- ja akuntehdas, hei me tienataan tällä, meillon takuut, tarvitaan vaan vähän vippiä.
https://www.youtube.com/watch?v=fYE4T3XX1Bw
Onks Imatra vielä kauppala? Sekasin oot ku seinäkello.
Vuotuisella 50 000 euron avustuksella ei palkkoja makseta.
Tämä donitsiakku on kupla joka odottaa vaan puhkeamista..........
Johan se puhkesi. Ja keksijätkin on hävinnyt tavoittamattomiin.
Vanhemmat muistavat ja nuoremmat voivat tietää muuten sellaien loistavan liikeidean kuin kuvaputkitehdas oli paikkakunnalla joskus.
Finvalco, jonka Kalevi Sorsa nosti valtion rahalla ja sillä oli nopea nousu ja nopea mahalasku. Josta koitui kova lasku.
Donitsiakuista tuli sijoittajille samanlainen lässähdys.
Noh, jollain Risto Siilasmaalla joka DonutLabiiin on sijoittanut, ei lompakko juurikaan keventynyt. Vähän vaan pöyhi lompakosta vanhimpia seteleitä ja laittoi ne kiertoon.
Näillä tunnetuilla sijoittajillahan DonutLab on julkisuudessa ratsastanut saadakseen uskottavuutta taaksensa.
Siellä varmaan käyty golffaamassa ja illanistujaisissa ennen kättelyä 🤗
Miulla olis semmonen idea;
että voitas tehä erämuseo, donitsitehdas, uimahalli, lätkäpelihalli, aurinkopuisto ja campingalue tuonne kylpylään ja rakennettas piha täyteen keskeneräisiä savimajoja, niitten ympärille laitettas nätisti lunta,
pääsis yh-pennut pulkkamäkeen ensilumen juhannuksena ja siiderwallaat jois hienosti sidukkaa kylpylän paarissa sillä aikaa.
Pelattas siinä kelatalojen pihoissa padelii, pesistä ja muita kansainvälisii kyykkäpelejä ja kuunneltas bigbändii aamusta iltaan....
Kaikki muu kävis paitsi Imaran ajot ku se ei tuota mittää, kuuluu kovasti ja haisee pahalle, syövät siellä vaan makkaraa juovat kaljaa, ei perkele, se ei käy miun pirtaan.
Sie se et pääse näköjään savimajoista millään eroon. Niitä näkyy joka paikassa.
Muuta afrikkaan, sieltä löytyy siulle savimajoja.
No ei noita näytä pääsevän kukaan eroon?
Mie en niitä tarvii, eikä ois kaupunkikaan tarvinnut, noh siehä kuitenkii maksat niistä?
Elä luulle, siellä vaan esteepeen vieneripullaa syödään. Ja konjakkikahvia ryystetään.
Donitsiakut oli kokkelii täynnä😁
Ai kokkelipiimää?
Koksu=Kokoomus
Koksu=Kokaiini
Ei liene sattumaa.
No ilmankos nuo hallitusammattilaisten suplingit muistuttaa Trainspottingin kohokohtia.
Siinä on muuten melkoisen tarkka dokumentti imatralaisista päättäjistä.
https://www.youtube.com/watch?v=bKrbNruyFVE
piiat ja rengit siellä koksupäissään säätää.. HEH
Tehas paahtaa kolmee vuoroo ja työllistää sata.
Anteeksi, koshan voin ostaa nanodonitsiakun?
Huomenna torilta, helppoheikki myy akkua ja rukkasta, torilla tavataan.
Möiskö Nokian kumisaappaat?
Aika hiljasta ollu....
Tyyntä myrskyn edellä.
Mie tilasin Virosta Imaralla tehyn akun, makso vitusti, ei oo vielä tullu, meinasin kodin sillä sähköttää ja erota valtakunnanverkosta.
Imatralla näitä pellejä tuntuu riittävän.
HeH
Usko sie moiseen paskaan kun et muuta tiiä.
En mie voint tietää, että tää on huijarihommaa, ku lehessä oikein hallitusammattilaiset porukalla kehuvat työpaikoilla ja veromiljaardeilla.
Noiko miun rahat mäni suen persiiseen?
Ne olkii Kokkelipiimä akkuloit.
Liittyykö jotenkin kokkareihin, niihin mitä on housussa?
Mist sie tiesit...
HALLITUSAMMATTILAISET KERTO.
JOU
NONNI
Kannatti vaan luottaa koksupäisiin hallitusammattilaisiin, nyt niitä akkuja rupee tulemaan sieltä TepPENAlan tehtaasta.
https://yle.fi/a/74-20241852
Tekevät vain akkukennoja. Akkukenno on ladattava yksittäinen sähköelementti, josta suuremmat akut kootaan.
Pääkopan sisäiset kennot vaativat refreshing päivitystä.
Saiko toinen kokkare myytyä sammutusletkut halliin jos alkaa savu nousta laitteista?
Safetycon oy Retikankuja 8
https://www.esaimaa.fi/paikalliset/9718056
Mitä se Mitra vastas?
Mitra sano, että haista sie Pena piiiiiitkä vittu, homma etenee suunnitelmien mukaan.
https://www.uutisvuoksi.fi/paikalliset/9735090
Elä sie pena ruppee vittuloimaan, lue tää.
Eläpä sie mitra ruppee vituloimaan, ka lujeppa tää
https://www.uutisvuoksi.fi/paikalliset/9737076
Eläköön mitra, tällä tienataan kassa kuntoon.
https://www.iltalehti.fi/autouutiset/a/5feb8e4d-56ec-4d2f-b7f6-632e4430d755
Tutiikohan poliisi myös kaikki rikokseen osallistuneet hallitusammattilaiset.
https://www.talouselama.fi/uutiset/a/5528f85f-bd28-499d-8eca-43f873510b53