Entiteettejä

Sen sijaan se tunnistaa kyllä pyhiä henkilöitä — guruja ja puhtaita bhaktoja — mutta heitä ei nähdä kosmisena “neuvostona". Heidän tehtävänsä ei ole ohjata maailmaa mystisenä eliittinä.

Ajatus ei ole, että vapautuneet sielut jäisivät “välitilaan” auttamaan maailmaa hallinnollisesti,.

Jos he auttavat muita, se tapahtuu myötätunnosta, ei osana mitään salaista järjestelmää.

Lyhyesti: huonon karman loppuminen ei vielä riitä.
Vapautunut sielu ei katoa eikä jää tänne hallitsemaan.

Anonyymi00002 kirjoitti:

Sen sijaan se tunnistaa kyllä pyhiä henkilöitä — guruja ja puhtaita bhaktoja — mutta heitä ei nähdä kosmisena “neuvostona". Heidän tehtävänsä ei ole ohjata maailmaa mystisenä eliittinä.

Ajatus ei ole, että vapautuneet sielut jäisivät “välitilaan” auttamaan maailmaa hallinnollisesti,.

Jos he auttavat muita, se tapahtuu myötätunnosta, ei osana mitään salaista järjestelmää.

Lyhyesti: huonon karman loppuminen ei vielä riitä.
Vapautunut sielu ei katoa eikä jää tänne hallitsemaan.

Lue lisää

Ajatus “huono karma pois - vapaus” kuulostaa loogiselta, mutta se jää puolitiehen. Ongelma ei ole vain “huono saldo”, vaan koko järjestelmä, jossa teko - seuraus - uusi teko jatkuu loputtomana ketjuna. Tätä ketjua kutsutaan Samsaraksi.

Karma toimii vähän kuin siemenpankki. Jokainen teko — hyvä tai huono — jättää jäljen tietoisuuteen (saṁskāra), ja nämä jäljet synnyttävät uusia haluja. Halut taas johtavat uusiin tekoihin. Tässä kohtaa tulee ratkaiseva oivallus: ei ole olemassa “neutraalia” karmaa, joka vapauttaisi.


Huono karma - kärsimystä
Hyvä karma - nautintoa
Mutta molemmat - uusi syntymä

Hyvä karma voi jopa sitoa hienovaraisemmin. Se voi antaa:

mukavan elämän
älyllisiä tai hengellisiä kykyjä
korkeamman syntymän

Mutta jos näihin kiintyy, syntyy uusi identiteetti: “minä olen tämä, minä haluan lisää tätä”. Ja niin ketju jatkuu.
Achintya Bheda Abheda- tämä sidonnaisuus ei johdu pelkästään teoista, vaan syvemmästä harhasta: siitä, että sielu samaistaa itsensä aineelliseen maailmaan


Siksi vapautuminen ei ole tekninen prosessi (“poltetaan pois huono karma”), vaan ontologinen muutos — identiteetin muutos. Kun tietoisuus siirtyy pois itsekeskeisyydestä, karmaketju alkaa purkautua juuritasolla, karma on kuin köysi, joka sitoo, bhakti on kuin tuli, joka polttaa köyden juurineen
Bhakti ei vain “poista karmoja”, vaan tekee koko karmalogiikan toissijaiseksi. Kun toiminta ei enää perustu oman hyödyn tavoitteluun (edes “hyvän karman” keräämiseen), se ei synnytä uutta sidosta.

Anonyymi00003 kirjoitti:

Ajatus “huono karma pois - vapaus” kuulostaa loogiselta, mutta se jää puolitiehen. Ongelma ei ole vain “huono saldo”, vaan koko järjestelmä, jossa teko - seuraus - uusi teko jatkuu loputtomana ketjuna. Tätä ketjua kutsutaan Samsaraksi.

Karma toimii vähän kuin siemenpankki. Jokainen teko — hyvä tai huono — jättää jäljen tietoisuuteen (saṁskāra), ja nämä jäljet synnyttävät uusia haluja. Halut taas johtavat uusiin tekoihin. Tässä kohtaa tulee ratkaiseva oivallus: ei ole olemassa “neutraalia” karmaa, joka vapauttaisi.


Huono karma - kärsimystä
Hyvä karma - nautintoa
Mutta molemmat - uusi syntymä

Hyvä karma voi jopa sitoa hienovaraisemmin. Se voi antaa:

mukavan elämän
älyllisiä tai hengellisiä kykyjä
korkeamman syntymän

Mutta jos näihin kiintyy, syntyy uusi identiteetti: “minä olen tämä, minä haluan lisää tätä”. Ja niin ketju jatkuu.
Achintya Bheda Abheda- tämä sidonnaisuus ei johdu pelkästään teoista, vaan syvemmästä harhasta: siitä, että sielu samaistaa itsensä aineelliseen maailmaan


Siksi vapautuminen ei ole tekninen prosessi (“poltetaan pois huono karma”), vaan ontologinen muutos — identiteetin muutos. Kun tietoisuus siirtyy pois itsekeskeisyydestä, karmaketju alkaa purkautua juuritasolla, karma on kuin köysi, joka sitoo, bhakti on kuin tuli, joka polttaa köyden juurineen
Bhakti ei vain “poista karmoja”, vaan tekee koko karmalogiikan toissijaiseksi. Kun toiminta ei enää perustu oman hyödyn tavoitteluun (edes “hyvän karman” keräämiseen), se ei synnytä uutta sidosta.

Lue lisää

Siksi vapautuminen ei ole tekninen prosessi (“poltetaan pois huono karma”), vaan ontologinen muutos — identiteetin muutos. Kun tietoisuus siirtyy pois itsekeskeisyydestä, karmaketju alkaa purkautua juuritasolla...

Anonyymi00004 kirjoitti:

Siksi vapautuminen ei ole tekninen prosessi (“poltetaan pois huono karma”), vaan ontologinen muutos — identiteetin muutos. Kun tietoisuus siirtyy pois itsekeskeisyydestä, karmaketju alkaa purkautua juuritasolla...

Lue lisää

Myös hyvä karma sitoo.

Se voi kuulostaa oudolta, koska hyvä karma tuo miellyttäviä seurauksia. Mutta sidonnaisuus ei tarkoita vain kärsimystä, vaan sitä, että pysyy kiinni syntymän ja kuoleman kierrossa eli Samsarassa.

Anonyymi00005 kirjoitti:

Myös hyvä karma sitoo.

Se voi kuulostaa oudolta, koska hyvä karma tuo miellyttäviä seurauksia. Mutta sidonnaisuus ei tarkoita vain kärsimystä, vaan sitä, että pysyy kiinni syntymän ja kuoleman kierrossa eli Samsarassa.

Lue lisää

Vapautuminen tarkoittaa eri asioita, vaikka kaikki puhuvat kärsimyksestä irtautumisesta.

Anonyymi00006 kirjoitti:

Vapautuminen tarkoittaa eri asioita, vaikka kaikki puhuvat kärsimyksestä irtautumisesta.

Vapautuminen tarkoittaa eri asioita, vaikka kaikki puhuvat kärsimyksestä irtautumisesta.

Buddhalainen näkemys: nirvana

Nirvanassa päämäärä on sammuminen — kirjaimellisesti halun, kärsimyksen ja minuuden harhan sammuminen.

Anonyymi00063 kirjoitti:

Vapautuminen tarkoittaa eri asioita, vaikka kaikki puhuvat kärsimyksestä irtautumisesta.

Buddhalainen näkemys: nirvana

Nirvanassa päämäärä on sammuminen — kirjaimellisesti halun, kärsimyksen ja minuuden harhan sammuminen.

Lue lisää

Vaiṣṇavismi: persoonallinen vapautuminen

Gaudiya-traditiossa vapautuminen (mokṣa) ei ole “sammumista”, vaan suhteen palautumista.

jne.

Anonyymi00064 kirjoitti:

Vaiṣṇavismi: persoonallinen vapautuminen

Gaudiya-traditiossa vapautuminen (mokṣa) ei ole “sammumista”, vaan suhteen palautumista.

jne.

Vapautuminen ei ole yksi ainoa, tasainen tila, vaan siinä nähdään syvyyseroja — ikään kuin eri tapoja kohdata todellisuus sen jälkeen, kun sielu ei enää ole sidottu Samsaran kiertoon.

Yksi mahdollisuus on niin sanottu Brahman-vapautuminen. Siinä yksilö kokee sulautuvansa äärettömään, persoonattomaan todellisuuteen. Kaikki kärsimys ja erillisyys katoavat, ja jäljelle jää syvä rauha. Mutta filosofiassamme tätä ei nähdä täydellisenä.

Anonyymi00065 kirjoitti:

Vapautuminen ei ole yksi ainoa, tasainen tila, vaan siinä nähdään syvyyseroja — ikään kuin eri tapoja kohdata todellisuus sen jälkeen, kun sielu ei enää ole sidottu Samsaran kiertoon.

Yksi mahdollisuus on niin sanottu Brahman-vapautuminen. Siinä yksilö kokee sulautuvansa äärettömään, persoonattomaan todellisuuteen. Kaikki kärsimys ja erillisyys katoavat, ja jäljelle jää syvä rauha. Mutta filosofiassamme tätä ei nähdä täydellisenä.

Lue lisää

On ainakin viisi eri vapautumisen lajia.

Anonyymi00066 kirjoitti:

On ainakin viisi eri vapautumisen lajia.

Kun tätä verrataan buddhalaisuuden Nirvana-käsitteeseen, ero tulee näkyväksi. Nirvanassa keskeistä on halun ja minuuden sammuminen; se on kuin liekki, joka hiljenee ja lopulta katoaa.

Mutta filosofiassamme vapautuminen ei kuitenkaan ole liekin sammumista, vaan sen muuttumista. Halut eivät katoa, vaan puhdistuvat — ne eivät enää pyöri itsen ympärillä.

Siksi voisi sanoa, että siinä missä nirvana muistuttaa liekin sammumista, meillevapautuminen on kuin liekki, joka muuttuu: se ei enää polta itsekkäästi, vaan valaisee rakkaudella.

Anonyymi00067 kirjoitti:

Kun tätä verrataan buddhalaisuuden Nirvana-käsitteeseen, ero tulee näkyväksi. Nirvanassa keskeistä on halun ja minuuden sammuminen; se on kuin liekki, joka hiljenee ja lopulta katoaa.

Mutta filosofiassamme vapautuminen ei kuitenkaan ole liekin sammumista, vaan sen muuttumista. Halut eivät katoa, vaan puhdistuvat — ne eivät enää pyöri itsen ympärillä.

Siksi voisi sanoa, että siinä missä nirvana muistuttaa liekin sammumista, meillevapautuminen on kuin liekki, joka muuttuu: se ei enää polta itsekkäästi, vaan valaisee rakkaudella.

Lue lisää

Se, mikä voi hämätä, on että buddhalaisuudessa ei puhuta “ikuisesta paikasta” tai persoonallisesta jatkumosta samalla tavalla kuin joissakin traditioissa. Siksi se voi kuulostaa siltä kuin “ei olisi mitään” tai että tila olisi väliaikainen — mutta buddhalaisessa filosofiassa kyse ei ole paluusta, vaan siitä että koko jälleensyntymän mekanismi lakkaa.

Anonyymi00069 kirjoitti:

Se, mikä voi hämätä, on että buddhalaisuudessa ei puhuta “ikuisesta paikasta” tai persoonallisesta jatkumosta samalla tavalla kuin joissakin traditioissa. Siksi se voi kuulostaa siltä kuin “ei olisi mitään” tai että tila olisi väliaikainen — mutta buddhalaisessa filosofiassa kyse ei ole paluusta, vaan siitä että koko jälleensyntymän mekanismi lakkaa.

Lue lisää

Filosofiassamme tämä tulkitaan eri tavalla. Siellä ajatellaan, että koska sielu on ikuinen yksilö, pelkkä “sammuminen” ei voi olla lopullinen tai täydellinen tila — ja siksi korostetaan pysyvää, tietoista suhdetta.

Anonyymi00070 kirjoitti:

Filosofiassamme tämä tulkitaan eri tavalla. Siellä ajatellaan, että koska sielu on ikuinen yksilö, pelkkä “sammuminen” ei voi olla lopullinen tai täydellinen tila — ja siksi korostetaan pysyvää, tietoista suhdetta.

Lue lisää

Pelkkä Brahman-realisaatio (eli sulautuminen henkiseen valoon, brahmajyotiin) ei ole lopullinen päämäärä. Tätä “valoa” kutsutaan usein nimellä brahmajyoti.
Meillä sanotaan, että sieltä voi palata takaisin aineelliseen maailmaan. Miksi? Ei siksi, että joku pakottaisi, vaan siksi että tila jää jollain tavalla “epätäydelliseksi”.

Anonyymi00071 kirjoitti:

Pelkkä Brahman-realisaatio (eli sulautuminen henkiseen valoon, brahmajyotiin) ei ole lopullinen päämäärä. Tätä “valoa” kutsutaan usein nimellä brahmajyoti.
Meillä sanotaan, että sieltä voi palata takaisin aineelliseen maailmaan. Miksi? Ei siksi, että joku pakottaisi, vaan siksi että tila jää jollain tavalla “epätäydelliseksi”.

Lue lisää

"Jälleensyntymisen pakosta päässeitä sieluja/entiteettejä? Mikä heidän tehtävä on?"

Vapautuminen (samsaran eli jälleensyntymän kierron päättyminen) ei ole lopullinen tavoite.
Eli kun sielu vapautuu: se ei “sammu” tai katoa, eikä jää passiiviseen tilaa

Anonyymi00104 kirjoitti:

"Jälleensyntymisen pakosta päässeitä sieluja/entiteettejä? Mikä heidän tehtävä on?"

Vapautuminen (samsaran eli jälleensyntymän kierron päättyminen) ei ole lopullinen tavoite.
Eli kun sielu vapautuu: se ei “sammu” tai katoa, eikä jää passiiviseen tilaa

Lue lisää

"Jälleensyntymisen pakosta päässeitä sieluja/entiteettejä? Mikä heidän tehtävä on?"
Ei tehtävää – vaan olemus. Materialistisessa maailmassa toimimme velvollisuuden, karmavelan ja pakon vuoksi.
Vapautuneessa tilassa toiminta on: sielun alkuperäisen luonteen ilmentymä.

Anonyymi00105 kirjoitti:

"Jälleensyntymisen pakosta päässeitä sieluja/entiteettejä? Mikä heidän tehtävä on?"
Ei tehtävää – vaan olemus. Materialistisessa maailmassa toimimme velvollisuuden, karmavelan ja pakon vuoksi.
Vapautuneessa tilassa toiminta on: sielun alkuperäisen luonteen ilmentymä.

Lue lisää

"Jälleensyntymisen pakosta päässeitä sieluja/entiteettejä? Mikä heidän tehtävä on?"

Meillä käytetään käsitettä svarūpa (sielun oma, alkuperäinen olemus). Kun sielu vapautuu ja saavuttaa puhtaan bhaktin, tämä svarūpa “avautuu” tai paljastuu.

Sielu ei muutu joksikin toiseksi, vaan sen todellinen identiteetti tulee esiin, tämä identiteetti on ikuinen, yksilöllinen ja tietoinen
Joten sielu on jo nyt “todellinen entiteetti”, mutta materiallinen peite (māyā) estää sen täydellisen ilmenemisen.

Entiteetti ja identiteetti liittyvät toisiinsa, mutta eivät ole sama asia. Entiteetti tarkoittaa olemassaoloa, kun taas identiteetti tarkoittaa sitä, mikä ja millainen tämä olemassa oleva on.

Entiteetti tarkoittaa todellista olemassa olevaa kokonaisuutta, mutta käsitettä ymmärretään henkisessä viitekehyksessä tarkemmin kuin yleisessä filosofiassa. Kaikki, mikä on olemassa, voidaan nähdä entiteettinä, mutta filosofiamme korostaa, että entiteeteillä on keskinäinen järjestys ja erilainen luonne.


kaikki yksilölliset sielut eli jīvat, jotka nekin ovat entiteettejä, koska ne ovat tietoisia, yksilöllisiä ja todella olemassa. Ne eivät kuitenkaan ole täysin itsenäisiä, vaan niiden olemassaolo ja toiminta ovat riippuvaisia Jumalasta. Lisäksi on materia, joka sekin on entiteetti siinä mielessä, että se on olemassa oleva todellisuus, mutta se on tiedoton, muuttuva ja alemmalla tasolla kuin tietoisuutta omaavat sielut.

Sielu on aina entiteetti, eli se on ikuinen ja todellinen olemassa oleva olento. Vapautumisessa sielusta ei tule entiteettiä, vaan sen todellinen identiteetti eli svarūpa paljastuu. Tämä tarkoittaa, että sielun alkuperäinen, ikuinen olemus jne. tulevat täysin esiin, kun taas materiaalinen harha ei enää peitä sitä.

Anonyymi00108 kirjoitti:

Entiteetti ja identiteetti liittyvät toisiinsa, mutta eivät ole sama asia. Entiteetti tarkoittaa olemassaoloa, kun taas identiteetti tarkoittaa sitä, mikä ja millainen tämä olemassa oleva on.

Entiteetti tarkoittaa todellista olemassa olevaa kokonaisuutta, mutta käsitettä ymmärretään henkisessä viitekehyksessä tarkemmin kuin yleisessä filosofiassa. Kaikki, mikä on olemassa, voidaan nähdä entiteettinä, mutta filosofiamme korostaa, että entiteeteillä on keskinäinen järjestys ja erilainen luonne.


kaikki yksilölliset sielut eli jīvat, jotka nekin ovat entiteettejä, koska ne ovat tietoisia, yksilöllisiä ja todella olemassa. Ne eivät kuitenkaan ole täysin itsenäisiä, vaan niiden olemassaolo ja toiminta ovat riippuvaisia Jumalasta. Lisäksi on materia, joka sekin on entiteetti siinä mielessä, että se on olemassa oleva todellisuus, mutta se on tiedoton, muuttuva ja alemmalla tasolla kuin tietoisuutta omaavat sielut.

Sielu on aina entiteetti, eli se on ikuinen ja todellinen olemassa oleva olento. Vapautumisessa sielusta ei tule entiteettiä, vaan sen todellinen identiteetti eli svarūpa paljastuu. Tämä tarkoittaa, että sielun alkuperäinen, ikuinen olemus jne. tulevat täysin esiin, kun taas materiaalinen harha ei enää peitä sitä.

Lue lisää

"Jälleensyntymisen pakosta päässeitä sieluja/entiteettejä? Mikä heidän tehtävä on?"

Sekä vapautuneet että ei-vapautuneet ovat entiteettejä.

"Jälleensyntymisen pakosta päässeitä sieluja/entiteettejä? Mikä heidän tehtävä on?"

Sekä vapautuneet että ei-vapautuneet ovat entiteettejä.

Syy on se, että “entiteetti” tarkoittaa yksinkertaisesti olemassa olevaa sielua (jīvaa). Sielun olemassaolo ei riipu siitä, onko se vapautunut vai ei. Se on aina:



Sielun olemassaolo ei riipu siitä, onko se vapautunut vai ei. Se on aina: ikuinen, yksilöllinen
tietoinen.Ero ei siis ole siinä, ovatko ne entiteettejä, vaan siinä missä tilassa ne ovat.

Sekä vapautunut että ei-vapautunut sielu ovat entiteettejä, eli todellisia olemassa olevia olentoja.

Ei-vapautunut sielu on siis edelleen entiteetti, mutta se elää materiaalisen harhan, māyān, peittämänä eikä siksi tunnista omaa todellista identiteettiään. Se samaistaa itsensä kehoon ja mieleen eikä näe omaa ikuista luontoaan.

Vapautunut sielu on myös entiteetti, mutta sen kohdalla tämä harha on poistunut. Tällöin sielun todellinen identiteetti eli svarūpa on täysin paljastunut. Se elää tämän suhteen mukaisesti ilman harhan rajoituksia.

Näin ollen kaikki sielut ovat entiteettejä, mutta vain vapautunut sielu tuntee ja elää oman todellisen identiteettinsä mukaisesti. Ero ei siis ole itse olemassaolossa, vaan siinä, millaisessa tietoisuuden tilassa sielu on.

