Mistähän voisi tarkistaa kuinka monta Ladaa on Thaimaassa?
LADA KYSYMYS
Anonyymi-ap
62562
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 62
Vanhimmat
Muistaakseni Chiang Maissa on yksi. Omistaja kehui että sillä on hyvä lähteä vuoristoon ajelulle.
Se ei ollut Lada. Puska Posso aijasi framelle vanhan kuvan autovuokraamon Vitarasta ja yritti valehdella sen omakseen. Aikaisemmin yritti valehdella S mersun omistavansa, mutta joku selvitti auton rekisterin perusteella sen oikean omistajan.
Joo ja sen S -mersun omistajilla ei ollut mitään tekemistä Senssun saati sitten Posson kanssa.
Laiffila tuo sinun lada fobia on hauskaa, käytiin pojalle ostamassa uuden auton hämeenlinnan salpa-autosta, tuli lada puheeksi, myyjään kanssa, kyseli oliko sellainen tarjolla vaihdossa, ei ollut, heitä kiinnostaisi lada perusmalli ja niva malli maksavat 15.000 euroa ns. ladosta haetulta vähän ajetulla mallista,
Narkkipoika ei uusia autoja ostele.
Oli niin töötissä ettei Alkoon päässyt. Kaverit kävi puolestaan ja tasomiehen vesa jäi aulaan penkille istumaan. Näytti vähän siltä että häntä vedätettiin ja maksoi kavereidenkin kyytipojat pitkäripaisesta.
TT
Eikä takuueläkeläisisäkään sille autolainaa saa taattua.
Se on totta. Vähävarainen jos saa luottokortin, siihen tulee minimilimiitti, ja jos haet sen jälkeen autoluottoa niin rahoitusyhtiö ilmoittaa ettei tulot riitä päällekkäisiin luottoihin.
Posso on takuueläkkeellä tai korkeintaan parisataa sen päälle, ja sitäkään ei ole ansainnut vaan se on laskettu aiemman työn perusteella.
Näkeehän sen että äijä elää kuin koditon erakko.
2010
PS: Voitaisiin laittaa pieni veto, että palaako paperivaimo Suomeen? Minä veikkaan että palaa, koska on toimeentulotuella. Mutta siitä lyön vetoa että Posson kanssa ei palaa saman katon alle eikä ole vuosiin siellä ollutkaan.
Hoh hoijaa, että jaksat vääntää, vaimoni tulee ensiviikolla kotiin, oli kolme kuukautta siskonsa kanssa heidän kotona, https://ibb.co/5xvPHk7Z tuossa eläke, etsi syy vanhenemiseesi, ettet yllättäen heitä veiviä kaivoon, toki mielenterveys ongelmat vanhentavat, puhelinnumero ei enää toimi, se on vanha telen numero, nyt on se elisalta 5g.
Kannattaa hieman laskeskella millaiset tulot täytyy olla 20 vuotta sitten, kun eläke myönnettiin, miten eläkelasketaan, ja millaisen palkkatason se vaatii...
Tämä 50.000 euron eläkeläinen on huuhaata, eläkkeeni on suoraan tulorekisteristä sitä ei voi muuttaa, hörhö teki todisteensa hieman toisessa paikassa, johon minulla ei ole mitään asiaa, kaikki tietoni menevät varottajalle automaattisesti.-
Kolme kuukautta. Koko kevään olet väittänyt että lumppunen on vieressäsi. Onko mahdotonta puhua joskus totta.
Resuperse minä en ole mitään väittänyt, sinä olet olettanut harhaisessa päässäsi, milloin mitäkin.
EIkä minun vaimoni ole sinulle mikään lumppunen, pidä huolta omista asioistasi, minä pidän omistani, ja voin vakuuttaa että ne on erinomaisessa kunnossa, resupekka...
"Voin vakuuttaa että vaimo on tässä vieressäni" kuultiin helmi-maaliskuussa tusinan kertaa.
Vasta kun kuva osoitti toisin, muuttui ääni kellossa. Koville ottaa, eikä se vaimo ole tulossa luoksesi takaisin vaan asumusero jatkuu.
