suomen sosiaali ja työttömyys turva erittäin alhaiset

Anonyymi-ap

https://fi.wikipedia.org/wiki/Ty%C3%B6tt%C3%B6myysturva


Suomessa on vallinnut jo pitkään konsensus siitä, että työmarkkinatuki ja peruspäiväraha ovat niin pieniä, etteivät ne riitä pääsääntöisesti kattamaan vaatimattomiakaan elinkustannuksia. Työttömyysuturvan lapsikorotusten määrä on vain noin 5-30 prosenttia sijaisvanhemmille hoitopalkkion lisäksi maksettavasta kulukorvauksesta, jonka tarkoituksena on kattaa lapsen elättämisestä aiheutuvat kulut[29].


Euroopan neuvoston sosiaalisten oikeuksien komitea antoi Suomelle vuosina 2015 ja 2017 huomautuksen, koska työmarkkinatuen alhainen määrä rikkoo Euroopan sosiaalisen peruskirjan määräystä, jonka mukaan vähimmäissosiaalietuuksien on oltava vähintään 50 prosenttia maan mediaanitulosta. Työmarkkinatuen taso oli vain 28 prosenttia mediaanitulosta. Työmarkkinatuen tasoa ei tästä huolimatta nostettu, vaan tukea pienennettiin entisestään vuosina 2016, 2017 ja 2018.

29

352

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Ja tämä hallitus on ennestään leikannut työmarkkinatuen tasoa ja kiristänyt ehtoja..

      • Anonyymi00002

        Juu, indeksijäädytykset olleet voimassa koko hallituskauden.


    • Anonyymi00003

      Ovat käytännössä samalla tasolla kuin 1995. Hintataso tosin moninkertaistunut noista-ajoista.

    • Anonyymi00004

      Kokoomusmulkut maan poveen, niin alkaa positiivinen kehitys tälläkin sektorilla...

    • Anonyymi00005

      Joka ikinen
      tapatyöttömälle ilman vastinetta
      ANNETTU
      lantti
      on hukattu lantti.
      Et ansaitse YHTÄÄN MITÄÄN !

      • Anonyymi00016

        Et aida oikein ymmärtää asian luonnetta. Sosiaaliturva on yhteiskunnan hyvinvoinnin perusta ja sen kautta turvataan niin hyvinvointivaltion olemassa olo kuin se että ihmiset pysyvyys yhteiskunnassa kiinni joka on sinällään myös osa yhteiskunta rauhan turvaamista.

        Tuon kautta toteutetaan myös yleismaailmalliset ihmisoikeudet ja se on osa yhteisöllitä toimintaa joka tekee meistä kansakunnan yksilöiden sijaan. Tuo toimita alkaa kun äideille ejaetaan äitiyspakkaus varnmitaen että jokaisen lapsella on kohtuulliset varutukset elämän alkuun ja jatketaan sillä että kasvavalle polvelle tarjotaan kaikille varallisuudeta huolimatta hyvä koulutus jolla on tarkoitus taata hyvät elämän edellytykset kaikille. Useissa valtiossa ei näin toimita vaan tuo koulutus on maksullista.

        Suomen ollessa sosiaali demokraattinen tasavalta näin toimitaan ,sillä kansanvaltaisena yhteiskuntana toimitaan kansan lähtökohdista ei vallan pitjän ja siten myös pyritään turvaamaan hyvinvointi valtioja kohtuulliset elin olot kaikelle kansalle, joka on hyvinvointivaltion perusta.

        Tällöin on katsottu että ne joilla on toimeentulo kantavat tuon vastuun joka yhteiskunnan ylläpidosta koituu ja niitä tuetaan joilla ei ole toimeentuloa oli se syy sitten työn vähäisyys ja sen myötä työttömyys ,vajaa kuntoisuus tai vanhuus . Niin toteutetaan humaitääristä tapaa toimia ja huolehditaan siitä että kaikille annetaan ihmisarvo ,huolehtien siitä että heillä on turvaverkko eikä ketään jätetä oman onnensa nojaan. Tuo on yhteiskunnallista turvaa jolla myös turvataan yhteiskunta rauhan säilymistä jotta kadulla ei tarvitse vilkuilla olan yli . Näet köyhyys ja toimeentulottomuus poikii monenmoisia ongelmia joista on kurjuus vuosilta näyttöä riittämiin . Viittaan mm. naisten asemaan ja heidän turvautumiseen itsensä elättämisen suhteen turvautumalla harjoittamaan maailman vanhinta ammattia ja kun ovat sikiävää sorttia absoluuttisessa köyhyydessä myös lapsikuolleisuus nousee. Mm siksi, että sikiöitä tapetaan kun eläminen menee liian vaikeaksi toimeentulon suhteen.