"Jos henkisessä todellisuudessa oleminen ei ole staattista niin onko sielulla enää silloin aisteja?"

Aistit ovat paljon paremmat siellä, ja ei edes sillä tavalla, vaan myös kuoleman jälkeen ne ovat paljon paremmat.

Anonyymi00008 kirjoitti:

"Jos henkisessä todellisuudessa oleminen ei ole staattista niin onko sielulla enää silloin aisteja?"

Aistit ovat paljon paremmat siellä, ja ei edes sillä tavalla, vaan myös kuoleman jälkeen ne ovat paljon paremmat.

Lue lisää

Wienissä syntymästään asti sokea nainen koki kliinisen kuoleman leikkauksen aikana, minkä jälkeen hän kuvaili kirurgien muotokuvia yllättävän tarkasti. Hänen mukaansa hän (sielu ohuessa ruumiinkuoressa) nousi fyysisestä ruumiista ja sai välittömästi oivalluksen. Kun sielu oli palannut lihaan, keho alkoi jälleen osoittaa elonmerkkejä, mutta näkyjä ei enää ollut, ja jäljelle jäi vain muisto siitä, mitä hän oli nähnyt. Tämä osoittaa, että alkuperäiset tunteet tulevat sielusta ja ilmenevät ulkoisten aistielinten kautta, jotka ovat pelkkiä mekaanisia laitteita, jotka eivät toimi ilman sielun elämänvoimaa. Tämän naisen silmähermot olivat surkastuneet syntymästä lähtien, ja siksi sielu ei voinut nähdä mitään ruumiin läpi, mutta kun hän tuli ulos ruumiista, sielun luonnollinen näkökyky ilmeni.

Anonyymi00009 kirjoitti:

Wienissä syntymästään asti sokea nainen koki kliinisen kuoleman leikkauksen aikana, minkä jälkeen hän kuvaili kirurgien muotokuvia yllättävän tarkasti. Hänen mukaansa hän (sielu ohuessa ruumiinkuoressa) nousi fyysisestä ruumiista ja sai välittömästi oivalluksen. Kun sielu oli palannut lihaan, keho alkoi jälleen osoittaa elonmerkkejä, mutta näkyjä ei enää ollut, ja jäljelle jäi vain muisto siitä, mitä hän oli nähnyt. Tämä osoittaa, että alkuperäiset tunteet tulevat sielusta ja ilmenevät ulkoisten aistielinten kautta, jotka ovat pelkkiä mekaanisia laitteita, jotka eivät toimi ilman sielun elämänvoimaa. Tämän naisen silmähermot olivat surkastuneet syntymästä lähtien, ja siksi sielu ei voinut nähdä mitään ruumiin läpi, mutta kun hän tuli ulos ruumiista, sielun luonnollinen näkökyky ilmeni.

Lue lisää

"Jos henkisessä todellisuudessa oleminen ei ole staattista niin onko sielulla enää silloin aisteja?"

Kysymys lähtee hieman eri oletuksesta kuin tavallinen materialistinen ajattelu. Siinä missä usein ajatellaan, että aistit syntyvät kehosta ja tietoisuus on niiden sivutuote, filosofiamme kääntää tämän toisinpäin: tietoisuus ja aistiminen kuuluvat alun perin sielulle, ja fyysinen keho on vain väliaikainen väline niiden ilmaisemiseen.

Siksi henkinen todellisuus ei ole aistiton tai staattinen tila. Päinvastoin, siellä kaikki on dynaamista ja täynnä toimintaa, mutta ilman aineellisen maailman rajoituksia. Sielulla on siellä niin sanotut alkuperäiset, puhtaat aistit, joita ei rajoita kehon epätäydellisyys, sairaus tai ajan kuluminen. Näitä ei pidetä “uusina” aisteina, vaan pikemminkin sielun omana, luonnollisena kyvykkyytenä, joka täällä maailmassa ilmenee vain epätäydellisesti fyysisten elinten kautta.

Anonyymi00010 kirjoitti:

"Jos henkisessä todellisuudessa oleminen ei ole staattista niin onko sielulla enää silloin aisteja?"

Kysymys lähtee hieman eri oletuksesta kuin tavallinen materialistinen ajattelu. Siinä missä usein ajatellaan, että aistit syntyvät kehosta ja tietoisuus on niiden sivutuote, filosofiamme kääntää tämän toisinpäin: tietoisuus ja aistiminen kuuluvat alun perin sielulle, ja fyysinen keho on vain väliaikainen väline niiden ilmaisemiseen.

Siksi henkinen todellisuus ei ole aistiton tai staattinen tila. Päinvastoin, siellä kaikki on dynaamista ja täynnä toimintaa, mutta ilman aineellisen maailman rajoituksia. Sielulla on siellä niin sanotut alkuperäiset, puhtaat aistit, joita ei rajoita kehon epätäydellisyys, sairaus tai ajan kuluminen. Näitä ei pidetä “uusina” aisteina, vaan pikemminkin sielun omana, luonnollisena kyvykkyytenä, joka täällä maailmassa ilmenee vain epätäydellisesti fyysisten elinten kautta.

Lue lisää

"Jos henkisessä todellisuudessa oleminen ei ole staattista niin onko sielulla enää silloin aisteja?"


Fyysiset aistit voidaan siis nähdä eräänlaisina välineinä tai rajapintoina. Silmä ei varsinaisesti “näe”, vaan se mahdollistaa näkemisen; korva ei “kuule”, vaan välittää kuulemisen. Ilman sielun läsnäoloa nämä elimet eivät tee mitään. Filosofiamme korostaa, että itse kokemus – näkeminen, kuuleminen, tunteminen – kuuluu tietoisuudelle eli sielulle, ei materian rakenteille.
Tätä ajatusta havainnollistetaan joskus kertomuksilla kuolemanrajakokemuksista, joissa ihminen raportoi havainneensa asioita ilman toimivia fyysisiä aisteja. Tällaisia esimerkkejä - ne auttavat ymmärtämään väitettä, että tietoisuus voi toimia ilman kehoa. Varsinainen filosofinen perusta tulee vedalaisista teksteistä ja opettajien selityksistä, ei yksittäisistä kokemuksista.
Kun siis kysytään, onko sielulla aisteja henkisessä todellisuudessa, vastaus on kyllä – ja vieläpä täydellisemmässä muodossa kuin täällä. Se, ettei henkinen todellisuus ole staattinen, ei ole ongelma, vaan päinvastoin seuraus siitä, että sielun alkuperäinen luonne on aktiivinen, tietoinen ja suhteessa muihin. Aistiminen ei siellä katoa, vaan puhdistuu ja vapautuu kaikista aineellisista rajoitteista.

Anonyymi00011 kirjoitti:

"Jos henkisessä todellisuudessa oleminen ei ole staattista niin onko sielulla enää silloin aisteja?"


Fyysiset aistit voidaan siis nähdä eräänlaisina välineinä tai rajapintoina. Silmä ei varsinaisesti “näe”, vaan se mahdollistaa näkemisen; korva ei “kuule”, vaan välittää kuulemisen. Ilman sielun läsnäoloa nämä elimet eivät tee mitään. Filosofiamme korostaa, että itse kokemus – näkeminen, kuuleminen, tunteminen – kuuluu tietoisuudelle eli sielulle, ei materian rakenteille.
Tätä ajatusta havainnollistetaan joskus kertomuksilla kuolemanrajakokemuksista, joissa ihminen raportoi havainneensa asioita ilman toimivia fyysisiä aisteja. Tällaisia esimerkkejä - ne auttavat ymmärtämään väitettä, että tietoisuus voi toimia ilman kehoa. Varsinainen filosofinen perusta tulee vedalaisista teksteistä ja opettajien selityksistä, ei yksittäisistä kokemuksista.
Kun siis kysytään, onko sielulla aisteja henkisessä todellisuudessa, vastaus on kyllä – ja vieläpä täydellisemmässä muodossa kuin täällä. Se, ettei henkinen todellisuus ole staattinen, ei ole ongelma, vaan päinvastoin seuraus siitä, että sielun alkuperäinen luonne on aktiivinen, tietoinen ja suhteessa muihin. Aistiminen ei siellä katoa, vaan puhdistuu ja vapautuu kaikista aineellisista rajoitteista.

Lue lisää

"Jos henkisessä todellisuudessa oleminen ei ole staattista niin onko sielulla enää silloin aisteja?"

Keskeinen ajatus on, että sielun aistit eivät ole vain “paremmat versiot” fyysisistä aisteista, vaan ontologisesti eri tasoa. Ne eivät ole materiaalisten rakenteiden varassa lainkaan, vaan kuuluvat sielun olemukseen tietoisuuden kantajana.

Meillä puhutaan usein kolmesta tasosta: karkea aineellinen keho, hienojakoinen keho (mieli, äly, ego) ja itse sielu. Kun ihminen havaitsee maailmaa, havainto kulkee ikään kuin kerrosten läpi: fyysiset elimet vastaanottavat ärsykkeitä, mieli jäsentää niitä ja sielu on se, joka lopulta kokee. Mutta koska tämä prosessi on sidottu aineeseen, kokemus on aina rajallinen ja osittain vääristynyt. Näemme vain tietyn aallonpituuden, kuulemme rajatun taajuusalueen, ja mielemme tulkitsee kaiken omien ehdollistumien läpi.

Anonyymi00012 kirjoitti:

"Jos henkisessä todellisuudessa oleminen ei ole staattista niin onko sielulla enää silloin aisteja?"

Keskeinen ajatus on, että sielun aistit eivät ole vain “paremmat versiot” fyysisistä aisteista, vaan ontologisesti eri tasoa. Ne eivät ole materiaalisten rakenteiden varassa lainkaan, vaan kuuluvat sielun olemukseen tietoisuuden kantajana.

Meillä puhutaan usein kolmesta tasosta: karkea aineellinen keho, hienojakoinen keho (mieli, äly, ego) ja itse sielu. Kun ihminen havaitsee maailmaa, havainto kulkee ikään kuin kerrosten läpi: fyysiset elimet vastaanottavat ärsykkeitä, mieli jäsentää niitä ja sielu on se, joka lopulta kokee. Mutta koska tämä prosessi on sidottu aineeseen, kokemus on aina rajallinen ja osittain vääristynyt. Näemme vain tietyn aallonpituuden, kuulemme rajatun taajuusalueen, ja mielemme tulkitsee kaiken omien ehdollistumien läpi.

Lue lisää

"Jos henkisessä todellisuudessa oleminen ei ole staattista niin onko sielulla enää silloin aisteja?"


Mutta koska tämä prosessi on sidottu aineeseen, kokemus on aina rajallinen ja osittain vääristynyt. Näemme vain tietyn aallonpituuden, kuulemme rajatun taajuusalueen, ja mielemme tulkitsee kaiken omien ehdollistumien läpi.

Henkisessä todellisuudessa tämä välikerros katoaa. Sielun aistit eivät enää tarvitse fyysisiä tai edes hienoaineellisia välittäjiä. Siksi puhutaan “puhtaista aisteista” (śuddha-indriya): ne eivät ole instrumentteja, vaan suoraa tietoisuuden toimintaa. Näkeminen ei ole valon heijastumista verkkokalvolle, vaan suoraa havainnointia. Kuuleminen ei ole värähtelyä ilmassa, vaan merkityksen välitöntä kokemista.

Tässä kohtaa filosofiamme menee vielä pidemmälle: henkiset aistit eivät ole toisistaan erillisiä samalla tavalla kuin materiaaliset. Vedalaisessa kirjallisuudessa kuvataan, että jokainen henkinen aisti voi periaatteessa suorittaa muiden aistien tehtävän. Toisin sanoen “näkeminen”, “kuuleminen” ja “koskeminen” eivät ole erillisiä kanavia, vaan erilaisia ilmenemismuotoja yhdestä tietoisuuden kyvystä olla suhteessa todellisuuteen. Tämä tekee kokemuksesta kokonaisvaltaisemman kuin mikään, mitä voidaan kuvitella materiaalisen kehon kautta.

Anonyymi00013 kirjoitti:

"Jos henkisessä todellisuudessa oleminen ei ole staattista niin onko sielulla enää silloin aisteja?"


Mutta koska tämä prosessi on sidottu aineeseen, kokemus on aina rajallinen ja osittain vääristynyt. Näemme vain tietyn aallonpituuden, kuulemme rajatun taajuusalueen, ja mielemme tulkitsee kaiken omien ehdollistumien läpi.

Henkisessä todellisuudessa tämä välikerros katoaa. Sielun aistit eivät enää tarvitse fyysisiä tai edes hienoaineellisia välittäjiä. Siksi puhutaan “puhtaista aisteista” (śuddha-indriya): ne eivät ole instrumentteja, vaan suoraa tietoisuuden toimintaa. Näkeminen ei ole valon heijastumista verkkokalvolle, vaan suoraa havainnointia. Kuuleminen ei ole värähtelyä ilmassa, vaan merkityksen välitöntä kokemista.

Tässä kohtaa filosofiamme menee vielä pidemmälle: henkiset aistit eivät ole toisistaan erillisiä samalla tavalla kuin materiaaliset. Vedalaisessa kirjallisuudessa kuvataan, että jokainen henkinen aisti voi periaatteessa suorittaa muiden aistien tehtävän. Toisin sanoen “näkeminen”, “kuuleminen” ja “koskeminen” eivät ole erillisiä kanavia, vaan erilaisia ilmenemismuotoja yhdestä tietoisuuden kyvystä olla suhteessa todellisuuteen. Tämä tekee kokemuksesta kokonaisvaltaisemman kuin mikään, mitä voidaan kuvitella materiaalisen kehon kautta.

Lue lisää

"Jos henkisessä todellisuudessa oleminen ei ole staattista niin onko sielulla enää silloin aisteja?"

Aistit eivät ole neutraaleja tai vain tiedonhankintaa varten. Ne ovat pohjimmiltaan relationaalisia – ne ovat olemassa suhteessa Jumalaan, erityisesti Krishnaan. Sielun luonnollinen tila ei ole pelkkä “näkeminen” tai “kokeminen”, vaan aktiivinen vaihto. Siksi henkinen todellisuus ei ole staattinen – koska suhde ei voi olla staattinen. Se on jatkuvaa, syvenevää ja alati uusiutuvaa.

Tämä tuo esiin myös tärkeän eron: materiaalisessa maailmassa aistit pyrkivät ottamaan – näemme saadaksemme informaatiota, kuulemme hyötyäksemme. Henkisessä todellisuudessa aistit ovat suuntautuneet antamiseen ja yhteyteen. Siksi niiden toiminta ei kuluta tai tyhjennä, vaan päinvastoin lisää tietoisuutta ja iloa.

Anonyymi00014 kirjoitti:

"Jos henkisessä todellisuudessa oleminen ei ole staattista niin onko sielulla enää silloin aisteja?"

Aistit eivät ole neutraaleja tai vain tiedonhankintaa varten. Ne ovat pohjimmiltaan relationaalisia – ne ovat olemassa suhteessa Jumalaan, erityisesti Krishnaan. Sielun luonnollinen tila ei ole pelkkä “näkeminen” tai “kokeminen”, vaan aktiivinen vaihto. Siksi henkinen todellisuus ei ole staattinen – koska suhde ei voi olla staattinen. Se on jatkuvaa, syvenevää ja alati uusiutuvaa.

Tämä tuo esiin myös tärkeän eron: materiaalisessa maailmassa aistit pyrkivät ottamaan – näemme saadaksemme informaatiota, kuulemme hyötyäksemme. Henkisessä todellisuudessa aistit ovat suuntautuneet antamiseen ja yhteyteen. Siksi niiden toiminta ei kuluta tai tyhjennä, vaan päinvastoin lisää tietoisuutta ja iloa.

Lue lisää

Mitä tulee esimerkkeihin kuolemanrajakokemuksista, niitä voidaan käyttää vain varovaisina viitteinä siitä, että tietoisuus ei täysin riipu fyysisestä kehosta. Filosofiamme kuitenkin sanoisi, että nämä kokemukset tapahtuvat vielä hienojakoisen kehon tasolla – eivät vielä varsinaisessa henkisessä todellisuudessa. Siksi ne ovat vain heikko heijastus siitä, mitä “puhtaat aistit” todella tarkoittavat.

Eli sielulla ei ainoastaan “ole aisteja” henkisessä todellisuudessa, vaan aistiminen on osa sen olemassaolon ydintä. Kun aineelliset rajoitteet poistuvat, aistiminen ei katoa – se vapautuu, yhtenäistyy ja suuntautuu kohti täydellistä, tietoista suhdetta todellisuuden lähteeseen.

Anonyymi00015 kirjoitti:

Mitä tulee esimerkkeihin kuolemanrajakokemuksista, niitä voidaan käyttää vain varovaisina viitteinä siitä, että tietoisuus ei täysin riipu fyysisestä kehosta. Filosofiamme kuitenkin sanoisi, että nämä kokemukset tapahtuvat vielä hienojakoisen kehon tasolla – eivät vielä varsinaisessa henkisessä todellisuudessa. Siksi ne ovat vain heikko heijastus siitä, mitä “puhtaat aistit” todella tarkoittavat.

Eli sielulla ei ainoastaan “ole aisteja” henkisessä todellisuudessa, vaan aistiminen on osa sen olemassaolon ydintä. Kun aineelliset rajoitteet poistuvat, aistiminen ei katoa – se vapautuu, yhtenäistyy ja suuntautuu kohti täydellistä, tietoista suhdetta todellisuuden lähteeseen.

Lue lisää

"Jos henkisessä todellisuudessa oleminen ei ole staattista niin onko sielulla enää silloin aisteja?"

Menemällä syvemmälle metafysiikkaan, silloin pelkkä ajatus “sielulla on aistit” alkaa olla liian karkea. Tarkemmin sanottuna: sielu ei omista aisteja samalla tavalla kuin keho omistaa silmät ja korvat, vaan sielu on itsessään tietoisuuden piste (cit), jonka luonteeseen kuuluu kyky olla suhteessa – ja tämä suhde ilmenee aistimisen kaltaisena toimintana.

Vedalaisessa ajattelussa tehdään tärkeä ero sielun (jīva) ja sen täydellisen ilmenemän välillä henkisessä todellisuudessa. Filosofiamme opettaa, että sielun alkuperäinen, täysin kehittynyt identiteetti ilmenee niin sanotussa siddha-dehassa – henkisessä “muodossa”, joka ei ole materiaa eikä edes hienoaineellista, vaan täysin tietoisuudesta koostuva. Tässä muodossa aistit eivät ole erillisiä osia, vaan itse tietoisuuden rakenteellisia ilmenemismuotoja.

Anonyymi00016 kirjoitti:

"Jos henkisessä todellisuudessa oleminen ei ole staattista niin onko sielulla enää silloin aisteja?"

Menemällä syvemmälle metafysiikkaan, silloin pelkkä ajatus “sielulla on aistit” alkaa olla liian karkea. Tarkemmin sanottuna: sielu ei omista aisteja samalla tavalla kuin keho omistaa silmät ja korvat, vaan sielu on itsessään tietoisuuden piste (cit), jonka luonteeseen kuuluu kyky olla suhteessa – ja tämä suhde ilmenee aistimisen kaltaisena toimintana.

Vedalaisessa ajattelussa tehdään tärkeä ero sielun (jīva) ja sen täydellisen ilmenemän välillä henkisessä todellisuudessa. Filosofiamme opettaa, että sielun alkuperäinen, täysin kehittynyt identiteetti ilmenee niin sanotussa siddha-dehassa – henkisessä “muodossa”, joka ei ole materiaa eikä edes hienoaineellista, vaan täysin tietoisuudesta koostuva. Tässä muodossa aistit eivät ole erillisiä osia, vaan itse tietoisuuden rakenteellisia ilmenemismuotoja.