Osasithan sinä fotoshopata, vaikka aiemmin toista valehtelit.
1700 käteen kuussa ja vaimo perustoimeentulotuella, asuu eri osoitteessa. Ei ole hääviä.
Laitoit sitten Raaka-Arska puhelinnumerosi näkösälle, kiitoksia.
Miksi poistattelit viestiketjut ja kuvat? Pistikö taas kateeksi? Voin toki laittaa nämä uudestaan niin monta kertaa kuin haluat. https://ibb.co/MDDkb7KG
ja https://ibb.co/qY5YLfvF
Siitä sitten vertailemaan ikiä ja ulkonäköjä. En ihan äkkiä vaihtaisi elämiä kanssasi päikseen, vaikka saisin hyvinkin tuuhean hevitukan ja bussikortin Kelalta 8)
2010
Sinun pitää etsiä uusi syy siihen jos kuvittelet minun olevan sinulle kateellinen en karehdi kenenkään velkoja, osamaksuja, ammattitaitoa, ainoa mistä voisin olla että pystyt lopettamaan valehtelun ja asioiden vääristely, sinun olisi syytä olla minulle kateellinen tasapainosta ja rauhallisuudesta...muuten saat sitä mitä olet tilannut.
Ja kiinnitä vakavasti huomiota siihen että vanhenet hyvin nopeasti sille on syy, etsi se. Jos sinulla ei ole massia aloita vähentämään osamaksuja...ne maksa velat mittarille.
Sinähän aikoinaan mainostit, että työkyvyttömyyseläkkeesi määrä oli laskettu "odotettavissa olleiden" työvuosien ansiotason mukaan. Aika pienet on sinun ansiosi olleet työkykyisenä, jos niiden perusteella olet päässyt puolta vähempään kuin minä.
Yksi asia minua jutuissasi ihmetyttää, se on tämä osakaslaina, yrittäjänä sinun pitäisi tietää että osakaslaina on selvä rikollisuuden merkki, ja kerroit vielä nostaneesi vuosia, eikä veronmaksu haluja ole..
Jos olet yrittäjä kerrot nostaneesi palkkaa tai pääomatuloja tarpeen mukaan, en olisi kiinnittänyt mitään huomiota asiaan, siis kerran osakaslainaa aina osakaslaina mies, lopun elämäsi
Ladan voi aina ajaa paaliin, osakaslaina on ja pysyy lopun elämän.
Kovin ainakin vakuuttelit pari kuukautta sitten että lumppunen on vieressäsi. Totuus onkin toinen.
Se lasketaan jokaisella tietyn kaavan mukaan, se löytyy eläketurvakeskuksen sivulta, minun tapauksessa se laskettiin 10 viimeisen vuoden mukaan, niin 60.000 - 80.000 vuodessa, bruttona, pieni eläke on monelle järkytys jo asiaa ei ole perehtynyt etukäteen... Aloita kysymällä oma eläketurvasi.
Lopeta jo jumalauta toi jauhaminen, minä saan sen rapiat 45000€ vuodessa, ei minun sitä tarvitse tarkistaa. Ja kuvakaappauksia olet siitä nähnyt jo useampia, ei vaan mene hataraan päähäsi.
Ottaa taas mittaripossoa koville.
Varmasti, kun kuvitellun loppuajan tulojen arvioinnin jälkeen eläke jäikin niin pieneksi, että piti ottaa lumppunen talouteen lisätuloja tuomaan. Ja kun se karkasi, piti vanhan ukon lähteä työmarkkinoille.
Niin varmaan saat uskotaan, mutta entä sitten kovasti olet omalaatuinen, possoinesi, mutta kun pankkien rivikoodarit eivä tienaa tuollaista, koskaan, ne on huuhaata, minun eläkkeeni on mitä on, sinun mitä en, jos olet edes olemassa, jäljet viittaa laiffilaan tuohon palstan heikompaan lenkkiin jälleen kerran, minun eläke on suoraan vakuutusyhtiölta sinun jostain muualta mihin voi jokainen kirjoittaa mitä tahansa, joten se siitä.
Olet sinä säälittävä! Eikä ole edes lumppusta taputtamaan selkään ja sanomassa, että älä huoli, kyllä sinä Posso pärjäät.
