Kuuntelen toisinaan murhamysteerivideoita. Vähän aikaa sitten kuuntelin videon joka käsitteli Uunisurmaa, jossa uhri oli muurattu uunin sisään. Uhrin katoaminen tapahtui vuonna 1960 ja hän oli joutunut kokemaan rankkaa pahoinpitelyä ja viisi perheen lasta oli otettu huostaan. Siihen aikaan ei liene ollut paikkoja, jonne olisi voinut paeta väkivaltaa. Vaikea ymmärtää, miksi uhri oli jatkanut elämää pahoinpitelijänsä kanssa vaikka tämä oli uhkaillut surmaamisella ja sillä, ettei ruumista koskaan löydettäisi.
Aikoinaan kuuntelin Pekka Saurin Yölinjaa ja siellä toisinaan joku parisuhdeväkivallan uhri kertoi kurjasta kohtelustaan. Siellä usein toistui kuvio. että pahoinpitelijä hakattuaan kovasi pyyteli anteeksi ja lupasi ettei koskaan enää lyö - ja sitten taas löi.
En ole onneksi joutunut itse kokemaan hakkaamista. Henkistä väkivaltaa sitä vastoin olen enemmän saanut osakseni, mutta se parisuhde loppui jo kauan sitten.
Onko joku kokenut parisuhdeväkivaltaa? Onko parisuhde jatkunut tämän jälkeen vai ovatko pariskunnan tiet eronneet? Oletko itse lyönyt puolisoasi? Onko keskusteluilla tai terapialla ollut parantavaa vaikutusta? Tai onko jollakin tuntemallasi henkilöllä parisuhdeväkivaltaongelmia?
Aikoinaan kuuntelin Pekka Saurin Yölinjaa ja siellä toisinaan joku parisuhdeväkivallan uhri kertoi kurjasta kohtelustaan. Siellä usein toistui kuvio. että pahoinpitelijä hakattuaan kovasi pyyteli anteeksi ja lupasi ettei koskaan enää lyö - ja sitten taas löi.
En ole onneksi joutunut itse kokemaan hakkaamista. Henkistä väkivaltaa sitä vastoin olen enemmän saanut osakseni, mutta se parisuhde loppui jo kauan sitten.
Onko joku kokenut parisuhdeväkivaltaa? Onko parisuhde jatkunut tämän jälkeen vai ovatko pariskunnan tiet eronneet? Oletko itse lyönyt puolisoasi? Onko keskusteluilla tai terapialla ollut parantavaa vaikutusta? Tai onko jollakin tuntemallasi henkilöllä parisuhdeväkivaltaongelmia?
Vastaukset 19
Vanhimmat
Luultavasti 60-luvulla ei ole osattu tukea naista jota pahoinpidellään kotonaan. Osataanko nykyäänkään? Ilta-Sanomien jutussa mainitaan että tämä uunisurman uhri oli joutunut kammottavaan hautaan lapsuudenkodissaan. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009251737.html Sen pahoinpitelijänhän siitä kodista olisi pitänyt pois lähteä. Nämä kotihakkaamiset usein jätetään rauhaan, että ihmiset saavat itse huolehtia omista asioistaan. Eipä tietenkään joku naapuri halua saada turpiinsa sillä uhalla, että on lähtenyt sotkeutumaan pariskunnan väleihin.
On olemassa ihmisiä jotka ovat hyvin taitavia kiusaamaan ja rääkkäämään lähimmäisiään. Usein he käyttäytyvät ihan toisella tavalla kodin ulkopuolella. Uhrin voi olla vaikeaa saada ymmärrystä osakseen, jos hän kertoo kokemastaan väkivallasta. Todella toivon, että uhrit ymmärtäisivät hakea apua ja poistua tällaisista parisuhteista, koska yleensä nämä muuttuvat vain huonompaan suuntaan.
