Pitääkö lavatansseissa osata tanssia?
Lavatansseissa ei tarvitse osata kaikkea, ei välttämättä edes tanssia. Viina ei virtaa eikä musiikki todennäköisesti ole sitä, mitä luulet, sanoo Jonna Kippo, joka haluaa harrastuksen uuteen nousuun ja erityisesti miehet liikkeelle.15.6.2018
Tallominen riittää?
10
412
Vastaukset 10
- Anonyymi00001
Ei tarvitse.
Paikallaan kyyryssä nytkytys riittää, pitää kyllä vilkuilla ilkeästi muita tanssijoita
ja sylkäistä perään jos jollain näyttää hauskaa olevan.- Anonyymi00002
Lisänä voi haukkua musiikin ala-arvoiseksi rimputukseksi.
Toki myös solistin laulutaito pitää arvostella ja sehän ei ole mistään kotoisin.
Vetää aina noi samat kappaleet. Voisi muuttaa ohjelmistoa.
Tästä se ilta urkenee! - Anonyymi00008
99% ei osaa tanssia ja nytkyttää vaan.
- Anonyymi00003
Ei pidä, mutt voi opetella jos haluaa. Nykyäänhän riittää kun osaat edes jotenkin teputtaa paikallasi suurinpiirtein musiikin tahtiin, tai sitten vain kävellä. Olen monesti tanssinut sellaisen kanssa joka ei ole edes vaihtoaskelta osannut, mutta loistavasti kuunnellut musiikkia ja kävellyt sen tahtiin vaihtelevalla askelluksella suljetussa otteessa. Päihittää mennen tullen paikallaan teputtajat kädenalipyörittäjät.
- Anonyymi00004
Tanssikurssilaiset ei opi koskaan tanssimaan, tanssimaan oppiin vaan tanssimalla. OPETELKAA ASKELEET.
- Anonyymi00005
https://lavatanssikupla.fi/foksin-askeleet/ - ÄLÄ JÄÄ KUPLAAN.
- Anonyymi00006
Tanssiminen on aika yksinkertaista. Vähän vain lannetta peliin.
https://www.youtube.com/shorts/3JKF5NgXBVM - Anonyymi00007
Jos olet A-luokan uros, niin ei tarvii osata.
- Anonyymi00009
Jos tanssilavalle sattuu tulemaan A-luokan naaras joka pitää tanssiliikunnasta niin mitä silloin tekee A-luokan uros?
Jää nähtäväksi - Anonyymi00010
Anonyymi00009 kirjoitti:
Jos tanssilavalle sattuu tulemaan A-luokan naaras joka pitää tanssiliikunnasta niin mitä silloin tekee A-luokan uros?
Jää nähtäväksiSe nähtii viime lauvantaina, eteeni tuli paras naistanssija kośkaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1132396Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???371433Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha640986- 106983
- 71962
- 97868
- 48865
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76700- 70696
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31686