Eikä vieläkään mennyt jakeluun se, että pankissa olen urastani ollut komennuksella pari vuotta. Ja pankki ei silloinkaan minulle liksaa maksanut, vaan minusta työnantajalleni, työnantaja minulle.
Ja nyt lumputellaan lisää, sinulla on melkoiset ongelmat ihan itsesi
kanssa, laiffila palstan heikoin lenkki.
Toiset lumputtelee, sinä taidat vaan tumputella, posso palstan paksuin lenkki.
Nämä eläkeasiat on vaikeita monille hyvä kaverini oli 45 vuotta ajamassa nosturia jollekin isolle rakennusliikkeelle, hän pääsi eläkkeelle muutama vuosi minun jälkeen, käteen eläke oli 200 euroa pienempi kuin minulla. siksi jokaisen täytyy tarkastaa oma eläketurvansa että ei tule seniorina että takuueläke, nykyään eläke lasketaan koko työhistoriasta, aikaisemmin 10 viimeisen vuoden mukaan, eli eläketurva tulee laskemaan aika paljon, seuraavan 10-20 vuoden aikana.
Nuo onkin sinun elämäsi tärkein sisältö, kun toistat tuota viestiä joka päivä.
En tiedä mikä on pahin ongelmasi, kun niitä on niin paljon.
-Erittäin paha lukuhäiriö.
-Erittäin vakavat ongelmat luetun ymmärtämisessä.
-Lukutaidottomuus verohallinnon sivuja koskien ja kaikkia muitakin sivuja koskien.
-Kasvojen tunnistamisen vaikeudet.
-Lähes täydellinen logiikan ja suhteellisuustajun puute.
-Matemaattinen lahjattomuus (liittyy edellisiin)
-Vainoharhaisuus ja skitsofrenia.
-Muistisairaudet, osa alkavia, osa on jo.
-Vahvistusharhan harjoittaminen, eli ymmärrät asiat vain siten kuin itse haluat.
-Patologinen ja pakkomielteinen tapa valehdella.
-Tarinoiden sepittäminen aivan tuulesta temmattuna epäloogisuuksia täynnä.
-Ilmeinen jumaluuskompleksi ja megalomania, lääkityksestä riippuen.
-Tapa muuttaa omat velat saataviksi ja toisten saatavat veloiksi.
-Ylemmyydentunne ilman minkäänlaisia perusteita tai rahkeita.
-Misantropia, joka johtuu siitä että et ymmärrä ketään eikä kukaan sinua.
-Huonomuistisuuden vuoksi noin tusina erilaista elämänuraa ja tarinaa.
-Luurankoja löytyy kaapista, koulut käymättä, vaimon itsari ja pullakuskin virka.
-Syvä katkeruus Thaimaata kohtaan, joka ei paratiisina avautunut sankarille.
-Suomen etuisuuksien ja tukien laskeminen omiksi ansioiksi.
-Jatkuva mokailu joissa valheet paljastuu, viimeisimpänä vaimon vieressä olo.
-Esittäminen että tunnet kuolleet ihmiset.
-Valehtelu ihmisten tapaamisista ja esim suurlähetystön juhliin kutsumisesta.
-Valehtelu ettet muka koettanut myydä jonkun polkupyörää.
-Väittäminen ettet tunne Senssua.
-Totaalinen laiskuus ottaa asioista selvää ennenkuin alkaa höpöttämään omiaan.
Siinä muutamat. Lisätä täytyy vielä ettet ymmärrä myöskään naisia etkä lapsia. Pidät lapsia kotieläimiäkin halvemmassa asemassa jutuissasi.
Olen sata kertaa kertonut sinulle että yritystä ei voi olla olemassa, jos ei ole maksanut osakaslainojaan takaisin sekä veroja. Ei myöskään voi olla AAA- luokituksen yritystä, mikäli on ulosotossa tai maksut myöhässä. https://ibb.co/ym3PBWK0
Ei voisi omistaa mitään Suomessa, jos on ulosotossa. Ei voisi olla luottokortteja eikä pankkitilillä rahaa, ei autoa, ei mitään. Ulosotossa oleva joutuisi elämään kuin sinä.