Lue lisää

Tässä kohtaa tulee yksi syvimmistä periaatteista: henkisessä todellisuudessa ei ole samaa erottelua subjektin, objektin ja aistivälineen välillä kuin materiaalisessa maailmassa. Materiassa tarvitset kolme asiaa: näkijän, nähtävän ja näköaistin. Henkisessä todellisuudessa nämä eivät ole toisistaan irrallisia. Näkeminen on suora suhde tietoisuuden ja todellisuuden välillä ilman välikappaletta. Tästä syystä sanotaan, että siellä jokainen aisti voi tehdä kaiken – mutta vielä tarkemmin: kaikki aistit ovat yhden ja saman tietoisuuden eri puolia.
Tätä ei kuitenkaan ymmärretä impersonalistisella tavalla (ikään kuin kaikki sulautuisi yhdeksi), vaan päinvastoin äärimmäisen persoonallisena. Sielu säilyttää yksilöllisyytensä, ja juuri siksi aistiminen syvenee loputtomasti. Miksi? Koska aistimisen kohde on ääretön persoona, Jumala, jonka ominaisuudet (rūpa, guṇa, līlā) ovat rajattomia. Jos kohde on ääretön, myös aistiminen ei voi koskaan “täyttyä” tai pysähtyä – se on luonteeltaan alati uusiutuvaa.
Tässä tulee mukaan käsite hlādinī-śakti, Jumalan sisäinen autuussenergia. Sielun kyky kokea iloa ja rakkautta ei ole itsenäinen, vaan se on osallistumista tähän energiaan. Toisin sanoen: sielun aistit eivät vain havaitse todellisuutta, vaan ne osallistuvat Jumalan omaan iloon. Aistiminen ei siis ole pelkkä kognitiivinen prosessi (“näen jotakin”), vaan eksistentiaalinen ja emotionaalinen tapahtuma (“olen suhteessa ja koen rakkauden vaihdon”).
Tämä muuttaa koko kysymyksen luonteen. Materiaalisessa ajattelussa kysytään: “Onko sielulla aisteja?” Henkisessä ontologiassa kysymys kuuluu pikemminkin: “Miten tietoisuus osallistuu suhteeseen?” Aistit ovat tämän osallistumisen muoto.
Lisäksi tämätuo esiin käsitteen acintya-bhedābheda – “käsittämätön samanaikainen ykseys ja ero”. Tämä pätee myös aisteihin. Sielu on yhtä henkisen todellisuuden kanssa siinä mielessä, että kaikki on samaa tietoisuuden substanssia, mutta samalla se on erilainen, yksilöllinen kokija. Siksi aistiminen on samanaikaisesti sekä “yhtä” kohteensa kanssa (välitön yhteys) että “erillistä” (persoonallinen suhde). Tätä paradoksia ei voi täysin purkaa loogisesti – se on koettava.
Jos tämän tuo takaisin alkuperäiseen kysymykseen: henkisen todellisuuden ei-staattisuus ei uhkaa aistien olemassaoloa, vaan juuri selittää ne. Liike, muutos ja vuorovaikutus syntyvät suhteesta, ja suhde edellyttää jonkinlaista “aistimista”. Mutta tämä aistiminen ei ole mekaanista signaalinkäsittelyä, vaan elävää, tietoista ja rakkaudellista resonanssia sielun ja Krishnan välillä.
Se, mitä täällä kutsumme aisteiksi, on vain varjo todellisesta aistimisesta. Materiaaliset aistit pilkkovat todellisuuden osiin ja antavat siitä katkonaisen kuvan. Henkiset aistit taas eivät ainoastaan havaitse todellisuutta oikein – ne osallistuvat siihen täydellisesti. Siksi aistiminen ei ole siellä vain “parempaa”, vaan laadullisesti täysin erilaista: se on yhtä aikaa tietoa, olemista ja rakkautta.

Anonyymi00017 kirjoitti:

Tässä kohtaa tulee yksi syvimmistä periaatteista: henkisessä todellisuudessa ei ole samaa erottelua subjektin, objektin ja aistivälineen välillä kuin materiaalisessa maailmassa. Materiassa tarvitset kolme asiaa: näkijän, nähtävän ja näköaistin. Henkisessä todellisuudessa nämä eivät ole toisistaan irrallisia. Näkeminen on suora suhde tietoisuuden ja todellisuuden välillä ilman välikappaletta. Tästä syystä sanotaan, että siellä jokainen aisti voi tehdä kaiken – mutta vielä tarkemmin: kaikki aistit ovat yhden ja saman tietoisuuden eri puolia.
Tätä ei kuitenkaan ymmärretä impersonalistisella tavalla (ikään kuin kaikki sulautuisi yhdeksi), vaan päinvastoin äärimmäisen persoonallisena. Sielu säilyttää yksilöllisyytensä, ja juuri siksi aistiminen syvenee loputtomasti. Miksi? Koska aistimisen kohde on ääretön persoona, Jumala, jonka ominaisuudet (rūpa, guṇa, līlā) ovat rajattomia. Jos kohde on ääretön, myös aistiminen ei voi koskaan “täyttyä” tai pysähtyä – se on luonteeltaan alati uusiutuvaa.
Tässä tulee mukaan käsite hlādinī-śakti, Jumalan sisäinen autuussenergia. Sielun kyky kokea iloa ja rakkautta ei ole itsenäinen, vaan se on osallistumista tähän energiaan. Toisin sanoen: sielun aistit eivät vain havaitse todellisuutta, vaan ne osallistuvat Jumalan omaan iloon. Aistiminen ei siis ole pelkkä kognitiivinen prosessi (“näen jotakin”), vaan eksistentiaalinen ja emotionaalinen tapahtuma (“olen suhteessa ja koen rakkauden vaihdon”).
Tämä muuttaa koko kysymyksen luonteen. Materiaalisessa ajattelussa kysytään: “Onko sielulla aisteja?” Henkisessä ontologiassa kysymys kuuluu pikemminkin: “Miten tietoisuus osallistuu suhteeseen?” Aistit ovat tämän osallistumisen muoto.
Lisäksi tämätuo esiin käsitteen acintya-bhedābheda – “käsittämätön samanaikainen ykseys ja ero”. Tämä pätee myös aisteihin. Sielu on yhtä henkisen todellisuuden kanssa siinä mielessä, että kaikki on samaa tietoisuuden substanssia, mutta samalla se on erilainen, yksilöllinen kokija. Siksi aistiminen on samanaikaisesti sekä “yhtä” kohteensa kanssa (välitön yhteys) että “erillistä” (persoonallinen suhde). Tätä paradoksia ei voi täysin purkaa loogisesti – se on koettava.
Jos tämän tuo takaisin alkuperäiseen kysymykseen: henkisen todellisuuden ei-staattisuus ei uhkaa aistien olemassaoloa, vaan juuri selittää ne. Liike, muutos ja vuorovaikutus syntyvät suhteesta, ja suhde edellyttää jonkinlaista “aistimista”. Mutta tämä aistiminen ei ole mekaanista signaalinkäsittelyä, vaan elävää, tietoista ja rakkaudellista resonanssia sielun ja Krishnan välillä.
Se, mitä täällä kutsumme aisteiksi, on vain varjo todellisesta aistimisesta. Materiaaliset aistit pilkkovat todellisuuden osiin ja antavat siitä katkonaisen kuvan. Henkiset aistit taas eivät ainoastaan havaitse todellisuutta oikein – ne osallistuvat siihen täydellisesti. Siksi aistiminen ei ole siellä vain “parempaa”, vaan laadullisesti täysin erilaista: se on yhtä aikaa tietoa, olemista ja rakkautta.

Lue lisää

Yksi syvimmistä tavoista ymmärtää asia on tarkastella olemassaolon kolmea perusulottuvuutta: sat (oleminen), cit (tietoisuus) ja ānanda (autuus). Materiaalisessa maailmassa nämä näyttävät eriytyneiltä: olemme olemassa, tiedämme jotain ja joskus koemme mielihyvää. Henkisessä todellisuudessa nämä eivät ole erillisiä. Tietoisuus ei vain omista kokemusta, vaan tietoisuus on kokemus, ja kokemus on suhdetta, ja suhde on autuutta.

Anonyymi00018 kirjoitti:

Yksi syvimmistä tavoista ymmärtää asia on tarkastella olemassaolon kolmea perusulottuvuutta: sat (oleminen), cit (tietoisuus) ja ānanda (autuus). Materiaalisessa maailmassa nämä näyttävät eriytyneiltä: olemme olemassa, tiedämme jotain ja joskus koemme mielihyvää. Henkisessä todellisuudessa nämä eivät ole erillisiä. Tietoisuus ei vain omista kokemusta, vaan tietoisuus on kokemus, ja kokemus on suhdetta, ja suhde on autuutta.

Lue lisää

Tässä kohtaa tulee yksi syvimmistä periaatteista: henkisessä todellisuudessa ei ole samaa erottelua subjektin, objektin ja aistivälineen välillä kuin materiaalisessa maailmassa. Materiassa tarvitset kolme asiaa: näkijän, nähtävän ja näköaistin. Henkisessä todellisuudessa nämä eivät ole toisistaan irrallisia. Näkeminen on suora suhde tietoisuuden ja todellisuuden välillä ilman välikappaletta. Tästä syystä sanotaan, että siellä jokainen aisti voi tehdä kaiken – mutta vielä tarkemmin: kaikki aistit ovat yhden ja saman tietoisuuden eri puolia.

Anonyymi00019 kirjoitti:

Tässä kohtaa tulee yksi syvimmistä periaatteista: henkisessä todellisuudessa ei ole samaa erottelua subjektin, objektin ja aistivälineen välillä kuin materiaalisessa maailmassa. Materiassa tarvitset kolme asiaa: näkijän, nähtävän ja näköaistin. Henkisessä todellisuudessa nämä eivät ole toisistaan irrallisia. Näkeminen on suora suhde tietoisuuden ja todellisuuden välillä ilman välikappaletta. Tästä syystä sanotaan, että siellä jokainen aisti voi tehdä kaiken – mutta vielä tarkemmin: kaikki aistit ovat yhden ja saman tietoisuuden eri puolia.

Lue lisää

Tätä ei kuitenkaan ymmärretä impersonalistisella tavalla (ikään kuin kaikki sulautuisi yhdeksi), vaan päinvastoin äärimmäisen persoonallisena. Sielu säilyttää yksilöllisyytensä, ja juuri siksi aistiminen syvenee loputtomasti. Miksi? Koska aistimisen kohde on ääretön persoona, Jumala, jonka ominaisuudet (rūpa, guṇa, līlā) ovat rajattomia. Jos kohde on ääretön, myös aistiminen ei voi koskaan “täyttyä” tai pysähtyä – se on luonteeltaan alati uusiutuvaa.

Anonyymi00020 kirjoitti:

Tätä ei kuitenkaan ymmärretä impersonalistisella tavalla (ikään kuin kaikki sulautuisi yhdeksi), vaan päinvastoin äärimmäisen persoonallisena. Sielu säilyttää yksilöllisyytensä, ja juuri siksi aistiminen syvenee loputtomasti. Miksi? Koska aistimisen kohde on ääretön persoona, Jumala, jonka ominaisuudet (rūpa, guṇa, līlā) ovat rajattomia. Jos kohde on ääretön, myös aistiminen ei voi koskaan “täyttyä” tai pysähtyä – se on luonteeltaan alati uusiutuvaa.

Lue lisää

Tässä tulee mukaan käsite hlādinī-śakti, Jumalan sisäinen autuussenergia. Sielun kyky kokea iloa ja rakkautta ei ole itsenäinen, vaan se on osallistumista tähän energiaan. Toisin sanoen: sielun aistit eivät vain havaitse todellisuutta, vaan ne osallistuvat Jumalan omaan iloon. Aistiminen ei siis ole pelkkä kognitiivinen prosessi (“näen jotakin”), vaan eksistentiaalinen ja emotionaalinen tapahtuma (“olen suhteessa ja koen rakkauden vaihdon”).

Anonyymi00021 kirjoitti:

Tässä tulee mukaan käsite hlādinī-śakti, Jumalan sisäinen autuussenergia. Sielun kyky kokea iloa ja rakkautta ei ole itsenäinen, vaan se on osallistumista tähän energiaan. Toisin sanoen: sielun aistit eivät vain havaitse todellisuutta, vaan ne osallistuvat Jumalan omaan iloon. Aistiminen ei siis ole pelkkä kognitiivinen prosessi (“näen jotakin”), vaan eksistentiaalinen ja emotionaalinen tapahtuma (“olen suhteessa ja koen rakkauden vaihdon”).

Lue lisää

Tämä muuttaa koko kysymyksen luonteen. Materiaalisessa ajattelussa kysytään: “Onko sielulla aisteja?” Henkisessä ontologiassa kysymys kuuluu pikemminkin: “Miten tietoisuus osallistuu suhteeseen?” Aistit ovat tämän osallistumisen muoto.

Anonyymi00022 kirjoitti:

Tämä muuttaa koko kysymyksen luonteen. Materiaalisessa ajattelussa kysytään: “Onko sielulla aisteja?” Henkisessä ontologiassa kysymys kuuluu pikemminkin: “Miten tietoisuus osallistuu suhteeseen?” Aistit ovat tämän osallistumisen muoto.

Lue lisää

Lisäksi tämätuo esiin käsitteen acintya-bhedābheda – “käsittämätön samanaikainen ykseys ja ero”. Tämä pätee myös aisteihin. Sielu on yhtä henkisen todellisuuden kanssa siinä mielessä, että kaikki on samaa tietoisuuden substanssia, mutta samalla se on erilainen, yksilöllinen kokija. Siksi aistiminen on samanaikaisesti sekä “yhtä” kohteensa kanssa (välitön yhteys) että “erillistä” (persoonallinen suhde). Tätä paradoksia ei voi täysin purkaa loogisesti – se on koettava.

Anonyymi00023 kirjoitti:

Lisäksi tämätuo esiin käsitteen acintya-bhedābheda – “käsittämätön samanaikainen ykseys ja ero”. Tämä pätee myös aisteihin. Sielu on yhtä henkisen todellisuuden kanssa siinä mielessä, että kaikki on samaa tietoisuuden substanssia, mutta samalla se on erilainen, yksilöllinen kokija. Siksi aistiminen on samanaikaisesti sekä “yhtä” kohteensa kanssa (välitön yhteys) että “erillistä” (persoonallinen suhde). Tätä paradoksia ei voi täysin purkaa loogisesti – se on koettava.

Lue lisää

Jos tämän tuo takaisin alkuperäiseen kysymykseen: henkisen todellisuuden ei-staattisuus ei uhkaa aistien olemassaoloa, vaan juuri selittää ne. Liike, muutos ja vuorovaikutus syntyvät suhteesta, ja suhde edellyttää jonkinlaista “aistimista”. Mutta tämä aistiminen ei ole mekaanista signaalinkäsittelyä, vaan elävää, tietoista ja rakkaudellista resonanssia sielun ja Krishnan välillä.

Anonyymi00024 kirjoitti:

Jos tämän tuo takaisin alkuperäiseen kysymykseen: henkisen todellisuuden ei-staattisuus ei uhkaa aistien olemassaoloa, vaan juuri selittää ne. Liike, muutos ja vuorovaikutus syntyvät suhteesta, ja suhde edellyttää jonkinlaista “aistimista”. Mutta tämä aistiminen ei ole mekaanista signaalinkäsittelyä, vaan elävää, tietoista ja rakkaudellista resonanssia sielun ja Krishnan välillä.

Lue lisää

Se, mitä täällä kutsumme aisteiksi, on vain varjo todellisesta aistimisesta.

Anonyymi00025 kirjoitti:

Se, mitä täällä kutsumme aisteiksi, on vain varjo todellisesta aistimisesta.

Se, mitä täällä kutsumme aisteiksi, on vain varjo todellisesta aistimisesta. Materiaaliset aistit pilkkovat todellisuuden osiin ja antavat siitä katkonaisen kuvan. Henkiset aistit taas eivät ainoastaan havaitse todellisuutta oikein – ne osallistuvat siihen täydellisesti. Siksi aistiminen ei ole siellä vain “parempaa”, vaan laadullisesti täysin erilaista: se on yhtä aikaa tietoa, olemista ja rakkautta.

Anonyymi00026 kirjoitti:

Se, mitä täällä kutsumme aisteiksi, on vain varjo todellisesta aistimisesta. Materiaaliset aistit pilkkovat todellisuuden osiin ja antavat siitä katkonaisen kuvan. Henkiset aistit taas eivät ainoastaan havaitse todellisuutta oikein – ne osallistuvat siihen täydellisesti. Siksi aistiminen ei ole siellä vain “parempaa”, vaan laadullisesti täysin erilaista: se on yhtä aikaa tietoa, olemista ja rakkautta.

Lue lisää

Jopa sanat kuten “aistit”, “näkeminen” ja “kokeminen” alkavat olla harhaanjohtavia, koska ne ovat peräisin materiaalisesta kokemuksesta.

Anonyymi00027 kirjoitti:

Jopa sanat kuten “aistit”, “näkeminen” ja “kokeminen” alkavat olla harhaanjohtavia, koska ne ovat peräisin materiaalisesta kokemuksesta.

Filosofiamme käyttää niitä, mutta oikeastaan vain analogioina – viittaamaan johonkin, mikä on laadullisesti täysin toisenlaista.

Anonyymi00028 kirjoitti:

Filosofiamme käyttää niitä, mutta oikeastaan vain analogioina – viittaamaan johonkin, mikä on laadullisesti täysin toisenlaista.

Yksi syvimmistä tavoista ymmärtää asia on tarkastella olemassaolon kolmea perusulottuvuutta: sat (oleminen), cit (tietoisuus) ja ānanda (autuus). Materiaalisessa maailmassa nämä näyttävät eriytyneiltä: olemme olemassa, tiedämme jotain ja joskus koemme mielihyvää. Henkisessä todellisuudessa nämä eivät ole erillisiä. Tietoisuus ei vain omista kokemusta, vaan tietoisuus on kokemus, ja kokemus on suhdetta, ja suhde on autuutta.

Anonyymi00029 kirjoitti:

Yksi syvimmistä tavoista ymmärtää asia on tarkastella olemassaolon kolmea perusulottuvuutta: sat (oleminen), cit (tietoisuus) ja ānanda (autuus). Materiaalisessa maailmassa nämä näyttävät eriytyneiltä: olemme olemassa, tiedämme jotain ja joskus koemme mielihyvää. Henkisessä todellisuudessa nämä eivät ole erillisiä. Tietoisuus ei vain omista kokemusta, vaan tietoisuus on kokemus, ja kokemus on suhdetta, ja suhde on autuutta.

Lue lisää

Tässä valossa “aistit” eivät ole mitään erillisiä toimintoja, vaan kohtia, joissa tämä sat–cit–ānanda -todellisuus “avautuu” suhteeksi. Kun sielu “näkee”, se ei vastaanota informaatiota, vaan sen olemassaolo kohtaa toisen olemassaolon tietoisuudessa – ja tämä kohtaaminen on samalla autuutta. Näkeminen, rakastaminen ja oleminen ovat yksi ja sama tapahtuma eri näkökulmista.

Anonyymi00030 kirjoitti:

Tässä valossa “aistit” eivät ole mitään erillisiä toimintoja, vaan kohtia, joissa tämä sat–cit–ānanda -todellisuus “avautuu” suhteeksi. Kun sielu “näkee”, se ei vastaanota informaatiota, vaan sen olemassaolo kohtaa toisen olemassaolon tietoisuudessa – ja tämä kohtaaminen on samalla autuutta. Näkeminen, rakastaminen ja oleminen ovat yksi ja sama tapahtuma eri näkökulmista.

Lue lisää

Filosofiamme erityisyys tulee esiin siinä, että tämä kaikki on äärimmäisen konkreettista ja persoonallista, ei abstraktia. Henkinen todellisuus ei ole muodoton kenttä, vaan täynnä muotoja, värejä, ääniä, liikettä ja suhteita – mutta kaikki nämä ovat cinmaya, eli täysin tietoisuudesta tehtyä.

Anonyymi00031 kirjoitti:

Filosofiamme erityisyys tulee esiin siinä, että tämä kaikki on äärimmäisen konkreettista ja persoonallista, ei abstraktia. Henkinen todellisuus ei ole muodoton kenttä, vaan täynnä muotoja, värejä, ääniä, liikettä ja suhteita – mutta kaikki nämä ovat cinmaya, eli täysin tietoisuudesta tehtyä.