        On siis ehkä syytä miettiä perustellummin ja perusteellisesti tuon viimesijaisen toimeentulon merkitystä yhteiskunna turvaverkkona ja työikäisten ponnahduslautana ,sillä miestä tulee auttaa mäessä ei mäen alla .Silloin se on myöhäistä, sieltä ei enää niin vain ponnisteta yhteiskuntaa kannattelevaksi jäseneksi kun kaikki on mennyt ja sen ehkäisemisessä on sosiaaliturvalla ratkaiseva rooli. Sen kautta on tarkoitus luoda turvaa ei viedä sitä .Se on syytä muistaa kun sosiaaliturvaa uudistetaan.


    • Anonyymi00006

      Olen monesti sanonut että 1990 lamassa ja sen jälkeen oli suomen sosiaaliturva paljon parempi kuin tänään ostovoimaltaan

    • Anonyymi00007

      Suomen sosiaaliturva lähti käsistä siinä vaiheessa kun niitä alettiin maksamaan ulkomaalaisille .

    • Anonyymi00008
    • Anonyymi00009
    • Anonyymi00010

      Kyllä täällä suomi24:lla sen verran moni kertoo, miten ihanaa olla työttömänä ja miten Kela ja sossu maksaa kaiken, että ei mene enää minulle läpi nuo alhaiset työttömyys- ja sosiaaliturvat.Joutaisi vaikka lakkauttaa.

    • Anonyymi00011

      Työttömien mielestä sosiaaliturva on liian alhainen. Mutta kokoomuksen mielestä aivan liian korkea...


      Ei kannusta menemään töihin...

      Petteri Orpo mielestä asumistukiakin maksetaan miljonääreille

      • Anonyymi00015

        Ennen maksettiinkin.


      • Anonyymi00020
        Anonyymi00015 kirjoitti:

        Ennen maksettiinkin.

        Kun orpo vaalikevaana mainosti miljonaarien asumistukia paljasti kelan asiantuntija että tällaisia varakkaita on asumistuki en saajana niin vähän että heidän kustannuksella ei saada juuri mitään säästöjä ...


        Tästä syystä orpon miljonääriksi leivottiin 10 000 euron. Varallisuudella


      • Anonyymi00021
        Anonyymi00020 kirjoitti:

        Kun orpo vaalikevaana mainosti miljonaarien asumistukia paljasti kelan asiantuntija että tällaisia varakkaita on asumistuki en saajana niin vähän että heidän kustannuksella ei saada juuri mitään säästöjä ...


        Tästä syystä orpon miljonääriksi leivottiin 10 000 euron. Varallisuudella

        Eli pitää paikkansa, että maksettiin myös miljonääreille ja ilmeisesti mielestäsi edelleen pitäisi maksaa.


      • Anonyymi00024
        Anonyymi00021 kirjoitti:

        Eli pitää paikkansa, että maksettiin myös miljonääreille ja ilmeisesti mielestäsi edelleen pitäisi maksaa.

        Jos tulot on pienet .....niin ihan oikein...

        Mutta miljonaarilla on kyllä myös pääomatuloja ja paaomatulot leikkaa ne asumistuet jo pelkästään nollaan..


      • Anonyymi00025
        Anonyymi00024 kirjoitti:

        Jos tulot on pienet .....niin ihan oikein...

        Mutta miljonaarilla on kyllä myös pääomatuloja ja paaomatulot leikkaa ne asumistuet jo pelkästään nollaan..

        Ei pääomatuloja ole mitenkään automaattisesti, varsinkaan joka vuosi. Mutta mielenkiintoista, miten ihmiset kannattavat milloin minkäkin tuen maksamista miljonääreille.


    • Anonyymi00012

      ai oikein komitea on antanut Suomelle kuten useimmille muillekin eu-maille esim. Ruotsi, Norja, Tanska

    • Anonyymi00013

      Suomessa on maailman korkein sosiaaliturva. Senhän vuoksi tänne on tunkua koko ajan vaikka mistä maailmankolkasta. Ukrainalaiset taitavat olla ainut ryhmä, jotka sanovat asian rehellisesti. He sanovat että Suomi on PARATIISI.

      Täällä suomi24 ja muilla palstoilla kirjoittelevat sosiaaliturvalla elävät suomalaiset, jotka eivät muuta teekään kuin valehtelevat ja valittavat kaikesta. Ja vaativat aina vain lisää. Se on heidän elämäntapansa.