Jos olisi talousrikoksilla hankittu merkittävä määrä rahaa, niin sen roudaaminen ulkomaille on haasteellista ja se ei pelasta tuomiolta. Thaimaalla on luovutussopimus Suomeen.
Jos rikoshyötyä olisi edes satatonnia viety Suomesta Thaimaahan, niin polliisisetä tulee hakemaan kotiin. Minä olen vuoden 2017 jälkeen tuonut Thaimaahan rahaa noin 600 000 euroa. Sitä ennen parisataatuhatta.
Ei ole polliisisetää näkynyt.
2010
Pasasen pahin ongelma on ettei hän myönnä mielenterveyteensä liittyviä diagnooseja, joiden vuoksi joutui sairaseläkkeelle. Ei sopeutunut mihinkään. Ei tunnusta autismidiagnoosiaan, mutta on ylpeillyt sillä useasti ja verrannut itseään Einsteiniin, jolla on autismin piirteitä epäilty. Autismiin kuuluu osana ettei ole humorintajua, eikä ymmärrä huumoria, mutta Einstein oli hyvinkin huumorintajuinen ja kova naisten perään.
Niin ja tämä oli ensimmäinen kirjoitukseni tänään. Yövuki alkoi kasilta. Niin ettei tarvi nähdä minua siellä missä en ole.
laiffila
Pasaseen on tatuoitu osakaslaina ja osamaksu. Ne tatskat eivät lähde pesussa eikä millään järkipuheilla. Senssu on olemassa koska osakaslaina. Pasasen titaaniamex on koska osakaslaina. Nanan miljoonacondo on koska osakaslaina. Mutta mitä jos mennään käänteisesti? Ei Senssua eikä maksamatonta osakaslainaa? Ei amexia koska ei maksamatonta osakaslainaa? Kymppi on Thaimaassa koska ei osakaslainaa ja Senssu Suomessa koska ei osakaslainaa?
No todellakaan su ei Vantaalla nähdä karjakeittiön teollisuusvakooja juntti.
Aika hyvät kännit!
Kiitos kun kerrot, mikä on minun suurin ongelma huomaat niitä olevan montakin, mutta ne eivät muutu totuudeksi vaikka niin väität, en possottele sinua, en herjaa perhettäsi, käytän factana ainoastaan itse kertomaasi, en keksi sinusta yhtään mitään, mutta jatka vaan jos se helpottaa elämääsi, maailmaan sanoja mahtuu, ei siinä mitään.
Mutta edelleenkin huomio nopea vanheneminen, sille on syynsä, joten etsi sille syy, nopeasti.
Juu ei.
Hakutulokset eivät tarjoa suoraa tietoa Lada-autoista Thaimaassa.
Thaimaan autokanta koostuu pääasiassa japanilaisista merkeistä (Toyota, Isuzu, Honda), ja lava-autot ovat erittäin yleisiä. Venäläiset autot, kuten Lada, eivät ole tyypillisiä kyseisellä markkina-alueella.
Thaimaalaisilla on järki päässä. Ladaan on ilmastointi luvassa 2080-luvulla, jos aikataulu pitää.
Lukkiutumattomat jarrut niissä on aina ollut, nimittäin vaikka seisoisit jarrupolkimen päällä, niin lukkoon ne jarrut ei mene kuin märällä jäällä. Nokkaketjun kalkatus vie järjen ja ikkunat vetää niin että kasvohalvaus on jatkuvana uhkana, eikä mahorkka suupielessä paranna tilannetta, kuin ei myöskään karvahattu.
Hyppynarut hanskakotelossa pitää kuskin kuin kuskin lämpimänä jopa 60 asteen pakkasissa kun mersu kuskit seisoo hinaus narun kanssa umpi jäässä tien poskessa...
By LadaBaII
Taas kun huomataan ettei se täällä kukaan ymmärrä thaimaasta mitään, teillä liikkuu kaikenlaista paskaa joka ei sinne on edes kuulu, 10 vuodessa vastaan tuli yksi venäläinen auto eikä se ollut Lada, pari Fiat 124 tuli vastaan, joka on Ladan esikuva, mutta perusladoja ei yhtään koskaan.