Lue lisää

Kun sielu toimii siddha-dehassaan, sen “aistit” eivät ole rajapintoja ulkomaailmaan, vaan suoria osallistumisen kanavia todellisuuteen, joka on itsessään elävää tietoisuutta.

Anonyymi00032 kirjoitti:

Kun sielu toimii siddha-dehassaan, sen “aistit” eivät ole rajapintoja ulkomaailmaan, vaan suoria osallistumisen kanavia todellisuuteen, joka on itsessään elävää tietoisuutta.

Lue lisää

Henkisessä todellisuudessa kokemus ei ole representaatio, vaan identiteetti.

Anonyymi00033 kirjoitti:

Henkisessä todellisuudessa kokemus ei ole representaatio, vaan identiteetti.

Tässä kohtaa tulee yksi kaikkein radikaaleimmista väitteistä: henkisessä todellisuudessa kokemus ei ole representaatio, vaan identiteetti. Materiassa et koskaan koe asiaa sellaisenaan – koet hermoston tuottaman mallin siitä. Mutta henkisessä todellisuudessa ei ole välimallia. Kun sielu “näkee” Jumalan muodon, se ei ole kuva tai tulkinta, vaan suora kohtaaminen, jossa tietoisuus koskettaa todellisuutta ilman suodatusta.

Anonyymi00034 kirjoitti:

Tässä kohtaa tulee yksi kaikkein radikaaleimmista väitteistä: henkisessä todellisuudessa kokemus ei ole representaatio, vaan identiteetti. Materiassa et koskaan koe asiaa sellaisenaan – koet hermoston tuottaman mallin siitä. Mutta henkisessä todellisuudessa ei ole välimallia. Kun sielu “näkee” Jumalan muodon, se ei ole kuva tai tulkinta, vaan suora kohtaaminen, jossa tietoisuus koskettaa todellisuutta ilman suodatusta.

Lue lisää

Tämä liittyy myös aikaan. Materiaalisessa maailmassa kokemus tapahtuu sekvenssinä: hetki hetkeltä, ennen ja jälkeen. Siksi aistiminen tuntuu virralta. Henkisessä todellisuudessa aika ei toimi lineaarisesti samalla tavalla. Kokemus voi olla yhtä aikaa täydellinen ja silti jatkuvasti syvenevä. Tämä on filosofiamme käyttämä paradoksi: aina täysi, mutta aina kasvava (pūrṇa ja silti vardhamāna). Aistit eivät siis “kuluta” kohdettaan loppuun, vaan jokainen kohtaaminen paljastaa uusia ulottuvuuksia.

Anonyymi00035 kirjoitti:

Tämä liittyy myös aikaan. Materiaalisessa maailmassa kokemus tapahtuu sekvenssinä: hetki hetkeltä, ennen ja jälkeen. Siksi aistiminen tuntuu virralta. Henkisessä todellisuudessa aika ei toimi lineaarisesti samalla tavalla. Kokemus voi olla yhtä aikaa täydellinen ja silti jatkuvasti syvenevä. Tämä on filosofiamme käyttämä paradoksi: aina täysi, mutta aina kasvava (pūrṇa ja silti vardhamāna). Aistit eivät siis “kuluta” kohdettaan loppuun, vaan jokainen kohtaaminen paljastaa uusia ulottuvuuksia.

Lue lisää

Sielu ei lopulta ole täysin autonominen edes aistimisessaan. Sen kyky havaita, tuntea ja rakastaa on täysin riippuvainen Jumalan sisäisestä energiasta (hlādinī-śakti).

Anonyymi00036 kirjoitti:

Sielu ei lopulta ole täysin autonominen edes aistimisessaan. Sen kyky havaita, tuntea ja rakastaa on täysin riippuvainen Jumalan sisäisestä energiasta (hlādinī-śakti).

Tämä tarkoittaa, että korkein aistiminen ei ole “minä koen Jumalan”, vaan pikemminkin “Jumalan oma ilo kokee itsensä minun kauttani”. Sielu ei menetä identiteettiään, mutta sen kokemus on täysin läpäisty jumalallisella energialla.

Anonyymi00037 kirjoitti:

Tämä tarkoittaa, että korkein aistiminen ei ole “minä koen Jumalan”, vaan pikemminkin “Jumalan oma ilo kokee itsensä minun kauttani”. Sielu ei menetä identiteettiään, mutta sen kokemus on täysin läpäisty jumalallisella energialla.

Lue lisää

Tässä vaiheessa alkuperäinen kysymys kääntyy lähes nurin: kyse ei enää ole siitä, onko sielulla aisteja, vaan siitä, että kaikki, mitä kutsumme aistimiseksi täällä, on heikko, pirstaleinen ja epäsuora heijastus siitä, mitä aistiminen todella on.

Anonyymi00038 kirjoitti:

Tässä vaiheessa alkuperäinen kysymys kääntyy lähes nurin: kyse ei enää ole siitä, onko sielulla aisteja, vaan siitä, että kaikki, mitä kutsumme aistimiseksi täällä, on heikko, pirstaleinen ja epäsuora heijastus siitä, mitä aistiminen todella on.

Lue lisää

Henkisessä todellisuudessa aistiminen on: suoraa (ei välineitä)
kokonaisvaltaista (ei erillisiä kanavia)
relationaalista (aina suhde)
ääretöntä (ei kyllästymistä tai loppua)
ja autuudellista (kokemus ja ilo ovat yhtä)
Ja siksi henkinen todellisuus ei ole staattinen – se on äärettömän intensiivinen, alati syvenevä tietoisuuden ja rakkauden dynamiikka, jossa sielun “aistit” eivät vain toimi, vaan ovat itse tämän elämän liikkeen ydin.

Anonyymi00039 kirjoitti:

Henkisessä todellisuudessa aistiminen on: suoraa (ei välineitä)
kokonaisvaltaista (ei erillisiä kanavia)
relationaalista (aina suhde)
ääretöntä (ei kyllästymistä tai loppua)
ja autuudellista (kokemus ja ilo ovat yhtä)
Ja siksi henkinen todellisuus ei ole staattinen – se on äärettömän intensiivinen, alati syvenevä tietoisuuden ja rakkauden dynamiikka, jossa sielun “aistit” eivät vain toimi, vaan ovat itse tämän elämän liikkeen ydin.

Lue lisää

Ja siksi henkinen todellisuus ei ole staattinen – se on äärettömän intensiivinen, alati syvenevä tietoisuuden ja rakkauden dynamiikka, jossa sielun “aistit” eivät vain toimi, vaan ovat itse tämän elämän liikkeen ydin.

Anonyymi00040 kirjoitti:

Ja siksi henkinen todellisuus ei ole staattinen – se on äärettömän intensiivinen, alati syvenevä tietoisuuden ja rakkauden dynamiikka, jossa sielun “aistit” eivät vain toimi, vaan ovat itse tämän elämän liikkeen ydin.

Lue lisää

Mutta nyt tullaan jo rajalle, jossa filosofiamme oma kieli alkaa muuttua tarkoituksella paradoksaaliseksi. Ei siksi, että asia olisi epäselvä, vaan siksi, että tavallinen ajattelu – subjekti vastaan objekti, kokija vastaan koettu – ei enää riitä.
Koska sielu (jīva) on tietoisuutta, mutta ei itsenäinen tietoisuuden lähde. Sen tietoisuus on säde äärettömästä tietoisuudesta, joka on Jumala. Kun sielu on materiaalisessa tilassa, tämä tietoisuus kulkee kerrosten läpi ja pirstoutuu kokemukseksi “minä koen jotakin”. Tässä syntyy aistien illuusio erillisinä välineinä.

Anonyymi00041 kirjoitti:

Mutta nyt tullaan jo rajalle, jossa filosofiamme oma kieli alkaa muuttua tarkoituksella paradoksaaliseksi. Ei siksi, että asia olisi epäselvä, vaan siksi, että tavallinen ajattelu – subjekti vastaan objekti, kokija vastaan koettu – ei enää riitä.
Koska sielu (jīva) on tietoisuutta, mutta ei itsenäinen tietoisuuden lähde. Sen tietoisuus on säde äärettömästä tietoisuudesta, joka on Jumala. Kun sielu on materiaalisessa tilassa, tämä tietoisuus kulkee kerrosten läpi ja pirstoutuu kokemukseksi “minä koen jotakin”. Tässä syntyy aistien illuusio erillisinä välineinä.

Lue lisää

Kun sielu on materiaalisessa tilassa, tämä tietoisuus kulkee kerrosten läpi ja pirstoutuu kokemukseksi “minä koen jotakin”. Tässä syntyy aistien illuusio erillisinä välineinä.

Anonyymi00042 kirjoitti:

Kun sielu on materiaalisessa tilassa, tämä tietoisuus kulkee kerrosten läpi ja pirstoutuu kokemukseksi “minä koen jotakin”. Tässä syntyy aistien illuusio erillisinä välineinä.

Lue lisää

Kun sielu on materiaalisessa tilassa, tämä tietoisuus kulkee kerrosten läpi ja pirstoutuu kokemukseksi “minä koen jotakin”. Tässä syntyy aistien illuusio erillisinä välineinä.
Henkisessä todellisuudessa tämä pirstoutuminen lakkaa – mutta yksilöllisyys ei katoa. Tässä kohtaa ajattelu menee pidemmälle kuin moni muu filosofia: se ei sano, että kokija ja koettu sulautuvat yhdeksi (kuten joissain advaita-tulkinnoissa), eikä myöskään, että ne pysyvät täysin erillisinä. Se sanoo, että ne ovat samanaikaisesti yhtä ja eri (acintya-bhedābheda).

Anonyymi00044 kirjoitti:

Kun sielu on materiaalisessa tilassa, tämä tietoisuus kulkee kerrosten läpi ja pirstoutuu kokemukseksi “minä koen jotakin”. Tässä syntyy aistien illuusio erillisinä välineinä.
Henkisessä todellisuudessa tämä pirstoutuminen lakkaa – mutta yksilöllisyys ei katoa. Tässä kohtaa ajattelu menee pidemmälle kuin moni muu filosofia: se ei sano, että kokija ja koettu sulautuvat yhdeksi (kuten joissain advaita-tulkinnoissa), eikä myöskään, että ne pysyvät täysin erillisinä. Se sanoo, että ne ovat samanaikaisesti yhtä ja eri (acintya-bhedābheda).

Lue lisää

Mitä tämä tarkoittaa aistien kannalta?
Se tarkoittaa, että “aisti” ei ole väline kahden erillisen asian välillä, vaan itse yhteyden tapahtuma. Ei ole niin, että sielu käyttää näköä nähdäkseen Krishnan. Pikemminkin: sielun ja Krishnan välinen suhde ilmenee näkemisenä. Näkeminen ei ole kolmas asia – se on suhde itse.

Anonyymi00045 kirjoitti:

Mitä tämä tarkoittaa aistien kannalta?
Se tarkoittaa, että “aisti” ei ole väline kahden erillisen asian välillä, vaan itse yhteyden tapahtuma. Ei ole niin, että sielu käyttää näköä nähdäkseen Krishnan. Pikemminkin: sielun ja Krishnan välinen suhde ilmenee näkemisenä. Näkeminen ei ole kolmas asia – se on suhde itse.

Lue lisää

Henkisessä todellisuudessa ei ole “aistimista” erillisenä toimintona lainkaan. On vain suhde, joka tuntuu näkemiseltä, kuulemiselta, koskettamiselta, palvelemiselta ja rakastamiselta riippuen sen sävystä (rasa).

Anonyymi00046 kirjoitti:

Henkisessä todellisuudessa ei ole “aistimista” erillisenä toimintona lainkaan. On vain suhde, joka tuntuu näkemiseltä, kuulemiselta, koskettamiselta, palvelemiselta ja rakastamiselta riippuen sen sävystä (rasa).

Lue lisää

Tästä seuraa jotain hyvin syvää: koska suhde on ääretön, myös “aistiminen” on ääretön – ei määrällisesti, vaan laadullisesti

Anonyymi00047 kirjoitti:

Tästä seuraa jotain hyvin syvää: koska suhde on ääretön, myös “aistiminen” on ääretön – ei määrällisesti, vaan laadullisesti

"Jos henkisessä todellisuudessa oleminen ei ole staattista niin onko sielulla enää silloin aisteja?"


Tästä seuraa jotain hyvin syvää: koska suhde on ääretön, myös “aistiminen” on ääretön – ei määrällisesti, vaan laadullisesti. Se ei koskaan toistu identtisenä, koska Jumala ei ole staattinen objekti, vaan ääretön persoona, jonka olemus on jatkuvasti itseään paljastava. Jokainen “havainto” on uusi, vaikka mikään ei varsinaisesti muutu ulkoisesti. Tämä on filosofiamme kuuluisa ajatus: aina sama, mutta aina uusi (nava-navāyamāna).

Anonyymi00048 kirjoitti:

"Jos henkisessä todellisuudessa oleminen ei ole staattista niin onko sielulla enää silloin aisteja?"


Tästä seuraa jotain hyvin syvää: koska suhde on ääretön, myös “aistiminen” on ääretön – ei määrällisesti, vaan laadullisesti. Se ei koskaan toistu identtisenä, koska Jumala ei ole staattinen objekti, vaan ääretön persoona, jonka olemus on jatkuvasti itseään paljastava. Jokainen “havainto” on uusi, vaikka mikään ei varsinaisesti muutu ulkoisesti. Tämä on filosofiamme kuuluisa ajatus: aina sama, mutta aina uusi (nava-navāyamāna).

Lue lisää

Tämä on filosofiamme kuuluisa ajatus: aina sama, mutta aina uusi (nava-navāyamāna).

Anonyymi00049 kirjoitti:

Tämä on filosofiamme kuuluisa ajatus: aina sama, mutta aina uusi (nava-navāyamāna).

Kristinuskossa korkein asia on jatkuva yhteys "Jumalan" ylistya "taivaass". "Idän saatanallisiksi kutsutuissa opeissa" taas yogamayan avulla sielu ei edes tiedä, ettäm Krishna on Jumala, jos tietäisi, se estää todellisen suhteen syntymisen.

Jumala ei halua, että häntä pelätään, vaan että häntä rakastetaan sellaisena kuin hän on – kauniina jne.

Anonyymi00050 kirjoitti:

Kristinuskossa korkein asia on jatkuva yhteys "Jumalan" ylistya "taivaass". "Idän saatanallisiksi kutsutuissa opeissa" taas yogamayan avulla sielu ei edes tiedä, ettäm Krishna on Jumala, jos tietäisi, se estää todellisen suhteen syntymisen.

Jumala ei halua, että häntä pelätään, vaan että häntä rakastetaan sellaisena kuin hän on – kauniina jne.

Lue lisää

Kristinuskossa korkein taso on jatkuva "Jumalan" ylistys "taivaassa".

Aikamoinen luonne eikö siihen itse "jumala" väsy.

Anonyymi00051 kirjoitti:

Kristinuskossa korkein taso on jatkuva "Jumalan" ylistys "taivaassa".

Aikamoinen luonne eikö siihen itse "jumala" väsy.

Meillä taas yogamayan avulla sielu ei edes tiedä, että Krishna on Jumala, jos tietäisi, se estää todellisen suhteen syntymisen.

Anonyymi00049 kirjoitti:

Tämä on filosofiamme kuuluisa ajatus: aina sama, mutta aina uusi (nava-navāyamāna).

Tässä kohtaa jopa “minä” alkaa muuttua. Ei niin, että yksilö katoaisi, vaan niin, että sen identiteetti on täysin määrittynyt suhteessa. Minä olen se, joka rakastaa tietyllä tavalla. Ja “aistit” ovat tämän rakkauden liikettä.

"Kysyin hän minä siitä valkoisesta veljeskunnastakin .
Miten siihen liitytään? Tai pääsee,,?"


Vastasin jo sinulle! Miksi ajattelit, että se on edes olemassa? Ja jos se olisi olemassa, miksi luulisit sen olevan hyvä - koska siellä puhutaan - "Valkoinen".

Anonyymi00055 kirjoitti:

"Kysyin hän minä siitä valkoisesta veljeskunnastakin .
Miten siihen liitytään? Tai pääsee,,?"


Vastasin jo sinulle! Miksi ajattelit, että se on edes olemassa? Ja jos se olisi olemassa, miksi luulisit sen olevan hyvä - koska siellä puhutaan - "Valkoinen".

Lue lisää

"Kysyin hän minä siitä valkoisesta veljeskunnastakin .
Miten siihen liitytään? Tai pääsee,,?"


Vastasin jo sinulle! Miksi ajattelit, että se on edes olemassa? Ja jos se olisi olemassa, miksi luulisit sen olevan hyvä - koska siellä puhutaan - "Valkoinen".


Pelkkä sanan “valo” tai "valkoinen" käyttö ei automaattisesti tarkoita, että joku yrittää huijata. Sana esiintyy monissa yhteyksissä — uskonnossa, filosofiassa ja arkipuheessa — ja usein sillä viitataan esimerkiksi tietoon, hyvyyteen tai ymmärrykseen.
Mutta:
Sen sijaan kannattaa kiinnittää huomiota siihen, miten sanaa käytetään. Hälytysmerkkejä voivat olla esimerkiksi: jos joku väittää omaavansa “erityistä valoa” tai salaista tietoa, jota muilla ei ole, jos sinua yritetään houkutella mukaan ryhmään lupaamalla henkistä “valaistumista”, jos mukana on painostusta, rahapyyntöjä tai ajatus, että vain heidän kauttaan voit “kehittyä”, tai vaikka että "vain meillä on oikea uskonto" - kristinusko.

Anonyymi00056 kirjoitti:

"Kysyin hän minä siitä valkoisesta veljeskunnastakin .
Miten siihen liitytään? Tai pääsee,,?"


Vastasin jo sinulle! Miksi ajattelit, että se on edes olemassa? Ja jos se olisi olemassa, miksi luulisit sen olevan hyvä - koska siellä puhutaan - "Valkoinen".


Pelkkä sanan “valo” tai "valkoinen" käyttö ei automaattisesti tarkoita, että joku yrittää huijata. Sana esiintyy monissa yhteyksissä — uskonnossa, filosofiassa ja arkipuheessa — ja usein sillä viitataan esimerkiksi tietoon, hyvyyteen tai ymmärrykseen.
Mutta:
Sen sijaan kannattaa kiinnittää huomiota siihen, miten sanaa käytetään. Hälytysmerkkejä voivat olla esimerkiksi: jos joku väittää omaavansa “erityistä valoa” tai salaista tietoa, jota muilla ei ole, jos sinua yritetään houkutella mukaan ryhmään lupaamalla henkistä “valaistumista”, jos mukana on painostusta, rahapyyntöjä tai ajatus, että vain heidän kauttaan voit “kehittyä”, tai vaikka että "vain meillä on oikea uskonto" - kristinusko.

Lue lisää

"Kysyin hän minä siitä valkoisesta veljeskunnastakin .
Miten siihen liitytään? Tai pääsee,,?"


Vastasin jo sinulle! Miksi ajattelit, että se on edes olemassa? Ja jos se olisi olemassa, miksi luulisit sen olevan hyvä - koska siellä puhutaan - "Valkoinen".


Jos joku väittää kuuluvansa vaikkapa “valon veljiin” ja yrittää rekrytoida sinua, siihen kannattaa suhtautua varauksella ja käyttää omaa harkintaa.

Kysy Teosofisesta seurasta.

Anonyymi00057 kirjoitti:

"Kysyin hän minä siitä valkoisesta veljeskunnastakin .
Miten siihen liitytään? Tai pääsee,,?"


Vastasin jo sinulle! Miksi ajattelit, että se on edes olemassa? Ja jos se olisi olemassa, miksi luulisit sen olevan hyvä - koska siellä puhutaan - "Valkoinen".


Jos joku väittää kuuluvansa vaikkapa “valon veljiin” ja yrittää rekrytoida sinua, siihen kannattaa suhtautua varauksella ja käyttää omaa harkintaa.

Kysy Teosofisesta seurasta.

Lue lisää

Vaikka itse sitä en suosittele, mutta jos haluat.

Anonyymi00058 kirjoitti:

Vaikka itse sitä en suosittele, mutta jos haluat.