Miten kukaan voi hekumoida tällaisella aiheella ? Ettäkö joku traumoja saanut pahoinpidelty haluaisi tulla kertomaan miten häntä on hakattu ja mukiloitu ja
tehty väkivaltaa ties miten sairaalla tavalla.
Ei kai kukaan tällä aiheella hekumoi. Tämä on keskustelunaihe siinä missä joku muukin. Joku voi jopa saada apua siitä, että kertoo asiasta toisille - tai joku voi saada apua lukiessaan jonkun toisen kokemuksista ja siitä, miten joku on löytänyt ulos tilanteesta. Jos vaikeita asioita vain kätkee sisimpäänsä, niin siellä ne voivat tehdä lisää vahinkoa.
Aiheesta on kirjoitettu kirjakin. Ehkä montakin, yhden olen lukenut. Tv-töllöstä tuli juuri myös sarja samasta aiheesta. Kyllä siitä pitää puhua ja tuoda julki, jospa se joskus loppuisi.
Ai saa apua jos täällä suoli24:ssä kertoo ? Älä naurata.
Pahinta mitä voi tehdä on täällä kertoa mistään.
Saa vain haukkumaryöpyn muun lisäksi päällensä.
Mitä se auttaa jos suoli24:ssä sitä jauhaa ? tämä on aivan väärä paikka.
Voit ihan itse vaikuttaa siihen, että joku ikäviä kokemuksia omaava ei saa pahaa mieltä jos näistä kokemuksista täällä kertoo. Ellei sinulla ole mitään myönteistä kommentoitavaa, niin et kommentoi ollenkaan. Kiitos.
No ehkä jollain muilla saiteilla mutta ei tällä. Tietenkin jokainen saa kirjoittaa missä haluaa mutta ehkä hedelmällisempiäkin paikkoja aiheesta kirjoittamiseen lienee.
???
Eiköhän tälläkin palstalla saa kirjoittaa kaikenlaisista elämään liittyvistä asioista. Jos ei asia itseä koske tai kiinnosta, voi mennä ohi eikä tarvitse edes vaivautua kommentoimaan.
Lueppa kommenttini uudelleen kun hepulisi laantuu.
"Tietenkin jokainen saa kirjoittaa missä haluaa....."
Sitä ennen kirjoitit kuitenkin: "No ehkä jollain muilla saiteilla mutta ei tällä." Vähän niin kuin sanoisi, että: - Hakatkoot vain toisiaan, kunhan minun ei tarvitse siitä tietää. Omassa lintukodossa on niin mukavaa, kun voi sulkea silmänsä maailman ongelmilta. Suotakoon se sinulle.
Minä kirjoitin oman mielipiteeni siis itse en täällä kirjoittaisi vaikka olisi kokemustakin. Sen kai saan esille tuoda😀.
Luen toki jos joku katsoo asiakseen kirjoittaa. Ja syy tähän mielipiteeseen löytyy myös sinun tyylistäsi kommentoida toisen kirjoittajan tekstiä.
Niinhän minäkin kirjoitin oman mielipiteeni. Ei sille voi mitään, jos mielipiteet eivät miellytä kaikkia.
Nimenomaan. Ei tarvitse mennä kritisoimaan toisen kirjoittajan mielipidettä 😆. Löysimmekö yhteisen sävelen?
Keskustelufoorumi. Täällä voi "jauhaa" aivan mistä ikinä itse haluaa ja tahtoo. Kunhan pysyy säännöissä. Jotkut voivat jopa saada vertaistukea lukiessaan ja kommentoidessaan.
Hiukan asiaa sivuten. Tämä juttu liittyy naisvihaan. Eilen juuri tuttavani kertoi Helsingissä liikkuvasta naistenhakkaajasta. Ja tänään löytyi il.fi sivustolta juttua tästä pahoinpitelijästä: https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/42d9ff5b-147e-427b-83cf-20c3c1c14763
Miksi jotkut saa orkut näillä asioilla herkutellessaan ?
En tiennytkään. Ehkä sinä saat?