Väittikös joku että Thaimaa kuhisee Ladoja? Eikös tämä Senssu haaveillut aikoinaan vievänsä Ladan merikontissa Thaimaahan ja matkaavansa siinä sitten mukavasti samalla mukana? Haave kaatui kun joku laski rahdille ja merimatkalle hintalapun 6000 euroa ja siihen tullit päälle.
Lada Thaimaahan vietynä olisi täysin järjenvastainen teko.
Juu mutta lada nivassa voisi olla järkeä viedä Thaimaahan, varsinkin jos joutuu ajelemaan pellonlaidalla, auto menee mistä vaan varsinkin jos edessä on moottorista tehonsa ottava vinssi, mutta ennemmin kuitekin toyota landcruider... samalla vinssillä.
Lada Nivan maine perustuu siihen että se oli niin halpa, että köyhätkin offroadin harrastajat pääsivät harrastamaan mutavellissä ajelua. Hirvittävä kapistus ajaa, kuten kaikki Ladat.
Raptor F-150 on tehokkain ja aavikkoajon sekä sorakuoppatestien ykkönen. Tietokoneohjattu neliveto antaa juuri sen verran voimaa jokaiselle pyörälle mikä on optimaalista pidon ja etenemisen kannalta.
Itse tykkään istua korkealla, näkee liikenteessä sedaneitten ylitse ja korkeus on siten turvallisuusvaruste. Suuri massa on toinen turvallisuusvaruste.
2010
Sinullehan se kommentti oli oikeastaan tarkoitettukin, että pääset taas kertomaan omasta erinomaisuudestasi, olen ajanut lada nivaa, niitä oli kotkan sähkölaitoksella useita, diesel jotain 1.9litraisia pösön koneita, nämä mallit toimivat ilman sähköä ja akkua, kunhan polttoainetta tankissa riittää, se oli ajattava, eivät ajaneet itse itseään, ekat mallit oli kauheita ajaa jäykkiä kun ei ollut mitään tehostimia, polttoaineenkulutus oli 9 pintaa mikä oli paljon diesel pelille, näitä ostetaan vieläkin jos joku niitä myy... Autoa taidetaan tehdä vieläkin, tosin hieman uudistuneena, kuten kaikki lada mallit, tietysti itä autot on karmeita ajaa mutta kuitenkin toimivia. tuossa oli muistaakseni 60heppaa, tai vähän yli.
Sinun autosi on leikkikalu, ja kallis sellainen, ei siinä mitään jos kalliisiiin leluihin on varaa, antaa mennä vaan, kunhan kukaan ei joudu kärsimään takiasi, kun järjestelet velkojasi, luottokorteillesi, onneksi ei ole koskaan tarvinnut tuohon ryhtyä, oletko jo selvitellyt vanhenemistasi, siitä pitää ottaa kiinni, että et yllättäen kuolla kupsahda, osamaksu miljonääri.
Oletko mittariposso unohtanut mennä "töihin" tänäänkin.
Tuo sai minut hieman hymyilemään "Raptor F-150 on tehokkain ja aavikkoajon sekä sorakuoppatestien ykkönen." meinaatko lähteä aavikkoajoihin ja sorakuopille, voisit kuitenkin pitäytyä niissä roskatynnyritoimituksessa, mutten harva ostaa autoa käyttöön, joihin ei ole koskaan edes tarvetta, tai en ainakaan minä.
Posso logic. Voi Hyvä Isä miten on miestä siunattu logiikan puutteella.
Autoja testataan ja vertaillaan menetelmillä joilla niiden ominaisuuksia voidaan vertailla. Nelivetoautoille tehdään maastotestejä, joilla niitä voidaan vertailla.
Autojen neliveto-ominaisuuksia ja sen paremmuutta ei voida vertailla laittamalla kyytiin
roskapönttöjä ja ajamalla kuivaa tasaista kestopäällystetietä.