Ja jos se olisi olemassa, miksi luulisit sen olevan hyvä - koska siellä puhutaan - "Valkoinen".
Houkutteleva nimi- veljeskunta ja lisäksi valkoinen?

Anonyymi00059 kirjoitti:

Ja jos se olisi olemassa, miksi luulisit sen olevan hyvä - koska siellä puhutaan - "Valkoinen".
Houkutteleva nimi- veljeskunta ja lisäksi valkoinen?

He ovat täysin vapautuneet huonosta karmasta.
Teosofit eivät milloinkaan yritä käännyttää sillä se on sekaantumista kihmisen karmaan.

Anonyymi00060 kirjoitti:

He ovat täysin vapautuneet huonosta karmasta.
Teosofit eivät milloinkaan yritä käännyttää sillä se on sekaantumista kihmisen karmaan.

"He ovat täysin vapautuneet huonosta karmasta."

Jos niin olisi heitä ei olisi edes täällä.

Anonyymi00061 kirjoitti:

"He ovat täysin vapautuneet huonosta karmasta."

Jos niin olisi heitä ei olisi edes täällä.

"Teosofit eivät milloinkaan yritä käännyttää sillä se on sekaantumista kihmisen karmaan."

Ainoat, jotka väkivalloin käännyttävät - koko maapallolla siis- ovat – tiedät kyllä ketkä – kristityt, eli pahimmat niiden joukosta, vaikka minun onkin myönnettävä, että heidän joukossaan on muutamia helmiä, mutta he eivät käännytä muita.

Anonyymi00061 kirjoitti:

"He ovat täysin vapautuneet huonosta karmasta."

Jos niin olisi heitä ei olisi edes täällä.

Heillä on runsaasti hyvää karmaa jäljellä ja se velvoittaa heitä ihmiskunnan puolesta työskentelyyn.

"Vastaan: ei ole mitään karmaa. Se on ihmisen keksimä höpöhöpö juttu huonolle tuurille"


Tervetuloa vaan. Etkö siis usko karmaan? No, yllätys – et joudu sen takia ikuiseen helvettiin.

Anonyymi00072 kirjoitti:

"Vastaan: ei ole mitään karmaa. Se on ihmisen keksimä höpöhöpö juttu huonolle tuurille"


Tervetuloa vaan. Etkö siis usko karmaan? No, yllätys – et joudu sen takia ikuiseen helvettiin.

Lue lisää

"Vastaan: ei ole mitään karmaa. Se on ihmisen keksimä höpöhöpö juttu huonolle tuurille"


Tervetuloa vaan. Etkö siis usko karmaan? No, yllätys – et joudu sen takia ikuiseen helvettiin.



Mitä ihminen tekee, olipa se sitten fyysistä tai henkistä, sama energia tulee lopulta takaisin. Kultainen sääntö tekee meidät tietoisiksi teoistamme, jotta voimme pohtia lopputulosta ennen kuin ryhdymme mihinkään toimiin tai käytämme voimaa.

Älkää kohdelko toisia tavalla, jota itse pitäisitte loukkaavana. - Buddhalaisuus

Kaikessa tehkää toisille niin kuin toivotte heidän tekevän teille; sillä tämä on laki ja profeetat. - Kristinusko

Yksi sana, joka kiteyttää kaiken hyvän käytöksen perustan... rakastava ystävällisyys. Älä tee toisille sitä, mitä et halua tehdä itsellesi. - Konfutselaisuus

Älä tee toisille mitään sellaista, mitä et haluaisi heidän tekevän sinulle. - Hindulaisuus

Kukaan teistä ei todella usko, ennen kuin toivotte toisille sitä, mitä toivotte itsellenne. - Islam.

Älä tee lähimmäisellesi sitä, mikä on sinulle inhottavaa. Tämä on koko laki; kaikki muu on kommentointia. Menkää ja oppikaa se. - Juutalaisuus

Älä tee vääryyttä tai vihaa lähimmäistäsi. Sillä et tee vääryyttä hänelle, vaan itsellesi. - Pima-alkuperäiskansojen sananlasku

Älä tee toisille sitä, mikä on vahingollista itsellesi. - Zarathustralaisuus

Tarkastelemmepa siis tekojamme Newtonin lain, karman lain tai Kultaisen säännön kautta, johtopäätös tulee hyvin selväksi.

Anonyymi00073 kirjoitti:

"Vastaan: ei ole mitään karmaa. Se on ihmisen keksimä höpöhöpö juttu huonolle tuurille"


Tervetuloa vaan. Etkö siis usko karmaan? No, yllätys – et joudu sen takia ikuiseen helvettiin.



Mitä ihminen tekee, olipa se sitten fyysistä tai henkistä, sama energia tulee lopulta takaisin. Kultainen sääntö tekee meidät tietoisiksi teoistamme, jotta voimme pohtia lopputulosta ennen kuin ryhdymme mihinkään toimiin tai käytämme voimaa.

Älkää kohdelko toisia tavalla, jota itse pitäisitte loukkaavana. - Buddhalaisuus

Kaikessa tehkää toisille niin kuin toivotte heidän tekevän teille; sillä tämä on laki ja profeetat. - Kristinusko

Yksi sana, joka kiteyttää kaiken hyvän käytöksen perustan... rakastava ystävällisyys. Älä tee toisille sitä, mitä et halua tehdä itsellesi. - Konfutselaisuus

Älä tee toisille mitään sellaista, mitä et haluaisi heidän tekevän sinulle. - Hindulaisuus

Kukaan teistä ei todella usko, ennen kuin toivotte toisille sitä, mitä toivotte itsellenne. - Islam.

Älä tee lähimmäisellesi sitä, mikä on sinulle inhottavaa. Tämä on koko laki; kaikki muu on kommentointia. Menkää ja oppikaa se. - Juutalaisuus

Älä tee vääryyttä tai vihaa lähimmäistäsi. Sillä et tee vääryyttä hänelle, vaan itsellesi. - Pima-alkuperäiskansojen sananlasku

Älä tee toisille sitä, mikä on vahingollista itsellesi. - Zarathustralaisuus

Tarkastelemmepa siis tekojamme Newtonin lain, karman lain tai Kultaisen säännön kautta, johtopäätös tulee hyvin selväksi.

Lue lisää

Eli moraalinen perusajatus on yllättävän universaali, myös ateismissa.

Anonyymi00074 kirjoitti:

Eli moraalinen perusajatus on yllättävän universaali, myös ateismissa.

Eri kulttuurit päätyvät samankaltaiseen moraaliseen periaatteeseen. Monet uskonnot opettavat samaa asiaa mutta eri nimillä.

Anonyymi00075 kirjoitti:

Eri kulttuurit päätyvät samankaltaiseen moraaliseen periaatteeseen. Monet uskonnot opettavat samaa asiaa mutta eri nimillä.

Karman laki - Newtonin kolmas laki MORAALISELLA TASOLLA. EI VAIN IDÄSSÄ

Hei! Sinä kirjoitit:

"Karma on rakennettu sisään myös Raamattuun..."

Mutta:
Karman periaate ilmenee eri muodoissaan käytännössä kaikissa maailmanuskonnoissa, vaikka käsitteellinen nimitys ja teologinen kehys vaihtelevat. Ajatus syy–seuraussuhteesta ihmisen tekojen ja niiden seurausten välillä ei rajoitu ainoastaan esimerkiksi vain idä perinteisiin, joissa termi karma on vakiintunut, vaan vastaavia moraalisen kausaliteetin periaatteita esiintyy myös muissa uskonnollisissa ja kulttuurisissa traditioissa. Jo varhaiset ihmisyhteisöt hahmottivat toiminnan ja seurausten välisen yhteyden jo miljoonia vuosia asitten, vaikka ilmiötä ei tuolloin käsitteellistetty nykyisellä terminologialla.

Näin ollen moraalisen kausaliteetin periaate – oli sitä tarkasteltu karman lakina, Kultaisena sääntönä tai yleisenä eettisenä vastavuoroisuutena – näyttäytyy kulttuurisesti ja historiallisesti laajalle levinneenä ilmiönä. Tarkasteltiinpa ihmisen toimintaa luonnontieteellisen analogian, kuten Newtonin lait, uskonnollisen karman käsitteen tai eettisen vastavuoroisuuden näkökulmasta, johtopäätös on periaatteellisella tasolla samansuuntainen: teoilla on seurauksensa, jotka kytkeytyvät tekijäänsä.

Ajatus moraalisesta syy–seuraussuhteesta – eli siitä, että ihmisen teot palautuvat tavalla tai toisella hänen omaksi kohtalokseen – esiintyy laajasti eri kulttuureissa traditioissa, EI VAN IDÄSSÄ, VAAN MYÖS LÄNNESSÄ, POHJOISESSA JNE.

Vaikka käsitettä karma käytetään systemaattisesti erityisesti IDÄSSÄ, vastaavanlainen eettinen periaate tunnetaan myös monissa muissa uskonnollis-filosofisissa järjestelmissä.


Mitä ihminen tekee, olipa se sitten fyysistä tai henkistä, sama energia tulee lopulta takaisin. Kultainen sääntö tekee meidät tietoisiksi teoistamme, jotta voimme pohtia lopputulosta ennen kuin ryhdymme mihinkään toimiin tai käytämme voimaa.



Esimerkiksi kristinusko ilmaisee saman periaatteen niin kutsutussa Kultaisessa säännössä: “Kaikessa tehkää toisille niin kuin toivotte heidän tekevän teille; sillä tämä on laki ja profeetat.”

Vastaavasti islam korostaa uskon aitouden mittana toiveen suuntaamista toisille samoin kuin itselle. juutalaisuus tiivistää lain ytimen kehotukseen olla tekemättä toiselle sitä, mikä on itselle vastenmielistä.

Myös konfutselaisuus-traditiossa eettinen vastavuoroisuus nähdään moraalin perustana, ja zarathustralaisuus sisältää samansuuntaisen kiellon vahingoittaa toista tavalla, jota ei hyväksyisi itseensä kohdistettuna.


Lisäksi monet alkuperäiskansojen traditiot, kuten Pima-kansan sananlaskuperinne, ilmaisevat ajatuksen siitä, että toiseen kohdistettu vääryys palautuu tekijälleen.


Moraalisen syy–seuraussuhteen periaate ei rajoitu ainoastaan itäisiin traditioihin, kuten vaan vastaavia käsityksiä esiintyy myös länsimaissa, pohjoisissa kulttuureissa sekä monissa alkuperäiskansojen maailmankuvissa.

Läntisessä antiikissa esimerkiksi antiikin kreikkalainen uskonto sisälsi ajatuksen moraalisesta tasapainosta ja jumalallisesta oikeudenmukaisuudesta (dikē), jossa hybriksen katsottiin väistämättä johtavan rangaistukseen. Myös stoalaisuus korosti kosmista järjestystä (logos), jossa ihmisen teot ovat osa rationaalista syy–seurausketjua.

Pohjoisessa Euroopassa muinaisnorjalainen uskonto heijasti vastaavaa käsitystä kohtalon ja tekojen yhteydestä. Saagoissa väärinteot johtavat usein väistämättömiin seurauksiin, jotka koskevat niin yksilöä kuin sukua.

Myös saamelaiset perinteisessä maailmankuvassa korostuu tasapainon ajatus luonnon, yhteisön ja yksilön välillä: epätasapaino tai rikkomus synnyttää seurauksia.

Lisäksi Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen, kuten Pima-kansan, sananlaskuperinne ilmaisee käsityksen siitä, että toiseen kohdistettu vääryys kohdistuu viime kädessä tekijään itseensä. Samankaltaisia ajatuksia esiintyy myös monissa afrikkalaisissa perinteissä, joissa yhteisöllinen moraali rakentuu vastavuoroisuuden ja seurausten varaan.

Anonyymi00076 kirjoitti:

Karman laki - Newtonin kolmas laki MORAALISELLA TASOLLA. EI VAIN IDÄSSÄ

Hei! Sinä kirjoitit:

"Karma on rakennettu sisään myös Raamattuun..."

Mutta:
Karman periaate ilmenee eri muodoissaan käytännössä kaikissa maailmanuskonnoissa, vaikka käsitteellinen nimitys ja teologinen kehys vaihtelevat. Ajatus syy–seuraussuhteesta ihmisen tekojen ja niiden seurausten välillä ei rajoitu ainoastaan esimerkiksi vain idä perinteisiin, joissa termi karma on vakiintunut, vaan vastaavia moraalisen kausaliteetin periaatteita esiintyy myös muissa uskonnollisissa ja kulttuurisissa traditioissa. Jo varhaiset ihmisyhteisöt hahmottivat toiminnan ja seurausten välisen yhteyden jo miljoonia vuosia asitten, vaikka ilmiötä ei tuolloin käsitteellistetty nykyisellä terminologialla.

Näin ollen moraalisen kausaliteetin periaate – oli sitä tarkasteltu karman lakina, Kultaisena sääntönä tai yleisenä eettisenä vastavuoroisuutena – näyttäytyy kulttuurisesti ja historiallisesti laajalle levinneenä ilmiönä. Tarkasteltiinpa ihmisen toimintaa luonnontieteellisen analogian, kuten Newtonin lait, uskonnollisen karman käsitteen tai eettisen vastavuoroisuuden näkökulmasta, johtopäätös on periaatteellisella tasolla samansuuntainen: teoilla on seurauksensa, jotka kytkeytyvät tekijäänsä.

Ajatus moraalisesta syy–seuraussuhteesta – eli siitä, että ihmisen teot palautuvat tavalla tai toisella hänen omaksi kohtalokseen – esiintyy laajasti eri kulttuureissa traditioissa, EI VAN IDÄSSÄ, VAAN MYÖS LÄNNESSÄ, POHJOISESSA JNE.

Vaikka käsitettä karma käytetään systemaattisesti erityisesti IDÄSSÄ, vastaavanlainen eettinen periaate tunnetaan myös monissa muissa uskonnollis-filosofisissa järjestelmissä.


Mitä ihminen tekee, olipa se sitten fyysistä tai henkistä, sama energia tulee lopulta takaisin. Kultainen sääntö tekee meidät tietoisiksi teoistamme, jotta voimme pohtia lopputulosta ennen kuin ryhdymme mihinkään toimiin tai käytämme voimaa.



Esimerkiksi kristinusko ilmaisee saman periaatteen niin kutsutussa Kultaisessa säännössä: “Kaikessa tehkää toisille niin kuin toivotte heidän tekevän teille; sillä tämä on laki ja profeetat.”

Vastaavasti islam korostaa uskon aitouden mittana toiveen suuntaamista toisille samoin kuin itselle. juutalaisuus tiivistää lain ytimen kehotukseen olla tekemättä toiselle sitä, mikä on itselle vastenmielistä.

Myös konfutselaisuus-traditiossa eettinen vastavuoroisuus nähdään moraalin perustana, ja zarathustralaisuus sisältää samansuuntaisen kiellon vahingoittaa toista tavalla, jota ei hyväksyisi itseensä kohdistettuna.


Lisäksi monet alkuperäiskansojen traditiot, kuten Pima-kansan sananlaskuperinne, ilmaisevat ajatuksen siitä, että toiseen kohdistettu vääryys palautuu tekijälleen.


Moraalisen syy–seuraussuhteen periaate ei rajoitu ainoastaan itäisiin traditioihin, kuten vaan vastaavia käsityksiä esiintyy myös länsimaissa, pohjoisissa kulttuureissa sekä monissa alkuperäiskansojen maailmankuvissa.

Läntisessä antiikissa esimerkiksi antiikin kreikkalainen uskonto sisälsi ajatuksen moraalisesta tasapainosta ja jumalallisesta oikeudenmukaisuudesta (dikē), jossa hybriksen katsottiin väistämättä johtavan rangaistukseen. Myös stoalaisuus korosti kosmista järjestystä (logos), jossa ihmisen teot ovat osa rationaalista syy–seurausketjua.

Pohjoisessa Euroopassa muinaisnorjalainen uskonto heijasti vastaavaa käsitystä kohtalon ja tekojen yhteydestä. Saagoissa väärinteot johtavat usein väistämättömiin seurauksiin, jotka koskevat niin yksilöä kuin sukua.

Myös saamelaiset perinteisessä maailmankuvassa korostuu tasapainon ajatus luonnon, yhteisön ja yksilön välillä: epätasapaino tai rikkomus synnyttää seurauksia.

Lisäksi Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen, kuten Pima-kansan, sananlaskuperinne ilmaisee käsityksen siitä, että toiseen kohdistettu vääryys kohdistuu viime kädessä tekijään itseensä. Samankaltaisia ajatuksia esiintyy myös monissa afrikkalaisissa perinteissä, joissa yhteisöllinen moraali rakentuu vastavuoroisuuden ja seurausten varaan.

Lue lisää

Karman laki - Newtonin kolmas laki MORAALISELLA TASOLLA. EI VAIN IDÄSSÄ

Karma-laki on ollut tunnettu jo miljoonia vuosia.

IHMISKUNTA EI OLE VAIN 6000 VUOTTA VANHA.

Anonyymi00077 kirjoitti:

Karman laki - Newtonin kolmas laki MORAALISELLA TASOLLA. EI VAIN IDÄSSÄ

Karma-laki on ollut tunnettu jo miljoonia vuosia.

IHMISKUNTA EI OLE VAIN 6000 VUOTTA VANHA.

Lue lisää

Carl Edward Sagan (9. marraskuuta 1934 - 20. joulukuuta 1996) oli yhdysvaltalainen tähtitieteilijä, kirjailija, astrofyysikko ja kosmologi.

Hän sanoi
"Tietääkseni hindulaisuus on ainoa muinainen uskonnollinen perinne maapallolla, jossa puhutaan oikeasta aikaskaalasta.

Länsimaissa ihmisillä on sellainen käsitys, että on luonnollista, että maailmankaikkeus on muutaman tuhannen vuoden ikäinen, ja se, että se on miljardeja vuosia, on järjetöntä, eikä kukaan voi ymmärtää sitä.

Hindujen käsitys on hyvin selkeä. Tässä on suuri maailmankulttuuri, joka on aina puhunut miljardeista vuosista.

Vuosituhanisia ennen kuin eurooppalaiset olivat valmiita luopumaan raamatullisesta ajatuksesta, jonka mukaan maailma oli muutaman tuhannen vuoden ikäinen, mayat ajattelivat miljoonista ja hindut miljardeista.

..., jonka mukaan kosmoksessa itsessään tapahtuu valtava, jopa ääretön määrä kuolemia ja jälleensyntymisiä. Se on ainoa jonka aikaskaalat vastaavat nykyaikaisen tieteellisen kosmologian aikaskaaloja. Sen syklit ulottuvat tavallisesta päivästä ja yöstä Brahman päivään ja yöhön, joka on 8,64 miljardia vuotta pitkä.

Anonyymi00078 kirjoitti:

Carl Edward Sagan (9. marraskuuta 1934 - 20. joulukuuta 1996) oli yhdysvaltalainen tähtitieteilijä, kirjailija, astrofyysikko ja kosmologi.

Hän sanoi
"Tietääkseni hindulaisuus on ainoa muinainen uskonnollinen perinne maapallolla, jossa puhutaan oikeasta aikaskaalasta.

Länsimaissa ihmisillä on sellainen käsitys, että on luonnollista, että maailmankaikkeus on muutaman tuhannen vuoden ikäinen, ja se, että se on miljardeja vuosia, on järjetöntä, eikä kukaan voi ymmärtää sitä.

Hindujen käsitys on hyvin selkeä. Tässä on suuri maailmankulttuuri, joka on aina puhunut miljardeista vuosista.

Vuosituhanisia ennen kuin eurooppalaiset olivat valmiita luopumaan raamatullisesta ajatuksesta, jonka mukaan maailma oli muutaman tuhannen vuoden ikäinen, mayat ajattelivat miljoonista ja hindut miljardeista.

..., jonka mukaan kosmoksessa itsessään tapahtuu valtava, jopa ääretön määrä kuolemia ja jälleensyntymisiä. Se on ainoa jonka aikaskaalat vastaavat nykyaikaisen tieteellisen kosmologian aikaskaaloja. Sen syklit ulottuvat tavallisesta päivästä ja yöstä Brahman päivään ja yöhön, joka on 8,64 miljardia vuotta pitkä.