      • Anonyymi00014

        Muissa Euroopan maissa kun ei maksella mamuille täysinmääräistä sosiaaliturvaa jopa korkeampana kuin kantaväestölle... Tämä vain suomessa


      • Anonyymi00017
        Anonyymi00014 kirjoitti:

        Muissa Euroopan maissa kun ei maksella mamuille täysinmääräistä sosiaaliturvaa jopa korkeampana kuin kantaväestölle... Tämä vain suomessa

        Niin se turva voi vaikuttaa hyvältä jos sitä ei ole lainkaan ,mutta se on hieman huono vertailukohde. On myös niin että on maita jotka ovat hoitaneet asiat tuossa suhteessa paremmin ja yleensä ihmisillä terve lähtökohta on pyrkimys parempaan ja tuolloin käytetään yleensä verrokki kohteena paremmin asiasta suoriutuneita.


    • Anonyymi00018

      Suomi siis kuuluu samaan porukkaan kuin muutkin pohjoismaat.

      • Anonyymi00019

        Kun muista ei oikein voi edes valittaa. Ainoat maat, joista valituksen voi tehdä ovat:

        Belgia
        Bulgaria
        Irlanti
        Italia
        Kreikka
        Kroatia
        Kypros
        Alankomaat
        Norja
        Portugali
        Ranska
        Ruotsi
        Slovenia
        Suomi
        Tšekki

        ja varmaan kaikki saaneet moitteita.


      • Anonyymi00026
        Anonyymi00019 kirjoitti:

        Kun muista ei oikein voi edes valittaa. Ainoat maat, joista valituksen voi tehdä ovat:

        Belgia
        Bulgaria
        Irlanti
        Italia
        Kreikka
        Kroatia
        Kypros
        Alankomaat
        Norja
        Portugali
        Ranska
        Ruotsi
        Slovenia
        Suomi
        Tšekki

        ja varmaan kaikki saaneet moitteita.

        Ilmeisesti keskustelun aloittaja ei viitsinyt selvittää asiaa vaan öyhöttää turhia.


      • Anonyymi00027
        Anonyymi00026 kirjoitti:

        Ilmeisesti keskustelun aloittaja ei viitsinyt selvittää asiaa vaan öyhöttää turhia.

        Moitteita on saaneet suomen lisaksi Romania, Kreikka , italia , bulgaria


      • Anonyymi00028
        Anonyymi00027 kirjoitti:

        Moitteita on saaneet suomen lisaksi Romania, Kreikka , italia , bulgaria

        Ja Ruotsi, Norja, Tanska.


      • Anonyymi00029
        Anonyymi00027 kirjoitti:

        Moitteita on saaneet suomen lisaksi Romania, Kreikka , italia , bulgaria

        Italia on ollut konkurssissa toisesta maailman sodasta asti .Romania on vanha itäblokin maa joka on käytännössä jymähtänyt 1900 luvun alkupuoliskon tasoon ,bulgaria on kävellyt samoja jalanjälkiä ja Kreikka elää lähinnä turismista vaikka onkin ihan hieno paikka kaiken kaikkiaan, mutta se ei ole koskaan yltänyt teollisuus valtioiden elin tasoon. Nousi vasta 80 luvulla kun turismi rantautui .Tuo kun oli länsimaisille ihmisille halpa paratiisi jossa kykeni palaamaan ajassa taaksepäin raikkaaseen saatumattomaan maisemaan ja elelemään herroiksi jopa normi palkansaajan varoin.


    • Anonyymi00022

      Monessa euroopan maassa ei makseta asumistukea ulkomaalaisille tai ainakin pitää asua maassa monta vuotta..

      Espanjassa maksetaan asumistukea jopa 25 000 euro. Vuosipalkalla

      • Anonyymi00023

        25000 on tuloraja kahden henkilön taloudessa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      312
      3675
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      31
      2035
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      44
      1656
    4. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      88
      1534
    5. Hallintooikeus..

      "Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.
      Pyhäjärvi
      100
      1331
    6. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      145
      1205
    7. Miksi et vain uskalla!?

      On niin ikävä...
      Ikävä
      81
      1084
    8. Olen rakastunut

      varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.
      Ikävä
      98
      1063
    9. Jos se joskus oli molemminpuolista

      niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.
      Ikävä
      61
      787
    10. Laita nyt se viesti

      Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗
      Ikävä
      52
      749
    Aihe