Urheiluautojen paremmuutta testataan taas radalla ja mutkateillä, vaikka auton omistaja ei koskaan ajaisi urheilullisesti. Sporttiprätkissä on niin valtava ylimääräinen potentiaali rata-ajoon, ettei se koskaan pääse tieliikenteessä käyttöön.
Silti niitä ostetaan ja ovat suosittuja tavallisten ihmisten keskuudessa, paitsi silloin jos on rahaa kulkea vain HSL:n busseilla ja sekin Kelan piikkiin.
Raptorissa riittää maasto-ominaisuudet monenlaiseen käyttöön. Lieju on näillä seuduilla peltoteillä sellaista sateiden aikaan ettei sinne ole asiaa ilman nelivetoa. Tiedän kyllä ettei sinulla ole autolla tarvetta, eikä rahaa. Ei taida olla ajokorttiakaan?
2010
Juu niinhän sinä ei ole oikeastaan ottanut mitään kantaa autojen testammiseen, vaan siihen mitä olet kertonut autolla tekeväsi, kerroit toimittavasi roskiksia naapureille, luuletko ihan oikeasti ett 25.000 euron eläkkeellä saat kelalta yhtään mitään, olen joskus nähyt kun tm-teki testejä lentokentällä, vihdissä. mutta ei niihin roskiksia laitettu.
Kyllä ajokortti on ihan voimassa vielä, mutta se onkin toinen juttu.
Voi Hyvä Buddha taas tuota järjenjuoksua...
Meinaatko siis että 2024 mallisella Raptorilla toimittelin roskiksia vuonna 2019? Ei se homma kestänyt kuin tunnin silloinkaan, koska rautakauppa on 4km päässä.
Silloin käytin peräkärryä ja ei sitä varten tarvitse lava-autoa muutenkaan. Ihastuin autoon jo 2016 Suomessa kun kaverilla oli sellainen. Sen aikainen V8 hörppäsi 19 litraa satasella ja vaikka nykyään V6 turbossa tehoa on enemmän, kulutus on alle 10 litraa tasaisessa ajossa.
Peräkärry on käytössä edelleen. Vain siistiä tavaraa lavalle. Parasta isossa autossa on näkyvyys, vakaus ja turvallisuus. Auto on varsin miehekäs ja ahkerassa käytössä. Yli 40 tkm mittarissa vaikka en käy töissä.
2010
Mittariposson ajatusmaailmalla roskiksia toimitetaan naapureille päivittäin kun niitä on kerran viety 10 vuotta sitten.
Mitä tarkoitusta varten ostit avomersun 2010 ?
Mihin tarpeeseen ?
Voi rakas lapsi itse olet kertonut vieväsi roskatynnyreitä naapureille, no on muuten ilmaisia tai ei ihan roskalafka veloittaa niiistä 30 bahtia kuukaudessa, ainakin hui haissa, niinkauan kun siirryttiin keskitettyihin jäteastioihin sitten sitäkään 30 ei enää maksettu, v8 kone vanha ns. bigblock 5.7l kuluttaa kohtuuttoman paljon, v8 6.2 - 6.5 diesel vei 10 litraa satasella, se on totta varmaa auto on miehekäs ja tarvitsee apua siinä että on mies, mutta sinä oletkin minni hiiri.
Vaimon 3000 markan Lada, vaimon 2000 euron Navara ja vaimon tuhannen euron Skoda ne vasta miehekkäitä on! Sinullako ei ole ollut omaa autoa koskaan?
Kuka nyt liki takuueläkkeellä minkäänlaista autoa pystyisi ostamaan? Vuokran jälkeen tonni kuussa käteen.
Moi Numba, huomasin että siellä kotimaassani on hieno Lada myynnissä.
Resupepuille liian kallis, vaikka 15 000 euroa vain.
https://images.nettiauto.com/live/2026/03/28/1062427a1468cfde-large.jpg
Sopis hyvin sulle kun oot sellanen palstan Bossoraattori ja Zeriffi.
Pähkinäsaaren pallomahaisen Posson päivä Chiang Maissa... anteeksi, koulussa mennyt taas rattoisasti viestejä poistellessa.
No nyt malttoi lähteä käymään Myyrmäen Alkossa kuitenkin bussilla joten kohta on voittajafiilis.