Lue lisää

Vuosituhansia ennen kuin eurooppalaiset olivat valmiita luopumaan raamatullisesta ajatuksesta, jonka mukaan maailma oli muutaman tuhannen vuoden ikäinen, mayat ajattelivat miljoonista ja hindut miljardeista.

..., jonka mukaan kosmoksessa itsessään tapahtuu valtava, jopa ääretön määrä kuolemia ja jälleensyntymisiä. Se on ainoa jonka aikaskaalat vastaavat nykyaikaisen tieteellisen kosmologian aikaskaaloja. Sen syklit ulottuvat tavallisesta päivästä ja yöstä Brahman päivään ja yöhön, joka on 8,64 miljardia vuotta pitkä.

Anonyymi00079 kirjoitti:

Vuosituhansia ennen kuin eurooppalaiset olivat valmiita luopumaan raamatullisesta ajatuksesta, jonka mukaan maailma oli muutaman tuhannen vuoden ikäinen, mayat ajattelivat miljoonista ja hindut miljardeista.

..., jonka mukaan kosmoksessa itsessään tapahtuu valtava, jopa ääretön määrä kuolemia ja jälleensyntymisiä. Se on ainoa jonka aikaskaalat vastaavat nykyaikaisen tieteellisen kosmologian aikaskaaloja. Sen syklit ulottuvat tavallisesta päivästä ja yöstä Brahman päivään ja yöhön, joka on 8,64 miljardia vuotta pitkä.

Lue lisää

"Heillä on runsaasti hyvää karmaa jäljellä ja se velvoittaa heitä ihmiskunnan puolesta työskentelyyn"


Ihmiskunnan puolesta työskentelevät ja jopa uhrautuvat henkimaailman sanansaattajat, joita on maapallolla. He ovat ikuisesti vapautuneita sieluja, nitya-siddhejä, jotka laskeutuvat henkimaailmasta juuri kehittämään ja valaistamaan ihmiskuntaa.

Heillä ei ole hyvää eikä huonoa karmaa, ja kun he kärsivät, he ottavat kaiken kärsimyksen vapaaehtoisesti.

Anonyymi00081 kirjoitti:

"Heillä on runsaasti hyvää karmaa jäljellä ja se velvoittaa heitä ihmiskunnan puolesta työskentelyyn"


Ihmiskunnan puolesta työskentelevät ja jopa uhrautuvat henkimaailman sanansaattajat, joita on maapallolla. He ovat ikuisesti vapautuneita sieluja, nitya-siddhejä, jotka laskeutuvat henkimaailmasta juuri kehittämään ja valaistamaan ihmiskuntaa.

Heillä ei ole hyvää eikä huonoa karmaa, ja kun he kärsivät, he ottavat kaiken kärsimyksen vapaaehtoisesti.

Lue lisää

"Heillä on runsaasti hyvää karmaa jäljellä ja se velvoittaa heitä ihmiskunnan puolesta työskentelyyn"


Ihmiskunnan puolesta työskentelevät ja jopa uhrautuvat henkimaailman sanansaattajat, joita on maapallolla. He ovat ikuisesti vapautuneita sieluja, nitya-siddhejä, jotka laskeutuvat henkimaailmasta juuri kehittämään ja valaistamaan ihmiskuntaa.

Heillä ei ole hyvää eikä huonoa karmaa, ja kun he kärsivät, he ottavat kaiken kärsimyksen vapaaehtoisesti.


Nitya-siddha tarkoittaa sielua, joka on ikuisesti vapautunut ja elää Krishna-tietoisuus-tilassa. Tällaiset sielut eivät ole koskaan olleet aineellisen maailman (maya) sitomia, toisin kuin tavalliset elävät olennot (nitya-baddha).

Miksi he tulevat maailmaan?
Tällaiset vapautuneet olennot voivat ilmestyä maailmaan kahdella tavalla:

He seuraavat Krishnan tahtoa ja tehtävää
He tulevat levittämään bhaktia, rakkautta.


Tämä liittyy käsitteeseen lila (jumalallinen leikki): heidän ilmestymisensä ei ole pakon sanelemaa, vaan osa jumalallista suunnitelmaa.

Anonyymi00082 kirjoitti:

"Heillä on runsaasti hyvää karmaa jäljellä ja se velvoittaa heitä ihmiskunnan puolesta työskentelyyn"


Ihmiskunnan puolesta työskentelevät ja jopa uhrautuvat henkimaailman sanansaattajat, joita on maapallolla. He ovat ikuisesti vapautuneita sieluja, nitya-siddhejä, jotka laskeutuvat henkimaailmasta juuri kehittämään ja valaistamaan ihmiskuntaa.

Heillä ei ole hyvää eikä huonoa karmaa, ja kun he kärsivät, he ottavat kaiken kärsimyksen vapaaehtoisesti.


Nitya-siddha tarkoittaa sielua, joka on ikuisesti vapautunut ja elää Krishna-tietoisuus-tilassa. Tällaiset sielut eivät ole koskaan olleet aineellisen maailman (maya) sitomia, toisin kuin tavalliset elävät olennot (nitya-baddha).

Miksi he tulevat maailmaan?
Tällaiset vapautuneet olennot voivat ilmestyä maailmaan kahdella tavalla:

He seuraavat Krishnan tahtoa ja tehtävää
He tulevat levittämään bhaktia, rakkautta.


Tämä liittyy käsitteeseen lila (jumalallinen leikki): heidän ilmestymisensä ei ole pakon sanelemaa, vaan osa jumalallista suunnitelmaa.

Lue lisää

Nitya-siddha tarkoittaa sielua, joka on ikuisesti vapautunut ja elää Krishna-tietoisuus-tilassa. Tällaiset sielut eivät ole koskaan olleet aineellisen maailman (maya) sitomia, toisin kuin tavalliset elävät olennot (nitya-baddha).

Miksi he tulevat maailmaan?
Tällaiset vapautuneet olennot voivat ilmestyä maailmaan kahdella tavalla:

He seuraavat Krishnan tahtoa ja tehtävää
He tulevat levittämään bhaktia, rakkautta.


Tämä liittyy käsitteeseen lila (jumalallinen leikki): heidän ilmestymisensä ei ole pakon sanelemaa, vaan osa jumalallista suunnitelmaa.

Anonyymi00083 kirjoitti:

Nitya-siddha tarkoittaa sielua, joka on ikuisesti vapautunut ja elää Krishna-tietoisuus-tilassa. Tällaiset sielut eivät ole koskaan olleet aineellisen maailman (maya) sitomia, toisin kuin tavalliset elävät olennot (nitya-baddha).

Miksi he tulevat maailmaan?
Tällaiset vapautuneet olennot voivat ilmestyä maailmaan kahdella tavalla:

He seuraavat Krishnan tahtoa ja tehtävää
He tulevat levittämään bhaktia, rakkautta.


Tämä liittyy käsitteeseen lila (jumalallinen leikki): heidän ilmestymisensä ei ole pakon sanelemaa, vaan osa jumalallista suunnitelmaa.

Lue lisää

"Heillä on runsaasti hyvää karmaa jäljellä ja se velvoittaa heitä ihmiskunnan puolesta työskentelyyn"


Nitya-siddhat eivät ole karman alaisia
Heillä ei ole “hyvää” eikä “huonoa” karmaa, koska he eivät toimi itsekkäästä motiivista.


Jos he näyttävät kärsivän, sitä ei pidetä karmisena seurauksena.
Se nähdään tietoisena osallistumisena maailmaan – eräänlaisena opetuksena tai esimerkkinä.

Hherättävät tietoisuutta, opettavat rakkauttta ja auttavat muita vapautumaan karmasta oman henkisen kehityksen kautta.



Ovatko he “ihmiskunnan puolesta uhrautuvia sanansaattajia”? Tämä ilmaisu toimii osittain, mutta on hieman kristillistyyppinen tulkinta.

Silti meillä painotus on enemmän tässä: He ovat Krishnan palvelijoita, eivät ensisijaisesti “ihmiskunnan pelastajia”, vaan:


Heidän myötätuntonsa (kripa) on todellinen, mutta se virtaa heidän suhteestaan Krishnaan
He eivät “pelasta” muita yksinään, vaan ohjaavat yhteyteen Jumalan kanssa.

Anonyymi00084 kirjoitti:

"Heillä on runsaasti hyvää karmaa jäljellä ja se velvoittaa heitä ihmiskunnan puolesta työskentelyyn"


Nitya-siddhat eivät ole karman alaisia
Heillä ei ole “hyvää” eikä “huonoa” karmaa, koska he eivät toimi itsekkäästä motiivista.


Jos he näyttävät kärsivän, sitä ei pidetä karmisena seurauksena.
Se nähdään tietoisena osallistumisena maailmaan – eräänlaisena opetuksena tai esimerkkinä.

Hherättävät tietoisuutta, opettavat rakkauttta ja auttavat muita vapautumaan karmasta oman henkisen kehityksen kautta.



Ovatko he “ihmiskunnan puolesta uhrautuvia sanansaattajia”? Tämä ilmaisu toimii osittain, mutta on hieman kristillistyyppinen tulkinta.

Silti meillä painotus on enemmän tässä: He ovat Krishnan palvelijoita, eivät ensisijaisesti “ihmiskunnan pelastajia”, vaan:


Heidän myötätuntonsa (kripa) on todellinen, mutta se virtaa heidän suhteestaan Krishnaan
He eivät “pelasta” muita yksinään, vaan ohjaavat yhteyteen Jumalan kanssa.

Lue lisää

On olemassa ikuisesti vapautuneita sieluja (nitya-siddha).He voivat ilmestyä maailmaan opettamaan bhaktia. He eivät ole karman alaisia. Heidän “kärsimyksensä” ei ole pakkoa, vaan osa jumalallista tehtävää. He eivät kanna muiden karmaa pois, vaan auttavat muita vapautumaan siitä.

Anonyymi00085 kirjoitti:

On olemassa ikuisesti vapautuneita sieluja (nitya-siddha).He voivat ilmestyä maailmaan opettamaan bhaktia. He eivät ole karman alaisia. Heidän “kärsimyksensä” ei ole pakkoa, vaan osa jumalallista tehtävää. He eivät kanna muiden karmaa pois, vaan auttavat muita vapautumaan siitä.

Lue lisää

Kristinuskossa idea menee näin: Jeesus Kristus kärsii ihmisten puolesta ja maksaa heidän syntinsä. Hänen kuolemansa ristillä (Ristiinnaulitseminen) nähdään oikeasti velan maksuna. Eli sinä et itse maksa — joku muu maksoi.
Meillä homma ei toimi näin. Siellä kukaan ei voi ottaa sinun karmaa pois. Karma ei ole mikään lasku, jonka toinen voi kuitata. Se on enemmänkin seurausta tietoisuudesta ja teoista.

Vaikka joku olisi nitya-siddha (eli täysin vapautunut sielu), hän ei tule tänne “kärsimään sun puolesta” siinä mielessä. Jos hän näyttää kärsivän, se ei ole pakkoa eikä karmasta johtuvaa — se on enemmän rooli tai osa jumalallista leikkiä.

Se, mitä he oikeasti tekevät, liittyy Bhaktiin. He yrittävät herättää ihmisissä suhteen Jumalaan, rakkauden. Idea on: kun tietoisuus muuttuu, karma menettää otteensa.

Anonyymi00086 kirjoitti:

Kristinuskossa idea menee näin: Jeesus Kristus kärsii ihmisten puolesta ja maksaa heidän syntinsä. Hänen kuolemansa ristillä (Ristiinnaulitseminen) nähdään oikeasti velan maksuna. Eli sinä et itse maksa — joku muu maksoi.
Meillä homma ei toimi näin. Siellä kukaan ei voi ottaa sinun karmaa pois. Karma ei ole mikään lasku, jonka toinen voi kuitata. Se on enemmänkin seurausta tietoisuudesta ja teoista.

Vaikka joku olisi nitya-siddha (eli täysin vapautunut sielu), hän ei tule tänne “kärsimään sun puolesta” siinä mielessä. Jos hän näyttää kärsivän, se ei ole pakkoa eikä karmasta johtuvaa — se on enemmän rooli tai osa jumalallista leikkiä.

Se, mitä he oikeasti tekevät, liittyy Bhaktiin. He yrittävät herättää ihmisissä suhteen Jumalaan, rakkauden. Idea on: kun tietoisuus muuttuu, karma menettää otteensa.

Lue lisää

Kristinusko: joku muu kärsii - sinä "pelastut"


Mutta todellisuudessa: sinä muutut - ja sinä vapaudut sen seurauksena

Ja ne “henkimaailman sanansaattajat” - he ovat enemmän opettajia kuin pelastajia. He ei tullut poistamaan syntejä suoraan, vaan levittämään rakkautta Jumalaan — ja sitä kautta vapautumista.
Kristinuskossa pelastus tulee toisen teosta, Meillä taas omasta tietoisuuden muutoksesta (armolla kyllä, mutta ei karmansiirrolla).

Anonyymi00087 kirjoitti:

Kristinusko: joku muu kärsii - sinä "pelastut"


Mutta todellisuudessa: sinä muutut - ja sinä vapaudut sen seurauksena

Ja ne “henkimaailman sanansaattajat” - he ovat enemmän opettajia kuin pelastajia. He ei tullut poistamaan syntejä suoraan, vaan levittämään rakkautta Jumalaan — ja sitä kautta vapautumista.
Kristinuskossa pelastus tulee toisen teosta, Meillä taas omasta tietoisuuden muutoksesta (armolla kyllä, mutta ei karmansiirrolla).

Lue lisää

https://vedabase.io/en/library/cc/madhya/15/163/

”Rakas Jumalani, anna minun kärsiä ikuisesti helvetillisessä tilassa ja ottaa vastaan kaikkien elävien olentojen syntiset reaktiot. Ole hyvä ja päätä heidän sairas aineellinen elämänsä.”

https://vedabase.io/en/lib

Selitys
Śrīla Bhaktisiddhānta Sarasvatī Ṭhākura antaa seuraavan selityksen tähän säkeeseen. Länsimaissa kristityt uskovat, että Jeesus Kristus, heidän henkinen mestarinsa, ilmestyi hävittääkseen kaikki seuraajiensa synnit. Tätä tarkoitusta varten Jeesus Kristus ilmestyi ja poistui. Tässä kuitenkin näemme, että Śrī Vāsudeva Datta Ṭhākura ja Śrīla Haridāsa Ṭhākura ovat monia miljoonia kertoja edistyneempiä kuin edes Jeesus Kristus. Jeesus Kristus vapautti vain seuraajansa syntisten reaktioiden seurauksista, mutta Vāsudeva Datta on tässä valmis ottamaan kaikkien universumin olentojen synnit itselleen. Näin ollen Vāsudeva Dattan asema on miljoonia kertoja korkeampi kuin Jeesus Kristusn. Vaiṣṇava on niin jalomielinen, että hän on valmis riskeeraamaan kaiken vapauttaakseen ehdollistuneet sielut aineellisesta olemassaolosta. Śrīla Vāsudeva Datta Ṭhākura on universaalin rakkauden ruumiillistuma, sillä hän oli valmis uhraamaan kaiken ja omistautumaan täysin Jumalan palvelemiseen.

Śrīla Vāsudeva Datta tiesi hyvin, että Śrī Caitanya Mahāprabhu on alkuperäinen Jumaluuden Persoona, itse transsendenssi, aineellisen harhan ja māyān käsityksen yläpuolella. Jeesus Kristus poisti varmasti seuraajiensa syntisten tekojen reaktiot armollaan, mutta se ei tarkoita, että hän olisi täysin vapauttanut heidät aineellisen olemassaolon kärsimyksistä. Ihminen voi vapautua synneistä kerran, mutta kristillisessä perinteessä on tapana tunnustaa synnit ja silti tehdä ne uudelleen. Vapautumalla synneistä ja ryhtymällä niihin uudelleen ei voi saavuttaa vapautta aineellisen olemassaolon kärsimyksistä. Sairas ihminen voi mennä lääkärin luo saadakseen helpotusta, mutta sairaalasta lähdettyään hän voi jälleen sairastua epähygieenisten tapojensa vuoksi. Näin aineellinen olemassaolo jatkuu. Śrīla Vāsudeva Datta halusi vapauttaa ehdollistuneet sielut täydellisesti aineellisesta olemassaolosta, niin ettei heillä enää olisi mahdollisuutta tehdä syntisiä tekoja. Tämä on merkittävä ero Śrīla Vāsudeva Dattan ja Jeesus Kristusn välillä. On suuri loukkaus saada synnit anteeksi ja tehdä sitten samat synnit uudelleen. Tällainen loukkaus on vaarallisempi kuin syntinen toiminta itsessään. Vāsudeva Datta oli niin jalomielinen, että hän pyysi Śrī Caitanya Mahāprabhua siirtämään kaikki loukkaavat teot hänen kannettavakseen, jotta ehdollistuneet sielut puhdistuisivat ja palaisivat takaisin kotiin, takaisin Jumalan luo. Tämä rukous oli täysin vilpitön.



Vāsudeva Dattan esimerkki on ainutlaatuinen paitsi tässä maailmassa myös koko universumissa. Se on hedelmällisiin tekoihin kiintyneiden toimijoiden tai maallisten filosofien spekulaation tuolla puolen. Ulkoisen energian harhaamina ja vähäisen tiedon vuoksi ihmiset kadehtivat toisiaan. Tämän vuoksi he sotkeutuvat hedelmälliseen toimintaan ja yrittävät paeta sitä mentaalisen spekulaation avulla. Näin ollen eivät karmīt eivätkä jñānīt puhdistu. Śrīla Bhaktisiddhānta Ṭhākuran sanoin he ovat kukarmījä ja kujñānījä — huonoja toimijoita ja huonoja spekuloijia. Siksi māyāvādien ja karmījen tulisi kiinnittää huomionsa jalomieliseen Vāsudeva Dattaan, joka halusi kärsiä muiden puolesta helvetillisessä tilassa. Kenenkään ei tulisi pitää Vāsudeva Dattaa maallisena hyväntekijänä tai sosiaalityöntekijänä. Hän ei myöskään ollut kiinnostunut sulautumaan Brahmanin säteilyyn eikä saavuttamaan aineellista kunniaa tai mainetta. Hän oli kaukana filantrooppien, filosofien ja hedelmällisten toimijoiden yläpuolella. Hän oli ylevin persoona, joka on koskaan osoittanut armoa ehdollistuneille sieluille. Tämä ei ole liioittelua hänen transsendentaalisista ominaisuuksistaan — se on täysin totta. Itse asiassa Vāsudeva Dattalle ei ole mitään vertailukohtaa. Täydellisenä Vaiṣṇavana hän oli para-duḥkha-duḥkhī, syvästi murheellinen nähdessään muiden kärsivän. Koko maailma puhdistuu pelkästään tällaisen suuren hartaan ilmestymisestä. Hänen transsendentaalisen läsnäolonsa kautta koko maailma ylistyy, ja myös kaikki ehdollistuneet sielut tulevat ylistetyiksi. Kuten Narottama dāsa Ṭhākura vahvistaa, Vāsudeva Datta on Śrī Caitanya Mahāprabhun ihanteellinen hartauspalvelija:

gaurāṅgera saṅgi-gaṇe, nitya-siddha kari’ māne,
se yāya vrajendra-suta-pāśa

Se, joka toteuttaa Śrī Caitanya Mahāprabhun tehtävää, tulee nähdä ikuisesti vapautuneena. Hän on transsendentaalinen persoona eikä kuulu tähän aineelliseen maailmaan. Tällainen hartauspalvelija, joka työskentelee koko väestön vapauttamiseksi, on yhtä jalomielinen kuin Śrī Caitanya Mahāprabhu itse.

namo mahā-vadānyāya kṛṣṇa-prema-pradāya te
kṛṣṇāya kṛṣṇa-caitanya-nāmne gaura-tviṣe namaḥ

Tällainen persoona edustaa todellisuudessa Śrī Caitanya Mahāprabhua, sillä hänen sydämensä on aina täynnä myötätuntoa kaikkia ehdollistuneita sieluja kohtaan.

