Kiitos kaikille valittajille,yhdessä saimme monohappoaseman torjutuksi asutuksen läheltä.
Hollantilainen Anne Transport on pakittanut suunnitelmansa toteuttaa tilapäistä kemikaalirekkojen säilyttämistä Äänekoskella Vanhan Vaasantien varrella sijaitsevalla Myllyrinteen yritystontilla.
Kyseisissä säiliöautoissa lastina oli muun muassa monokloorietikkahappoa.
Yritys kertoi elokuussa, että se toimittaa Äänekoskelle päivittäin useampia säiliöautollisia kemikaaleja.
Myllyrinteen yritysalue sijaitsee Äänekoskella lähellä Kierälahden ja Myllyntauksen asuinalueita, ja kemikaalirekkojen tilapäinen säilytys tontilla sai vastustusta asukkailta.
Myllyrinteelle annetusta rakentamisluvasta tehtiin oikaisuvaatimus, mutta valitus jätettiin tutkimatta, koska asukkaat eivät ole tontin rajanaapureita.
Ratkaisusta valittiin kuitenkin eteenpäin ja myös käynnistymässä olleet rakennustyöt tontilla keskeytyivät.
Äänekosken kaupungin maankäyttöpäällikön mukaan tontin vuokrannut yritys on löytänyt toiminnalleen valmiit tilat Äänekoskelta.

Vastaukset 20
Vanhimmat
Taisi mennä lähemmäksi isompaa asutusaluetta. Mutta saipahan muutama tyhjäntoimittaja naamansa näkyville.
Kemikaali Masa kilahti
Strateginen konahtaminen Ilmiö Mazalta.
Kemikaali masa tämä oli hauska
minne meni? suoliahteen?
Siihen puu ilon lähelle
sehän on hyvä,ohikulkijoille todellinen ilmiö
Suoliahteen olis joutanut mennä. Tokmannin paikalle monohappoa jeah!
Lapsellinen oot
suoliahteen meni mutapohjassa samaa kemikaalia
Työhän sitte kohta ryyppäätte sitä siellä koskettomalla
entisellä tervatehtaalla jo kuulemma homma käynnissä,siitä laajene faneritehtaalle
Vai jo kangashäkkiin tullut teollisuutta.
On. Manun nyrkki ja kyllikki aloitti tekemään strategiselle kumppanille kiinteistöhoidolle ketjuvartisia lapioita. CE hyväksyntä puuttui vielä.
Akanniemen liittymän vieressä oleviin tyhjiin parkki tiloihin ja varastoihin.
Toimiiko tuo happo myös suksiin?
Tämä oli todella hieno homma.
Nyt uuden paremmin toimivan parkin voi rakentaa akanniemeen, johon oli tulossa se tukkien käsittelypaikka
Eihän nyt akanniemeen eikä mörttiin mitään voi rakentaa täynnä kaupungin palkkalistalaisia, poliitikkoja ja muita hulluja.
suoliahden faneritehtaalata löytyi tilojam,pesru opastaa paikalle
Eikö enää pääse kolkkeen ja hajun perässä?