Paikallisen ammattikoulun rakennuspuolella ei ainakaan vaadita. Siellä on opettanut jo muutaman vuoden tavallinen rakennusmies jolla on vain rakennusalan perustutkinto. Kokemusta tietenkin on.
No siellä vaihtuu opettajat aika tiuhaan tahtiin. Hän taitaa olla tällä hetkellä pisimpään toiminut sen alan opettaja. Kun itse siellä olin niin samat opettajat olivat olleet siellä jo todella pitkän ajan ja olivat siellä vielä pitkään sen jälkeen kun itse valmistuin. Puhutaan kymmenistä vuosista.
He olivat sivistyneitä ihmisiä jotka aina pitivät meidän puolia ja kannustivat. Nyt kun joudun olemaan näiden uusien opettajien kanssa tekemisissä niin he vain haukkuvat kaikki oppilaat. Mitään hyvää en ole kuullut oppilaista.
Eikö opettajilta vaaditaan kunnon tutkintoa?
3
252
Vastaukset 3
- Anonyymi00001
Ammattikoulun opintoihin kai kuuluu nykyään myös harjoittelua oikeilla työpaikoilla. Työnantajat tietävät kertoa näistä harjoittelijoista järkyttäviä tosiasioita. Heikoimmat eivät edes tunne kelloa, saati perustyökaluja.
Ammattikoulut saavat oppilaiksi ikäluokan pohjasakan. Se on tietysti seurausta oppivelvollisuuden pidentämisestä. Sellaista ihmeopettajaa ei ole, joka tästä sakista tekisi minkään alan hyvää työntekijää. - Anonyymi00002
Nykyään opettajaksi pääsee vuoden verkkokurssilla.
- Anonyymi00003
Useissa amiksissa opetuksen taso on täysin luokatonta. Ehkä osa johtuu epäpätevistä opettajista, epäpätevänähän voi työskennellä näköjään noissa hommissa. Mutta isoin ongelmahan on, kun ketään ei kiinnosta. Kaikille kirjoitetaan paperit ja työnantajat hoitaa jos hoitaa. Amiksissahan ei ole minkäänlaisia laadullisia mittareita kuten lukioissa on ylioppilaskoe...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1411563- 1481081
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät69946Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi296820- 68743
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.56723- 37629
Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"
Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi7591- 60587
Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33571