Anonyymi00088 kirjoitti:

https://vedabase.io/en/library/cc/madhya/15/163/

”Rakas Jumalani, anna minun kärsiä ikuisesti helvetillisessä tilassa ja ottaa vastaan kaikkien elävien olentojen syntiset reaktiot. Ole hyvä ja päätä heidän sairas aineellinen elämänsä.”

https://vedabase.io/en/lib

Selitys
Śrīla Bhaktisiddhānta Sarasvatī Ṭhākura antaa seuraavan selityksen tähän säkeeseen. Länsimaissa kristityt uskovat, että Jeesus Kristus, heidän henkinen mestarinsa, ilmestyi hävittääkseen kaikki seuraajiensa synnit. Tätä tarkoitusta varten Jeesus Kristus ilmestyi ja poistui. Tässä kuitenkin näemme, että Śrī Vāsudeva Datta Ṭhākura ja Śrīla Haridāsa Ṭhākura ovat monia miljoonia kertoja edistyneempiä kuin edes Jeesus Kristus. Jeesus Kristus vapautti vain seuraajansa syntisten reaktioiden seurauksista, mutta Vāsudeva Datta on tässä valmis ottamaan kaikkien universumin olentojen synnit itselleen. Näin ollen Vāsudeva Dattan asema on miljoonia kertoja korkeampi kuin Jeesus Kristusn. Vaiṣṇava on niin jalomielinen, että hän on valmis riskeeraamaan kaiken vapauttaakseen ehdollistuneet sielut aineellisesta olemassaolosta. Śrīla Vāsudeva Datta Ṭhākura on universaalin rakkauden ruumiillistuma, sillä hän oli valmis uhraamaan kaiken ja omistautumaan täysin Jumalan palvelemiseen.

Śrīla Vāsudeva Datta tiesi hyvin, että Śrī Caitanya Mahāprabhu on alkuperäinen Jumaluuden Persoona, itse transsendenssi, aineellisen harhan ja māyān käsityksen yläpuolella. Jeesus Kristus poisti varmasti seuraajiensa syntisten tekojen reaktiot armollaan, mutta se ei tarkoita, että hän olisi täysin vapauttanut heidät aineellisen olemassaolon kärsimyksistä. Ihminen voi vapautua synneistä kerran, mutta kristillisessä perinteessä on tapana tunnustaa synnit ja silti tehdä ne uudelleen. Vapautumalla synneistä ja ryhtymällä niihin uudelleen ei voi saavuttaa vapautta aineellisen olemassaolon kärsimyksistä. Sairas ihminen voi mennä lääkärin luo saadakseen helpotusta, mutta sairaalasta lähdettyään hän voi jälleen sairastua epähygieenisten tapojensa vuoksi. Näin aineellinen olemassaolo jatkuu. Śrīla Vāsudeva Datta halusi vapauttaa ehdollistuneet sielut täydellisesti aineellisesta olemassaolosta, niin ettei heillä enää olisi mahdollisuutta tehdä syntisiä tekoja. Tämä on merkittävä ero Śrīla Vāsudeva Dattan ja Jeesus Kristusn välillä. On suuri loukkaus saada synnit anteeksi ja tehdä sitten samat synnit uudelleen. Tällainen loukkaus on vaarallisempi kuin syntinen toiminta itsessään. Vāsudeva Datta oli niin jalomielinen, että hän pyysi Śrī Caitanya Mahāprabhua siirtämään kaikki loukkaavat teot hänen kannettavakseen, jotta ehdollistuneet sielut puhdistuisivat ja palaisivat takaisin kotiin, takaisin Jumalan luo. Tämä rukous oli täysin vilpitön.



Vāsudeva Dattan esimerkki on ainutlaatuinen paitsi tässä maailmassa myös koko universumissa. Se on hedelmällisiin tekoihin kiintyneiden toimijoiden tai maallisten filosofien spekulaation tuolla puolen. Ulkoisen energian harhaamina ja vähäisen tiedon vuoksi ihmiset kadehtivat toisiaan. Tämän vuoksi he sotkeutuvat hedelmälliseen toimintaan ja yrittävät paeta sitä mentaalisen spekulaation avulla. Näin ollen eivät karmīt eivätkä jñānīt puhdistu. Śrīla Bhaktisiddhānta Ṭhākuran sanoin he ovat kukarmījä ja kujñānījä — huonoja toimijoita ja huonoja spekuloijia. Siksi māyāvādien ja karmījen tulisi kiinnittää huomionsa jalomieliseen Vāsudeva Dattaan, joka halusi kärsiä muiden puolesta helvetillisessä tilassa. Kenenkään ei tulisi pitää Vāsudeva Dattaa maallisena hyväntekijänä tai sosiaalityöntekijänä. Hän ei myöskään ollut kiinnostunut sulautumaan Brahmanin säteilyyn eikä saavuttamaan aineellista kunniaa tai mainetta. Hän oli kaukana filantrooppien, filosofien ja hedelmällisten toimijoiden yläpuolella. Hän oli ylevin persoona, joka on koskaan osoittanut armoa ehdollistuneille sieluille. Tämä ei ole liioittelua hänen transsendentaalisista ominaisuuksistaan — se on täysin totta. Itse asiassa Vāsudeva Dattalle ei ole mitään vertailukohtaa. Täydellisenä Vaiṣṇavana hän oli para-duḥkha-duḥkhī, syvästi murheellinen nähdessään muiden kärsivän. Koko maailma puhdistuu pelkästään tällaisen suuren hartaan ilmestymisestä. Hänen transsendentaalisen läsnäolonsa kautta koko maailma ylistyy, ja myös kaikki ehdollistuneet sielut tulevat ylistetyiksi. Kuten Narottama dāsa Ṭhākura vahvistaa, Vāsudeva Datta on Śrī Caitanya Mahāprabhun ihanteellinen hartauspalvelija:

gaurāṅgera saṅgi-gaṇe, nitya-siddha kari’ māne,
se yāya vrajendra-suta-pāśa

Se, joka toteuttaa Śrī Caitanya Mahāprabhun tehtävää, tulee nähdä ikuisesti vapautuneena. Hän on transsendentaalinen persoona eikä kuulu tähän aineelliseen maailmaan. Tällainen hartauspalvelija, joka työskentelee koko väestön vapauttamiseksi, on yhtä jalomielinen kuin Śrī Caitanya Mahāprabhu itse.

namo mahā-vadānyāya kṛṣṇa-prema-pradāya te
kṛṣṇāya kṛṣṇa-caitanya-nāmne gaura-tviṣe namaḥ

Tällainen persoona edustaa todellisuudessa Śrī Caitanya Mahāprabhua, sillä hänen sydämensä on aina täynnä myötätuntoa kaikkia ehdollistuneita sieluja kohtaan.

Lue lisää

Kun Vāsudeva Datta rukoilee, että hän voisi ottaa kaikkien elävien olentojen syntiset reaktiot ja kärsiä heidän puolestaan, se kuulostaa ensi silmäyksellä samalta kuin ajatus Jeesus Kristusen sijaiskärsimyksestä. Kuitenkin kyse ei kuitenkaan ole kirjaimellisesta karmansiirrosta. Vaikka sanat ovat radikaaleja, niiden tarkoitus ei ole kuvata mekanismia, jossa yhden olennon karma siirtyisi toiselle.

Tämän rukouksen ydin liittyy käsitteeseen para-duḥkha-duḥkhī, eli siihen, että todellinen bhakta kokee muiden kärsimyksen omanaan. Bhaktin korkeimmassa vaiheessa yksilön oma vapautus ei ole enää keskiössä. Sen sijaan jäljelle jää pelkkä halu poistaa toisten kärsimys, hinnalla millä hyvänsä. Tässä mielessä Vāsudeva Dattan pyyntö on täysin vilpitön: hän todella haluaisi ottaa kaiken kärsimyksen itselleen, jos se olisi mahdollista.

Anonyymi00089 kirjoitti:

Kun Vāsudeva Datta rukoilee, että hän voisi ottaa kaikkien elävien olentojen syntiset reaktiot ja kärsiä heidän puolestaan, se kuulostaa ensi silmäyksellä samalta kuin ajatus Jeesus Kristusen sijaiskärsimyksestä. Kuitenkin kyse ei kuitenkaan ole kirjaimellisesta karmansiirrosta. Vaikka sanat ovat radikaaleja, niiden tarkoitus ei ole kuvata mekanismia, jossa yhden olennon karma siirtyisi toiselle.

Tämän rukouksen ydin liittyy käsitteeseen para-duḥkha-duḥkhī, eli siihen, että todellinen bhakta kokee muiden kärsimyksen omanaan. Bhaktin korkeimmassa vaiheessa yksilön oma vapautus ei ole enää keskiössä. Sen sijaan jäljelle jää pelkkä halu poistaa toisten kärsimys, hinnalla millä hyvänsä. Tässä mielessä Vāsudeva Dattan pyyntö on täysin vilpitön: hän todella haluaisi ottaa kaiken kärsimyksen itselleen, jos se olisi mahdollista.

Lue lisää

Siksi Vāsudeva Dattan rukousta ei pidetä kosmologisena väitteenä siitä, miten maailma toimii, vaan rakkauden äärimmäisenä ilmaisuna. Se paljastaa tietoisuuden tilan, jossa oma pelastus, oma autuus tai edes oma suhde Jumalaan ei ole enää tärkein asia. Hänen sydämensä on täysin suuntautunut muiden hyvinvointiin.

Anonyymi00089 kirjoitti:

Kun Vāsudeva Datta rukoilee, että hän voisi ottaa kaikkien elävien olentojen syntiset reaktiot ja kärsiä heidän puolestaan, se kuulostaa ensi silmäyksellä samalta kuin ajatus Jeesus Kristusen sijaiskärsimyksestä. Kuitenkin kyse ei kuitenkaan ole kirjaimellisesta karmansiirrosta. Vaikka sanat ovat radikaaleja, niiden tarkoitus ei ole kuvata mekanismia, jossa yhden olennon karma siirtyisi toiselle.

Tämän rukouksen ydin liittyy käsitteeseen para-duḥkha-duḥkhī, eli siihen, että todellinen bhakta kokee muiden kärsimyksen omanaan. Bhaktin korkeimmassa vaiheessa yksilön oma vapautus ei ole enää keskiössä. Sen sijaan jäljelle jää pelkkä halu poistaa toisten kärsimys, hinnalla millä hyvänsä. Tässä mielessä Vāsudeva Dattan pyyntö on täysin vilpitön: hän todella haluaisi ottaa kaiken kärsimyksen itselleen, jos se olisi mahdollista.

Lue lisää

Vāsudeva Datta: valmis kärsimään kaikkien elävien olentojen puolesta, riippumatta uskosta

Tämä nähdään rajattomana universaalina myötätuntona (mahā-vadānyatā).

Kärsimyksen teologia

Kukaan ei voi todella vapauttaa toista ilman Kṛṣṇan tahtoa.

Bhakta haluaa kärsiä toisten puolesta.

Jumala itse vapauttaa sielut nähdessään tällaisen rakkauden.

Eli Vāsudeva Dattan tarjous on ennen kaikkea rakkauden huipentuma, ei mekaaninen syntien siirto.

Onko kyse Jeesuksen vähättelystä?

Historiallisesti Gaudiya-ācāryat eivät nähneet Jeesusta tavallisena ihmisenä, vaan: suurena pyhänä, Jumalan edustajana, śaktyāveśa-avatāran kaltaisena voimaantuneena lähettiläänä (joidenkin tulkintojen mukaan)

Vertailu on siis sisäistä teologista retoriikkaa, ei poleeminen hyökkäys.
Syvempi periaate: Karuṇā (myötätunto)

Gaudiya-traditiossa korkein hengellinen tila ei ole vain vapautus (mokṣa), vaan:

halu kärsiä itse, jotta yksikin sielu pääsisi takaisin Jumalan luo.

Tämä tekee Vāsudeva Dattan rukouksesta poikkeuksellisen.

Gaudiya-vaiṣṇava -näkökulmasta: Jeesus nähdään suurena hengellisenä opettajana.

Vāsudeva Dattan myötätunto nähdään teologisesti universaalimpana.

Kyse ei ole kilpailusta, vaan rakkauden mittaamisesta myötätunnon laajuuden kautta.

Lopulta kaiken vapautuksen antaa Kṛṣṇa – bhaktat ovat Hänen armonsa kanavia.

Vāsudeva Dattan myötätunto nähdään teologisesti universaalimpana.

Kyse ei ole kilpailusta, vaan rakkauden mittaamisesta myötätunnon laajuuden kautta.

Lopulta kaiken vapautuksen antaa Kṛṣṇa – bhaktat ovat Hänen armonsa kanavia.
Kyseinen kohta ei ensisijaisesti pyri asettamaan Jeesusta ja Vāsudeva Dattāa kilpailuasetelmaan, vaan havainnollistamaan puhtaan bhaktan myötätunnon teologista syvyyttä. Kun Śrīla Bhaktisiddhānta Sarasvatī Ṭhākura kommentoi tätä säettä, hän tekee sen Gaudiya-metafysiikan kehyksessä, jossa Jumala on Kṛṣṇa, korkein persoonallinen todellisuus, ja Hänen puhtaat palvelijansa voivat heijastaa Hänen rajatonta armoaan poikkeuksellisella tavalla.

Kristillisessä teologiassa Jeesus nähdään lunastajana, joka ottaa seuraajiensa synnit kantaakseen. Gaudiya-kommentaarissa tämä ymmärretään rajattuna pelastustehtävänä: Jeesus vapauttaa ne, jotka turvautuvat häneen. Sen sijaan Vasudeva Datta ilmaisee rukouksessaan halunsa kärsiä kaikkien universumin elävien olentojen puolesta, riippumatta heidän uskonnostaan, asemastaan tai hengellisestä tietoisuudestaan. Tämä universaalius on se teologinen kohta, jota kommentaari korostaa.

Anonyymi00091 kirjoitti:

Vāsudeva Datta: valmis kärsimään kaikkien elävien olentojen puolesta, riippumatta uskosta

Tämä nähdään rajattomana universaalina myötätuntona (mahā-vadānyatā).

Kärsimyksen teologia

Kukaan ei voi todella vapauttaa toista ilman Kṛṣṇan tahtoa.

Bhakta haluaa kärsiä toisten puolesta.

Jumala itse vapauttaa sielut nähdessään tällaisen rakkauden.

Eli Vāsudeva Dattan tarjous on ennen kaikkea rakkauden huipentuma, ei mekaaninen syntien siirto.

Onko kyse Jeesuksen vähättelystä?

Historiallisesti Gaudiya-ācāryat eivät nähneet Jeesusta tavallisena ihmisenä, vaan: suurena pyhänä, Jumalan edustajana, śaktyāveśa-avatāran kaltaisena voimaantuneena lähettiläänä (joidenkin tulkintojen mukaan)

Vertailu on siis sisäistä teologista retoriikkaa, ei poleeminen hyökkäys.
Syvempi periaate: Karuṇā (myötätunto)

Gaudiya-traditiossa korkein hengellinen tila ei ole vain vapautus (mokṣa), vaan:

halu kärsiä itse, jotta yksikin sielu pääsisi takaisin Jumalan luo.

Tämä tekee Vāsudeva Dattan rukouksesta poikkeuksellisen.

Gaudiya-vaiṣṇava -näkökulmasta: Jeesus nähdään suurena hengellisenä opettajana.

Vāsudeva Dattan myötätunto nähdään teologisesti universaalimpana.

Kyse ei ole kilpailusta, vaan rakkauden mittaamisesta myötätunnon laajuuden kautta.

Lopulta kaiken vapautuksen antaa Kṛṣṇa – bhaktat ovat Hänen armonsa kanavia.

Vāsudeva Dattan myötätunto nähdään teologisesti universaalimpana.

Kyse ei ole kilpailusta, vaan rakkauden mittaamisesta myötätunnon laajuuden kautta.

Lopulta kaiken vapautuksen antaa Kṛṣṇa – bhaktat ovat Hänen armonsa kanavia.
Kyseinen kohta ei ensisijaisesti pyri asettamaan Jeesusta ja Vāsudeva Dattāa kilpailuasetelmaan, vaan havainnollistamaan puhtaan bhaktan myötätunnon teologista syvyyttä. Kun Śrīla Bhaktisiddhānta Sarasvatī Ṭhākura kommentoi tätä säettä, hän tekee sen Gaudiya-metafysiikan kehyksessä, jossa Jumala on Kṛṣṇa, korkein persoonallinen todellisuus, ja Hänen puhtaat palvelijansa voivat heijastaa Hänen rajatonta armoaan poikkeuksellisella tavalla.

Kristillisessä teologiassa Jeesus nähdään lunastajana, joka ottaa seuraajiensa synnit kantaakseen. Gaudiya-kommentaarissa tämä ymmärretään rajattuna pelastustehtävänä: Jeesus vapauttaa ne, jotka turvautuvat häneen. Sen sijaan Vasudeva Datta ilmaisee rukouksessaan halunsa kärsiä kaikkien universumin elävien olentojen puolesta, riippumatta heidän uskonnostaan, asemastaan tai hengellisestä tietoisuudestaan. Tämä universaalius on se teologinen kohta, jota kommentaari korostaa.

Lue lisää

Gaudiya-traditiossa korkein hengellinen tila ei ole vain vapautus (mokṣa), vaan:

halu kärsiä itse, jotta yksikin sielu pääsisi takaisin Jumalan luo.

Tämä tekee Vāsudeva Dattan rukouksesta poikkeuksellisen.

Gaudiya-vaiṣṇava -näkökulmasta: Jeesus nähdään suurena hengellisenä opettajana.

Vāsudeva Dattan myötätunto nähdään teologisesti universaalimpana.

Kyse ei ole kilpailusta, vaan rakkauden mittaamisesta myötätunnon laajuuden kautta.

Anonyymi00092 kirjoitti:

Gaudiya-traditiossa korkein hengellinen tila ei ole vain vapautus (mokṣa), vaan:

halu kärsiä itse, jotta yksikin sielu pääsisi takaisin Jumalan luo.

Tämä tekee Vāsudeva Dattan rukouksesta poikkeuksellisen.

Gaudiya-vaiṣṇava -näkökulmasta: Jeesus nähdään suurena hengellisenä opettajana.

Vāsudeva Dattan myötätunto nähdään teologisesti universaalimpana.

Kyse ei ole kilpailusta, vaan rakkauden mittaamisesta myötätunnon laajuuden kautta.

Lue lisää

Para-duḥkha-duḥkhī – suora myötätunnon ilmentymä

Vāsudeva Datta näyttäytyy ennen kaikkea rakkauden äärimmäisenä ilmentymänä – ei vain pyhänä henkilönä muiden joukossa, vaan bhaktan ihanteena, jossa myötätunto saavuttaa lähes käsittämättömän laajuuden. Hänen rukouksensa, jossa hän on valmis ottamaan kaikkien elävien olentojen kärsimyksen kantaakseen, ei ole teologinen mekanismi vaan sydämen huuto: rakkaus, joka ei tunne rajoja, ei uskontoa, ei ehtoja.

Tässä kehyksessä vertailu Jeesus Kristus -hahmoon saa erityisen merkityksen. Mutta samalla tehdään teologinen erottelu: Jeesuksen pelastustehtävä ymmärretään kohdistuvan niihin, jotka turvautuvat häneen, kun taas Vāsudeva Dattan rukous ulottuu kaikkiin olentoihin ilman mitään ehtoa.


Vāsudeva Dattan erityisyys kiteytyy käsitteeseen para-duḥkha-duḥkhī – hän ei vain tunne muiden kärsimystä, vaan kokee sen omanaan ja on valmis kantamaan sen kokonaan. Tässä mielessä hänen myötätuntonsa esitetään universaalimpana: ei siksi, että se kumoaisi muiden hengellisten opettajien merkityksen, vaan siksi, että se laajenee rajattomaksi periaatteeksi – kaikki olennot, kaikissa maailmoissa, riippumatta uskosta tai asemasta.

Tästä syntyy se voimakas väite, että Vāsudeva Datta on “miljoonia kertoja korkeampi”. Gaudiya-ajattelussa tämä ei kuitenkaan tarkoita ontologista kilpailua tai sitä, että bhakta todella ylittäisi Jumalan lähettilään metafyysisessä asemassa. Se on retorinen tapa kuvata myötätunnon mittaamattomuutta.

Anonyymi00093 kirjoitti:

Para-duḥkha-duḥkhī – suora myötätunnon ilmentymä

Vāsudeva Datta näyttäytyy ennen kaikkea rakkauden äärimmäisenä ilmentymänä – ei vain pyhänä henkilönä muiden joukossa, vaan bhaktan ihanteena, jossa myötätunto saavuttaa lähes käsittämättömän laajuuden. Hänen rukouksensa, jossa hän on valmis ottamaan kaikkien elävien olentojen kärsimyksen kantaakseen, ei ole teologinen mekanismi vaan sydämen huuto: rakkaus, joka ei tunne rajoja, ei uskontoa, ei ehtoja.

Tässä kehyksessä vertailu Jeesus Kristus -hahmoon saa erityisen merkityksen. Mutta samalla tehdään teologinen erottelu: Jeesuksen pelastustehtävä ymmärretään kohdistuvan niihin, jotka turvautuvat häneen, kun taas Vāsudeva Dattan rukous ulottuu kaikkiin olentoihin ilman mitään ehtoa.


Vāsudeva Dattan erityisyys kiteytyy käsitteeseen para-duḥkha-duḥkhī – hän ei vain tunne muiden kärsimystä, vaan kokee sen omanaan ja on valmis kantamaan sen kokonaan. Tässä mielessä hänen myötätuntonsa esitetään universaalimpana: ei siksi, että se kumoaisi muiden hengellisten opettajien merkityksen, vaan siksi, että se laajenee rajattomaksi periaatteeksi – kaikki olennot, kaikissa maailmoissa, riippumatta uskosta tai asemasta.

Tästä syntyy se voimakas väite, että Vāsudeva Datta on “miljoonia kertoja korkeampi”. Gaudiya-ajattelussa tämä ei kuitenkaan tarkoita ontologista kilpailua tai sitä, että bhakta todella ylittäisi Jumalan lähettilään metafyysisessä asemassa. Se on retorinen tapa kuvata myötätunnon mittaamattomuutta.

Lue lisää

Jeesus Kristus edustaa kristillisessä ajattelussa liittosuhdetta: pelastus liittyy suhteeseen häneen, uskoon, kääntymiseen ja vastaanottamiseen. Armo on kyllä ääretöntä, mutta se ilmenee relationaalisesti – ihminen astuu siihen sisään. Pelastus on universaalisti tarjolla, mutta ei universaalisti automaattinen; se toteutuu niissä, jotka “tulevat hänen luokseen”. Tässä mielessä pelastus on ehdollisesti universaali: avoin kaikille, mutta toteutuva suhteen kautta.

Mutta tämä näyttää vielä rajalliselta muodolta karuṇāsta, myötätunnosta, koska siinä säilyy raja: vastaanottaminen, usko, kääntyminen. Ei siksi, että se olisi “väärin”, vaan siksi, että se toimii tietyn hengellisen lainalaisuuden sisällä – Jumalan ja sielun vastavuoroisuuden.

Anonyymi00094 kirjoitti:

Jeesus Kristus edustaa kristillisessä ajattelussa liittosuhdetta: pelastus liittyy suhteeseen häneen, uskoon, kääntymiseen ja vastaanottamiseen. Armo on kyllä ääretöntä, mutta se ilmenee relationaalisesti – ihminen astuu siihen sisään. Pelastus on universaalisti tarjolla, mutta ei universaalisti automaattinen; se toteutuu niissä, jotka “tulevat hänen luokseen”. Tässä mielessä pelastus on ehdollisesti universaali: avoin kaikille, mutta toteutuva suhteen kautta.

Mutta tämä näyttää vielä rajalliselta muodolta karuṇāsta, myötätunnosta, koska siinä säilyy raja: vastaanottaminen, usko, kääntyminen. Ei siksi, että se olisi “väärin”, vaan siksi, että se toimii tietyn hengellisen lainalaisuuden sisällä – Jumalan ja sielun vastavuoroisuuden.

Lue lisää

Vāsudeva Datta Ṭhākuran rukous edustaa yhtä syvimmistä ihanteista: para-duḥkha-duḥkhī — todellinen bhakta kokee muiden kärsimyksen omanaan. Tämä ei ole vain eettinen tai emotionaalinen myötätunto, vaan puhdasta bhakti-bhāvaa, joka kumpuaa rakkaudesta Jumalaan (Kṛṣṇa).

“Rakas Jumalani, anna minun kärsiä ikuisesti helvetillisessä tilassa ja ottaa vastaan kaikkien elävien olentojen syntiset reaktiot.”

Tämä rukous ei ole metaforinen liioittelu, vaan ontologinen ilmaus bhaktan sisäisestä tilasta. Vāsudeva Datta ei pyydä vapautusta, ei autuutta, ei edes omaa suhdettaan Jumalaan — hän pyytää kärsimystä, jos se voi vapauttaa kaikki muut.

Anonyymi00095 kirjoitti:

Vāsudeva Datta Ṭhākuran rukous edustaa yhtä syvimmistä ihanteista: para-duḥkha-duḥkhī — todellinen bhakta kokee muiden kärsimyksen omanaan. Tämä ei ole vain eettinen tai emotionaalinen myötätunto, vaan puhdasta bhakti-bhāvaa, joka kumpuaa rakkaudesta Jumalaan (Kṛṣṇa).

“Rakas Jumalani, anna minun kärsiä ikuisesti helvetillisessä tilassa ja ottaa vastaan kaikkien elävien olentojen syntiset reaktiot.”

Tämä rukous ei ole metaforinen liioittelu, vaan ontologinen ilmaus bhaktan sisäisestä tilasta. Vāsudeva Datta ei pyydä vapautusta, ei autuutta, ei edes omaa suhdettaan Jumalaan — hän pyytää kärsimystä, jos se voi vapauttaa kaikki muut.

Lue lisää

Tämä rukous ei ole metaforinen liioittelu, vaan ontologinen ilmaus bhaktan sisäisestä tilasta. Vāsudeva Datta ei pyydä vapautusta, ei autuutta, ei edes omaa suhdettaan Jumalaan — hän pyytää kärsimystä, jos se voi vapauttaa kaikki muut - ihan sama, mikä uskonto ihmisellä on, vaikka ateisti.

hakti ylittää karman ja jñānan
Karmīt ja jñānīt toimivat vielä itsekkään päämäärän piirissä:

karmī tavoittelee parempaa kehoa tai olosuhteita
jñānī tavoittelee vapautusta ja sulautumista Brahmaniin

Mutta puhdas bhakta (śuddha-bhakta) ei tavoittele mitään itselleen. Hänen ainoa motiivinsa on Jumalan miellyttäminen ja kaikkien elävien olentojen todellinen hyvinvointi.

Tässä mielessä Vāsudeva Datta Ṭhākura ei ole vain moraalisesti ylevä — hän edustaa koko bhakti-tattvan huipentumaa.


Enemmän kuin Jeesus - monia miljoonia kertoja edistyneempiä kuin edes Jeesus Kristus.

Jeesus "pelastaa" vain häneen uskovat Vasudeva Datta haluaa eppelastaa koko ihmiskunnan - monia miljoonia kertoja edistyneempiä kuin edes Jeesus Kristus.

Anonyymi00096 kirjoitti:

Tämä rukous ei ole metaforinen liioittelu, vaan ontologinen ilmaus bhaktan sisäisestä tilasta. Vāsudeva Datta ei pyydä vapautusta, ei autuutta, ei edes omaa suhdettaan Jumalaan — hän pyytää kärsimystä, jos se voi vapauttaa kaikki muut - ihan sama, mikä uskonto ihmisellä on, vaikka ateisti.

hakti ylittää karman ja jñānan
Karmīt ja jñānīt toimivat vielä itsekkään päämäärän piirissä:

karmī tavoittelee parempaa kehoa tai olosuhteita
jñānī tavoittelee vapautusta ja sulautumista Brahmaniin

Mutta puhdas bhakta (śuddha-bhakta) ei tavoittele mitään itselleen. Hänen ainoa motiivinsa on Jumalan miellyttäminen ja kaikkien elävien olentojen todellinen hyvinvointi.

Tässä mielessä Vāsudeva Datta Ṭhākura ei ole vain moraalisesti ylevä — hän edustaa koko bhakti-tattvan huipentumaa.


Enemmän kuin Jeesus - monia miljoonia kertoja edistyneempiä kuin edes Jeesus Kristus.

Jeesus "pelastaa" vain häneen uskovat Vasudeva Datta haluaa eppelastaa koko ihmiskunnan - monia miljoonia kertoja edistyneempiä kuin edes Jeesus Kristus.

Lue lisää

Kun Vāsudeva Dattan ylistyksessä sanotaan, että hän on “miljoonia kertoja edistyneempi kuin Jeesus Kristus”, kyse ei ole neutraalista vertailusta vaan bhakti-tyylisestä ylistyksestä. Sama ilmiö löytyy käytännössä kaikista uskonnollisista perinteistä: omaa ihannetta kuvataan maksimaalisena.

Enemmän kuin Jeesus - monia miljoonia kertoja edistyneempiä kuin edes Jeesus Kristus.

Jeesus "pelastaa" vain häneen uskovat Vasudeva Datta haluaa eppelastaa koko ihmiskunnan - monia miljoonia kertoja edistyneempiä kuin edes Jeesus Kristus.

Anonyymi00097 kirjoitti:

Kun Vāsudeva Dattan ylistyksessä sanotaan, että hän on “miljoonia kertoja edistyneempi kuin Jeesus Kristus”, kyse ei ole neutraalista vertailusta vaan bhakti-tyylisestä ylistyksestä. Sama ilmiö löytyy käytännössä kaikista uskonnollisista perinteistä: omaa ihannetta kuvataan maksimaalisena.

Enemmän kuin Jeesus - monia miljoonia kertoja edistyneempiä kuin edes Jeesus Kristus.

Jeesus "pelastaa" vain häneen uskovat Vasudeva Datta haluaa eppelastaa koko ihmiskunnan - monia miljoonia kertoja edistyneempiä kuin edes Jeesus Kristus.

Lue lisää

Jeesus "pelastaa" vain häneen uskovat Vasudeva Datta haluaa pelastaa koko ihmiskunnan - monia miljoonia kertoja edistyneempiä kuin edes Jeesus Kristus.

Anonyymi00098 kirjoitti:

Jeesus "pelastaa" vain häneen uskovat Vasudeva Datta haluaa pelastaa koko ihmiskunnan - monia miljoonia kertoja edistyneempiä kuin edes Jeesus Kristus.

Jeesuksen pelastus-vaikka synnin “reaktiot” poistettaisiin, taipumukset (saṁskārat) jäävät, ja ihminen tekee uudestaan samaa. Siksi pelkkä syntien poistaminen ei riitä — tarvitaan tietoisuuden muutos Bhaktin kautta.

Eli olet lomalla "taivaassa" ja palaat takaisin maapallolle.
Menevätkö eri uskontoihin kuuluvat ihmiset eri paikkoihin kuoleman jälkeen vai menevätkö he kaikki samaan paikkaan?


Eri paikkoihin. Kuoleman jälkeinen elämä riippuu siitä, miten ihminen on elänyt ja ketä hän on palvonut (enne uutta jälleensyntymistä).

Abrahamilaisten uskontojen mukaan ihminen haluaa päästä "Paratiisiin" eli Taivaaseen. Mutta Taivas on edelleen aineellisessa maailmassa, ja ihmisen on palattava maan päälle ja alettava kerättävä jälleen "taivas-pisteitä". Kristityt uskovat, että Paratiisi on ikuinen, mutta sitä se ei ole.

Mutta itämaisessa filosofiassa (usein, ei aina), halutaan päästä pois aineellisesta maailmasta kokonaan. Raamatussa puhutaan Jumalan Valtakunnasta ja Taivasten valtakunnasta. Mutta itämaiset tekstit selittävät, että ne ovat täysin eri asioita. Buddhalaiset haluavat mennä Nirvanaan, joka on aineellisen ja henkisen maailman välimaastossa, mutta hekin joutuvat palaamaan (joskus, kovin pitkän ajan kuluttua). Nirvanassa ei ole vaihtelua, se on tylsää, vaikka onkin kovin rauhallistaa.

Hyvä kristitty voi olla Jeesuksen kanssa pitkään kuoleman jälkeen, mutta sitten hän palaa takaisin maan päälle ja kaikki alkaa alusta. Ihminen on siellä, ketä hän palvoi eläessään.

(ja tietysti ajatuksia kuoleman hetkellä, mutta sekin riippuu siitä, millaista elämää olet elänyt ja mihin on t keskittynyt elämänsä aikana).

Anonyymi00099 kirjoitti:

Jeesuksen pelastus-vaikka synnin “reaktiot” poistettaisiin, taipumukset (saṁskārat) jäävät, ja ihminen tekee uudestaan samaa. Siksi pelkkä syntien poistaminen ei riitä — tarvitaan tietoisuuden muutos Bhaktin kautta.

Eli olet lomalla "taivaassa" ja palaat takaisin maapallolle.
Menevätkö eri uskontoihin kuuluvat ihmiset eri paikkoihin kuoleman jälkeen vai menevätkö he kaikki samaan paikkaan?


Eri paikkoihin. Kuoleman jälkeinen elämä riippuu siitä, miten ihminen on elänyt ja ketä hän on palvonut (enne uutta jälleensyntymistä).

Abrahamilaisten uskontojen mukaan ihminen haluaa päästä "Paratiisiin" eli Taivaaseen. Mutta Taivas on edelleen aineellisessa maailmassa, ja ihmisen on palattava maan päälle ja alettava kerättävä jälleen "taivas-pisteitä". Kristityt uskovat, että Paratiisi on ikuinen, mutta sitä se ei ole.

Mutta itämaisessa filosofiassa (usein, ei aina), halutaan päästä pois aineellisesta maailmasta kokonaan. Raamatussa puhutaan Jumalan Valtakunnasta ja Taivasten valtakunnasta. Mutta itämaiset tekstit selittävät, että ne ovat täysin eri asioita. Buddhalaiset haluavat mennä Nirvanaan, joka on aineellisen ja henkisen maailman välimaastossa, mutta hekin joutuvat palaamaan (joskus, kovin pitkän ajan kuluttua). Nirvanassa ei ole vaihtelua, se on tylsää, vaikka onkin kovin rauhallistaa.

Hyvä kristitty voi olla Jeesuksen kanssa pitkään kuoleman jälkeen, mutta sitten hän palaa takaisin maan päälle ja kaikki alkaa alusta. Ihminen on siellä, ketä hän palvoi eläessään.

(ja tietysti ajatuksia kuoleman hetkellä, mutta sekin riippuu siitä, millaista elämää olet elänyt ja mihin on t keskittynyt elämänsä aikana).

Lue lisää

"Paratiisi/taivas" on edelleen sama aineellinen maailma, vain hieman maapallon tasoa ylempänä.

Kyseessä eivät ole edes korkeimmat planeetat, joissa asuvat askeetit ja tietäjät; heitä eivät kiinnosta paratiisin nautinnot.

Anonyymi00100 kirjoitti:

"Paratiisi/taivas" on edelleen sama aineellinen maailma, vain hieman maapallon tasoa ylempänä.

Kyseessä eivät ole edes korkeimmat planeetat, joissa asuvat askeetit ja tietäjät; heitä eivät kiinnosta paratiisin nautinnot.

Lue lisää

Kyseessä eivät ole edes korkeimmat planeetat, joissa asuvat askeetit ja tietäjät; heitä eivät kiinnosta paratiisin nautinnot.

Eli ne paratiisiin haluavat ovat itsekkäitä nautintojen tavoittelijoita, siinä kaikki.

Aika alhainen taso.

Anonyymi00099 kirjoitti:

Jeesuksen pelastus-vaikka synnin “reaktiot” poistettaisiin, taipumukset (saṁskārat) jäävät, ja ihminen tekee uudestaan samaa. Siksi pelkkä syntien poistaminen ei riitä — tarvitaan tietoisuuden muutos Bhaktin kautta.

Eli olet lomalla "taivaassa" ja palaat takaisin maapallolle.
Menevätkö eri uskontoihin kuuluvat ihmiset eri paikkoihin kuoleman jälkeen vai menevätkö he kaikki samaan paikkaan?


Eri paikkoihin. Kuoleman jälkeinen elämä riippuu siitä, miten ihminen on elänyt ja ketä hän on palvonut (enne uutta jälleensyntymistä).

Abrahamilaisten uskontojen mukaan ihminen haluaa päästä "Paratiisiin" eli Taivaaseen. Mutta Taivas on edelleen aineellisessa maailmassa, ja ihmisen on palattava maan päälle ja alettava kerättävä jälleen "taivas-pisteitä". Kristityt uskovat, että Paratiisi on ikuinen, mutta sitä se ei ole.

Mutta itämaisessa filosofiassa (usein, ei aina), halutaan päästä pois aineellisesta maailmasta kokonaan. Raamatussa puhutaan Jumalan Valtakunnasta ja Taivasten valtakunnasta. Mutta itämaiset tekstit selittävät, että ne ovat täysin eri asioita. Buddhalaiset haluavat mennä Nirvanaan, joka on aineellisen ja henkisen maailman välimaastossa, mutta hekin joutuvat palaamaan (joskus, kovin pitkän ajan kuluttua). Nirvanassa ei ole vaihtelua, se on tylsää, vaikka onkin kovin rauhallistaa.

Hyvä kristitty voi olla Jeesuksen kanssa pitkään kuoleman jälkeen, mutta sitten hän palaa takaisin maan päälle ja kaikki alkaa alusta. Ihminen on siellä, ketä hän palvoi eläessään.

(ja tietysti ajatuksia kuoleman hetkellä, mutta sekin riippuu siitä, millaista elämää olet elänyt ja mihin on t keskittynyt elämänsä aikana).

Lue lisää

Meidän filosofiamme aspektista tarkasteltuna “hyvän karman velvoittamista läheteiksi” ja “ikuisesti vapautuneiksi nitya-siddhoiksi” paljastaa kaksi erilaista tapaa jäsentää toimintaa maailmassa. Ensimmäinen nojaa karma-käsitteeseen, jossa toiminta, sen hedelmät ja moraalinen kertymä selittävät myös korkeat ihanteet ja altruistisen palvelun. Toinen taas siirtää painopisteen kokonaan toiseen ontologiseen tasoon, jossa todellinen toimija ei enää ole karman piirissä lainkaan, vaan toimii suoraan bhaktin ja Jumalan tahdon (icchā) kautta.

Anonyymi00102 kirjoitti:

Meidän filosofiamme aspektista tarkasteltuna “hyvän karman velvoittamista läheteiksi” ja “ikuisesti vapautuneiksi nitya-siddhoiksi” paljastaa kaksi erilaista tapaa jäsentää toimintaa maailmassa. Ensimmäinen nojaa karma-käsitteeseen, jossa toiminta, sen hedelmät ja moraalinen kertymä selittävät myös korkeat ihanteet ja altruistisen palvelun. Toinen taas siirtää painopisteen kokonaan toiseen ontologiseen tasoon, jossa todellinen toimija ei enää ole karman piirissä lainkaan, vaan toimii suoraan bhaktin ja Jumalan tahdon (icchā) kautta.

Lue lisää

Nitya-siddha tarkoittaa tätä jälkimmäistä todellisuutta: sielua, joka ei ole koskaan ollut māyān eli aineellisen harhan sitoma. Tällaisen olennon “tuleminen” maailmaan ei ole karmallinen seuraus eikä hyvän varaston purkautuminen, vaan osa jumalallista leikkiä, līlāa, jossa absoluuttinen todellisuus ilmenee monimuotoisena myötätunnon ja rakkauden liikkeenä. Siksi ajatus “runsaasta hyvästä karmasta, joka velvoittaa” kuuluu paremmin nitya-baddha-sielun kehityskaaren kuvaukseen kuin nitya-siddhan luonteeseen.